Mainos

RoKi 2012–2013

  • 185 396
  • 380

Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Pakkien kanssa on vaikeampaa, ja Tuunalan tervehtymistä tarvitaan. Joki-Erkkilä, Tuunala, Laakko ja Kokkonen ovat neljä, joiden varaan rakennetaan - mutta mitkä olisivat parhaat parit??

Paskaa tuuria on ollut pakkien kanssa. Tällä hetkellä siellä pelaa loukkaantumisten takia muutama kaveri aivan liian isossa roolissa taitoihinsa nähden. Esimerkiksi Sutisen paikka ei ihan vielä ole tällä tasolla, kiekollinen peli on hätäistä ja papua puuttuu vielä rutkasti. Tulevina vuosina Sutinen voi hyvinkin olla tärkeä pakki sinisille mutta nyt on vielä liian liian raakile tälle tasolle.

Springare on pelannut yllättävän hyvin kokoonsa nähden. Kiekollisesti taitava ja osaa avata peliä hyvin, mutta kun varsi on kuin tuulen pieksämä vinkuheinä niin pulassa on nuori mies väännöissä. Mutta Springare on samalla myös pirun fiksu pelaaja, voittaa yllättävän paljon kamppailuja nopeudellaan ja viekkaudellaan irtokiekoissa. Tällä hetkellä ansaitsee paikkansa kokoonpanossa.

Kemppainen veti pakkina mielestäni hyvin. Kokoa ei ole mutta voimaa tuntuu löytyvän aivan tarpeeksi ja nopeus kun tallella niin pystyy kyllä tarvittaessa pelaamaan pakkinakin.

Kokkonen on pelannut myös ihan mukiin menevästi, hyvä omassa päässä mutta kiekon kanssa ajoittain vaikeuksia kun avaukset ei tahdo lähteä ajoissa. Menee hyvin kiekollisen parin vieressä kun saa keskittyä peruspeliin.

Laakko ja Joki-Erkkilä ovat tälle joukkueelle elintärkeitä miehiä. Varsinkin kapteeni Joki-Erkkilä on sinisen sydämen ilmentymä tällä hetkellä. Näille miehille täytyy antaa ratkaisupeleissä hävyttömän paljon kuormaa jos meinataan päätyyn asti mennä. Ja en yhtään epäile etteikö miehet huutoon vastaisi.

Parit laittaisin Tuunalan kuntoutuessa seuraavasti:

J-E-Tuunala
Laakko-Kemppainen
Kokkonen-Springare

Varalle jää sitten Sutinen ja Tirri jota voi myös kokeilla Kemppaisen paikalla.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Eletäämpä mielenkiintoista kevään alkua. Lapin Kansan toimittajat täyrittävät kyllä penkiltä allekirjoittaneen. Mielestäni kuitenkaan tuo lehti ei ole ollut yhtä huono kun kaikki on kertoneet. Monia ennakkoja, pelaajasiirtoja ja otteluraportteja olen lukenut, kuva on hyvin monesti jutun mukana. Tälläistä en kuiten osannut odottaa ja iso käsi heilui kuin muutamalla turkulaisella sketsihahmolla. Joukkue on tiivis ja tekeminen tavoitteen eteen on kaikille selvää. Toivottavasti nyt jokainen lappalainen tajuaa kömpiä sinne katsomoon ja rueta tekemään se omaa rooli joukkueen hyväksi. Media sekä joukkue on nyt tehnyt kaikkensa, on siis meiän vuoro yhtyä kuoroon.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Kiitos Lapin Kansa. En rehellisesti uskonut sanovani tätä enää ikinä sen jälkeen kun eräät henkilöt LK:n urheilutoimituksessa ovat viime vuosien mittaan kaataneet tasaisin väliajoin ja yleensä aina tähän aikaan vuodesta paskaa paikallisen kiekkoseuran päälle ilman minkäänlaista objektiivisuutta sen palloseuran asioissa. Olisiko Ilmivallan (LK:n ja Pohjois-Suomen Media Oy:n entinen toimitusjohtaja) mukaantulo RoKin hallitukseen hieman muuttanut aikaisempaa "lähestymistapaa", mene ja tiedä?

Joka tapauksessa hieno juttu, josta tulvi paljon mahtavia muistoja mieleen. Vieläkin voi sanoa, että ne kevään 2009 karsintapelit ovat elämäni hienoimpia urheilumuistoja/kokemuksia penkkiurheilijana. Kirnun meteli oli korvia huumaava ja tunnelma oikeasti käsinkosketeltavissa. Näiden muistojen pohjalta toivoisi, että kaikki jääkiekkoa seuraavat ja varsinkin jotain alasarjajoukkuetta kannattavat saisivat kokea vastaavanlaista nousujuhlaa, koska sille on vaikea löytää mitään verrannollista.

Täytyy toivoa että tänä keväänä päästään samaan ainakin RoKin kotiopeleissä, koska tämä joukkue on viimeistään viime kierrosten venymisellään sen ansainnut. Kunhan varmistavat vielä toisen viirin kattoon, niin voidaan lähteä pelaamaan niitä erilaisia pelejä pidemmälle kevääseen jo valmiiksi hienon kauden jälkeen.
 
Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Täytyy toivoa että tänä keväänä päästään samaan ainakin RoKin kotiopeleissä,...

Kyllä me kuule päästään samaan "kotiopeleissä", jos menestystä tulee ja ratkaiseva peli on Lappi Areenalla. Meneekö sinulla allekirjoitus uusiksi, jos sattuisi vaikka nousu tapahtumaan? Minulla ainakin allekirjoitus vaihtuisi. Tällaisessa tilanteessa toivoisi, että hurmoksen syy ei enään toistuisi tai alkaisimme matkia RoPsia, joka toinen vuosi nousuhuumaa. Tietääkö kukaan missä järjestyksessä karsintapelit pelataan? Ketä vastaan mestisjoukkue pelaa ensimmäisen pelinsä, vai meneekö arvontaan?
 
ex-kuusamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi ja Tappara
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Mestiksen sivuilta löytyy alustava peliohjelma http://www.mestis.fi/index.php/ottelut/karsintasarja.html , eli eka peli tuon mukaan olisi HCK:lla Keupaa vastaan 6.3.2013 HCK:n kotikaukalossa :) Ja samana päivänä Roki kohtaa kotona Pyryn :)
Saanen huomauttaa, että Kiekko-Vantaa johtaa sarjaa vasta 2-0 ja neljä voittoa vaaditaan. Tässa sarjassa korietu ei varsinaisesti ole mikää kotietu, varsinkin kun Tikkurillan hallissa HCK:n fanit huutavat yhtä kovaa kuin ruutanat. HCK on hallinnut molempia pelejä, joten puhukaa vastustajasta vasta sitten kun pelit ovat pelattu ;-)

Tosin sillä nyt ei ole mitää väliä missä karsintasarjan viimeinen ottelu pelataan, kun Mestisjoukkue on kuitenkin varmistanut sarjassa pysymisensä jo ennen viimeistä peliä :-D
 
ex-kuusamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi ja Tappara
Morten Halsted, sie tartuit syöttiin :) Toki sarja on pahasti kesken, voihan HCK vielä viedäkkin sarjan, mahdollistahan se on ja toki Rokikin voi vielä tippua karsinnasta, sekin on mahdollista :)
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Täällähän on hooceekoon Morten old friend tarttunu poikain ja tytsyjen syöttiin ;) Tottahan se on että Play-outit ovat pahasti kesken, epäilen että ei edes puolivälissä. Suomisarjankin osalta on kortit vielä auki ja kovasti pitää pelata jotta SS-mestaruus saavutetaan. Olisihan se hienoa mutta mutta, karsinnat lienee se pääasia. Pari päivää niin jännätään millainen lentokeli Nokialaisilla on kun siniset menee vierailulle. Tappiokin kestää tulla jos loput hoidellaan mutta kyllähän voittoa haetaan. Vesse näyttäs olevan joka päivä lapparissa, tänään oli yllä vähän erilainen "sininuttu" XD

EDIT: Unohin kattoa että Lohipaidat oli tänään kurittanut Keravalaisia viiskaks. Eiköhän se ala sittenkin olemaan selvä. Kovin on lämpimänä Keravalaiset olleet pari viimeistä matsia. Kymppejä, ulosajoja ja koutsikin hiiltynyt. Ois vaan ollut hyvä jos tuo sarja oisi venynyt pidemmälle, nyt näyttää että Keravalaiset saa pienimuotoisen tauon tuohon karsintasarjaan... noh katotaan loppuun tuo playout.
 
Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Huomenna sitten on aika sinetöidä karsintapaikka mestikseen. Yhtään maalia omiin ei saa päästää, ei edes vahingossa. Viisikkopuolustus on oltava niin hyvällä tasolla, että S-Kiekolla ei ole edes maalintekopaikkoja. Mortenin sanoin HCK tulee olemaan täysin lyömätön kaikille Suomisarjan joukkueille karsintasarjassa. Jos S-Kiekkoa ei voida pitää nollilla karsintasarjaa ei kannata edes pelata.
 
nollanolla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HERMES & PELICANS & KPV

Lukiessani mielenkiintoisia kommentteja arvoisat ROKI fanit.
Ei oikein voi välttyä ajatukselta..

