Juuri päättynyt kausi jouduttiin aikanaan aloittamaan syvältä kuopasta, johon Mestiksestä putoaminen joukkueen oli suistanut. Aluksi ei ollut kuin yksi sopimus vaikka elettiin jo kesää. Loppukesän ja alkusyksyn mittaan pelaajia löytyi omien junioreiden noustessa vastuun kantajiksi ja toisten nuorten miesten saapuessa varumiespalveluun Rovaniemelle ympäri Suomen niemen. Silti alkukauden vierasotteluihin jouduttiin heikoimmillaan 12 miehellä, mikä oli toisaalta onni, sillä heillekään kaikille ei riittänyt mailoja. Konkurssin uhka oli joukkueen yllä pitkälle syksyyn, mutta viimein saneerauslupa heltisi. Muutaman veteraanin ja Niko Kluukskerin tulon myötä rosteri saatiin nippa nappa riittävän leveäksi.
Lopputuloksena sitten lähtökohtiin nähden huimaava Suomisarjanmestaruus ja Mestisjoukkueen miehekäs haastaminen.
Kaudelle 2011 - 2012 ollaan taas saatu kiskottua joukkue maanpinalle, vaikka kuopan reuna ei (talouden takia) vielä kaukana olekkaan. Huhtikuun aikana esitetään saneeraussuunnitelma käräjille, ja siihen sitoudutaan vuosiksi. Lisää velkaa ei voida tehdä ja vanhoja velkoja on pakko lyhentää.
Joukkueen tavoite ei voi Suomisarjan mestaruuden jälkeen tietenkään olla mikään muu kuin sen uusiminen ja Mestikseen nousu. Suomisarjan kärki tuntuu kuitenkin vuosi vuodelta leveämmältä ja kisa tulee olemaan kova.
Toimitusjohtaja Kallioniemen mukaan joukkueen runko jatkaa. Mitä se sitten tarkoittaakaan. Täytyy myöntää, että ketään en joukkueesta antaisi pois, mutta melkoinen riski on ainakin FAK-ketjun nuorten miesten lähtemisestä korkeammille sarjatasoille. Liikennettä tuleekin varmasti olemaan jonkin verran.
Maalivahtien taso riittää Suomisarjaan, joskin Mestistä ajatellen ei haittaisi vaikka joku kokeneempikin torjuja saataisiin. Erityisesti nuori Ruokanen pystyy tekemään tiukassa paikassa gamesavereita, mutta joskus helpommassa paikassa kiekko on vähän livahtanut. Erittäin lupaavista otteista huolimatta rutiinia kaivataan. Pidetään hänet niin kauan kuin mahdollista.
Puolustuksen ehdoton vahvuus oli kiekollinen pelaaminen. Siitä on hyvä pitää kiinni. Mahdollisesti tulevien vahvistusten tulee olla nykyaikaisia kahden suunnan pakkeja. Kädetöntä "siivoajaa" ei saada RoKin pelitapaan istumaan. Pakistossa olisi loistavaa mikäli Kluuskerista pystyttäisiin pitämään kiinni. Lukkarilan jatkaminen on ehkä suurin kysymysmerkki. Joki-Erkkilä jatkanee, hänestä on kehittymässä oikein hyvä kahden suunnan pakki. Lisäksi mies on adoptoitunut oikeaksi sinisydämeksi.
Hyökkäys tulee melko varmasti elämään. Koska Mestisnousu ei toteutunut voidaan toivoa, että veteraanit jatkavat ikoni Sainion johdolla. Rautakosken jatko olisi erittäin tärkeää. Lisäksi kaikkien varusmiesten kanssa pitää yrittää neuvotella ja työntää pahvia käteen, mikäli yhteisymmärrys löytyy. FAK-kenttää ei tietenkään voida väkisin pitää kasassa. Alanne saattaa hyvinkin siirtyä Jyväskylän suuntaan, mikäli sieltä ymmärretään antaa elämisen mahdollistava sopimus. Foppaa ja Kostamoa kosiskellaan suuntaan ja toiseen. Toivottavasti pääsevät ammattilaisiksi, jos Rovaniemeltä jonnekin siirtyvät. Viisainta olisi toki pitää ketju kasassa, jolloin miesten tehot nousisivat potenssiin vuosien karttuessa, mutta tämä taitaa olla mahdollista vain heidän paikkakunnalle jäämisen myötä. Taikuri-Inkeröisen ensikauden kohtalosta ei tiedä. Jos siviilihommissa poliisikoulu kiinnostaa kuten huhutaan, saattaa suunta olla Häme. Muuten miehen kyllä pitäisimme.
Kausi 2011 - 2012 tulee olemaan haastava, mutta lähtökohdat ovat sentään paremmat kuin vuosi sitten.