Moorelle tuli sitten kilometrit täyteen. Levot täältäkin.
Ostin joskus juniorina The Gary Moore Bandin varhaisen Grinding Stone -kiekon. Lievästi proge-/fuusiovaikutteista tavaraa, ja varsinkin tuo nimikappale oli kovin kiehtova. Taidokasta soittoa nuorelta Moorelta vuonna 1973, ja ennen kaikkea sävellyskynä oli jo tuossa vaiheessa todella terävänä. Nenäkkäänä puristina nostin aina tuon levyn esille, kun koulukaverit joskus 80-luvun jälkipuoliskolla sauhusivat Mooren senaikaisista levyistä. Itse en oikein noteerannut silloin Gary Moorea, kun äijän diggailu oli jonkinlainen muotijuttu mopopoikien keskuudessa. Sellaiseen touhuun piti tietysti tehdä pesäeroa. Näin jälkikäteen arvioiden perusteet olivat vähän ontuvia, ja myöhempinä vuosina osa Mooren tuotannosta on löytänyt paikkansa myös omasta levyhyllystäni. Ei kuitenkaan sen vaiheen levyt, kun Moore keksi ryhtyä blueskitaristiksi ja joka tuutista tuli still got the bluesia. Tuota pidän edelleen merkonomibluesina, pthui.
Mutta yleisesti ottaen, mahtavat lahjat ja hieno tyylitaju oli Moorella, ynnä tunnistettava soundimaailma. Ennen kaikkea Moorella oli kykyä operoida useammankin genren alueella. Todella kova tekijä erottuu monipuolisuudellaan tuhansista ja taas tuhansista muuten vaan hyvistä soittajista.
Alkaa olla kovia kitaran vinguttajia jo tuolla hieman korkeammilla stageilla minne täältä maan päältä on heitä vähitellen siirtynyt.
Luonnon laki. Woodstockin aikoihin mainetta niittänyt kaarti alkaa olla siinä iässä, että jengiä kuolee lähivuosina ihan vanhuuteen. Tähän saakka yläkerran orkesterin soolokitaristiksi on päästy tavallisesti elämällä kroppaa ja sielua ahkerasti kuluttavaa rock-elämää. Muistan vielä kun Alex Harvey delasi sydänlaakiin vuonna 1982, mutta Sensaatio-Alex olikin syntynyt jo 30-luvun puolivälissä...
Jostakin 60-luvun puolenvälin tienoilta kitaristikin saattoi olla orkan stara, eikä yksinomaan laulusolisti kuten siihen saakka. Ajan tällä takaa sitä, että kitarakuninkuus on sen verran nuori ilmiö populaarimusiikin historiassa, ettei heitä ole vielä ihan sankoin joukoin ehtinyt vanhuuteen kuukahtaa. Vanhat bluesäijät ja rokinkeksijät ovat tietysti eri juttu, ja toinen tarina muutenkin.
