RoKi 2011–2012

  • 108 235
  • 121

Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Valmentajavalinta on herättänyt täälläkin keskustelua ja saamieni tietojen mukaan Vierola yksinkertaisesti hinnoitteli itsensä ulos eikä RoKilla ollut mahdollisuutta jatkaa hänen sopimustaan.

Itse olen tällä hetkellä siinä tiedossa, että Vierola laittoi jatkamisensa ehdoksi sen, että joukkue on kasassa jo keväällä. Näin pääsisi joukkueen kanssa vetämään ehjän kesäharjoituskauden. No koska joukkuetta ei saatu jo keväällä/alkukesästä kasaan, niin Vierola veti tästä omat johtopäätöksensä ja keskittyy nyt ainoastaan akatemian valmentajan hommiin. Eli kyllästyminen tähän puuhasteluun olisi syynä Vierolan poisjäännille, ei raha. En edelleenkään usko että Eepi olisi hinnoitellut itsensä ulos. Faktaa ei ole tämäkään tieto, mutta useammasta lähteestä tämänkaltaista tarinaa olen kuullut.

Elina54321 on viettänyt viime talvina niin paljon aikaa ”jäähyllä” että liekkö kyllästynyt moderaattorien jatkuvaan rankomiseen. En ole huomannut kuitenkaan että kirjoitusoikeuksia olisi poistettu, toki täysin mahdollista sekin.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Itse olen tällä hetkellä siinä tiedossa, että Vierola laittoi jatkamisensa ehdoksi sen, että joukkue on kasassa jo keväällä. Näin pääsisi joukkueen kanssa vetämään ehjän kesäharjoituskauden. No koska joukkuetta ei saatu jo keväällä/alkukesästä kasaan, niin Vierola veti tästä omat johtopäätöksensä ja keskittyy nyt ainoastaan akatemian valmentajan hommiin. Eli kyllästyminen tähän puuhasteluun olisi syynä Vierolan poisjäännille, ei raha. En edelleenkään usko että Eepi olisi hinnoitellut itsensä ulos. Faktaa ei ole tämäkään tieto, mutta useammasta lähteestä tämänkaltaista tarinaa olen kuullut.

Useampaa tarinaa tästä on tosiaan liikkunut ja todellisuus on varmasti jossain välimaastossa, mutta sen luulisi olevan selvää Vierolallekin ettei RoKi ole tällä hetkellä sellaisessa taloudellisessa tilassa mikä mahdollistaisi ryhmän kokoamisen keväällä tai alkukesästä. Silloin oltaisiin jouduttu maksamaan jätkille jo harjoittelukaudesta ja olettaen, että moni myöhemminkin kevään ja kesän mittaan nimensä jatkoon raapustaneista tekee tätä enemmän tai vähemmän kulukorvaus tai oman sponsorin maksamilla summilla, niin seuralla ei yksinkertaisesti ollut varaa toteuttaa tätä valmentajalle ihanteellista tilannetta. Sen verran muistutettakoon ettei ryhmä ollut kasassa myöskään viime vuonna alkukesästä asti. RoKi on selvitystilassa ja ennen kuin se on hoidettu tyylillä loppuun asti, niin turha on kenenkään unelmoida että siellä moni hääräisi elokuun alkua aikaisemmin.

Vierola olisi ilman muuta ansainnut palkankorotuksen viime vuoden näytöillä, mutta olen melko monesta lähteestä saanut tietää, että osapuolet olivat aivan liian kaukana toisistaan, joten sopimusta ei syntynyt ja siinä mielessä mainitsin Vierolan hinnoitelleen itsensä ulos. Sääli sinänsä mutta uudella valmennuksella mennään.
 

jupiter

Jäsen
Suosikkijoukkue
pohjolan joukkueet
Näistä korvauksista tiedän sanoa, ettei niitä maksella Mestisseuroissakaan kesäharjoittelujaksoilla. Tilit olkavat "pullottaa" pelaajille yleensä joko elokuunalussa tai syyskuulta, kun jääharjoittelu ja sarja lähestyy. Näin Vierolan toive oli täysin urheilullinen ja varmasti aivan aiheellinen, mikäli tavoitellaan sarjatasoa ylemmäs. Kyllä Mestisseurojen pelaajat saavat jo hyvissäajoin kesän kynnyksellä harjoitusohjelmat, joita noudattamalla ovat kovassa "tikissä" jäiden ja kauden alkaessa. Tässä lienee se suurin "kulttuurinen" ero SS:n ja Mestiksen pelaajien valmistautumisessa seuraavaan kauteen. Jäällähän tämän eron jo sitten jokainen näkeekin, joka osa-alueella. Tähän vedoten kyllä Eepi aivan oikeilla linjoillaliikkuu, mikäli meinataan täällä Mestikseen tavoitella. Harmivaan, ettei seurassa tätä ymmärretä ja matka ss:SSA JATKUU jälleen tämänkauden jälkeen.
 

The Rock

Jäsen
Suomen jääkiekkoliiton siirtolistan mukaan viime kaudella KooKoon A-nuorten paidassa pelannut hyökkääjä Janne Kelahaara on siirtynyt RoKiin, eli eiköhän mies tule Rovaniemelle joko armeijaan tai opiskelemaan lätkän ohella.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Näin Vierolan toive oli täysin urheilullinen ja varmasti aivan aiheellinen, mikäli tavoitellaan sarjatasoa ylemmäs. Kyllä Mestisseurojen pelaajat saavat jo hyvissäajoin kesän kynnyksellä harjoitusohjelmat, joita noudattamalla ovat kovassa "tikissä" jäiden ja kauden alkaessa. Tässä lienee se suurin "kulttuurinen" ero SS:n ja Mestiksen pelaajien valmistautumisessa seuraavaan kauteen. Jäällähän tämän eron jo sitten jokainen näkeekin, joka osa-alueella. Tähän vedoten kyllä Eepi aivan oikeilla linjoillaliikkuu, mikäli meinataan täällä Mestikseen tavoitella. Harmivaan, ettei seurassa tätä ymmärretä ja matka ss:SSA JATKUU jälleen tämänkauden jälkeen.

En tiedä mitä sinä tiedät tai et tiedä kulttuurista Rovaniemellä, mutta harjoitusohjelma kädessä tai ilman, niin kyllä nämä RoKissa vuosia vaikuttaneet pelaajat ovat varmasti harjoitelleet aivan samalla tavalla kuin parina menneinä vuosina tänäkin kesänä. Eepi liikkui varmasti oikeilla linjoilla, eikä sitä kukaan kiistäkään. Kyseessä on ehdottomasti yksi Suomen jääkiekkovalmentamisen tulevaisuuden nimistä, mutta resurssit pyörittää edustusjoukkuetta hänen vaatimallaan tavalla ei ollut tällä hetkellä mahdollista. Tämä siellä seurassa ymmärretään varmasti täysin. Matka jatkuu SS:ssä niin kauan kunnes talouspuoli on lopullisesti kunnossa, joten nousua ei kannata odottaa ihan heti, vaan tosifanien kannattaa käydä tiedustelemassa kausikortteja tai jopa mahdollisesti muita tapoja auttaa seuraa, josta näyttää miltei kaikki nousuhuumassa mukaan tulleet 'tekijät' kaikonneet.
 

jupiter

Jäsen
Suosikkijoukkue
pohjolan joukkueet
Palaan vielä tähän pelaajien kesäharjoitteluun. Vierolan tavoitteena oli käsitykseni mukaan nostaa kokonaisuudessaan harjoittelun tasoa. Täällä toki suurin osa pelaajista "pitää" ns. kunnostaan jollain tavalla huolta. Tämän kesäharjoittelun tason päättää kuitenkin jokainen henkilökohtaisesti. Näin pelaajien kunto vertailtaessa niitä toisiinsa on huikean kirjava, joka näkyy selkeästi aina syyskauden peleissä. Toiset kirmaavat syysjäillä, kuin kesälaitumelle päästetyt varsat, kohtuu hyväkuntoisina, toisten puuhistessa ja "himmaillessa" kuin ylämäessä puuskuttava höyryveturi. Tästä juuri muodostuu se suurin ero vertailtaessa SS:n ja Mestiksen pelaajien kuntotaustoja. SS:ssa vaan pääsee joukkueeseen huikean rapakuntoinenkin, kun joukkue on jollain muotoa väkisin saatava parsittua kasaan. Tämä on ikävä kyllä näillä palkisilla tosiasia. Onko tämä nyt sitä Lappilaista jääkiekkokultuuria, tiedä sitä, mutta ainakin Vierolalla oli selkeä tavoite muuttaa ja kehittää sitä positiivisempaan suuntaan!!!
 

