Roster watch 2003-2004

  • 421 916
  • 2 893

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Spanhel on kyllä pelannut ihan sillä tasolla mitä hänen tilastot vuosien aikana antoi odottaa joten ei hän siinä mielessä ole ollut pettymys.
Onko hän ulkomaalaisvahvistuksen paikan ansainnut on sitten ihan eri asia mutta ei häntä odotuksiin nähden voi sanoa pettymykseksi.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Spanhel sinne ja tänne

On tää mielenkiintoista. vielä n. 6 viikkoa sitten Spanhelia oltiin heittämässä ties minne jopa ilmaiseksi. Miestä dissattiin varmaan enemmän kuin ketään muuta (paitsi Nicceä viime vuonna) JHag kaikkein äänekkäimmin jos muistan oikein. Kaikki ihmetteli ääneen miten tuo +/- tilastokummajainen oli mahdollinen jätkän kohdalla.
Kaveri vältti kontaktia, ei uskaltanut taklata ja häipyi kuin koiranpentu jos kakskin vastustajaa oli näköpiirissä. JHag (oliko se niin) oli kuulevinaan että Ara olisi ollut tyytymätön miehen hankintaan. jne...

Sitten tuli Aran haastattelu JA:ssa (muuten erittäin ansiokas sellainen), ja kipskapskummaa, sen jälkeen Spanhel on parantanut peli peliltä ja nousemassa ykkössnaipperiksi, (Jani C pidä varasi takaa tullaan ja lujaa).

Tämän palstan eri kirjoittajat seuraavat miestä jokaisessa ottelussa silmä tarkkana, etsien kehityksen todisteita.

Huoh sanon minä! Spanhel on parantanut. Alussa hän oli umpisurkea, nyt hän on vain aivan tavallinen kuten Vili, tai Capo tai Jone. Väläyttää joskus jotain, mutta ei mitään erikoista.

Sorry boys and girls, mies ei minua vielä vakuuta. Kahdesta asiasta voin kuitenkin olla yhtä mieltä JHag:in ja Pärden kanssa, jos kehityskäyrä jatkuu samanlaisena voi kaverista olla jotain hyötyä helmikuussa, tuskin ennen. Ja sitten tuo "v--mäisyys", se on ihan ok, mutta siihen pystyy moni muukin. Ja Senioria vapaasti lainaten ja mukaillen "ei paljon miestä maalin edustalla näy".

Panen siis itteni likoon kuin AA - kerhossa konsanaan ja totean seisten: "En usko, että mies mitään suurta saa aikaiseksi, enkä diggaa kyseistä kaveria".

Noin, nyt teillä on sitten joku jota haukkua pataluhaksi ja ymmärtämättömäksi mikäli Spanhel nousee kuuluisten ratkaisioiden joukkoon. Ja minä vastaan nöyrästi "OK, olin väärässä", saas nähdä kuis käy....;-)
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Oon samaa mieltä, että Spanhel on koko ajan parantanu peliään. Ei ole mikään mailavirtuoosi, mut ei kyllä kädetönkään...

Fanien odotukset tais olla aika korkeella hyvin menneiden harjoitusmatsien jälkeen..? Tosin harkkamatsit on harkkamatseja, mut kyl itsekin vähä enemmän tehoja odotin...

En vielä silti vaihtais/myis pois. Ainoastaan sillon jos tilalle saatais todellinen huippuhyökkääjä! Sellanen pelaaja, jonka taidot on jo hyvin tiedossa... Nimiä tuskin tarvitsee mainita... ; )

Hyvin on jengillä (ainakin tuloksellisesti) tähän asti menny. Voittavaa joukkuetta ei kannata vaihtaa! Niin sanotaan... Ymmärtääkseni joukkuehenkikin on ihan hyvä..? Sitä en toki voi tietää, kun en treeneissä, saati sitten pukuhuoneessa, ole vieraillu... ; )

Siis katotaan rauhassa mitä tuleman pitää! Mamban sanoja muutellen: Vielä on aikaa jäljellä, vielä tulee kauniita byyrejä... ; )
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Re: Spanhel sinne ja tänne

Viestin lähetti RoopeS
On tää mielenkiintoista. vielä n. 6 viikkoa sitten Spanhelia oltiin heittämässä ties minne jopa ilmaiseksi. Miestä dissattiin varmaan enemmän kuin ketään muuta (paitsi Nicceä viime vuonna) JHag kaikkein äänekkäimmin jos muistan oikein. Kaikki ihmetteli ääneen miten tuo +/- tilastokummajainen oli mahdollinen jätkän kohdalla.
-----------------
Sitten tuli Aran haastattelu JA:ssa (muuten erittäin ansiokas sellainen), ja kipskapskummaa, sen jälkeen Spanhel on parantanut peli peliltä ja nousemassa ykkössnaipperiksi, (Jani C pidä varasi takaa tullaan ja lujaa).

Se on totta, että Spanhelin surkean alun jälkeen kaveria on seurattu ekstratarkalla suurennuslasilla. En silti jaa näkemystäsi, että Aran haastattelun olisi alettu etsimällä etsiä niitä hyviä puolia. Ne ovat vaan nyt tulleet paremmin esille. En silti kiellä, etteikö voisi vielä parantaa. On Marty joka tapauksessa pelannut nyt paremmin kuin nämä omat jannut. Pysyn kuitenkin kannassani, että Marty on se, joka lähtee jos pitää ulkomaalainen sentteri hankkia. Toivottavasti ei tarvitse.
 

Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Senior
Eikö tuollaisia miehiä meillä ole jo omasta takaa ihan riittävästi aka mitä sellaista Spanhel tuo, jossa toimisi perusteltuna ulkomaanvahvistuksena?

Niin.

Meillä ei ole tuollaisia mihiä ennestään, jollet lukuisia ex junnuja laske samaan luokkaan?

Heistä ei ole samaan. heistä ei ole edes pisteiden tekijöiksi, sääli sinänsä.

Spanhel osaa puolustaa ja karvata, eri tqavalla kuin mm meidän ex junnut, siinä on suuri arvo:) Lisäksi hänellä on potenttiaalia hyökätä toisin kuin monilla meidän organisaatioon kuuluvilla.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Senior
Voisi melkein sanoa, ettei juuri vahvista rosteria. Toki omassa mielipiteessäni on pinttymä hyödyttömästä kaverista ja täytyy taas jatkossa kiinnittää enemmän huomiota tekemisiinsä.

Niin. Yritin tuolla aikaisemmin sanoa, että minulla ei ollut ennakkokäsitystä Spanhelista. Olin melko tyytyväinen harjoitusottelun (HPK) jälkeen, ja Moskovan valoissakin kaveri vaikutti ärhäkkäältä ainakin jäähyminuuttien perusteella. Se mitä sittemmin olen kentällä nähnyt ei ole vakuuttanut, ja minäkin mielelläni seuraan sellaisen tyypin tekemisiä, josta en kovinkaan paljon tiedä. Jere on Jere ja Vopat on Vopat. On siellä melkoisen monella muullakin ikioma persoona pelissä, Spanhelin persoonasta en tiedä. HMV, minulle.

Huhujen mukaan pelaa kuitenkin tänään, joten tarkennetaan kiikareita.
 

OldTimeHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Bayern München, Deutschland
Viestin lähetti Kalkun rusakko
Höpö höpö. Spanhelin laukauksesta kertoo kaiken kaksi(2) tehtyä maalia tällä kaudella.
Lähinnä tuo kertoo kädellisen sentterin puutteesta. Kyllä Spanhelin vedoilla voisi maalejakin tulla, jos vetopaikkoja vaan siunautuisi. Häbän laidoilla ei vaan pahemmin tule.

Itseeni Spanhel on tehnyt vaikutuksen tsemppaamalla erityisesti niissä heikommissa kotipeleissä, joissa suunnilleen koko muu jengi on dyykannut.

Kakkoseksi Kibe-Holma-Spanhel, niin kuka tietää vaikka meillä olisi pitkästä aikaa kakkosketju.
 

muropakkaus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Antaa Spanhelin jatkaa, mutta vaihdetaan Benysek siihen kunnon sentteriin, kunhan jostain semmonen vaan löytyy!

Puolustus on tarpeeksi kova ilman Benyäkin (Söderholm-Karalahti, Kultanen-Saarinen, Turunen-Kurvinen). Ja Spanhelin voisi sitten laittaa kakkosketjuun uuden sentterin ja Vopatin seuraksi!
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti OldTimeHockey
Lähinnä tuo kertoo kädellisen sentterin puutteesta. Kyllä Spanhelin vedoilla voisi maalejakin tulla, jos vetopaikkoja vaan siunautuisi. Häbän laidoilla ei vaan pahemmin tule.

Juurikin näin, hyvin sanottu. Häbän ketju on, poislukien viime matsi, ollut laitahyökkääjien hautausmaa. Ei Kuhta eikä edes Päräkään olisi siellä loistanut.

RoopeS: Kävin tutkimassa oman Spanhel-historiani, kuten kunnon klubilaisen kuuluukin. Se menee näin; vaihe1 : Kesä, jolloin en ole nähnyt miehen pelaavan ollenkaan. Ihmettelen paikallaolleiden dissausta ja suosittelen kaverin signaamista ihan jo tehojen ja HPK-fanien mollauksen (ärsyttävä! löi poikkarilla eskelistä naamaan! etc) perusteella. vaihe2 ; Maarianhaminan turnaus, jossa olen itse paikalla. Diggaan kovasti ja kerron tästä matsiraporteissakin. Tykkään varsinkin arvaamattomuudesta, ensin täyttä surffailua, sitten yksi huikea tehominuutti, jonka aikana tolppaan, maalinedushässäkkää, veskarin ajelua etc. vaihe3 ; Liigakauden avaus. Lievää pettymystä, ei kuitenkaan totaalidissausta. Pohdin nimenomaan ulkomaalaispaikan tuhlaamista Spanheliin. Olen kuitenkin ennemmin ulostamassa Vopatia. vaihe4 ; Liigakausi etenee ja jo Harkinsin haastattelun ilmestymisaikoihin kuulen huhuja joukkueen sisältä Spanhelin arvostuksesta. Erityisesti panoksesta vierasotteluissa, joissa en ole juurikaan ehtinyt käydä. Siirryn entistä enemmän Vopatin lähdön kannalle ja kirjoitan ensimmäiset pohdiskelevat ylistysvirret Spanhelista (annetaan miehelle aikaa, pisteet eivät kerro kaikkea etc.) lokakuun alkupuolelle. Aran haastattelu tulee ulos ma 27.10. Tämä pohjautuu siihen, mitä kuulen miehen toimista vieraskentillä ja ryhdyn tarkkailemaan häntä myös kotiotteluissa. Erityisesti Ässät-HIFK ottelusta Spanhel saa kovat kehut. Jari Korpisalo kertoo matsin jälkeen inhoavansa Spanhelia. Kivenmäki etsii Spanhelia tappelukaveriksi ulos lennettyään. Tämä kaikki saa sydämeni sykkimään. Kaverihan on ovela sikakiekkoilija. Tykästyn hänen iholla olemiseensa esimerkiksi Jokeri-matsissa, jossa Spanhel pelaa lähes koko ajan samoja vaihtoja Heleniuksen kanssa duuninaan ajaa Samin kaistaa sisään alueelle häntä väistelemättä. Spanhel tekee juuri näin ja pelaa käytännössä jokeripuolustuksen aina yksimiehiseksi antaen tilaa muille kentällisensä pelaajille. Olen tuolloin jo varma, että Spanhelilla täytyy olla hyvä fysiikka, koska tuollainen pelityyli on kuluttavaa. vaihe5 ; Aravirran haastattelu. Siinä korjautuu sekin luuloni, että Spanhel ei ollut Aran toivomus. Ara vahvistaa Spanhelin kovaksi harjoittelijaksi ja atleettiseksi tyypiksi. vaihe6 ; Perustan Martin Spanhel -klubin ja toivon, että muutkin löytävät (järjen)valon. Tietenkin mies on vaihtokelpoinen vaikkapa Bednariin. Päivänselvää. Mutta juurikaan tätä heikompia ulkomaalaisvaihtoehtoja ei kannata edes harkita, sillä keväällä -04 Martin tuo meille iloa ja valoa!

Senior; ei se oikeesti ihan helppo duuni ole pelata liigatasolla vastustajan kovat jätkät tehottomiksi ilman omia 5+20 jäähyjä eli ns. nielikäistaktiikalla. Meidän junnuista löytyisi kyllä kolistelijoita ja huutomerkkejä, mutta iilimatoja, joilla on tarvittaessa tehojakin, ei kyllä mielestäni ole. Sen huomaa esimerkiksi Lambergista. Niin paljon kuin kaverin asenteesta ja fyysisyydestä tykkäänkin, olen kauhuissani hänen paluustaan kokoonpanoon, koska liigavauhti on hänelle ja hänen pelikäsitykselleen selvästi liikaa.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On se kyllä vähän niinkin, että me johdetaan tällä hetkellä sarjaa, joten tämä sietokyky Spanielia kohtaan on varmaan siitäkin syystä aika korkea. Jos me oltaisiin tällä hetkellä sarjassa vaikkapa sijalla 9, niin luulempa, että täällä oltaisiin hieman agressiivisemmin liikkeellä.

Oma kantani Spanieliin on lievästi negatiivinen tällä hetkellä. No onhan selänteelläkin niitä maaleja vasta käsittääkseni 3, mutta silti en mielelläni puhuisi miehistä samassa lauseessa. Tilanne on kuitenkin se, että se 2. sentteri puuttuu ja se me tarvitaan. Jos se vaatii Spanielin uhraamisen, niin en itke perään.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti JHag

Muuten olen samoilla linjoilla kanssasi mutta harmittaa kun mie sei koskaan taklaa. Hän ajaa aina kiinni pelaajan taklausetäisyydelle muttei taklaa. Saisi varmasti huomattavasti enemmän arvostusta jos todella taklaisi näissä tilanteissa.

Itse en tällä hetkellä ole Spanhelia ulos heittämässä, mutta jos joku kovan luokan peluri on markkinoilla saisi hän lähteä. Om mielipiteeni on se että saamme Vopatista enemmän irti niin pelillisesti kuin fyysisestikin. Tällä hetkellä Spanheliin on kuitenkin luottoa, tekee muuten tänään narreja vastaan 1+1 ja ottaa 4 minuuttia jäähyjä, trust me.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti OldTimeHockey
Lähinnä tuo kertoo kädellisen sentterin puutteesta. Kyllä Spanhelin vedoilla voisi maalejakin tulla, jos vetopaikkoja vaan siunautuisi. Häbän laidoilla ei vaan pahemmin tule.

Kyllähän pelaajan, jonka veto on kova,tarkka ja lähtee nopeasti pitää myös itse pystyä luomaan tilanteita itselleen jossa pystyy tätä hyvää ominaisuuttaan käyttämään.
Häppölä toisaalta on järjettömän huono keskusmies ketjuun jonka pitäisi saada maaleja aikaiseksi, enkä usko että Holmasta myöskään on siihen hommaan.
Käyppä Matikainen nyt ostoksilla ja tee laadukas hankinta niin palapeli alkaa valmistua. Näillä nykyisillä palikoilla ei mestaruutta oteta keväällä 2004.

Joonas Vihko olisi muuten hyvää kauppatavara, Ifkillä ei mitään käyttöä turhalle nurkissa pyörijälle.
 

OldTimeHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Bayern München, Deutschland
Viestin lähetti Kalkun rusakko
Kyllähän pelaajan, jonka veto on kova,tarkka ja lähtee nopeasti pitää myös itse pystyä luomaan tilanteita itselleen jossa pystyy tätä hyvää ominaisuuttaan käyttämään.
Jotkut snaipperit pystyvät paikkoja luomaan, jotkut eivät. Kimmo Kuhdalla ei varmasti olisi yhtään enemmän pisteitä kuin Spanhelilla, jos olisi pelannut koko kauden kolmosketjussa esim. Häppölän laidalla.

Minusta Holmassa on hyvinkin ainesta kädelliseksi liigasentteriksi. Käsien lisäksi kaverilta löytyy myös peliälyä - eli juuri sitä harvinaista lahjakkuutta, jonka puute muodostuu esteeksi yhä useamman suomalaisjunnun läpimurrolle. Olen edelleen sitä mieltä, ettei tästä meidän parin vuoden takaisesta superjunnu-vuosikerrasta kukaan pystynyt kontrolloimaan koko kentällisen peliä samalla tavalla kuin Lapuan Lemieux viime kaudella. Toivottavasti saa mahdollisuuden näyttää kykynsä liigatasolla myös muualla kuin rouhivassa nelosketjussa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Toivoisi, että meille otettaisiin nyt jouluun saakka tryoutille joku ulkolainen sentteri, kun Benysek on loukkaantunut. Nyt olisi hyvä hetki kokeilulle.

Tämän kauden sarja on minusta niin tasainen, että kannattaisi yrittää pientä joukkueen rakennusprojektia kohti kevättä.

Puolustus meillä on kunnossa, kakkosmaalivahti pitäisi hankkia. Yksi maalintekijä lisää ei tekisi pahaa. Hyvä kakkossentteri olisi kuitenkin kaikkein tärkein hankinta, jos haluamme oikeasti menestyä sm-liigassa kaudella 2003-04.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti OldTimeHockey
Jotkut snaipperit pystyvät paikkoja luomaan, jotkut eivät. Kimmo Kuhdalla ei varmasti olisi yhtään enemmän pisteitä kuin Spanhelilla, jos olisi pelannut koko kauden kolmosketjussa esim. Häppölän laidalla.

Juu ei varmasti. Jälleen kerran ihme dissaamista Kiben kohdalla. Kaverihan on tosiaankin sysipaska kiekkoilija, on saanut kaikki (pistepörssin 3. sijaan oikeuttavat) pisteensä vain ja ainoastaan maagisten ketjukavereidensa ansiosta. Kyllä Kibe on loistopelaaja ja mielestäni eräs tärkeimpiä lenkkejä tämän kauden IFK:ssa. Ja selkeästi parempi kuin Spanhel.
 
Joo kyllä se Kuhta on niin paska, että hävettää! Kuinka nää idiootit jaksaa vuodesta toiseen ja ennen jokaisen kauden alkua. Millonkohan tää loppuu? Enpä kovin montaa tiedä, joka on myöntänyt olleensa väärässä, vaan yleensä jatkaa ennen seuraavaa kautta.

Kyllähän sieltä joku voisi tulla meillekkin päin, kun Blues, Lukko ja ennenkaikkea Kärpät tekevät noita hankintoja. Sentteri olisi kiva Spanhelin ja Vopatin väliin.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Ei Kimmo Kuhta missään nimessä sysipaska ole, ei todellakaan. Vertailu Spanheliin ontuu jonkin verran, koska Spanhel ei nimenomaan ole puhdas sniper. Ei ole oikeastaan Kibekään, mutta lähempänä sitä määritettä.

Olen samaa mieltä muiden kanss siitä, että kakkossentteri kelpaisi, mutta ellei tarjolla ole sitä veret seisauttavaa nimeä niin kestään ulkomaalaisesta en luopuisi. EN VARSINKAAN Benysekistä, sillä keväämmällä jos tulee loukkaantumisia on hyvä, että puolustuksessa on sitä syvyyttä.

Nykyisilläkin miehillä saataisiin todennäköisesti kaksi toimivaa kentällistä, tässä nykytavoistani poiketen eräs versio perusteluineen:

Pärssinen-Vopat-Kuhta
(Pärä-Kibe -akseli, Vopi tekee tilaa ja toimii Pärän turvana. Vopi kyllä saisi aloitukset ja dynamic duo varmasti peliä aikaan)

Spanhel-Harkins-Vihko
(Spanhelille vihdoin kunnon sentteri. Jos Vihko ei saisi hommaa toimimaan, toiseen laitaan joku muu, esim. Mikko Laine)

Tällä hetkellä meillä on yksi loistava kolmos-/nelosketju eli Holman vitja. Materiaalia toiseenkin pitoketjuun löytyy riittävästi: Häppölä, Järvinen, Hirschovits, Viitaluoma.

Mutta kyllä se toinen hyvä sentteri kelpaisi.

edit: Laitetaan vielä Holman vitjasta. Pystyy myös pelintekoon ja maaleihin, se on jo nähty.
 
Viimeksi muokattu:

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koiraroduista

Ok, pitänee nöyrtyä. Tänään tuo Spanieli oli todellinen Terrieri. Kiitos siitä., Ehkä miehelle on löytymässä roolia....:-)
 

Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Apassi
On se kyllä vähän niinkin, että me johdetaan tällä hetkellä sarjaa, joten tämä sietokyky Spanielia kohtaan on varmaan siitäkin syystä aika korkea. Jos me oltaisiin tällä hetkellä sarjassa vaikkapa sijalla 9, niin luulempa, että täällä oltaisiin hieman agressiivisemmin liikkeellä.

Oma kantani Spanieliin on lievästi negatiivinen tällä hetkellä. No onhan selänteelläkin niitä maaleja vasta käsittääkseni 3, mutta silti en mielelläni puhuisi miehistä samassa lauseessa. Tilanne on kuitenkin se, että se 2. sentteri puuttuu ja se me tarvitaan. Jos se vaatii Spanielin uhraamisen, niin en itke perään.

Niinpä, alussa olet oikeassa. Sijoituksemme ollessa heikko, kuten vaikkapa mainitsemasi 9, niin olisimme hetittämässä Spanhelia ulos, tosin hän ei olisi ainoa.

Nyt meillä on käsissä menestyvä porukka. Menestyvä joukkue muodostuu useista osista. Sinne tarvitaan pelintekijöitä, maalintekijöitä, taklaajia, varmoja pakkeje jne. Sinne tarvitaan myös Spanhelin kaltaisia raastajia, takiaisia, ärsyttäviä pelaajia, jotka osaavat puolustaa hyvin ja tarvittaessa omaavat potenttiaalia, myös pisteiden tekoon.

Parempi olisi jos Spanhel olisi kotimainenpelaaja, tällöin moni hänet hyväksyisi. Itse en etsimälläkään löydä ex-junnuistamme vastaavia saappaita täyttävää pelaajaa, vaikka erilaisia lahjoja löydänkin.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Old Time Hockey; kaverihan ymmärtää hokia, koska on lähes kaikesta samaa mieltä kanssani :)

Esimerkiksi Kuhdasta:

-Turha tuijottaa vain näyttäviä tehotilastoja. On ne pisteet itse tehtyjä hyvällä viimeistelyprosentilla, mutta maalit ainakaan eivät koskaan tule itse tehdyistä paikoista. Kibe on snaipperi 80-luvun malliin, meidän versio Kaitsu Nurmisesta; osaa VAIN yhden jutun ja sen kyllä helvetin hyvin. Spanhel pyyhkii Kibellä jäätä, kun verrataan pelaajien monipuolisuutta ja käyttömahdollisuuksia. Väitän pokkana, että Spanhel Kiben paikalla pelatessaan olisi tehnyt samat pisteet ja ketjunsa vielä muutaman lisääkin, koska olisi ollut tilaa Brettin ja Pärän kuvioille enemmänkin. MUTTA : valmentajamme katsoo Spanhelin hyödyntävän joukkuetta juuri siellä, missä hän pelaa nyt, samoin Kiben juuri siellä, missä hän pelaa nyt. Pelaajiahan ei voi tuosta vaan vaihtaa; Spanhel ykköseen ja Kibe ajelemaan iholle kaveria pisteettömäksi tekemään? Niinpä. Ja koettakaa Kiben yltiöihailijat tajuta, että kaverin kiritisointi , pohdiskelu hänen ominaisuuksistaan, on ikäänkuin keskustelua eikä sama asia kuin miehen totaalidissaaminen. Huoh......

Holmasta:

-Kyllä, todellinen kultakimpale. Kookas, taitava, sentteri...tarvitseeko muita perusteita? Yksikin näistä riittäisi, Eetulta löytyy kaikki kolme ominaisuutta, vaikka kehitystyötä vielä tarvitaankin.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Itse olen arvostellut Kibeä kovin sanoin, mutta myönnän virheeni ja voin kirjoittaa, että Kibe pelannut helvetin hyvin. Mielestäni Kuhta on ominaisuuksiltaan sniper ja tarvitsee sen pelintekevän sentterin ja taitavan vääntäjän rinnalleen, niin Kibe kyllä tekee maaleja hyvällä prosentilla. Kibe ei ole 3-4 ketjun rouhija, ja jos hän ei sovi kahteen ekaan ketjuun, ei hänelle ole käyttöä. Nyt hän sopii ykkösketjun sniperin rooliin ja siinä hän saa pelata.

Toinen mollaavani pelaaja Stathos on pelannut kaksi helvetin hyvää peliä putkeen, tai oikeastaan kolme, mutta Lukko-matsia en nähnyt. Toivottavasti taso säilyy. Alkukaudella Stats oli mielestäni tosi ailahteleva, mutta näillä otteilla on oiva ykkösveska. Mutta katsotaan kautta eteenpäin, sillä mielessä on vielä alkukausi ja viime kauden pleijarit. Sitten tehdään lopulliset mielipiteet Statsista.

Spanhel fan clubiin en kuitenkaan käänny. Esim. Turre Järvinen on vittumaisempi karvaaja kuin Spanhel ja Häppölässäkin näkyi eilen sellaista oikeaa työmoraalia. Luttinen ja Fagerstedt omaavat myös pelinrikkojan ominaisuudet, joten kyllä Spanhelin vaihtaisin ilman muuta sentteriin tai sniperiin. Niitä tarvitaan pleijareissa.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Kempes
Esim. Turre Järvinen on vittumaisempi karvaaja kuin Spanhel ja Häppölässäkin näkyi eilen sellaista oikeaa työmoraalia.

Meidän täytynee perustaa Turre-klubi, Kempes :)
Olen salaa alkanut diggailemaan Turren tyyliä, asennetta ja paikkoihin hakeutumista. Vielä maalijyvä paikoilleen, niin hyvä tulee.

Cairns saisi vielä pitää Kimille pari oppituntia, vaikka paljon on viime kaudesta muuttunutkin. Yhden aiheena voisi olla 'kuinka haen itselleni tilaa hyökkäysalueella liikuttaen vasenta ja oikeaa jalkaa vuorotahtiin ja mielellään jonkinasteisessa koordinaatiossa silmien kanssa'.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti JHag
Väitän pokkana, että Spanhel Kiben paikalla pelatessaan olisi tehnyt samat pisteet ja ketjunsa vielä muutaman lisääkin, koska olisi ollut tilaa Brettin ja Pärän kuvioille enemmänkin.


Oho... enpä usko että Spanhelilla pisteitä olisi juuri enempää kuin nyt, jos olisi saanut pelata Harkinsin ketjussa. Muutama syöttöpiste toki olisi varmasti enemmän, mutta maaleista en olisi niinkään varma. Spanhelin veto todellakaan ei ole mikään erikoinen eikä hän muutenkaan ole maalintekijätyyppi. Kuhta on pelannut hyvän alkukauden ja ansaitsee ehdottomasti paikkansa Pärssisen ja Harkinsin vierellä. Tämä hyvä ykkönen joudutaan hajottamaan ainoastaan siitä syystä koska ei ole toista ketjua joka pystyisi illasta toiseen maaleja väsäämään. Sinänsä harmillista.
Mun mielestä tämä epäkohta Matikaisen/Aran on korjattava ennen kevättä, mieluummin riittävän ajoissa, onnistuneella pelaajavaihdoksella. Yhdellä kaupalla tästä nykyisestä jengistä tehdään mestariainesta.

Olisipa jossain vapaana Ville Peltosen kaltainen pelimies, maalintekijä ja pelintekijä samassa paketissa(tai no varmasti on vapaana, mutta onko Ifkin saatavilla on eri asia)

Holma on ollut hyvä, mutta en usko että pystyy playoffseissa nousemaan ratkaisijaksi.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Irtopisteitä Aralle!

Ammensin IFK-Jok matsiketjuun, mutta oikeampi osoite lienee tämä ketju. Propseja Aralla tähän asti tehdystä työstä.

Mitä eroja on Aran IFKissä ja sen viime vuotisen hemmon:

- nyt on tavanomaista, että paketti pysyy kasassa
- eri otteluissa pelataan eri pelitaktiikoilla, jopa otteluiden sisällä
- kenttiä roolitetaan
- kenttiä peluutetaan kotikentän tuomin viimeisin vaihdoin aktiivisesti (proved by Johannes)
- käytetään vara-aloittajia
- otetaan tarvittaessa aikalisiä
- jäädytetään tarvittaessa
- viisikkopelataan
- maltetaan
- suoritustaso on tasaista
- nyt, vaikka menee ihan hyvin, kokeillaan kenttiä, testataan, haetaan, pyritään johonkin....

Listaa voisi jatkaa vielä kovin pitkään, mutta ajatus selvinnee jo yllä...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös