RoKi Hockey 2017–2018 – joko mennään pudotuspeleihin?

  • 70 823
  • 139

Knap

Jäsen
Tappio tuli ja suomencup loppui Rokin osalta siihen, mutta miltä peli noin muuten näytti? Erityisesti uusien pelaajien edesottamukset kiinnostavat. Malo ainakin uusista esiintynyt harjoituspeleissä tehokkaasti, tänäänkin maalin räppäissyt. Miltä esim. Poikolan, Metsävainion ja Sartorin pelit ovat näyttäneet? Hyökkäyksestä uupunut Fossen ei ole vielä joukkueen vahvuuteen saapunut ja onkin erityisen mielenkiintoista seurata mihin hänen rahkeet riittävät ja minkä roolin joukkueessa ottaa. Ilmeisen fyysinen pelaaja ja omaa myös tarvittaessa hanskaamisen jalon taidon ainakin muutaman youtube pätkän perusteella. Saisi kausi alkaa jo!
Samaa kysyisin, mutta IPKn pelaajista. Osuiko joku pelaaja silmään tekemisellään negatiivisesti tai positiivisesti?

Etenkin kiinostaisi tietää Otto Huttusen liike ja yleispelaaminen, onko Aleksi Hämäläisestä tai Tatu Kokkolasta Mestis tason 1B sentteriksi ja Pasi Kouvalaisen pelistä.

Ei tietenkään voi sanoa yhden pelin perusteella näitä, mutta jos joku tärppiosunut silmään niin..
 

Snedo

Jäsen
Ei ole Rokilla kyllä edes tuuria näissä ulkomaalaispelaajien signauksessa, kun nyt ei Fossenkaan ole tulossa. Mikkolan mukaan leveyttä riittää.. joo toki, mutta se ei poissulje sitä faktaa, että kärkiosaaminen joukkueessa on suppeahko.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
RoKin sopimuspelaaja sekä myös JYPin yhteistyöpelaaja Tuomas Salmela tekee tänään LähiTapiola areenalla liigadepyytin JYPin ykköspakkiparissa.

Paikka isossa näyttöikkunassa avautui, kun JYPillä on sivussa sekä Juuso Vainio, että Nolan Yonkman, katsellaan miten poika pärjää.

Tuomas Salmela - Eliteprospects.com
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Sopimusuutisia vielä ihan kauden kynnyksellä (Linkki RoKin sivuille). Salmela odotetusti vahvistamaan puolustusta, lisäksi kaksi muuta lainapelaajaa Jypistä, kahdelle tutulle pelaajalle sopparit ja tryouttilaiselle sopimus. RoKin kolmesta yhteistyöseurasta hivenen yllättäen JyP on ollut aktiivisin. Meinaan Jyväskylän seudullahan seuroja riittää. Mutta ihan hyvä näin.
 

janóz

Jäsen
Kauden kaksi ensimmäistä peliä takana eli runkosarjasta on pelattu 4%. Jos nyt pitäisi tehdä ennuste kauden lopulle 96%:lle niin olisi helppo sanoa, että hyvä kausi on tulossa. IPK putosi RoKin kyydistä viimeistään viimeisessä erässä ja voitto olisi voinut olla vieläkin leveämpi. Kaasu oli pohjassa heti alusta myös Joensuussa, mutta tehottoman viimeistelyn ja Iilahden huipputorjuntojen takia lopullinen tyrmäysisku jäi antamatta ensimmäisen 40 minuutin aikana ja lopulta kotijoukkue käänsi pelin itselleen.

Tällä peli-ilmeellä RoKi taistelee voitosta joka pelissä. Jalat ja tahto riittää, mutta kädet ja maltti ei vielä joka tilanteessa. Erittäin mielenkiinnolla odotan miten kausi jatkuu tästä, potentiaalia kyllä löytyy.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Roki pelasi Joensuussa 40min aivan mahtavaa kiekkoa. Syöttöpeli, pelinopeus ja liike muutenkin oli ihailtavaa. Ainut mikä jäi uupumaan, niin tehot jopa 2-0 vastaan. Siihen osansa Jokipoikien liekeissä olevalla Iilahdella. Peli ratkesi kun kotijoukkue sai hiukan ryhtiä viimeiselle 20min ja maalit oli kyllä ihan nättejä. Viimeisessä erässä ei sitten enää voittajasta ollutkaan epäselvyyttä.

Roki on hyvin valmennettu ja pelaa erittäin aktiivista hokia!
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Roki 2017-2018 kausi tuli käytyä korkkaamassa kun aina rakas "naapuri" saapui Kokkolasta vierailulle. Ekassa erässä näytti että tänään ei ole Rokin päivä kun peli ei meinannut käynnistyä sitten millään. Onneksi eka erä kestettiin Reijolan hyvien torjuntojen sekä Olli-Matin maalin ansioista jonka Hermes puolustus sössi. Toki siinä taisi olla kotijoukkueellakin ainakin kolme tolppaa/rimaa ja Jukurilla ei ollut kyllä paras päivä maalin suulla koko pelissä.

Toisessa erässä aiemmin takunnut ylivoima sitten toimi ja suoraviivaisella yyveellä kolome pönttöä joka ratkaisi käytännössä pelin. Hermes ei saanut ylivoimalla maalia ja Roki teki jokaisesta. Viimeinen erä oli melko kosmetiikkaa Metsävainion lyödessä pelin viiteen yhteen, hienolla kärkimukavalla pakki kartanolle ja napakka veto ohi Jukurin.

Rokin parhaimmistoa eilen oli kyllä "Hokki veijareiden" Seppelin-Metsävainio otteet sekä maalivahti Reijola.

Peli oli viihdyttävä ja melko avoin, haastattelussa Karjalainen sanoikin ettei pelillisesti ollut tyytyväinen ja tulos ei kerro totuutta. Kolme tärkeää pistettä huonollakin pelillä antaa kovaa uskoa tulevaan. Jokaisessa pelissä ollaan oltu voitossa kiinni ja kotona on taottu kahteen peliin 12 pönttöä joten tehoja kotihallissa tuntuu syntyvän, tämä iloisuus pitää vaan siirtää myös maantietä pitkin vieraisiin.

Suurin ilonaihe oli voiton lisäksi paikalle saapunut yleisö, karvan alle 1400 katsojaa keskiviikon vesisateessa on kova määrä. Vaikka kyseessä oli ns. opiskelijapeli eli opiskelijat ilmaiseksi niin silti hallilla oli hyvä pöhinä, junnuja, lapsiperheitä ja vakiokasvot. Toimiston väki saa kyllä ylävitosen meikäläiseltä kun katsoo yleisöä, joukkueen otteita, hallilla tapahtuvaa muutosta ja ottelutapahtumaa kokonaisuudessaan. Pekan johdolla Rokin toiminta on ottanut valtavia askeleita kohti parempaa tulevaisuutta, yksin ei Peksi tieten tätä ole tehnyt mutta johtajasta kaikki lähtee. Hienoa siniset, niin joukkue kuin pukutakkiväki.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
HIFK:n Mika Partanen on kuntoutunut ja tulee viikonloppuna hakemaan pelituntumaa RoKiin TuTo ja Lekiä vastaan (linkki RoKin kotisivulle). Mikäpä siinä. RoKi on aloittanut kauden vallan siedettävästi, mutta TuTo ja LeKi ovat kovia kantoja kaskessa. Apu ei ole pahitteeksi ja toisaalta tämä on yksi järkevä tapa tehdä yhteistyötä liigaseuran kanssa. Tietenkin pitempiaikaiset pelaajien vaihdot ovat etusijalla, mutta pitkän kauden aikana ei haittaa, vaikka rasituskuormaa jaetaan.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
HIFK:n Mika Partanen on kuntoutunut ja tulee viikonloppuna hakemaan pelituntumaa RoKiin TuTo ja Lekiä vastaan (linkki RoKin kotisivulle). Mikäpä siinä. RoKi on aloittanut kauden vallan siedettävästi, mutta TuTo ja LeKi ovat kovia kantoja kaskessa. Apu ei ole pahitteeksi ja toisaalta tämä on yksi järkevä tapa tehdä yhteistyötä liigaseuran kanssa. Tietenkin pitempiaikaiset pelaajien vaihdot ovat etusijalla, mutta pitkän kauden aikana ei haittaa, vaikka rasituskuormaa jaetaan.

Miltäs Partasen meno näytti? Syöttöpisteen taisi saada, mutta laiha lohtu kun takkiin 8-3 :(
 

Hiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kruununa kolasi TUTOn maalin jälkeen pelikatkolla maalintekijää päähän josta 2+10. Ihme surffailua ja koko ajan myöhässä varsinkin omassa päädyssä.
En ota kantaa osuiko päähän vai ei, mutta on kyllä melkoista värikynää väittää Partasen taklanneen pelikatkolla. Taklaus osuu ennen kuin kiekko on maalissa.

