Rolling Stones – yksi parhaista

[Sistis]

Voi voi, todellinen legenda lähti. Tämä tarina, oli tosi tai ei, on yksi hauskimmista mitä olen kuullut:

As one famous story from the band’s heyday goes, Jagger once phoned Watts’ hotel room in the midst of an all-night party asking “Where’s my drummer?” Watts reportedly got up, shaved, dressed in a suit, put on a tie and freshly shined shoes, descended the stairs, and punched Jagger in the face, saying: “Don’t ever call me your drummer again. You’re my fucking singer!”

Tämä tarina päätyi myös osaksi Wattsin muistokirjoitusta Helsingin Sanomissa.

Lienee maksumuurin takana, mutta linkki ohessa:

Muistokirjoitus | Charlie Watts oli Rolling Stonesissa se coolein tyyppi, joka vaikutti olevan lavalla samaan aikaan sekä ulkopuolinen että korvaamaton

The Rolling Stonesin alkuperäisrumpali oli kuollessaan 80-vuotias.

www.hs.fi

 

[lemponen]

Nyt jos koskaan olisi hologrammi paikallaan korvaamassa edesmenneen rocktähden! The Rolling Stones vetäisi viimeisen, pian alkavan maailmankiertueen Charlie Watts hologrammi rumpalina. Olisi Wattsin ajoitus jälleen kerran paikallaan, ja muu bändi tukeutuisi siihen ja rumpalilegenda olisi niin läsnä kuin vain voi näissä olosuhteissa olla. Olisihan tuo vähän korni ja kunnioittamaton, mutta tommonen kävi nyt mielessä.

RIP Charlie Watts - Rollareiden harmaa eminenssi.

Rockin ja popin ykkösketju kautta aikain: The Beatles, The Rolling Stones, ja Elvis Presley. Noiden jälkeen tulevat muut kakkos-, kolmos-, nelos- yms. ketjuissa.

 

[Pavlikovsky]

Charlie Watts hologrammi rumpalina. Olisi Wattsin ajoitus jälleen kerran paikallaan, ja muu bändi tukeutuisi siihen ja rumpalilegenda olisi niin läsnä kuin vain voi näissä olosuhteissa olla. Olisihan tuo vähän korni ja kunnioittamaton, mutta tommonen kävi nyt mielessä.

Ei kiitos. Pidän tätä hologrammailua musiikkiteollisuuden suurena syöpänä. Ymmärrän, että manageri- ja promoottoritasolla dollarin kuvat silmissä hierotaan käsiä yhteen, kun jo edesmenneet legendat "kaivetaankin" yhtäkkiä lavalle takaisin ihan vain, että saadaan huijattua rahat pois ja leikkimään, että kaikki olisi kuin ennen. Toivottavasti tähän ei koskaan mennä laajemmin. Joku voisi sanoa, että No Charlie, No Stones, mutta ehkäpä tässä vedetään viimeiset henkäykset bändin suhteen jollain keikkamuusikolla. Selvisi Stones Bill Wymaninkin jättämistä saappaista. Jotain isoa kuitenkin uupuu ja se on hillitty groove, jonka Watts parhaimmillaan loi tavallaan todella sähköisesti, mutta sittenkin hyvin hissukseen.

 

[Leon]

Nyt lähti kyllä niin kova palanen rockin historiaa, että vetää oikein hiljaiseksi. Rolling Stones ei ole meikäläisen levyhyllyyn ikinä päätynyt, ja Paint It Blackiä lukuunottamatta en ole yhtyeen musiikkiin oikein ikinä syttynyt, mutta bändiä on ollut pakko arvostaa - tai oikeammin, se tulee tuollaisesta maagisesta urasta automaattisesti.

Voisin sanoa melkoisen varmaksi, että noin pitkää ja komeaa uraa ei tule yksikään toinen yhtye tekemään. Hattu päästä!

Hyllystä löytyy Sticky Fingers. Tai oikeastaan ei löydy, kun on juuri nyt odottamassa pääsyä soittimeen. Tapana on ollut kunnioittaa poismenneitä laittamalla tuotantoa soimaan. Tein kyllä sisäisen lupauksen laittaa noita 70-luvun Rollareita Spotifyn soittolistaan. Hiukan sama homma kuin The Beatles, olen vain aavistuksen liian nuori ymmärtämään bändin hyvyyden ja merkityksen rock-musiikille. Vanhemmiten opin kyllä tykkäämään Beatleistakin, ehkä sama toistuu Rollareille.

 

[Sistis]

Hyllystä löytyy Sticky Fingers. Tai oikeastaan ei löydy, kun on juuri nyt odottamassa pääsyä soittimeen. Tapana on ollut kunnioittaa poismenneitä laittamalla tuotantoa soimaan. Tein kyllä sisäisen lupauksen laittaa noita 70-luvun Rollareita Spotifyn soittolistaan. Hiukan sama homma kuin The Beatles, olen vain aavistuksen liian nuori ymmärtämään bändin hyvyyden ja merkityksen rock-musiikille. Vanhemmiten opin kyllä tykkäämään Beatleistakin, ehkä sama toistuu Rollareille.

Minulla taas Beatles oli se yhtye, jolla aloitin rockin kuuntelun. Tämä tapahtui 12-vuotiaana syksyllä 1992, kun kuudennen luokan englanninkirjassa oli Beatlesistä kertova osio. Sen jälkeen kaverini kanssa ryhdyimme keräämään Beatlesin musiikkia C-kaseteille. Saimme jonkun listan perusteella lopulta kaikki julkaistut kappaleet kasaan, kun joitain tuli äänitettyä radion teemalähetyksistä ja joiltain rariteetti-CD-kokoelmilta kirjastojen kaukolainapalvelun avustuksella. Sitten Beatles jäi noin kahdeksikymmeneksi vuodeksi, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana se on taas päätynyt aina toisinaan levylautasella (tai CD-soittimeen).

Tuolloin ala-asteella toinen kaveri oli kova Rolling Stones -fani, mutta hän ei taas sietänyt Beatlesiä. Hän yritti aina välillä käännyttää minua, mutta itse en Rollareihin ikinä syttynyt. Täytyy kuitenkin tässä loman loppupuolella laittaa Spotifysta joku levy soimaan, jos sieltä vaikka tulisi se ahaa-elämys. Pelkään, että olen silti vähän liikaa toisen koulukunnan ystävä.

 

[Gostisbehere]

Jos rumpaleilla olisi oma Mount Rushmore niin kyllä Charlie olisi ehdottomasti yksi heistä. Käsittämättömän lahjakas ja tyylikäs rumpali. Ehkä tuo herran rauhallinen tyyli ja olemus vetosi itseeni eniten..

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

.

Hyllystä löytyy Sticky Fingers. Tai oikeastaan ei löydy, kun on juuri nyt odottamassa pääsyä soittimeen. Tapana on ollut kunnioittaa poismenneitä laittamalla tuotantoa soimaan. Tein kyllä sisäisen lupauksen laittaa noita 70-luvun Rollareita Spotifyn soittolistaan. Hiukan sama homma kuin The Beatles, olen vain aavistuksen liian nuori ymmärtämään bändin hyvyyden ja merkityksen rock-musiikille. Vanhemmiten opin kyllä tykkäämään Beatleistakin, ehkä sama toistuu Rollareille.

Rollarit olivat minulle pienestä pitäen jonkinlaista väistämätöntä perusmateriaalia, joka vain piti ottaa haltuun. En koskaan ole pitänyt yhtyettä minään suurena suosikkiaktina, mutta olen toki arvostanut aina monella tapaa. Ekan noin 30 vuoden albumituotannon hankin nuorena hyllyyni, tosin olen siitä matkan varrella myynyt reilusti pois harvennusta tehdessäni. En ole kerännyt mitään ensipainoksia ja harvinaisuuksia yhtyeeltä, nehän kannattaa pitää hallussa jos sattuu omistamaan. Musiikin takia Stones-levyistä ei tarvitse pitää kynsin hampain kiinni, koska koko hoito on helposti hankittavissa ja soitettavissa suoratoistona. Työläämminkin saatavilla olevaa musiikkia on.

Stonesiin on aina mukava palata hetkeksi, vaikka onhan se paikoin tyystin puhkisoitettua. Paremmin yhtyeen tuotanto on silti aikaa kestänyt kuin iso osa syntyaikojensa artisteista.

 

[Leon]

Stonesiin on aina mukava palata hetkeksi, vaikka onhan se paikoin tyystin puhkisoitettua. Paremmin yhtyeen tuotanto on silti aikaa kestänyt kuin iso osa syntyaikojensa artisteista.

Mulla ongelma Rollareiden kohdalla on se, ettei biisit oikein osu musahermoon. Poikkeuksena @Sistis mainitsema Paint It Black. Oikeastaan haluaisinkin suosituksen diggareilta, mikä noista albumeista on mielestänne ehein kokonaisuus?

 

[Sistis]

Mulla ongelma Rollareiden kohdalla on se, ettei biisit oikein osu musahermoon. Poikkeuksena @Sistis mainitsema Paint It Black. Oikeastaan haluaisinkin suosituksen diggareilta, mikä noista albumeista on mielestänne ehein kokonaisuus?

Itselläni tuo Paint It Black on sellainen, jossa sitar tuo biisiin sävyjä, jotka ovat puuttuneet niistä muista kuulemistani biiseistä. Esimerkiksi Satisfaction on sellainen, että vaikka sen tunnistaa hemmetin hyvin soitetuksi ja energiseksi, ja tiedostaa sen, että tuo on takuuvarmasti osunut massojen musiikkihermoon, niin tuosta puuttuvat juuri ne sävyt, joita minun kiero korvani kaipaa. Joku Paint It Black -tyylinen levy olisi taas minulla tilauksessa.

 

[jussi_j]

Kohtuullisen tyylikäs veto rollareiden kotisivulla: Charlie Watts. Pelkkä Charlien kuva, ei muuta, ei linkkejä mihinkään.

Edit. Jaa kun linkitin niin huomasin, että sivun otsikkokin on ylläolevan mukainen.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Mulla ongelma Rollareiden kohdalla on se, ettei biisit oikein osu musahermoon. Poikkeuksena @Sistis mainitsema Paint It Black. Oikeastaan haluaisinkin suosituksen diggareilta, mikä noista albumeista on mielestänne ehein kokonaisuus?

En ole varmaankaan oikea diggari, mutta jos kysyisit parasta levyä, niin vastaukseni voisi olla Beggars Banquet tai Exile. Kai nuo eheitäkin ovat, myös Exile, vaikka ihan tuplaksi venähti. En tiedä, onko Rollareilla varsinaisesti yhtään sillä lailla läpieheää kokonaisuutta, paitsi Satanic, joka on eheää paskaa.

Olen jotenkin hahmottanut Rollarit paremminkin loistavana singleyhtyeenä. Erinomaisia hittikappaleita, joilla myytiin valtavat määrät keikkoja ja niitä pitkäsoittojakin, jälkimmäisiä joko sinkkubiiseillä tai ilman.

 

[Ann Arbor]

Stonesiin on aina mukava palata hetkeksi, vaikka onhan se paikoin tyystin puhkisoitettua.

Nimenomaan vain paikoin. Moni sinänsä laaja-alainen musadiggari tietää yhtyeeltä vain 1960-luvun hitit ja Start Me Up:in, ja nopeastihan ne kuluvat puhki, siinä missä vaikka AC/DC:n suurimmat hitit.

Itselleni 'Stonesin musiikki alkoi aueta enempi suosikkitelevisiosarjani 2. kauden finaalijaksossa prominentisti esiintyneen, nyt jo kai klassikoksi laskettavan "Thru and Thru":n myötä.

Linkki: https://www.youtube.com/embed/NepcAaKXNuM

Kyllähän Stonesin liki 60-vuotinen taival huipulla on ollut täysin poikkeuksellinen länsimaalaisen populaarimusiikin saralla. Kunnioitusta herättävää ja jotenkin jopa mystistä, että sama 60-luvun rakeisilla TV-pätkillä esiintynyt yhtye on tehnyt isoja maailmankiertueita ihan viime vuosiin asti. Nyt erittäin oleellinen osa legendaarista bändiä on valitettavasti poissa.

 

[Knox]

Watt nousi mulle tärkeäksi rumpaliksi vasta myöhemmällä iällä. Huomaan itsekin sortuvani rumpalina toisinaan ylisoittoon, siihen että että pitää olla hienoja kikkoja siellä täällä, ja sitten tuskailee kun jotain hommaa ei saa menemään. Näissä tilanteissa on hyvä muistaa Charlien kaltaiset mestarit, ja miettiä että entä jos tähän ei soittakaan mitään kikkaa.

Nykyään soittaminen pursuaa yliteknistä suorittamista, jossa nopeudella täytetään kaikki. Watt olisi varmasti kyennyt soittamaan vaikka ja mitä, mutta hän soitti ennenkaikkea biisit edellä. Se, jos mikä on aliarvostettu taito.

 

[Jokeriarska]

En ole varmaankaan oikea diggari, mutta jos kysyisit parasta levyä, niin vastaukseni voisi olla Beggars Banquet tai Exile. Kai nuo eheitäkin ovat, myös Exile, vaikka ihan tuplaksi venähti. En tiedä, onko Rollareilla varsinaisesti yhtään sillä lailla läpieheää kokonaisuutta, paitsi Satanic, joka on eheää paskaa.

Sanoisin Let it Bleedin ja Sticky Fingersin eheiden kokonaisuuksien joukkoon. Näistä jälkimmäisellä ehkä eniten omia suosikkejani (Wild horses, Dead flowers, Can't you hear me knockin'...). Exilessa on myös loistavia kappaleita, mutta ehkä tupla oli itselleni turhan raskas kuunneltava ja vähän liiankin sillisalaattimainen. Sticky Fingers minulle jos täytyy yksi levy valita.

 

[heavy]

Mulla ongelma Rollareiden kohdalla on se, ettei biisit oikein osu musahermoon. Poikkeuksena @Sistis mainitsema Paint It Black. Oikeastaan haluaisinkin suosituksen diggareilta, mikä noista albumeista on mielestänne ehein kokonaisuus?

Rollarit on livebändi. Ota kuunteluun Brussels Affairs bootleg, löytyy helpoiten Spotifystä Goats Head Soupin deluxe version kolmantena levynä. Mahtuu helposti livelevyjen TOP-10 sakkiin.

 

[pettter]

Joskus noin 12-vuotiaana kolahti ja kovaa. Suosikkibändeissä on vähän sama kuin lätkäjengeissäkin. Ei se suosikki vaan vaihdu koskaan. Iso, paha, punainen, The Rolling Stones. Tätä väistämätöntä on pelännyt pitkään, että joku niistä.

 

[The Hockey Handbook]

Watt nousi mulle tärkeäksi rumpaliksi vasta myöhemmällä iällä. Huomaan itsekin sortuvani rumpalina toisinaan ylisoittoon, siihen että että pitää olla hienoja kikkoja siellä täällä, ja sitten tuskailee kun jotain hommaa ei saa menemään. Näissä tilanteissa on hyvä muistaa Charlien kaltaiset mestarit, ja miettiä että entä jos tähän ei soittakaan mitään kikkaa.

Nykyään soittaminen pursuaa yliteknistä suorittamista, jossa nopeudella täytetään kaikki. Watt olisi varmasti kyennyt soittamaan vaikka ja mitä, mutta hän soitti ennenkaikkea biisit edellä. Se, jos mikä on aliarvostettu taito.

Tästä tuli mieleen keskustelut työkaverini kanssa. Oma musiikkimakuni koostuu vähän rauhallisemmasta musiikista... Rolling Stones, Dire Straits, Bruce Springsteen, kantrimusiikki jne... Radiosta tuli sattumalsta Dire Straitsin Sultans of Swing. Kehuin siinä kahvikupin ääressä, että tässä on kaikki hyvän rokkibiisin ainekset. Työkaveri (nuorempi), joka on jonkin sortin harrastelijarumpali ja musiikkimakunsa lähinnä rankempaa heviä haukkui biisin ihan paskaksi. Laittoi soimaan esimerkin paremmasta biisistä, jossa rumpalillakin on jotain haastetta. Jotain mustiin pukeutuvien pitkätukkien musiikkia se oli ja rummut kuulustivat konekivääritulitukselta.

 

[Hööty]

Mulla ongelma Rollareiden kohdalla on se, ettei biisit oikein osu musahermoon. Poikkeuksena @Sistis mainitsema Paint It Black. Oikeastaan haluaisinkin suosituksen diggareilta, mikä noista albumeista on mielestänne ehein kokonaisuus?

Beggars Banquet on paras. Mutta sitä seuraavat kolme levyä ovat kympin levyjä myös. Ja siihen vielä Some Girls päälle niin avot.

 

[Sledge Hammer!]

Yleensä ikääntyneiden rockarien poismeno ei ole liikuttanut, sillä onhan meillä aina se musiikki, mutta tämä veti jotenkin surulliseksi koska Stones ei sittenkään ollut ikuinen, vaikka siltä on aina tuntunut.
Omasta mielestä bändin paras biisi on Exileltä löytyvä All Down the Line. Tuossa Youtube-pätkässä biisi Charlie Wattsin vinkkelistä. Ollaan Rockin ja ennen kaikkea Rollin ytimessä.

 

[Jämerä]

Rollarit on livebändi. Ota kuunteluun Brussels Affairs bootleg, löytyy helpoiten Spotifystä Goats Head Soupin deluxe version kolmantena levynä. Mahtuu helposti livelevyjen TOP-10 sakkiin.

Mick Taylor on todella aliarvostettu kitaristi joka toi Stonesiin sellaista virtuositeettia jota ei bändissä ennen eikä jälkeen häntä ole ollut. Ron Wood on (oli) varmaan helvetin hyvä ryyppykaveri Keithille ja sopi imagonsa puolesta bändiin loistavasti. Mutta kyllähän Woodin aikainen Stones oli jo 70-luvulla ihan kakkosluokan yhtye verrattuna Taylorin aikaiseen bändiin. Oli bändissä tietysti muitakin ongelmia tuohon aikaa, kuten Richardsin heroiiniaddiktio.

Itsellä löytyy levyhyllystä ns. kultakauden tuotanto Beggars Banquetista Exileen. Oma suosikki on Sticky Fingers, joka on mielestäni ehein kokonaisuus. Exilen suosiota en ikinä ole oikein ymmärtänyt, mielestäni jo albumiformaatissa näkyy itsekritiikin puute. Keith ei tuossa vaiheessa enää ollut siinä kunnossa että olisi pystynyt säveltämään kahden lp:n verran korkeatasoista musiikkia. Samoin Jaggerilla alkoi olla muita kiinnostuksen kohteita. Hyvä levy, mutta huomattavasti eheämmän kokonaisuuden tuosta saisi kun tiputtaisi kolmasosan kappaleista pois.

 

[heavy]

Itsellä löytyy levyhyllystä ns. kultakauden tuotanto Beggars Banquetista Exileen. Oma suosikki on Sticky Fingers, joka on mielestäni ehein kokonaisuus.

Muuten sana, mutta minä lasken mukaan kultakauteen myös Goats Head Soupin ja It's Only Rock n' Rollin. Ja vielä Tattoo Youn. Stripped ja Bridges to Babylon on myös hyviä albumeita.

 

[ML17]

Myös uusin albumi Blue & Lonesome oli hyvä levy. No ei sitä toki ole ilmestymisen jälkeen kovin montaa kertaa tullut kuunneltua, mutta arvostettava suoritus, että vielä näinkin pitkän uran päätteksi onnistutaan tekemään noin kelpo levy.

 

[oiler99]

Stones ilmoitti Instagramissa, että USA:n kiertue toteutuu suunnitellusti.

Linkki: https://www.instagram.com/p/CTmnvMdjw4k/

 

[oiler99]

Stones heitti eilen yksityiskeikan Gillette Stadiumilla, ilmeisesti New England Patriotsin omistaja oli konsertin järkännyt. Keikka oli samalla bändin ensimmäinen uuden rumpalin Steve Jordanin kanssa. Youtubesta löytyy hieman videomateriaalia, tosin aika lyhyitä pätkiä. Mutta tässä vähän esimakua siitä, miten homma toimii uuden rumpalin kanssa.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=WRnB8wkNJfo

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=hkBrHMYD_HY

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=Kq0FR4_IYMo

 

[oiler99]

Mick Jagger sanoi Rolling Stonen haastattelussa, että jatko tämän kiertueen jälkeen on täysin mahdollista jos kaikki ovat ajatuksesta samaa mieltä.

"I've been asked that question since I was 31. And your answer is the same. I don't know. I mean, anything could happen. You know, if things are good next year and everyone's feeling good about touring, I'm sure we'll do shows. I'm just trying to concentrate on this tour now."

The Rolling Stones Reflect on Loss of Charlie Watts, Detail Plans for Upcoming Tour