jupiter

Jäsen
Suosikkijoukkue
pohjolan joukkueet
Jos nostetaan Valmennuksentasoa = nostetaan pelaajien tasoa = nostetaan seurantasoa = nostetaan yleisöntasoa = nostetaan taloudentasoa = nostetaan tavoitteidentasoa = nostetaan kultuurintasoa!!!

Piti vielä sanoman
 

Astna One

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool, ManU, Real Madrid, Barcelona
Roki avasi harjoituskautensa tappiolla viikonloppuna. Huolestuttavinta ei ole itse tulos vaan se, että osa joukkueen johtoportaasta ei edes tiennyt kyseisestä pelistä mitään (lähde: Rumpuryhmän vieraskirja).

Jos tuo pitää paikkansa, niin parempi antaa laivan upota suosiolla ja aloittaa puhtaalta pöydältä velattomana joukkueena. Roki nousisi nopeasti takaisin nykyiselle sarjatasolle.

Roki tarvitsee uuden johtajiston, nykyiset johtajat ajavat laivan karille entistä pahemmin. Joukkueessa on täydellinen sekasorto eikä tuollaiset tietokatkot ainakaan edistä Rokin nostamista takaisin parrasvaloihin. Miten kerätään sponsorirahaa kun tiedotus on ollut 4 kk unten mailla?
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Täällä ollaan!

En minä mihinkään ole karannut. Modetkin antavat ainakin kerran kirjoittaa ennen kuin penkki kutsuu. Rokin juttuja nyt hoidellaan OTO-pohjalta ja se näkyy. Eipä silti Mestiskaudella oli kaksikin päätoimista toimitusjohtajaa ja saivat 200.000 euroa tappiota. OTO-pohjalta tuskin nuin rivakkoihin lukuihin päästään ainakaan SS:ssä. Pitänee itsekin olla vähän OTO-pohjalla, niin penkkikin pääsee viilenemään. Syksyllä kuitenkin Lappi Areenan sinipenkkejä peittämään.
 
Tervetuloa Ellu takaisin. RoKi tarvitsee innokkaita ja ehkäpä joskus "hieman" suorasanaisia fanaattisia kannattajia noustakseen jaloilleen. RoKin sukellus on ollut syvä, toivottavasti suunta saadaan kääntymään ylöspäin kovalla perusduunilla.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
En minä mihinkään ole karannut. Modetkin antavat ainakin kerran kirjoittaa ennen kuin penkki kutsuu. Rokin juttuja nyt hoidellaan OTO-pohjalta ja se näkyy. Eipä silti Mestiskaudella oli kaksikin päätoimista toimitusjohtajaa ja saivat 200.000 euroa tappiota. OTO-pohjalta tuskin nuin rivakkoihin lukuihin päästään ainakaan SS:ssä. Pitänee itsekin olla vähän OTO-pohjalla, niin penkkikin pääsee viilenemään. Syksyllä kuitenkin Lappi Areenan sinipenkkejä peittämään.

No mutta hienoa että olet Ellu vielä maisemissa. Tässä eletään jänniä aikoja, kun kauden alku lähestyy. RoKin taloudellinen tilanne tai oikeastaan yrityssaneerauksen eteneminen on ainakin minulle täysi kysymysmerkki ja tätä talouden hoidon mallia on toteutettu ilmeisesti myos Oulussa, jossa K-Laser näyttää vetelevän viimeisiään. Ks. Kiekko-Laserin tulevaisuus vaakalaudalla

Olisiko meillä johto sen verran hereillä, että K-Laserin kaatuessa saataisiin sieltä ainakin Joki-Erkkilä takaisin ja miksei muutama muukin.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Kovasti täytyy Oulussa löytyä intoa Laser:n pelastamiseen näinkin lyhyellä varoitusajalla, mikäli aikovat pelata mestistä ensi kaudella. En panisi lainkaan pahakseni, jos Roki saisi esim. kentällisen äijiä sortuneen linnan raunioista. Toisaalta olisi hyvä antaa kokemusta nuorille, oman kylän kavereille, sillä tuskin tässä sarjanousun mahdollisuuksia täysin realistisesti voi haaveilla pitkiin aikoihin.

Niin, ja pisteet myöskin täältä Ellulle. Hienoa, että pysyt "messissä" edelleen ja kaikesta huolimatta. :)
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Pitääkö olla huolissaan?

Ennen niin aktiivinen Rokin ketju on hyytynyt tyystin. Ennen saimme lukea värikkäitä kannanottoja peliesityksistä ja omien kannustamista. Nyt koko otsikko on valahtanut hälyyttävän alas listalla. Tsempatkaa nyt joukkue Suomi Sarjaan, sillä olisihan se iso menetys mikäli Suomi Sarjan kestosuosikki puuttuisi sieltä.
 

Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Ennen niin aktiivinen Rokin ketju on hyytynyt tyystin. Ennen saimme lukea värikkäitä kannanottoja peliesityksistä ja omien kannustamista. Nyt koko otsikko on valahtanut hälyyttävän alas listalla. Tsempatkaa nyt joukkue Suomi Sarjaan, sillä olisihan se iso menetys mikäli Suomi Sarjan kestosuosikki puuttuisi sieltä.

Täällä noudatetaan samaa taktiikkaa kuin RoKin tiedotuksessa: "ollaan hiljaa, niin saadaan kalaa"

Tosipuheessa hiljaista on ollut, mutta syystäkin. Kun ei ole oikein aihetta ollut mistä puhua ja kirjoitella. Eilinen IPK-tappio ei hirveänä yllätyksenä tullut, varsinkin kun miettii että esim. Inkeröinen ja Joona olivat työesteiden takia poissa kokoonpanosta. Tänään vastassa JHT ja tiukassa on pisteet sieltäkin, tuskin tulee yhtäkään.

Kun on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia. Ei tuolla rosterilla ja valmennuksella voida mistään mestis-karsinnoista puhua. Varsinainen Suomi-sarja on sinisten mestaruus...
 
Viimeksi muokattu:

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Kun on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia. Ei tuolla rosterilla ja valmennuksella voida mistään mestis-karsinnoista puhua. Varsinainen Suomi-sarja on sinisten mestaruus...


Tämä otsikko on tosiaan hyytynyt valitettavan alas, mutta rehellisesti sanottuna tämä viiden viime kauden vuoristorata on ottanut näin vanhemmankin kaartin kannattajastakin mehuja pois. Tällä hetkellä näyttää todella pahasti siltä, että RoKi on taantumassa takaisin suomisarjan pohjoislohkon rivijoukkueeksi ja melko ymmärrettävistä syistä. Talouspuolen tervehdyttäminen vaatii sen ettei hankintoja tehdä pelaaja- tai valmennuspuolelle ja tämä näkyy karulla tavalla, kun tuota rosteria katsoo. Asiat voisivat toki olla huonomminkin, jos katsoo esim. Oulun suuntaan, missä puuhastelijat ovat viittä vaille vieneet tuhkatkin pesästä RoKin entisestä kilpakumppanista pohjoislohkossa. Täytyy silti muistaa ettei napapiirilläkään voida vielä huokaista helpotuksesta, kun selvitystilassa elo jatkuu.

Supreme on oikeilla linjoilla siitä, että tuolla rosterilla ei yksinkertaisesti voida odottaa paljoa. Ihmeellisintä tässä alkukauden taaperruksessa on ollut RoKin surkea maalivahtipeli, mutta tämäkin on osa isompaa pakettia, jossa nykyinen puolustus ei vaan yksinkertaisesti ole materiaaliltaan tarpeeksi laaja. Joki-Erkkilän jättämä aukko on valtava paikattavaksi. Mikäli oma pää saadaan pitämään ja konkarit pääsevät vieraspeleihinkin, niin edellytyksiä on nousta taistelemaan paikasta auringosta, mutta vaikealta se näyttää. Tuo paketti tarvitsee vähintään Rautakoskea takaisin hyökkäykseen ja toivon mukaan yhtä sentteriä. Puolustukseen pitäisi saada viime kauden pakistoon verrattuna korvaajat Joki-Erkkilälle ja Kluuskerille. Tässähän meinaa olla jopa Lovroa ikävä, kun tuota puolustusta katsoo.

Jännä nähdä miten tässä syksyn mittaan käy.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Kauheeta! Ei vaiskaan. Peli muistuttaa oikeastaan vanhaa Rokia. Puolustus on hakoteillä, mutta hyökkäys toimii aivan hyvin. Tuolla materiaalilla ei ole muuta suuntaa kuin kehittyä. Potentiaalia kehitykseen on rutkasti ja kunhan saavat kokemusta, ei tiedä vaikka Suomisarja kutsuisi. Toivotaan ja uskotaan, että Janne saa puolustuspelaamiseen rotia. Vahvistuksia tuskin saamme, mutta mennään näillä. Toisaalta on hienoa katsoa peliä, jossa ei virheiltä vältytä. Jännittää jokainen hetki, että mihinkähän se kiekko karkaa. Ei me voidakaan odottaa amatööreiltä virheetöntä liigakiekkoa. Siniset, siniset, siiniiset…
 

Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Tämä otsikko on tosiaan hyytynyt valitettavan alas, mutta rehellisesti sanottuna tämä viiden viime kauden vuoristorata on ottanut näin vanhemmankin kaartin kannattajastakin mehuja pois.

Täältä löytyy ainakin yksi väsynyt. Jotenkin tämä viime vuosien vuoristorata on omaa kiimaani RoKia kohtaan onnistunut merkittävästi heikentämään. Glory hunteriksi en tunnustaudu, sen verran kauan tätä seuraa on tullut kannatettua niin hyvinä kuin huonoinakin aikona aina Saarenkylän ajoista lähtien, mutta jotenkin suurin liekki tämän seuran kannattamiseen on sivuunkirjoittaneelta kadonnut. Tänä syksynä en ole esim. yhteenkään peliin jaksanut ajella Torniosta käsin, kun viime kaudella peleissä tuli ravattua lähes viikottain. Helppoa olisi syyttää jälleen kerran johtoporrasta tästä tilanteesta, mutta kun en vain enää jaksa haukkua koko ajan samaa puuta.

MUTTA! Sininen sydän sykkii rinnassa edelleen, vaikka niin aktiivisesti enää ei tule mukana oltua. Edelleen finhockeyn kautta tulee pelit seurattua ja Lapin Kansan jutut luettua, ja tärkeimpänä näitä ketjuja tulee luettua. Pitäkää te innokkaammat palstatoverit ketju elossa, vanhalla kun on hieman mopo hetkellisesti hyytynyt :)
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Pitäkää te innokkaammat palstatoverit ketju elossa, vanhalla kun on hieman mopo hetkellisesti hyytynyt :)


Kyllä tämä suhde on tällä hetkellä vähän kuin vanha avioliitto, väljehtynyt. Avioliittoon voi auttaa viagra, mutta mistä sitä saataisiin Rokiin. Mehän kyllä jaksettaisiin, mutta eipä meidän temput taida paljon auttaa. Korvessa kuljetaan seuraavat viisi vuotta. Syyt moiseen me kaikki tiedämme, mutta auttaa emme paljon voi. Kuitenkin meidän on kannustettava nuoria pelaajia. Se on se meidän velvollisuus. Eipä kai johdollakaan ole ilopillereitä jaettavana. Pitänevät Rokin hengissä, josta kai pitää heille tunnustusta antaa. Tumput suorana seisovat muut paitsi joukkue. Joukkue tekee varmaan parhaansa ja se riittää mihin riittää. Hypetyksen aika on toistaiseksi ohi. Kaudella 2017/2018 pidämme taas Rokin tämän palstan ykkösenä. Jaksamista vaan itse kullekin.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Elina on oikeessa sillä peli tosiaankin muistuttaa puolustukselta sitä vanhaa melkein kymmenen vuoden takaista RoKia, jolloin Saarenkylässä joutui jännittämään miten Hietala, Gröhn ja kumppanit selviytyivät omassa päässä. Tästä huolimatta Laakko, Lukkarila, Kangas ja toivon mukaan tuohon vielä tuleva Kokkosen Pete ovat mainittuja sankareita selkeästi varmempia, kunhan pääsevät vauhtiin.

Sinällään omien junioreiden nostaminen on avain menestykseen pitkällä tähtäimellä. Sieltä täytyy tulla ne manttelinperijät Joonalle, Inkeröiselle, Kemppaiselle, Sainiolle jne. Junioripuolen pitäisi pystyä tuottamaan kerran viiteen vuoteen näitä Erkinjuntin, Alanteen, Iivarin ja Fominin kaltaisia lopulta korkeallekin meneviä pelaajia, mutta unohtaa ei myöskään sovi sitä, että mikäli näitä pelaajia halutaan tuottaa niin junioripuolen täytyy pelata valtakunnallisesti vähintään toiseksi korkeimmalla tasolla kaikissa merkittävissä ikäluokissa eli C-A-junioreissa. Tällöin todellisten huippujen lisäksi yleinen taso junnuissa nousee sen laajaksi, että saamme Joonan, Kostamon, Kaisamatin, Kemppaisen kaltaisia pelimiehiä suomisarjatasolle luomaan joukkueen todellisen rungon. Tiedän että tästä on vielä pitkä Mestistason joukkueen pohjan luomiseen, mutta mikäli tällainen yhtälö saadaan pohjoisessa vakiinnutettua, niin vahvistuksiin voidaan oikeasti panostaa, kun runko on kasassa ja pitkään puhutut opiskelujen ja armeijan perässä pohjoiseen tulleet ovat hyvänä "suolana" tähän yhtälöön.

Tähän mennessä joukkueen menestys on ollut paranemaan päin, mutta isoin kysymysmerkki on ilman muuta vieraspelit, joihin ei taideta saada parasta mahdollista miehistöä milloinkaan. Rinki on kapea mutta monta asiaa ovat myös yllättäneet positiivisesti, kuten paikallisten ja ennen kaikkea Lapissa kiekkokasvatuksensa saaneiden määrä tuossa joukkueessa. Se on todella merkille pantavaa ja vaikka yli 500 katsojan kotipelikeskiarvosta voi olla ylpeä, niin siellä pitäisi olla tilaa kevyesti miltei tuplasti tuolle määrälle, koska nyt niitä oman kylän poikia voisi tuoda paremmin esille ja markkinoida tätä hommaa sillä, että Areenalla pääsee katsomaan paikallista viihdettä paikallisten jätkien näyttämä.

Joukkueen taso on vuosien mittaan vaihtunut, mutta toivoa on ja ylpeästi voi sanoa kannattavansa Rovaniemen Kiekkoa myös tällä kaudella. Ehkä tämä pohjan kuntoon laittaminen edesauttaa viemään RoKia lopullisesti valtakunnallisesti toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Milloin se tulee tapahtumaan jää pitkälti riippumaan siitä milloin talouspuoli saadaan siihen kuntoon, että Kukkolan johdolla on päästy vanhoista rasteista eroon ja toimintaan voidaan oikeasti harkita laitettavan lisärahoitusta.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Onnittelut Roki:lle tämäniltaisesta pistesaaliista, joka lähti napapiirille jopa hieman yllättäen! Jätkillä on varmasti tällä hetkellä lyhyt kotimatka!

Oiler tuossa toisessa ketjussa jo manaili Rokin hyvää tuuria ja taisipa samalla mainita, että sama joukkue oli aika ajoin helisemässä Raahen poikien painaessa päälle. Rokin sivujen raportti kertoo pelin olleen todella tasainen. Tiedä sitten, mikä on se koko totuus. Pääasia (ja aino asia, joka muistetaan), että Rolloon matkasi tärkeät kolme pistettä.

Pelissä oli ilmeisesti tullut hieman "damagea", mm. Inkeröiselle ja jollekin toiselle äijälle. Onko jollakin tarkempaa tietoa? Ilman inkeröistä voi tulla huomenna(kin) vaikeaa, kun vastaan luistelee aina kova Junkkarit.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Oli se tasainen peli, ja tilanteita oli molemmissa päissä. Ajoittain RJK sai RoKin maalille luotua pyörityksiä joista olisi paremmalla tuurilla voitu viimeistelläkin. Mutta samalla lailla niitä paikkoja oli myös toisessa päässä ja pari kertaa RoKi kilautteli tolppaa ja ylärimaa. Maalivahdit olivat hyvässä vireessä tänään. Ja kuten toisessa ketjussa sanoin, lopussa oli se paikka tasoittaa peli kahden miehen ylivoimalla mutta yhtään laukausta kohti maalia ei tullut.

Hanhirova oli tuo pelaaja, joka jätti pelin kesken. Tilanteessa Mikko Väänänen taklasi hänet pää edellä laitaan, ja sai suihkukomennuksen. Tuo tilanteesta seurannut viiden minuutin ylivoima sitten myös käänsi pelin RoKille. Hanhirova makasi pitkään jäänpinnassa, mutta pääsi lopulta omin avuin ylös. Inkeröinen joutui myös taklatuksi ihan puhtaasti ja nilkutti vaihtoon. Pystyi jatkamaan peliä kuitenkin jonkin ajan päästä.
 
Viimeksi muokattu:

Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Kun on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia. Ei tuolla rosterilla ja valmennuksella voida mistään mestis-karsinnoista puhua. Varsinainen Suomi-sarja on sinisten mestaruus...

Näin kirjoitin kauden alla, ja perskele se "mestaruushan" sieltä tuli! Jo toista vuotta putkeen nuori RoKi pääsi yllättämään sivuunkirjoittaneen. Hyvän tuntuista tekemistä vaikeissa olosuhteissa sinisiltä! Väihköseen ei minulla suoraan sanottuna ollut pätkääkään luottoa ennen kauden alkua, mutta niin vain Janne on RoKin vienyt hienosti varsinaiseen suomi-sarjaan, hyvää työtä!

Nyt on varmistettu paikka ns. "ylhäällä" kevätkaudeksi, ja toista vuotta putkeen varsin paineettomasti päästään etelän joukkueita kiusaamaan. Yhtään en osaa sanoa miten RoKi tulee pärjäämään, mutta jo varsinaisen suomi-sarjan paikkaan olen erittäin tyytyväinen, ja tuskin sielläkään ihan viimeiseksi jäädään. Paljon tietenkin riippuu millaisen joukkueen RoKi saa kasaan aina etelän kiertueille, jos Vesse ja co. ovat työesteiden takia kiertueilta pois, vaikeutuu pärjääminen huomattavasti. Vahvistuksia tuskin tulee eli Virmasen sanoin: "näillä mennään". Mutta tämä joukkue osaa yllättää, sen olen huomannut...
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Supremen kanssa samaa mieltä, RoKin mestaruus on ilman muuta selviäminen varsinaiseen suomisarjaan toista vuotta peräkkäin näin nuorella joukkueella. Kuten moni muukin sinisten kannattaja katsoin tämän vuoden rosteria syyskuun lopussa sarjan alkaessa ja olin miltei varma, että RoKi tappelee keväällä karsintasarjassa olemassaolostaan. Materiaaliin ja runkomiesten poissaoloihin suhteutettuna alkulohkon kakkossija ja loppusarjaan selviytyminen on suoranainen ihme. Tunnustusta täytyy myös antaa valmennukselle. Kaikkien epäilijöiden keskellä Väihkönen sai joukkueesta aika lailla maksimaalisen suoritustason revittyä irti. Pelaajapuolella Inkeröinen on taas pikku hiljaa syttymässä pelaamaan ja Erkkilälle on myös nostettava hattua todella kovasta syyskaudesta tähän mennessä. Itselle kovin suoritus RoKin alkusarjan esitysten valossa on kuitenkin ollut Heikki Kemppaisen tehokas paluu sinisiin muutaman vuoden tauon jälkeen. Toivottavasti tämä taskuraketti jatkaa samaa taistelua myös keväällä.

Jotain on junioripuolella tehty oikein, kun vuodesta toiseen löytyy nuoria pelaajia paikkaamaan lähtijöitä tällä tasolla.
 

Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Tunnustusta täytyy myös antaa valmennukselle. Kaikkien epäilijöiden keskellä Väihkönen sai joukkueesta aika lailla maksimaalisen suoritustason revittyä irti.

Vierolan lähdön jälkeen, kun Väihkönen nimitettiin päävalmentajaksi, meni aika monella aamukahvit väärään kurkkuun. Kovasti itsekin tuota ihmettelin ja olin täysin varma, että on yksi helvetin suuri virhe valita Väihkönen lapin kiekkoilun lippulaivan penkin taakse. Mutta niin vain jälleen on hieno alkukausi takana. Onko tuo hieno syksy sitten Väihkösen ansiota vai tapahtuiko se Väihkösestä riippumatta, siihen en osaa ottaa täysin selvää kantaa. Mutta positiivinen yllätys tämä Väihkösen ajanjakso on toistaiseksi ollut. Edelleen kuitenkin suhtaudun hieman varauksella Jannen valmennuskykyihin. Jos tuleva kevät menee edes osittain samanlaisessa hurmoksessa kuin viime kevät, niin siinä vaiheessa viimeistään joudun syömään sanani. No, toivottavasti Väihkönen osoittaa epäilyni täysin turhiksi.

Jotain on junioripuolella tehty oikein, kun vuodesta toiseen löytyy nuoria pelaajia paikkaamaan lähtijöitä tällä tasolla.

Junioreihin satsaaminen on ollut pakon sanelema ratkaisu, mutta loistavasti on nuoriso vastannut huutoon ja kasvaneeseen vastuuseen! Todella ilahduttavaa huomata että sieltä juniorimyllystä on kasvanut, ja kasvaa jatkossakin edustusjoukkueeseen tärkeitä lenkkejä! Uramon Lapalle pakko antaa kiitosta, herra on tehnyt hienoa työtä RoKin valmennuspäällikkönä. Ja rohkeasti sekä A:n että B:n valmennukseen on otettu nuorta verta nuoremman Sainion ja vanhemman Kemppaisen johdolla. Kaiken kaikkiaan hyvässä tuulessa vaikuttaa porskuttavan RoKin juniorityö tällä hetkellä, parhaimpana esimerkkinä muutamien juniorijoukkueiden hieno menestys tänä syksynä valtakunnallisissa sarjoissa!

........................................................................................................

Tulevasta varsinaisesta suomisarjasta tulee nuorelle joukkueelle todellinen koetinkivi isompiaan vastaan. Vaikka joukkueessa on paljon nuorta verta, kaatuu tai nousee tämä joukkue täysin kokeineden pelaajien mukana. Paljon riippuu millaisella porukalla etelää aletaan reissaamaan ristiin rastiin. Jos Inkeröinen, Sainio & co. loistavat poissaolollaan etelän kiertueilta nousee nuorison taakka kohtuuttoman suureksi, mutta näiden herrojen ollessa mukana mahdollisuudet on mihin vain, kuten viime keväänä nähtiin. Vahvistukset olisivat tietenkin erittäin tervetulleita, mutta tässä taloustilanteessa en henkeäni pidätellen jäisi niitä odottamaan. Matkustamaan tämä joukkue on tottunut ja eiköhän tänäkin talvena säästösyihin vedoten pelata niitä kolmen vieraspelin kiertueita. Viime keväänä kovakuntoinen sinisten joukkue jaksoi mahtavalla tavalla vääntää pisteitä noilta kiertueilta, jopa niistä kolmansista peleistä. Käykö sama sitten tällä kaudella, sitä tässä pitää jäädä jännittämään!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös