www.hs.fi
Hyllystä löytyy Sticky Fingers. Tai oikeastaan ei löydy, kun on juuri nyt odottamassa pääsyä soittimeen. Tapana on ollut kunnioittaa poismenneitä laittamalla tuotantoa soimaan. Tein kyllä sisäisen lupauksen laittaa noita 70-luvun Rollareita Spotifyn soittolistaan. Hiukan sama homma kuin The Beatles, olen vain aavistuksen liian nuori ymmärtämään bändin hyvyyden ja merkityksen rock-musiikille. Vanhemmiten opin kyllä tykkäämään Beatleistakin, ehkä sama toistuu Rollareille.
Rollarit olivat minulle pienestä pitäen jonkinlaista väistämätöntä perusmateriaalia, joka vain piti ottaa haltuun. En koskaan ole pitänyt yhtyettä minään suurena suosikkiaktina, mutta olen toki arvostanut aina monella tapaa. Ekan noin 30 vuoden albumituotannon hankin nuorena hyllyyni, tosin olen siitä matkan varrella myynyt reilusti pois harvennusta tehdessäni. En ole kerännyt mitään ensipainoksia ja harvinaisuuksia yhtyeeltä, nehän kannattaa pitää hallussa jos sattuu omistamaan. Musiikin takia Stones-levyistä ei tarvitse pitää kynsin hampain kiinni, koska koko hoito on helposti hankittavissa ja soitettavissa suoratoistona. Työläämminkin saatavilla olevaa musiikkia on.
Mulla ongelma Rollareiden kohdalla on se, ettei biisit oikein osu musahermoon. Poikkeuksena @Sistis mainitsema Paint It Black. Oikeastaan haluaisinkin suosituksen diggareilta, mikä noista albumeista on mielestänne ehein kokonaisuus?
En ole varmaankaan oikea diggari, mutta jos kysyisit parasta levyä, niin vastaukseni voisi olla Beggars Banquet tai Exile. Kai nuo eheitäkin ovat, myös Exile, vaikka ihan tuplaksi venähti. En tiedä, onko Rollareilla varsinaisesti yhtään sillä lailla läpieheää kokonaisuutta, paitsi Satanic, joka on eheää paskaa.
Rollarit on livebändi. Ota kuunteluun Brussels Affairs bootleg, löytyy helpoiten Spotifystä Goats Head Soupin deluxe version kolmantena levynä. Mahtuu helposti livelevyjen TOP-10 sakkiin.
Tästä tuli mieleen keskustelut työkaverini kanssa. Oma musiikkimakuni koostuu vähän rauhallisemmasta musiikista... Rolling Stones, Dire Straits, Bruce Springsteen, kantrimusiikki jne... Radiosta tuli sattumalsta Dire Straitsin Sultans of Swing. Kehuin siinä kahvikupin ääressä, että tässä on kaikki hyvän rokkibiisin ainekset. Työkaveri (nuorempi), joka on jonkin sortin harrastelijarumpali ja musiikkimakunsa lähinnä rankempaa heviä haukkui biisin ihan paskaksi. Laittoi soimaan esimerkin paremmasta biisistä, jossa rumpalillakin on jotain haastetta. Jotain mustiin pukeutuvien pitkätukkien musiikkia se oli ja rummut kuulustivat konekivääritulitukselta.
Beggars Banquet on paras. Mutta sitä seuraavat kolme levyä ovat kympin levyjä myös. Ja siihen vielä Some Girls päälle niin avot.
Mick Taylor on todella aliarvostettu kitaristi joka toi Stonesiin sellaista virtuositeettia jota ei bändissä ennen eikä jälkeen häntä ole ollut. Ron Wood on (oli) varmaan helvetin hyvä ryyppykaveri Keithille ja sopi imagonsa puolesta bändiin loistavasti. Mutta kyllähän Woodin aikainen Stones oli jo 70-luvulla ihan kakkosluokan yhtye verrattuna Taylorin aikaiseen bändiin. Oli bändissä tietysti muitakin ongelmia tuohon aikaa, kuten Richardsin heroiiniaddiktio.
Muuten sana, mutta minä lasken mukaan kultakauteen myös Goats Head Soupin ja It's Only Rock n' Rollin. Ja vielä Tattoo Youn. Stripped ja Bridges to Babylon on myös hyviä albumeita.
