Palstalla on kovin vähän juttua meneillään olevasta
STONES - NO FILTER Euroopan kiertueesta. Illallahan nuo ovat Tukholmassa ja viikon päästä alkaviin Pariisin keikkoihin loppuu koko kiertue. Seuraavassa satunnaisia kokemuksia, huomioita ja muita havaintoja Barcelonan konsertista kahden viikon takaa.
The Rolling Stones
No Smoke Barcelona Estadi Olímpic Lluís Companys keskiviikko 27.9.2017
NoSmoke -paikkakuntien tultua julki alkoi harkinta että mihin. Itävallan ja Italian, karsi huono logistiikka. Saksalaiset paikkakunnat, etenkin München, olivat pitkään listoilla, mutta kun muistaa ko. laulu- ja soitinyhtyeen jäsenten iät ja elämäntavat, niin päädyimme ottamaan varman päälle. Barcelonassa voi vaikka viettää kesälomaa jos keikka sattuu peruuntumaan. Keikkaan kun oli kuitenkin reilut kolme kuukautta lippujenostohetkestä. Barcelonaa puolsi myös se, että siellä ei ole tullut käytyä aiemmin. Jälkeenpäin ajatellen valinta ei mennyt ihan huonosti: Hampurissa oli ollut varsinainen kaatosade ennen keikkaa ja Zurichissa taas oli lämpötila keikan aikana +7 °C. Barcelonassa oli keikan päättyessäkin yli 20 °C, ja päivälämpötila oli koko viikon 22–26 °C. Suuremmat mielenosoituksetkin alkoivat vasta torstaina, perjantaina ne vaikuttivat jo liikkumiseen mutta eivät mainittavasti häirinneet.
Suomalaisten ticketmastereiden ja lippupisteiden käyttökokemusten perusteella yritin ottaa lippujen oston varman päälle: kaksi eri konetta, eri verkoissa, eri win-versioilla ja niissä yhteensä kuusi selainta auki. Sekunnin tarkkuudella tasan kello 100 alkoi jonotus kaikilla selaimilla. Espanjan Ticketmasteri on yleisesti ottaen fiksumpi kuin suomalainen kollegansa, se mm. antoi odotettavissa olevan jonotusajan joka aika vielä eteni suhteellisen loogisesti. Puolen tunnin kuluttua myynnin alkamisesta win7 koneen Operalla pääsi sitten ostamaan lippuja. Paikkojen valinta meni hyvin, maksuvaiheessa vain kieli vaihtui katalaaniksi, ja sen kun vaihtoi englanniksi, niin ikkuna heitti pyyhkeen kehään. Paikat olivat olleet hyvät ja pikkuisen alkoi huolestuttaa. No, onneksi seitsemän minuutin kuluttua saman koneen Chrome pääsi maaliin. Tämän seitsemän minuuttia olin käyttänyt hyödyllisesti: Operassa oli kääntäjä katalaani-englanti auki. Paikan valinta onnistui samoin kuin aiemmin, piti vain ottaa kaksi sektoria keskemmälle. Ja maksu onnistui katalaaniksi. Paikat olivat keskimmäisestä hintakategoriasta, 181€ kpl. Kotiin toimitettuna ne sai 40€ lisämaksusta, kun noita on tullut keräiltyä niin piti nämäkin sitten ottaa. 29h kuluttua enterin painalluksesta soitti herra UPS ovikelloa ja kuittautti pahvisen kirjekuoren. Vertailun vuoksi, 2014 Lissabonin keikan lippujen tulo kesti 45h. Paikallisen
median mukaan neljässä tunnissa myytiin 34000 lippua.
Viikkoa ennen tilaisuutta Ticketmaster lähetti sähköpostiin illan aikataulun, käyttäytymisohjeet ja kartan. Kartta kannatti opiskella: vaikka Puerta 1 oli ikään kuin etukulmassa, sinne päästäkseen piti kiertää koko stadion. Käyttäytymisohjeissa korostettiin, että lipussa oleva nimi on syytä pystyä passilla (vast) todistamaan, sekä useamman lipun ostaneen koko seurueen on syytä saapua yhdessä ryhmässä, koska lipuissa on maksajan nimi. Joka tultaisiin kaksinkertaisesti tarkastamaan. Käsilaukun maksimikoko, leveys 15cm ja korkeus 11cm, herätti matkakumppanissa hämmästystä - etten sanoisi epäuskoa.
Lämmittelybändin piti aloittaa 19:30 jonka myös otimme tavoiteajaksi saapua stadionille. Metromatka Plaça d’Espanyalle vei siihen budjetoidun vartin, mutta kävely sieltä stadionille sujuikin ennakoidun 3-4 vartin sijasta puolessa tunnissa - vaikka siellä oli useampi muukin liikenteessä. Luvatusti passia tarvittiin ensimmäisellä tarkastuspisteellä. Lippuja piti sen jälkeen näyttää vielä neljä (4) kertaa, kaiken kaikkiaan sisäänpääsy meni hyvin. Lämppäriä odotellessa olo oli vähän niin Liigaottelussa: olut näkyi maksavan seitsemän euroa ja sikäläisen Restelin työntekijät olivat yhtä pihalla hommissaan kuin suomalaiset kollegansa.
Los Zigarros oli ihan ok lämppärinä. Ei mikään AC/DC (Oberhausen 2003) tai ZZ Top (Helsinki 2003), mutta ei myöskään kuulu siihen yleisimpään lämppäribändikategoriaan Ynnä Muut. Bändi aloitti 19:40 ja veti antaumuksella vajaan tunnin setin. Saivat käyttää osaa screeneistäkin. Loppupuolella yleisö innostui laulamaan mukana. Poikien poistuttua odottelumusiikki oli aika paljon AC/DC -pitoista - kuten Rollareilla monesti on. Yhdeksän jälkeen tulleessa Highway to Hellissä yleisö lauloi ja varsin reippaasti mukana.
21:17 Vähän aikaa pimeyttä. Synkän punaisia kuvioita screeneillä. Ja sitten se
helvetti alkoi.
Setlist (biiseistä on Youtubelinkki biisistä konsertissa, pääosin eri lataajilta):
Sympathy For The Devil
It's Only Rock'n Roll
Tumbling Dice
Just Your Fool
Ride 'Em On Down
Under My Thumb
Rocks Off
You Can't Always Get What You Want
Paint It Black
Honky Tonk Women
Happy (Keith)
Slipping Away (Keith)
Miss You
Midnight Rambler
Street Fighting Man
Start Me Up
Brown Sugar
Jumping Jack Flash
Gimme Shelter
(I Can't Get No) Satisfaction
Kun Sympathy For The Devil alkoi, niin ensivaikutelma oli järkytys - noin positiivisessa mielessä. Vaikka näitä on nähty ja iorr:sta seurattu kiertueen etenemistä, ja suurta ja mahtavaa osasi odottaa, niin pelkästään visuaalisessa mielessä, screenit, valot ja savut, konsertti oli jotain sanoin kuvaamatonta. Ja kun kitarat astuivat kunnolla peliin mukaan, niin taas sai yllättyä positiivisesti. Molempien kitaroiden ääni oli todella paksu ja terävä, ei sillä että muussakaan äänessä mitään vikaa olisi ollut, mutta kitaroiden soundi oli varmaan parasta mitä Stones -konserteissa muistan kuulleeni.
Kukkulan kuningas Mick Jagger oli tutun energinen ja edelleen - melkeinpä ihmeellisen - kovassa kunnossa. Enää ei ole sadan metrin lavoja mutta 74-vuotiaaksi liikkuu kyllä hyvin ja paljon. Keith Richards oli kunnossa - tähänkin voi todeta että ainakin ikäisekseen (73) - aina ei näin ole ollut. Aloitti välillä kesken Jaggerin puheiden, vähän jäi vaikutelmaa että Jagger ei siitä kovin pitänyt, poltteli välillä tupakkaa Jaggerin puhuessa espanjaa, mutta kitara oli hallussa. Ronnie Wood (70) soitti tavallista enemmän kitaraosia, ja teki sen loistavasti. Porukan nestori Charlie Watts (76) ei luonnollisesti näkynyt muuta kuin screeneillä ja Satisfactionin jälkeen kumartelemassa ja kiittelemässä yleisöä.
Oma suosikkini, Gimme Shelter, oli encoren jälkeen ensimmäinen. Kappale vaatii ympäristökseen pimeyttä - kesäkuinen Helsinki ei ole sille luontainen ympäristö - jotta sen sanoma tulee täysin julki. Siinä on jotain uhkaa ja vaaran tuntua. Ei jää epäselväksi että synkkyys tulee ja pahuus ja on. Pimeällä Barcelonan Olympiastadionilla kappaleen sanoma tuli esiin. Sasha Allen tulkitsee kappaleen tunnelmaa paremmin kuin aiempi Lisa Fischer, tämän ääni oli ehkä liian kiltti tai jotain. Matkakumppani piti tällä kertaa eniten Midnight Ramblerin 12 minuutin versiosta.
Paikallisen El Periódicon kulttuurisivujen
taustoitusta kappaleista ja
arvio konsertista . Itse voin tiivistää keikan jonkun tuntemattoman ajattelijan sanoin:
The Rolling Stones. Paras. Ikinä. Missään.
Lopuksi. Ennen keikkaa juttelin erään portugalilaisen kanssa joka kertoi myös tulleensa pitemmän matkan päästä varta vasten, hän kun epäili että kyseessä saattaa olla bändin viimeinen isompi kiertue. Epäilin samaa. Mutta jatkoin, että olen käynyt samansisältöisiä keskusteluita muistaakseni jo joskus Voodoo Lounge -kiertueen ajoista alkaen.