Jos RoKin pelaajat luottaa itseensä, yhtä ailahtelevasti kuin fanit RoKiin, niin voi olla että Mestis karsinta on liian kova pala.

Roki on ollut seinävarma karsija jo Heinäkuusta lähtien. Tsemiä niihin karkeloihin.
 
Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Huomenna sitten on aika sinetöidä karsintapaikka mestikseen. Yhtään maalia omiin ei saa päästää, ei edes vahingossa. Viisikkopuolustus on oltava niin hyvällä tasolla, että S-Kiekolla ei ole edes maalintekopaikkoja. Mortenin sanoin HCK tulee olemaan täysin lyömätön kaikille Suomisarjan joukkueille karsintasarjassa. Jos S-Kiekkoa ei voida pitää nollilla karsintasarjaa ei kannata edes pelata.

Rokin siniset vikkelät miehet tulevat tanssimaan HCK:n kevyiden pakkien ympärillä ja Huumonen tulee olemaan itse varmuus tolppien välissä torjuen HCK:n kevyet hyökkäykset kerta toisensa jälkeen. Aaro Peltonen ei saa kopin koppia Roki peleissä. Roki on niin vahvassa vedossa, ettei tarvitse ihan kaikkea panna edes peliin (kuten ei ole tähänkään asti laittanut) vaan osan voi säästellä ensikautena Mestis peleihin :)
 
Stonewall

Joopa joo. Toivotaan näin. Tosin ensin pitää tosiaan pelata Seinäjokisia vastaan. Ja mielellään pärjätä. Hyvät mahdollisuudet siihen ainakin ovat, ja jos ei tulisi kolmea pistettä, niin olisihan se pettymys. En epäile tosin, etteivätkö laukeuden miehet halaja RoKin päänahkaa, joten takkiauki lähtemällä ei hommasta mitään tule. Toivotaan, että toipilaat ovat tolpillaan ja asenne kohdallaan.
 
Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Rokin siniset vikkelät miehet tulevat tanssimaan HCK:n kevyiden pakkien ympärillä ja Huumonen tulee olemaan itse varmuus tolppien välissä torjuen HCK:n kevyet hyökkäykset kerta toisensa jälkeen. Aaro Peltonen ei saa kopin koppia Roki peleissä. Roki on niin vahvassa vedossa, ettei tarvitse ihan kaikkea panna edes peliin (kuten ei ole tähänkään asti laittanut) vaan osan voi säästellä ensikautena Mestis peleihin :)

Tähän kun lisätään meidän sikakatsomo, Rokin mestispaikka on varma.
Sikakatsomon tehtävä on tärkeä pelissä RoKi - HCK. Mikäli sikakatsomo saa HCK:n valmentaja Rannan katsomoon jo ensimmäisessä erässä yhteistyössä tuomareiden (housuunpaskojien) kanssa, tulos on kiitettävä. Housuunpaskojien nimittely löytyy tuolta. Ranta ei oikein sulata tuomareiden toimintaa ”te vedätte täällä kotiinpäin”, tuomareiden suoritus ”aivan perseestä”, arvostaen tuomareita ”saat vittu kirjoittaa raporttiin ihan mitä vaan…”, tuomarit ovat Rannan mielestä koomikoita, näistä lisää löytyy tuolta.
Saapas nähdä ketkä ”housuunpaskojakoomikot” pelin viheltävät kotiinpäin vetäen ja aivan perseestä. Lisää koppeja sikakatsomolle löytyy Pikkujortsusta tuolta: . Tuleeko Rannalle kalossin kuva ahteriin, jos Roki voittaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Syöttiin kannattaa tarttua, sillä muuten kirjoittelisitte tänne turhaan. Mutta nyt on sitten jo varma että karsintasarja kutsuu. HCK ei ikinä tule voittamaan Kiekko-Vantaata neljää kertaa peräkkäin, joten aletaanpa valmistautumaan karsintoihin. Jos ja kun RoKi voittaa Suomi-sarjan, niin peli Rovaniemellähän on karsinnan viimeinen matsi jonne HCK sarjapaikan varmistuttua voi lähteä vaikka meikäläisen valmentamana, ja varmaan näin käykin. Eli jos HCK:n aitiossa häärää ruma ja hampaaton mies neljän tuulen lakki päässä peski päällä, se olen minä. Lähetän lentosuukkoja sikakatsomoon sekä Elinalle ja elehdin kuin Tami potenssiin kaksi. Tuskin maltan odottaa... Kirnussa tavataan!
 
Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Lähetän lentosuukkoja sikakatsomoon sekä Elinalle ja elehdin kuin Tami potenssiin kaksi.

Minä tarkkailen sinua! Tulen sitten pelin jälkeen lohduttamaan, että ei se ole maailmanloppu vaikka Suomisarjaan joutuukin. Uskon, että tupa tulee olemaan täynnä ja sikakatsomo hoitaa sinut katsomoon.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Uskon, että tupa tulee olemaan täynnä

Se on hienoa se, vaikka ottelussa ei panosta enää ole. Mutta täysi tupa tietää täytettä kirstuun, ja raha on RoKillekin tarpeen että jaksaa taas tahkota läpi 2013-14 Suomi-sarjan päästäkseen jälleen kerran takomaan päätään seinään karsinnoissa :-)
 
Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Roki näköjään pääsee reissulle jo melkein koko kalustollaan. Piste pitäisi kolmesta pelistä saada, jotta karsintapaikka varmistuisi. Ei vaan piste riitä enää tässä tilanteessa. Iivarinkin päästessä kaukaloon minimitavoite reissulta on 6 pistettä ja voitto etenkin PYRYSTÄ. Lisää joukkueen tilasta löytyy tuolta.
 
Ari on lukenut jatkoaikaa ja ostanut toiveen ettei enää rotaatiota kovin paljoa. Iivari pukee sininutun pitkästä aikaa ja toivottavasti mies löytää vireen nopeasti, aikaa luistimien katsomiseen ei ole. Varmaa on että suurta tavoitetta kohti mentäessä on saturnuksen kuutkin oltava oikeassa asennossa. Skiekko ekana vastassa viimesellä SS-turneella. Kovaan iskuun äitynyt Takala ja Skiekko tulee olemaan hankala vastus mutta nyt on näytettävä millä tasolla SS-johtaja pelaa. Tavoitteena loppu kautta kohti on oltava ettei pataan tule keltään. Tuukka maaliin ja Seinäjoelta voitto 1-5. Tavoite että ylivoima alkaa toimia ja Tuukka löytää huilin jälkeen vireen.
Joona sai kahen pelin kakun siitä Oilersin selän kääntämisestä?! Mieshän pelasi ja ei siis loukkaantunut. Linjassa kuin Koskisen penaltit?!

EDIT: Koostumus tänään

Vesse-Kostamo-Erkkilä
Fomin-Iivari-Wedman
Järvelä-Sainio-Järvitalo
Ruppo-Väänänen-Kauvosaari

JE-Kokkonen
Laakko-Sutinen
Tirri-Tuunala

Huumonen AM
Kankaaranta

EDIT2: Toinen mitä lähtisin hakemaan loppu peleissä on että oli viimsessä erässä tilanne mikä vaan niin siirryttäisiin kolmen kentän käytöön ja kahteen pakki pariin. Se että mikä se kolmas koostumus olisi niin katsottaisiin kellä kulkee. Väänänen ja Sainio on senttereinä melko tasoissa mutta Ilarilla hyökkäykseen enemmän taitoa. Järvitalo osaa viimeistellä ja esimerkiksi jos Rupposella kulkee niin sinne vääntämään. Pakit tietty JE-Kokkonen ja Laakko-Tuunala. Hiottas sitä peli kuntoa samalla kohti karsintoja.
 
Viimeksi muokattu:

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Ketkäs tuolla Nokialla pelasivat pakkeina, kun tilastojen mukaan oli vain 4 pakkia mukana? Hieno taistelu jälleen sinisiltä, ja nyt voidaan alkaa valmistautumaan karsintasarjaan.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Are u ready?

Se alkaa suomisarja olla viimeistä kotiviikonloppua vaille valmis. Täytyy kyllä sanoa että alkukaudesta kun rosteria katsoi niin en uskonut että tänä vuonna voitaisiin SS:n kannua nostella, väheksymättä pelaajia mutta silti. Sittemminhän me ollaan vahvistuttu mutta joka tapauksessa. Toki vielä on piste matkaa mutta eiköhän veljet sen kotona väännä. Viimeseltä vierasturneelta nihkeät 5 pistettä mutta se riitti ja se ehkä lienee kuitenkin pääasia että kohti isoa tavotetta on otettu suuri askel varmistamalla paikka karsinnoissa. Ensiviikolla on viimeinen hetki laittaa pelilliset "pikkuasiat" kuntoon ja lauantaina ruetaan hakemaan karsintasarjaan tarvittavaa hurmosta ison kotiyleisön edessä bewetskia vastaan ja sunnuntaina nuijitaan titaanit viimeisenä sarjapelinä. Pelattava nämäkin on ja tosissaan jos ei meinata tukkaan ottaa, se jos jokin on nähty tämän vuoden suomisarjassa. Minun mielestä sarja on kokonaisuudessaan ollut kovatasoisin vrt viime vuosiin.

Todennäköisesti, pieni vara jätetään mutta ohjelma lienee seuraava:

6.3. Roki-Pyry
9.3. Keupa-Roki
13.3. HCK-Roki
16.3. Roki-HCK
20.3. Pyry-Roki
23.3. Roki-Keupa

Rajulta se näyttää mutta peli kerrallaan ja jokainen ottelu on mahdollista voittaa kunhan joukkue tekee 110% suorituksen. Onneakin vaaditaan mutta senhän hyvä joukkue ansaitsee. Kokkonen tietää miten noissa mennään ja puolet joukkueestakin on näitä tahkonnut. Veska on voittava ja puolustuksen kautta niinkuin tähänkin asti. Tarvittavat maalipaikat tulee ja niistä kiekkoa rysään. Maalintekoon on saatava kaksi napsua lisää niin alkaa kolista, noissa peleissä ei enää kestä mennä maalille kysellen. Jännittävä kuukausi on edessä, ei meinaa sohvalla pysyä. Seura ja joukkue on lunastanut lupauksen. Nyt jokainen etä/lähi mies takomaan käsiä hallille pelasi pojat missä hyvänsä.
 
Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Jännittävä kuukausi on edessä, ei meinaa sohvalla pysyä.

Joko alamme toivottamaan HCK:n tervetulleeksi Suomisarjaan? Ei vaiskaan vielä, kun ei edes tiedä ketä karsintasarjaan Rokin lisäksi tulee. Kyllä edessä on kuitenkin jännittävä kevät. Jostakin syystä minä tsemppaisin mielummin HCKta vastaan kuin K-Vantaata. K-Vantaa tuntuu jotenkin värittömämmältä kuin HCK. Minä siis toivotan lämpimästi HCK:n tervetulleeksi ainakin karsintasarjaan.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Todennäköisesti, pieni vara jätetään mutta ohjelma lienee seuraava:

6.3. Roki-Pyry
9.3. Keupa-Roki
13.3. HCK-Roki
16.3. Roki-HCK
20.3. Pyry-Roki
23.3. Roki-Keupa

Älä nyt hyvä mies tällaista toivo. RoKin ei missään nimessä pidä tehdä kolmea erillistä reissua Etelään. Se on lähtökohta kun noista pelipäivistä lähdetään neuvottelemaan, että kahdesti pyörähdetään Etelässä.

Rajulta se näyttää mutta peli kerrallaan ja jokainen ottelu on mahdollista voittaa kunhan joukkue tekee 110% suorituksen. Onneakin vaaditaan mutta senhän hyvä joukkue ansaitsee. Kokkonen tietää miten noissa mennään ja puolet joukkueestakin on näitä tahkonnut. Veska on voittava ja puolustuksen kautta niinkuin tähänkin asti. Tarvittavat maalipaikat tulee ja niistä kiekkoa rysään. Maalintekoon on saatava kaksi napsua lisää niin alkaa kolista, noissa peleissä ei enää kestä mennä maalille kysellen. Jännittävä kuukausi on edessä, ei meinaa sohvalla pysyä. Seura ja joukkue on lunastanut lupauksen. Nyt jokainen etä/lähi mies takomaan käsiä hallille pelasi pojat missä hyvänsä.

Tästä olen samaa mieltä. Kokemusta näistä karkeloista löytyy yli puolelta porukasta ja moni lähtee karsimaan jo neljättä kertaa. Siinä mielessä kuviot ovat siis tuttuja ja toivotaan, että Rovaniemellä suurempikin yleisö herää tähän hurmokseen kuten neljä vuotta sitten. Lauantaina on Bewetskiä vastaan hyvä tilanne harjoitella.
 
Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Älä nyt hyvä mies tällaista toivo. RoKin ei missään nimessä pidä tehdä kolmea erillistä reissua Etelään. Se on lähtökohta kun noista pelipäivistä lähdetään neuvottelemaan, että kahdesti pyörähdetään Etelässä.

Luulempa, että joutuvat. Nämä ovat kuitenkin Mestiskarsinta pelejä ja luulen ettei kukaan joukkueista halua kenenkää tietä siloittaa vaan mennään määrätyllä ohjelmalla. Peräkkäiset pelipäivät eivät ole varmaan kenenkään mieleen :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös