Risto Dufvalle potkut?

  • 268 606
  • 1 233

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Missä on nyt se dominointi/hallinta, jossa vastustajalle ei anneta mitään mahdollisuuksia voittoon? Missä on se pelitapa, jonka maallikkokin voi havaita katsomoon?

Tässä se joidenkin Lukko-kannattajien ongelma on.

Eri pelaajat, eri kausi, eri organisaatio. Automaattisesti jengi oletti, että RD:n myötä Lukko tulee nimenomaan dominoimaan liigaa. Edes voitto ei riitä jos ei hallita kaikkia kolmea erää.

JYP aloitti oman nousunsa ja siinä kesti vuosia. Moni palanen loksahti paikoilleen ja organisaatiosta tuli vuosien saatossa urheilullisesti uskottava. Sitä kautta JYP sai houkuteltua ykköskorin kotimaisia pelaajia joukkueeseen. Sekä onnistui ulkomaalaishankinnoissaan. Sen lisäksi joukkue oli/on todella hyvin roolitettu.

Lukko on vasta tiensä alkutaipaleella. Nyt jo Lukko on saanut sitoutettua parhaimpia pelaajiaan Lukkoon useaksi vuodeksi ja sekä saanut markkinoilta hyviä kotimaisia pelaajia. Sekä myös roolipelaajia.

Lukko on vasta nousemassa urheilullisesti uskottavaksi organisaatioksi. Tässä vaiheessa ainakin uskon, että RD on oikea mies tehtävään ja jatkosopimus oli oikea ratkaisu. Vielä isommalla aikavälillä Lukko tarvitsisi mielestäni enemmän urheilujohtamisen osaamista organisaatioonsa.

RD:n ensimmäinen kausi ei ollut runkosarjan osalta hyvä.

Playoffeissa RD sai joukkueen uskomaan itseensä. Todella tärkeä elementti. Joukkue ei myös ollut "RD:n näköinen" viime kaudella, mutta nyt se on.

Tällä hetkellä Lukolla on etenkin sentteriosastolla puutteita, mutta kun tuo saadaan kuntoon niin varmasti Lukon pelikin tulee kokonaisvaltaisesti parantumaan.

Silti Lukko ei ole JYP. Se on RD:n Lukko.
 
Viimeksi muokattu:

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Voit mukahauskuutella minkä haluat, mutta fakta on silti se, että Lukko on tehnyt 19 maalia joista Vahalahti+Nummelin tehneet 8 ja antaneet 9 syöttöä, osa tietysti toisillensa.

Mikä yhdistää näitä pelaajia? No tietysti se, että olivat turvallisen välimatkan päässä Risto Dufvasta ennen tätä kautta. Nyt menevät vielä vanhalla muistilla, mutta kun kausi etenee, Dufva on todennäköisesti tartuttanut nämäkin pelaajat ja tehot huononevat.

Mutta tehkööt pisteitä nyt vielä kun pystyvät.

Playoffeissa RD sai joukkueen uskomaan itseensä. Todella tärkeä elementti. Joukkue ei myös ollut "RD:n näköinen" viime kaudella, mutta nyt se on.

Hyvä sitten näin. Ei tarvitse lukea täällä jotain vammasia selittelyitä materiaalista.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tässä se joidenkin Lukko-kannattajien ongelma on.

Eri pelaajat, eri kausi, eri organisaatio. Automaattisesti jengi oletti, että RD:n myötä Lukko tulee nimenomaan dominoimaan liigaa. Edes voitto ei riitä jos ei hallita kaikkia kolmea erää.

JYP aloitti oman nousunsa ja siinä kesti vuosia. Moni palanen loksahti paikoilleen ja organisaatiosta tuli vuosien saatossa urheilullisesti uskottava. Sitä kautta JYP sai houkuteltua ykköskorin kotimaisia pelaajia joukkueeseen. Sekä onnistui ulkomaalaishankinnoissaan. Sen lisäksi joukkue oli/on todella hyvin roolitettu.

Lukko on vasta tiensä alkutaipaleella. Nyt jo Lukko on saanut sitoutettua parhaimpia pelaajiaan Lukkoon useaksi vuodeksi ja sekä saanut markkinoilta hyviä kotimaisia pelaajia. Sekä myös roolipelaajia.

Lukko on vasta nousemassa urheilullisesti uskottavaksi organisaatioksi. Tässä vaiheessa ainakin uskon, että RD on oikea mies tehtävään ja jatkosopimus oli oikea ratkaisu. Vielä isommalla aikavälillä Lukko tarvitsisi mielestäni enemmän urheilujohtamisen osaamista organisaatioonsa.

RD:n ensimmäinen kausi ei ollut runkosarjan osalta hyvä.

Playoffeissa RD sai joukkueen uskomaan itseensä. Todella tärkeä elementti. Joukkue ei myös ollut "RD:n näköinen" viime kaudella, mutta nyt se on.

Tällä hetkellä Lukolla on etenkin sentteriosastolla puutteita, mutta kun tuo saadaan kuntoon niin varmasti Lukon pelikin tulee kokonaisvaltaisesti parantumaan.

Silti Lukko ei ole JYP. Se on RD:n Lukko.

Tähän on vaikea lisätä mitään. Juuri näinhän ne asiat on.

Mikä yhdistää näitä pelaajia? No tietysti se, että olivat turvallisen välimatkan päässä Risto Dufvasta ennen tätä kautta. Nyt menevät vielä vanhalla muistilla, mutta kun kausi etenee, Dufva on todennäköisesti tartuttanut nämäkin pelaajat ja tehot huononevat.

Mutta tehkööt pisteitä nyt vielä kun pystyvät.

Paskan lotinaa. Eihän noissa sun jutuissa ole mitään päätä eikä häntää. Ei varmaan olis kumpikaan Nummelin tai Vahalahti tullut Lukkoon, jos ei pitäsi RD:tä hyvänä valmentajana. Vai väitätkö, että ne odottaa RD:n potkuja ja sitä että Vuori astuu tilalle?
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Oletko tosissasi? Monta Tapparan peliä olet katsonut? Olen katsonut noin 2-3 tällä kaudella ja voin sanoa, että se on ollut ihan syvältä. Paljon huonompaa kuin Lukon peli. Pisteet tässä vaiheessa kautta eivät kerro hirveästi mitään siis.

Tasan kaksi peliä olen Tapparalta tällä kaudella nähnyt, toisen voittivat ja toisen hävisivät. Koska muuten pisteet rupeavat kertomaan jotain? Kun 2/3 kautta on pelattu? Vai kun puolet on pelattu?
 
Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Lukko on vasta tiensä alkutaipaleella. Nyt jo Lukko on saanut sitoutettua parhaimpia pelaajiaan Lukkoon useaksi vuodeksi ja sekä saanut markkinoilta hyviä kotimaisia pelaajia. Sekä myös roolipelaajia.
Tämäkään ei kyllä pidä paikkaansa. Lukko nimenomaan tähtää menestykseen tällä kaudella ja siihen on kiinnitetty monta ikämiestä vuoden sopimuksella.

"Parhaimpia pelaajiaan" voi tietysti käsittää monella tavalla, mutta mielestäni näistä yli vuoden sopimukset on ainoastaan Nummelinilla, Koivistolla ja Nurmella.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tasan kaksi peliä olen Tapparalta tällä kaudella nähnyt, toisen voittivat ja toisen hävisivät. Koska muuten pisteet rupeavat kertomaan jotain? Kun 2/3 kautta on pelattu? Vai kun puolet on pelattu?

RD totes hyvin, että siinä vaiheessa kun kaikki joukkueet on kohdanneet toisensa kahdesti. Eli toisin sanoen siinä vaiheessa kun joka kierroksen jälkeen järjestys ei muutu joka paikassa täysin. Nyt Lukko on 12. ja tämän kierroksen jälkeen voi olla vaikka 7. ja seuraavalla 4? Sitten taas voi tippua heti seuraavasta tappiosta vaikka 10. Mieti nyt itekin edes vähän.
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Tämäkään ei kyllä pidä paikkaansa. Lukko nimenomaan tähtää menestykseen tällä kaudella ja siihen on kiinnitetty monta ikämiestä vuoden sopimuksella.

Pitää se. Kuten sanoin niin Lukko on vasta alkutaipaleella urheilullisen uskottavuutensa kanssa. Näistä jatkosopimuksista RD:tä ennen jo esimerkkeinä Nurmen, Tukosen, Tikkasen ja Keräsen monivuotiset jatkot Lukossa. Kaikki hyviä runkopelaajia, joilla olisi ollut ottajia muuallakin.

RD:n myötä uusista pelaajista taas esimerkkeinä mainitsemasi Koivisto ja Nummelin. Varmasti jatkosopimuksiakin alkaa pian tippumaan. Tästä voisi mm. mainita Saarelan, joka oli aloittanut vasta neuvottelut Lukon kanssa kun oli kuullut RD:n jatkosta.

Jos puhutaan menestyksestä nyt niin olet ihan oikeassa - Lukko on rakennettu menestymään nyt heti jo tällä kaudella. Pitkäjänteinen menestyminen ja jopa suorastaan JYP:mäinen dominointi taas vaatii vähän kärsivällisyyttä ja monien tekijöiden osumista kohdilleen.

Tällä hetkellä Lukossa, kuten mainittua, iso tekijä on sentteritilanne. Periaatteessa Zalewski-Nurmi-Saarela kolmikossa on kokonainen tulosyksikkö poissa.
 
Dexu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva Suomen Mestari 2021
Tasan kaksi peliä olen Tapparalta tällä kaudella nähnyt, toisen voittivat ja toisen hävisivät. Koska muuten pisteet rupeavat kertomaan jotain? Kun 2/3 kautta on pelattu? Vai kun puolet on pelattu?

Eiköhän pisteet kerro sitten jotain kun kaikilla on 60 peliä pelattu! Taisi tuo viime kauden mestarikin olla pullahtamassa jopa sääleistä ulos kun oli jo melkein 5/6 osaa kaudesta pelattuna. Mutta niin vaan nekin perkeleet löysi jostain yhtäkkiä puuttuvat palaset peliinsä ja loppu onkin historiaa.

Nykyään tämä koko Lukko puoli on melkoisen raskasta luettavaa kaikessa vallitsevassa negatiivisuudessaan. Voin vaan kuvitella miten raskasta on elää kaiken sen negatiivisuuden kanssa, mitä Lukon edesottamukset ja RD joillekin aiheuttaa. Jos itse ahdistuisin noin paljon, niin lopettaisin kyllä koko lätkän seuraamiseen ja keskittyisin vaikka kaunokirjallisuuteen.
 
Näinhän se vähän tuppaa olemaan. Helppoa ympäristöä RD ei ainakaan ole saanut tai kukaan muukaan ikinä. Rauma on vaikea paikka menestyä. Rahaa on mikä johtaa siihen, että fanit vaativat koko ajan muutoksia, jos peli ei kulje toivotulla tavalla. Menestystä odotetaan kun Neuvostoliitolta konsanaa ja jokaisesta pienestä virheestä aitiossa mainitaan heti. Hyviä asioita ei nähdä edes vahingossakaan paitsi joissakin tapauksissa(yleensä jonku oman kasvatin onnistuminen).
 
Karajan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kun täällä tykätään vertailla joukkueita niin Dufvalla oli Jypissä Jarkko Immonen ja JP Hytönen. Uramalla oli Kurtis Mclean, Perttu Lindgren ja Petruzalek. Väitän että olisi eri ääni kellossa jos nykyisessä Lukossa pelaisi sentterin paikalla edes joku noista.

Ja kun sitä Vuorta täällä haikaillaan niin aika nimekkään porukan sekin onnistui pullauttamaan pois jatkosta. Muistanpa Vuoren vielä manailleen viimeisen pelin jälkeen ettei ollut tarpeeksi hyvät pelaajat kun ei saanut itse niistä päättää.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Viime kauden mestarilla sentterikaksikkona oli Niemi ja AUK. Liigan huippupelaajien taso on noista RD:n JYP vuosista mielestäni laskenut, kun katselet muiden joukkueiden ykkös-tai kakkossenttereitä, ei taso päätä huimaa. Omasta mielestä Lukolla on erittäin kokenut, nimekäs ja kallis joukkue, jolta voi odottaa Mestaruutta. Myös pelaamisen tasoa voi nähdäkseni arvottaa tuolta kantilta, siksi kriittisyys on paikallaan. Viime kaudella Tapparalta putosi ykkössentteri Barkov pois kesken pleijareiden, mutta silti Lukko oli vain suupala. Eli ei Mestaruudesta pelaavan joukkue voi mielestäni olla riippuvainen yhdestä tai kahdesta pelaajasta, toki ylivoimaisten yksilöiden (Juutit, Azevedo) merkitys on kiistaton. Tuon tason seppiä ei vaan Liigaan ole saatavilla juuri koskaan.

Pieni korjaus tuohon Vuoren kommenttiin. Vuorihan kertoi, että arvostaa tahtoa ja taistelua enemmän kuin taitoa. Tältä pohjalta joukkue ei ollut valmentajan näköinen. Vuoren mukaan tahdolla voitetaan taito.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Herranjestas aikamoista keskustelua täällä taas käydään. Kautta on pelattu 10 peliä, jengi vaatii RD:lle potkuja ja laskee jotain tämänhetkistä pistekeskiarvoa jne. Ensinnäkin ottakaa nyt edes se huomioon, että Lukko on toistaiseksi pelannut 6 vieraspeliä ja vain 4 kotipeliä. Tämän viikon kotipelien jälkeen pistekeskiarvo voi näyttää aivan erilaiselta.

Joukkueen pelillinen ilme on ollut hyvä, kauteen mahtuu vain kaksi huonoa ottelua, avauspeli Porissa ja vieraspeli HPK:ta vastaan. Pelissä on vielä paljon parannettavaa, mutta kaikki ainekset hyvään menestykseen ovat kasassa. Suurin yksittäinen ongelma on tällä hetkellä ykkössentterin puuttuminen. Tilanne vain on se, että ykköskorin senttereitä ei ole vapaana ja niiden perässä on moni muukin joukkue. Mitään hätiköityä paniikkiratkaisua ei kannata asian suhteen tehdä. Muutaman avainpelaajiksi hankitun herran pitää myös parantaa otteitaan.

Vielä näistä Zapolski ja Vahalahti pelasivat kahdestaan voiton Lukolle ja joukkue oli muuten läpi ottelun täysin purjeissa juttuihin voisin kysyä, että mikä suomalainen joukkue menee Hippokselle ja päästyään 0-2 johtoon dominoi ottelun loppuun asti? On äärimmäisen hankala tilanne hallita ottelutapahtumia vieraissa tuollaisen alun jälkeen. Rauman pelissä Pelsuja vastaan Lukko hallitsi ottelutapahtumia mielin määrin Pelicansien 0-2 shokkialun jälkeen.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
JYP aloitti oman nousunsa ja siinä kesti vuosia.
Niin, RD meni JYPiin 2007-08 ja putosi Tapparalle puolivälierissä. Tapparaa muuten valmensi muuan Rauli Urama. Ja jo toisella kaudella RD nosteli kannua ylivoimaisen esityksen päätteeksi. Vahva Kärpät hävisi finaaleissa suoraan voitoin 4-0. Ja tuo toinen kausi oli JYPiltä helvetin vahvaa tekemistä heti alusta alkaen.

En nyt ihan sanoisi että se RD:n tekeminen JYPissä kesti vuosia.

Lukko on vasta tiensä alkutaipaleella.

Lukko on siis nyt sillä RD:n toisella kaudella, ja hänen johdollaan Lukko on pelannut kaikkiaan 16 harjoitusottelua, 70 runkosarjan ottelua sekä 14 pudotuspeliä. Yhteensä siis tasan 100 matsia. Pitsit eivät kuulu laskuihin mukaan.

Paljonko on arvon herran alkutaival pituudeltaan?
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
En nyt ihan sanoisi että se RD:n tekeminen JYPissä kesti vuosia.

Nyt tarkkana. JYP:n nouseminen uskottavaksi urheiluorganisaatioksi kesti vuosia. RD oli yksi palanen sitä.

Tämä pointti siis niihin vertauksiin kuin sulla, että miksi Lukko ei dominoi otteluita illasta toiseen kuten JYP.

Paljonko on arvon herran alkutaival pituudeltaan?

Lukon alkutaival. Ja kuten sanoin : menestystä on odotettavissa jo tällä kaudella. RD on linjannut tavoitteet ja runkosarjassa se on kuuden joukossa.
 
Mikä alkutaival? Viimeiset 50 vuotta jahdattu kannua ja näistä lähes 10 vuotta "kannua jahdatessa" on poltettu rahaa urakalla ja maksettu ylihintaa paskoille pelaajilla. Tolvasen/Koivun kausi taisi olla viimeinen jolloin joukkue oli edes suht järkevästi rakennettu. Silloin vaan oli vielä RD:täkin huonompi valmentaja, joka vaihdettiin liian myöhään. Jaksoin silti käydä katsomassa kaikki kotipelit. Ja tuotakin YRITTELIÄSTÄ joukkuetta sentään jaksoi katsoa. Sen jälkeen peli ja joukkueet nimeltä Lukko ovat olleet enemmän tai vähemmän paskaa ja organisaatio on mennyt alaspäin kuin lehmän häntä. Nykyään 3-4 ihmistä hommaa pelaajia ja lisäksi valmentaja haluaa vielä omat saunakaverinsa joukkueeseen. Nykyisestä joukkueestakin olisi hyvin voinut jättää Mikkolan, Riskat, Sipiläisen ja Oton jossain vaiheessa sainaamatta. Puhumattakaan Generouksesta. Rahaa olisi jäänyt kunnon ykkössentteriin tai ykkospakkiin tai vaikka molempiin. Sama juttu viime kaudella 150k saunakavereiden Kossun ja Koskisen kanssa. Sitten RD fanit vielä puolustelevat näitä hankintoja kuin jotain kehitysvammaisia tyyliin "Joo se otti vaan 6 kakkosta ja -1 ja veti kolme kertaa mediakuutioon, mutta se antoi sentään tokan erän kolmannella minuutilla oikein hyvän kahden metrin passin omalle ukolle. Ehdottomasti tärkeä mies ja RD:lle tuttu pelaaja. Risto tietää mitä tekee."
Mahtaakohan herrat Elo, Laaksonen, Ilomäki, Koski, Saarela, Tommila, Viirlas ja kohta myös Virtanen sekä Setänen katsomossa istuessaan ja katsoessaan näitä pahimmillaan jopa Suomi-Sarja tasoisia heppuja tällä ja viime kaudella kaukalossa olla Riston tietämyksestä samaa mieltä?
 
Viimeksi muokattu:

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
No älä nyt viitsi. Lukolla on kuudenteen sijaan yksi piste. Neljänteen neljä. Ja mitäs luulet, vetääkö tuo Top-kolmonen samalla tahdilla koko loppukauden?

Oliko tämä kenties minulle? Ja jos oli, niin missä helvetissä minä olen noin sanonut? Kunhan nyt vaan otin siihen kantaa, ettei tuo sija 12 nyt ole oikeasti mikään katastrofi kun katselee niitä pisteitä.

Mitä tuolla TOP-kolme kommenttilla sitten tarkoitit? Et siis tarkoittanutkaan sillä, että Saipa, Ilves tai Pelicans tulee alas päin? My bad sitten vaan.

Unohdetaan vaan nyt muiden tappiot. Niihin voi mennä aikaa. Viime kauden mestareillakin se kesti tähän kauteen. Omalla tekemisellä ne sijoitukset on ansaittava.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Kyllä tämä tästä. Riston megasopimusta on jäljellä enää alle 1000 päivää. Itse asiassa taitaa olla jopa alle 950 päivää siihen, kun viimeisen kauden ratkaiseva finaali on pelattu ja voitettu.

Täytyy kyllä erikseen vielä kehua Lukon johtoa, kun menivät jatkoa sopimukseen tarjoamaan. Kukaan muu ei olisi tätä tehnyt, mutta onneksi sielläon joukko viisaita päitä.
 
Pronger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
On tää niin hemmetin kauheaa paskaa jo toista kautta että alkaa itseäkin harmittamaan Duffan soppari. Onko jollekin selvillä minkälaista pelin kuuluisi olla sitten kun se on valmis? Herättäkää sitten jooko?
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tänään tuli kotitappio. Ehdottomasti RD:lle potkut. En ehtinyt sekkarilla katsoa, mutta nelonen pelasi enemmän kuin Jasun kenttä. Mielestäni nyt on oikea aika antaa potkut RD:lle tai RD voisi nostaa Saarelan, Tommilan ja Viirlaksen kehiin. Honkaheimo yrittää vahvasti herätellä koko ajan joukkuetta niin kun kapteenin kuuluu tehdä, mutta RD pohtii pelkästään illan saunailtaa. Tuoko Sipiläinen vai E. Riska tänään oluet saunalle?
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Niin tai jos katottas vaikka sarjataulukkoa? Siinä ei auta mitkään perkeleen selitykset. Lukko on nyt sarjan paskimpia joukkueita vaikka miten koittas naminamia ja hyvää taisteluilmettä väittää.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Honkaheimo yrittää vahvasti herätellä koko ajan joukkuetta niin kun kapteenin kuuluu tehdä, mutta RD pohtii pelkästään illan saunailtaa. Tuoko Sipiläinen vai E. Riska tänään oluet saunalle?

Tummennettu pisti hymyilyttämään. Ehkä siksi, että se voi jopa olla totta? :)

Ketjuun sen verran, että kuten aiemmin olen todennut niin ei missään nimessä RD:lle kenkää kesken kauden. Mies tekee hyvää työtä Raumalla, varsinkin kun sitä tarkastelee pidemmän matkan päästä.
 
The #77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KeuPa HT, Tornado Luxembourg
Tummennettu pisti hymyilyttämään. Ehkä siksi, että se voi jopa olla totta? :)

Ketjuun sen verran, että kuten aiemmin olen todennut niin ei missään nimessä RD:lle kenkää kesken kauden. Mies tekee hyvää työtä Raumalla, varsinkin kun sitä tarkastelee pidemmän matkan päästä.

Aivan varmasti Porissa hymyilyttää.

Tämän päivän pelin perusteella vois Dufva laittaa pojat treenaamaan laukomista, niin että osutaan muuallekkin kuin laitaan, plekseihin tai vastustajan maalivahdin logoon.
 
Pronger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sitä on vaikea väittää että lukon peli olisi kunnossa ja valmiin näköistä, mutta ei kai tässä muuta voi kuin odottaa ja toivoa parasta. Kärsivällisyyttä vaan..
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Jaksoin silti käydä katsomassa kaikki kotipelit. Ja tuotakin YRITTELIÄSTÄ joukkuetta sentään jaksoi katsoa. Sen jälkeen peli ja joukkueet nimeltä Lukko ovat olleet enemmän tai vähemmän paskaa ja organisaatio on mennyt alaspäin kuin lehmän häntä.

Touche.

Tämän palstan suurimmat kitisijät eivät koskaan käy hallilla. Sen näkee näistä impulsiivisista viesteistä. Toisaalta ymmärrän sen, hallilla voit jakaa pettymyksen ihmisten kanssa ja kotimatkakin hieman ehtii viilentää tunteita.

Suoraan näppäimistölle tuskaansa purkaavan ihmisen jälki on juuri tällaista :

Sitten RD fanit vielä puolustelevat näitä hankintoja kuin jotain kehitysvammaisia

Jos RD on paska niin voisit sinäkin 11 vuoden kirjoittelun jälkeen hieman vaihtaa tuota pelikirjaa. Omat pojat vs hankinnat. Ei se aina niin mustavalkoista ole.

-------

En kyllä allekirjoita RD:n väittämää kauden parhaasta pelistä. Yritys oli hyvä ja Lukon liike ensimmäistä kymppiä lukuunottamatta. Ongelmana tuntuu Lukolla vaan olevan, että jokaisessa matsissa aina jokin osa-alue murtuu täysin.

Jos viisikkopuolustus toimii niin hyökkäyspeli on vaatimatonta. Jos hyökkäyspelissä on mielikuvitusta, kuten tänään, niin maalinteko tökkii. Jos on tsemppiä ja yritystä niin vastustaja tekee helpolla maaleja. Kuten tänään alivoima kusi täydellisesti.

Joukkue ei ole lainkaan nyt tasapainossa. Tähän on syynä mm. sentterien puute, erikoistilanne pelaamisen heittely, maalinteko-ongelmat, selkeitä alisuorittajia jne.
 
Penaltyfox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raum Lehvälugo
Kyllä tämä tästä. Riston megasopimusta on jäljellä enää alle 1000 päivää. Itse asiassa taitaa olla jopa alle 950 päivää siihen, kun viimeisen kauden ratkaiseva finaali on pelattu ja voitettu.

Täytyy kyllä erikseen vielä kehua Lukon johtoa, kun menivät jatkoa sopimukseen tarjoamaan. Kukaan muu ei olisi tätä tehnyt, mutta onneksi sielläon joukko viisaita päitä.

Sanos muuta.
Seuraava liike on se, että Risto ottaa kaverinsa Kaijansinkon mukaan vaihtoaitioon viuhkoineen merkkejä näyttämään ja laittamaan välillä jokerilyöjää kentälle (lue Ben-Amorin).
Vuori otetaan pois aitiosta sotkemasta great plan-pelikirjaa. Welling saa olla läsnä kun ei ymmärrä mitään koko pelistä, nyökyttelee vaan.
Välillä mennään oikeinkin pitkälle, oikein kotiutuspeliin, mutta meidän vesselivalkut eivät ole muistaneet kertoa ideaa pelaajille ja ne raukat ymmärtävät väärin....

No, se siitä kevennyksestä.
Riston pitäisi oikeasti nyt keksiä keinot tuohon tehottomuuten, vaikka ketjuja sekoittamalla tai antamalla väärän puolen maila tai jotain....figure out.
Kieltämättä mieltäni kaihertaa ajatus että olisi kiva nähdä mitä Vuori saisi aikaiseksi vaikka viikossa, kuukaudessa, 5:ssä pelissä tästä materiaalista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös