Jep jep...näin ne mestaruudet syntyy, tämähän on kuin muutama vuosi sitten... silloin kun juhlittiin.
Ja lähtee....
Normaalisen ottelun jälkeen Ude istuu bussissa ja katselee Lahen maisemia:" sviddu ne teki joskus hyvää oluttakin täällä. Ja paskat, meillon parempaa."
Asiaa kapulle:" ensi yönä klo 4.00 jätkät hallille, sinä käsket, mulla ois vähän asiaa".
Klo 4.00 joukkue saapuu pelonsekaisin tuntein hallille, joudutaanko maratonille vai mitä?
Ude käskyttää jätkät kylmävesialtaaseen kentällinen kerrallaan ja vannottaa, että: nyt on vaan yksi asia, meidän asia ja se on eteenpäin, päätyyn asti.
Poijat , katse kohti saunaa, snorkkelit tanassa vannoo valan, että loppuun asti. Kentältä lähdetään ainoastaan voittajina.
Ja siitä se alkaa, armoton voittokierre, joka loppuu vasta finaalissa voitto-otteluun. Sääleissä kyykytetään, ihan sama ketä, välierissä vastustajat alkaa anoa ottelusiirtoja kun : on vähän esteitä. Tosiasiassa kauhu ottanut vallan, ei me pelata noita hulluja porilaisia vastaan, ne saatana tappaa meitin.
Joukkue ei hymyile, ei kommentoi, vaan pelaa ja teurastaa vastustajan yksi kerrallaan. Siellä lentelee Puljut ja Laineet sun muut starat PUHTAAN taklauksen johdosta katsomoon, kun hullut porilaiset paahtaa.
Ja sitten, kauden lopuksi Pori taas sekoaa, ja ihmetellään poreilla ja toreilla, että mitä taas tapahtui.
Menestyksellä on tietysti varjopuolet: Kaikille ukoille tarjotaan megalomaanisia sopimuksia ympäri ämpäri niin, että kesäkuun ensimmäisellä viikolla hallilla on vain huoltajat ja maalivahtivalmentaja. Aho saapuu, ja miettii, että: noitako mun pitää valmentaa, ei saatana, meen takas Espooseen.
Nin saatana. Tämä on tosi.