YouTubessa
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Matsia vaille viidennes runkosarjaa takana. Sijoitus ok, mutta pistekeskiarvo enteilee sijaa 9-10. Ei paha, mutta ihan pikkuisen pitäisi parantaa, että ylletään pleijareihin. Onneksi pitkän vierasrundin jälkeen on taas aikaa harjoitella. Jos opittaisiin pysymään boksista pois, niin juuri tarvittavan verran voisivat tulokset parantua.
 

Vesso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KTP, Ketterä
En ota kantaa osuiko päähän vai ei, mutta on kyllä melkoista värikynää väittää Partasen taklanneen pelikatkolla. Taklaus osuu ennen kuin kiekko on maalissa.

YouTubessa

"Järkyttävä töötti"

Näinköhän tuo Turun murteella puhunut selostaja ikinä itse toipui tuosta "töötistä"?

Vaan Partasesta: Parhaimmillaan hyökkäyspäässä pelote, mutta huonoimmillaan löysää surffailua. Näemmä samaa siis myös Mestiksen puolella.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Oikein mukava voitto Tv-pelistä. Ihan kohtuullista pelaamista vieraskaukaloon. Vielä kun nuo typerät jäähyt saataisiin vähemmäksi, niin tulisi aina parempaa tulosta. Tuomareiden linjakin oli suht hyvä, eivät edes ihan jokaiseen kiinnipitämiseen puuttuneet. Toki Heikkisen puhtaasta taklauksesta annettu vitonen oli liikaa, mutta hyvä ettei peli siihen ratkennut. Maalivahtitilanne on kyllä aivan mahtava. Kaksi Top5 torjujaa, voivat pelata koko kauden vuorotellen.
 
Kyllä Heikkinen sai aiheesta viisi minuuttia, taklasi selän puolelta, taklattava irti laidasta ja loukkaantuminen. Täyttää vitosen kriteerit, vaikka ei mikään törkytaklaus ollutkaan. RoKin alivoimapelaaminen oli minun silmään hienoa, erittäin aktiivista koko kentän alueella. Yleensä valtaosalla joukkueista alivoimassa jähmetytään neliöön ja annetaan vastustajan rauhassa etsiä vetopaikkoja. Muutenkin RoKin peli-ilme oli viihdyttävä, kova luistelu tekee pelistä viihdyttävää, ei ollut kuolleita hetkiä pelissä.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Etelän kiertue meni sitten tulosten osalta hienosti. Kolme peliä, kaksi voittoa. Heinolassa ilmeisesti oli tunnerikas peli, kun molemmat joukkueet jäähyilivät. Maajoukkuetauko tulee kyllä sopivaan aikaan. Tämä marras-joulukuu on monena vuonna ollut vaikeaa Rokille.
 

ex-kuusamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi ja Tappara
Lauantain pelissä Nieminen veti ihan samanlaisen taklauksen kuin Heikkinen perjantaina ja tästä seeprapaidat olisivat antaneet ja antoivat vain 2+10 minuuttisen. Ville haki Niemisen tansiin, jonka Nieminen voitti ja kentältä poistuessaan oli niin ylpeä kun sai hieman painia sen jälkeen kun kävi taklaamassa selästä.

Muuten perjantain ja lauantain pelit oli hyviä tuloksellisesta, ainakin 15 sekunttia ennen loppua tehty voittomaali lämmitti. Ainoa miinus oli Reijolan loukkaantuminen, mutta onneksi ei ilmeisesti loukkaantunut pahemmin.

Toivottavasti tämän maajoukkuetauon jälkeen ei tule edellisten vuosien tapaista tappioputkea. Jos putki saadaan vältettyä, kevät voisi olla edellisiä vuosia pitempi.
 
Viimeksi muokattu:

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Keskiviikona kaatui sarjakärki Keupa, oli kyllä kaikin puolin hieno ottelu. Lapin yrittäjät olivat hallin käytävällä sankoin joukoin ja muutenkin tunnelma oli varsin hyvä naisten iltana lanseeratussa tapahtumassa. Itse ottelukaan ei jättänyt ketään kylmäksi ja kuin kruununa kotijoukkue iski voittomaalin jatkoajalla. Kotiotteluputki saa tänään jatkoa kun Imatralaiset matkustaa lumipyryn saattelemana kirnun jäälle, on taas peli josta pitäisi 3 pistettä raapia. Helppoa sarjanousijan kanssa se ei tule olemaan sillä varsin vahva hyökkäyskalusto saapuu tänään Rovaniemelle. Keupa pelin kaltaisella maltilla ne tarvittavat maalipaikat kyllä Ketterääkin vastaan tulee kun puolustus on kunnossa. Roki viihdyttää tänään kansaa ja vie ottelun nimiin 4-2.

Kun kautta on pelattu 18 peliä niin minusta näyttää ihan hyvältä. Sarjasijoitus viides ja tällä hetkellä taistellaan poff paikan kotiedusta. Vielä on kyllä aikaista puhua pleijareista mitään mutta sijoitus on hyvä uudelle valmennukselle sekä melkolailla vaihtuneelle joukkueelle. Roki on Rokin näköinen, urheilullinen, nuori ja nopea. Konttorin väki on tenhyt hyvää työtä ottelutapahtumien kanssa jossa on kaikille jotakin ja minusta lanseeratut teemat on onnistuneet. Yleisö on saapunut katsomaan hyvää viihdettä sillä ollaan keskiarvossa toisena Jokipoikien jälkeen. Jokipojat 1208, Roki 1159 ja Tuto 1121. Muut seurat jääkin sitten alle tonnin.

Tänään taas lehtereille ja mielenkiintoinen nousija vastassa.
 
Yllättävän iso yleisömäärä. Televisiosta katsottuna katsomo näytti tyhjältä. Oliko yleisö sitten samalla laidalla kuin kamera, niin ettei yleisö näkynyt.
Huntersin Heikkinen näköjään pystyi hyvin pelaamaan Mestistasolla ottaen huomioon, että käytännössä kylmiltään tuli peliin.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Yllättävän iso yleisömäärä. Televisiosta katsottuna katsomo näytti tyhjältä. Oliko yleisö sitten samalla laidalla kuin kamera, niin ettei yleisö näkynyt.
Huntersin Heikkinen näköjään pystyi hyvin pelaamaan Mestistasolla ottaen huomioon, että käytännössä kylmiltään tuli peliin.

Kamerasta katottuna Rovaniemen halli näyttää aina tyhjältä kun 90 % katsojista on kameran puolella pääkatsomossa tai vierasnurkassa. Jos Heikkinen jatkaa nuita otteita niin minä ainakin antaisin 2 YVeessä paikan sekä jatkopahvin loppukaudeksi.
 

Snedo

Jäsen
Onnistunut viikko Rokilla pisteiden muodossa kun ensin voitto jatkoajalla sarjakärjestä, Ketterä nurin puhtaalla pelillä ja eilisessä ”kuuden pisteen” ottelussa Tuto taipui varsinaisella peliajalla ehkä hieman tuomareidenkin lopun suosioisella avustuksella. Arvokkaat voitot vaikkei pelit mitään varsinaisia ilotulituksia ollutkaan, mutta pisteistä pelataan. Sarjataulukossa Roki on sijalla viisi, joten hyvältä näyttää kunhan sama trendi jatkuu.
Lainapelaajista Heikkinen ja Huttula olleet positiivisiä ilmestyksiä, en hanttiin laittaisi vaikka molemmille sorvattaisiin loppukauden laput.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Kyllähän Metsävainion Tino on meille hyvä ykkössena vaikkain otteet nuorella miehellä vielä ailahtelee. Toki jos paalua on niin lappua kouraan Snedon kandidaatille. Sarttorin ja Spingaren poissaolojen takia voisi Roki palkata Espoossa sopparin purkaneen Franssilan?! Tosin purku haisee niin ulkomaalle siirtymiseen ettei taida olla juuri paukkuja.

Tänään Suomi100 pelissä vastassa on sarjakärki Keupa joka on onnistuttu kaatamaan tällä kaudella kahdesti. Ei kahta ilman kolmatta uskon minä ja Roki hoitelee tänään pisteet 4-2 jo varsinaisella peliajalla ilman Sorakankaan avustusta. Hienoa tapahtumaa on taas konttori värkännyt joten toivotaan ettei itsenäisyyspäivän valmistelut jätä ihmisia kotiin vaan kirnu täyttyy ukoilta ja akoilta.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös