Sinead O'Connor tosiaan teki paljon hienoa musiikkia mutta myös hienoja feattauksia. Varsinkin Massive Attackin Special Cases on ihan loistava tulkinta.
Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Kokkolalaisten hurja liito sai jatkoa – Hermekselle kahdeksas peräkkäinen voitto ja Mestiksen kärkipaikkaLue lisää »
-
Jakub Málek ohittamaton este espoolaisilleLue lisää »
-
Liiga-kierros: Ilves nollasi kivikovan, SaiPan huima putki sai jatkoa, KalPa tarvitsi jatkoajanLue lisää »
-
SHL-viikkokatsaus: Sarjanousija kärkipaikalla − NHL-konkari Jakob Silfverberg vei kasvattajaseuransa huipulleLue lisää »
-
Saija Tarkin paita kohosi Raksilan hallin kattoon tunteikkaassa seremoniassaLue lisää »
-
Liiga-kierros: Tappara käveli Sportin yli – kirvesrintojen debytantti osui välittömästiLue lisää »
RIP-ketju
- Viestiketjun aloittaja mission16W
- Alkaa
- 3 076 809
- 12 312
Sineadin ysärilevyt olivat täynnä helmiä. Emperor’s new clothes, Mandinka, Feel so different, Fire on Babylon.. Vaikean elämän eli hän, paljon kaunista jätti jälkeensä.
Viimeksi muokattu:
Välillä, kun joku tuttu naama menee kuolemaan, sanotaan että nyt kyllä pysäytti. Oon huomannut itsekin että toisinaan tulee joidenkin kuolinuutisten kanssa vähän semmonen outo fiilis, pysäyttävä sitä kai jotenkin ihan hyvin kuvaa. Se tulee kun on kuollut joku sellainen nimi jota ei nyt sinänsä oo mitenkään ihmeellisenä ja omalle elämälle tärkeänä pitänyt, kunnes sitten vasta kun se on kuollut, sitten on havahtunut ajattelemaan että tuo se olikin kyllä semmonen persoona joka on jotenkin tässä omassa elossa salakavalasti kulkenut mukana tai ollut jossain vaiheessa eloa isossa roolissa, vähän niinku itsestäänselvyytenä tai sitten semmosena jota ei oikein oo tajunnut ajatuksen tasolla arvostaa eläessään.
Semmoset nimet jotka on itse tiedostanut olevan tärkeitä tai fanittamisen kohteita ei sillee oikein tämmöstä fiilistä saa aikaan, ne on sitten eri tavalla surullisia hommia. Yritän tässä nyt hakea semmosia hahmoja joiden suuruutta/tärkeyttä/elämässä jollain tavalla pitkään mukana roikkuneita ei oo oikein itsekään tajunnut, kunnes vasta kuolinilmoitusta lukiessa.
Minä sitten aloin miettimään, että ketkä voisi mahdollisesti olla tämmösiä nimiä jotka sitten joskus tulevaisuudessa kuollessaan itselleni saavat tämmösen fiiliksen, ja keksin seuraavat nimet:
- Conan O’Brien
- Arnold Schwarzenegger
- Harrison Ford
- Saku Koivu
- Mika Häkkinen
- Ricky Gervais
- Howard Stern
- Kari Hietalahti
- Emilia Clarke
- Jussi Markkanen
Noiden kuolinilmoitus kun joskus tulee vastaan, niin se on pysäyttävää. Kaikki vähän semmosia njääh-nimiä itselleni, mutta sitten kun alkaa kelaamaan niin ei ne olekaan.
Keiden kuolema tulee sinut pysäyttämään? Nyt jos niitä mietit tällee etukäteen, niin ei ne sitten ehkä pysäytäkään.
Semmoset nimet jotka on itse tiedostanut olevan tärkeitä tai fanittamisen kohteita ei sillee oikein tämmöstä fiilistä saa aikaan, ne on sitten eri tavalla surullisia hommia. Yritän tässä nyt hakea semmosia hahmoja joiden suuruutta/tärkeyttä/elämässä jollain tavalla pitkään mukana roikkuneita ei oo oikein itsekään tajunnut, kunnes vasta kuolinilmoitusta lukiessa.
Minä sitten aloin miettimään, että ketkä voisi mahdollisesti olla tämmösiä nimiä jotka sitten joskus tulevaisuudessa kuollessaan itselleni saavat tämmösen fiiliksen, ja keksin seuraavat nimet:
- Conan O’Brien
- Arnold Schwarzenegger
- Harrison Ford
- Saku Koivu
- Mika Häkkinen
- Ricky Gervais
- Howard Stern
- Kari Hietalahti
- Emilia Clarke
- Jussi Markkanen
Noiden kuolinilmoitus kun joskus tulee vastaan, niin se on pysäyttävää. Kaikki vähän semmosia njääh-nimiä itselleni, mutta sitten kun alkaa kelaamaan niin ei ne olekaan.
Keiden kuolema tulee sinut pysäyttämään? Nyt jos niitä mietit tällee etukäteen, niin ei ne sitten ehkä pysäytäkään.
Toivoin todella samaa. Katsoin jokunen kuukausi sitten Yle Areenasta (nyt jo poistuneen ja toivottavasti palaavan) dokkarin Sineadista:
Nothing Compares: Sinéad O'Connor
Sinéad O'Connor (1966 -2023). "Halusin vain huutaa." Rankka mutta voimauttava dokumentti edesmenneen irlantilaisen laulaja-lauluntekijän rakettimaisesta noususta poptähdeksi ja yhtä hurjasta syöksystä alas. O'Connor halusi puhua naisten oikeuksista, sukupuolirooleista, katolisen kirkon...
Tuo todella taustoitti hyvin traagista elämää lapsuudesta lähtien johtaen vaikeuksiin aikuisiällä.
Myönnän etten kovin hyvin en Sineadin tuotantoa hittien ulkopuolelta tunne, mutta ääni ja karisma olivat jotain uskomatonta.
Kyllä kai se oma kuolema on pysäyttävin... silleen lopullisesti... kuitenkin...
4
444
Sinéad O’Connorin lähtö osui syvälle. Suuri persoona, joka seisoi mielipiteidensä takana eikä ottanut taka-askelia. Traaginen elämä, josta ei kohuja ja kolhuja jäänyt puuttumaan. Valitettavan lyhyeksi jäi lento. Rauhaisat levot.
Yksi iso nimi on jälleen poistunut keskuudestamme. RIP.
Ramchester
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- TPS
Yksi iso nimi on jälleen poistunut keskuudestamme. RIP.
Hunttalan Matille kevyet mullat!
Kyllä, aivan loistava dokumentti. Jostain syystä luulin, että on kuollut aikoja sitten kun tuota dokkaria aloin katsomaan. Tiedä keneen sekoitin tai miten niin oli vääristynyt.Toivoin todella samaa. Katsoin jokunen kuukausi sitten Yle Areenasta (nyt jo poistuneen ja toivottavasti palaavan) dokkarin Sineadista:
Nothing Compares: Sinéad O'Connor
Sinéad O'Connor (1966 -2023). "Halusin vain huutaa." Rankka mutta voimauttava dokumentti edesmenneen irlantilaisen laulaja-lauluntekijän rakettimaisesta noususta poptähdeksi ja yhtä hurjasta syöksystä alas. O'Connor halusi puhua naisten oikeuksista, sukupuolirooleista, katolisen kirkon...areena.yle.fi
Tuo todella taustoitti hyvin traagista elämää lapsuudesta lähtien johtaen vaikeuksiin aikuisiällä.
Myönnän etten kovin hyvin en Sineadin tuotantoa hittien ulkopuolelta tunne, mutta ääni ja karisma olivat jotain uskomatonta.
Pieni ja hento nainen, jolla oli valtavan kaunis ja voimakas ääni. Olisi voinut olla vaikka kuinka valtava ja pitkäkestoinen poptähti, mutta halusi ehkä ennemminkin olla protestilaulaja ja aktivisti tehden haluamaansa musiikkia. Tai halusi ja halusi. Ja se ei oikein massoille sitten ehkä sopinut tuollainen särmikkyys kun he olivat tottuneet ihan muuhun. Eikä se kauneuskaan mihinkään kadonnut vaikka hiuksetkin lähti, päinvastoin. Mutta eihän hän koskaan kuuluisuutta varsinaisesti tainnut haluta, joten hyvä niin otaksun.
Hyvin taittui acapellana koko ajan kameraan katsoen Bob Marleynkin kappale War Saturday Night Livessa 1992. Esityksen loppu sai varmaan yhdeltä jos toiselta amerikkalaiselta iltakahvit väärään kurkkuun ja kylmät väreethän tuosta menee katsoo sen kuinka monetta kertaa tahansa:
Kontekstina siis pitkälti kritiikki katolisen kirkon hyväksikäyttötapauksiin ja niiden järjestelmälliseen peittelyyn, vaikka O'Connorille tuo kuva edusti myös hänen äitiään ja lapsuuttaan. Lopputuloksena O'Connorin cancelointi ennen koko väsyneen termin keksimistä. Tuokin tuli ohjelman tekijöille yllätyksenä, kun siellä oli ihan toinen kuva kenraaliharjoituksessa. Ja mielellään olisivat ottaneet ihan muunlaisen esityksen ja kappaleenkin.
Siinä on vähän mittatikkua, että kun joku nykyajan poptähti pitää itseään jonain aktivistina, mikä kuuluu muutenkin poptähteyden pakettiin nykypäivänä. Ei paljoa pelätty ja ajateltu seurauksia. En muista taisiko tuossa dokumentissaankin harvinaisena kaltaistensa joukossa sanoa, ettei aina ollut oikeassa kaikkien ja jopa ylivahvojen mielipiteidensä kanssa ja oli vähän naiivikin. Tuon kuvan repimistä hän ei kuitenkaan muistaakseni katunut.
Varmaankin ensimmäinen kosketus näyttelijään oli lapsuus-nuoruuden saaristolaisjännäri Susikoira Roi.
Pidin kyllä aina jotenkin Laihon tyylistä. Osas vetää sellasta varjoa kasvoillaan kantavaa painostavan yrmeää roolia, ja sitten taas toisaalta hieman kepeämmällä otteella, hymy huulilla.
Pidin kyllä aina jotenkin Laihon tyylistä. Osas vetää sellasta varjoa kasvoillaan kantavaa painostavan yrmeää roolia, ja sitten taas toisaalta hieman kepeämmällä otteella, hymy huulilla.
Breeze Harbour
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Itse olen sitä ikäluokkaa, että mulle Laiho tuli parhaiten tutuksi ääniroolistaan Leijonankuninkaan Pumbana. Ja oli muuten kyllä ihan ässä tuossa roolissaan. R.I.P.
ketjuruletti
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- yks jengi Stadista
Olin pitkään käsityksessä että Dolores kuoli oman käden kautta. Ilmeisesti kuitenkin lääkkeet (+alkoholi?) + kylpeminen oli tappava yhdistelmä ja vahingossa meni.
Viime aikoina tullut kuunneltua taas melko runsaasti.
Kourujärven Ponnistus
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Pekka Laiho ja "Kun Hunttalan Matti Suomen osti". Hieno elokuva, hieno rooli. R I P Pekalle.
Tähän liittyen tuli vastaan Morrisseyn tänään julkaistu blogikirjoitus, jossa mies lataa täyslaidallisen kaikkien niiden tahojen niskaan jotka halveksivat O'Connoria tämän elinaikana mutta kuoleman jälkeen käänsivät takkinsa.
YOU KNOW I COULDN'T LAST - MESSAGES FROM MORRISSEY - MORRISSEY CENTRAL - YOU KNOW I COULDN'T LAST
MESSAGES FROM MORRISSEY on MORRISSEY CENTRAL
www.morrisseycentral.com
Pekka Laihon ja Matti Pellonpään joskus aivan maikkarin alkutaipaleella juontama Urbaani visa oli huippu ohjelma. Yritin etsiä pätkää siitä netistä, mutta ei. Harmi.
RIP.
L. Paraske
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Tuota en muista, mutta itselle Laiho tuli ensimmäisenä tutuksi jostain kisailuohjelmasta Kolmoskanavalla (ennen kuin siitä tuli Maikkarin kanava). Se oli sellainen Alias-tyylinen peli kahden joukkueen kesken. En vaan muista nimeä.
En tuota muistanutkaan vaikka jostain oli tuttu.
Tuo Urbaani visa oli eräänlainen pubivisa. Huumoria puolillaan. Joku tuon tyylinen olisi poikaa nykyäänkin telkkariin kaiken maailman masked singerien ym. vastapainoksi. Rennosti kysymyksiä ja vastauksia, ilman turhaa härpäkettä lisänä. Kolmoskanava oli muuten kanavan nimi tälläkin.
Minullekin Laiho tuli alunperin tutuksi Hunttalan Mattina. Leffa julkaistiin joskus 80-luvun loppupuolella marketeissa myytävässä Omaxi-VHS-sarjassa ja oli varmaan ensimmäinen ostettu leffa, mikä lapsuudenkotiin hankittiin. Olen välillä miettinyt, että tuon voisi joskus katsoa uudestaankin, mutta ei ole osunut TV-esityksiä silmään.
Mutta ongelma on näemmä helposti ratkaistu, se löytyy Elonetistä.
elonet.finna.fi
E: Olen näemmä väittänyt aiemmin tässä ketjussa Bud Spencerin kuoleman yhteydessä, että Superseriffi olisi ollut ensimmäinen kotiin hankittu leffa. Tuota samaa Omaxi-sarjaa. No, olen lähes varma että nuo olivat kaksi ensimmäistä, mutta tämän hetken muistikuvilla sanoisin että Hunttala oli ensin... Ikään kuin ketään kiinnostaisi.
Mutta ongelma on näemmä helposti ratkaistu, se löytyy Elonetistä.
Kun Hunttalan Matti Suomen osti
Hunttalan Matti on liikemies - ja pesunkestävä huijari. Hän saapuu Hukansalmelle, missä hän onnistuu saada kunnan päättäjien tuen liikeideoilleen.
elonet.finna.fi
E: Olen näemmä väittänyt aiemmin tässä ketjussa Bud Spencerin kuoleman yhteydessä, että Superseriffi olisi ollut ensimmäinen kotiin hankittu leffa. Tuota samaa Omaxi-sarjaa. No, olen lähes varma että nuo olivat kaksi ensimmäistä, mutta tämän hetken muistikuvilla sanoisin että Hunttala oli ensin... Ikään kuin ketään kiinnostaisi.
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy