Pentti Katainen menehtyi maanantaina.
www.iltalehti.fi
Pentti Katainen oli monilahjakkuus ja häikäisevä pallovirtuoosi.
Hän kertoi vuonna 2017
Iltalehden haastattelussa, että pelasi samaan aikaan koripalloa, pesäpalloa ja jääkiekkoa.
Hän pelasi HJK:ssa jääkiekon SM-sarjaa 1956–1966 ja Suomen sarjaa. Lisäksi hän pelasi yhden A-maaottelun Suomen paidassa, vaikka iski 150 ottelussa 123 maalia.
Katainen pelasi koripalloa pääsarjatasolla 1950- ja 1960-luvuilla, ja voitti kaksi SM-hopeaa.
Lisäksi hän oli yksi parhaimmista sisäpelaajista pesäpallossa vuosina 1955–1970. Katainen voitti kahdesti lyöjäkuninkuuden sekä muun muassa SM-hopeaa.
Jääkiekkouransa jälkeen hän toimi Helsingin Jokerien päävalmentajana kaudella 1977–1978, ja vaikutti myös useita vuosia Jääkiekkoliiton hallituksessa ja valtuustossa.
Hän toimi Suomen maajoukkueiden joukkueenjohtajana 1980-luvulla. Kataisen aikana Nuoret Leijonat voitti ensimmäisen MM-kullan vuonna 1987 sekä miesten maajoukkue saavutti ensimmäisen arvokisamitalin Calgaryn olympialaisista vuonna 1988.