Frasierit ja Cheersit ovat vasta edessä samoin kuin John Carpenterin The Village of the Damned. Itselleni Kirstie Alley oli tuttu Hei kuka puhuu -elokuvista, jotka voittivat nuoren leffanirppanokan puolelleen. Loistava koomikko sen elokuvan perusteella yksin.
Sitten valitettavasti toinen muisto on tuo painon kanssa jojoilu. Siis siinä mielessä, että eikös Alleysta yritetty Late Night -rintamalla (uskoakseni Conanin Late Night -ohjelmassa, kun en muita seurannut silloin) lyödä vähän sellaisen hullun naisen leimaa, kun painonnousun ohella taisi alkoholia ja huumeitakin mennä. Muistaakseni tuli sitten ohjelmaan vieraaksikin kaikesta huolimatta hyvällä huumorilla vääntäen vitsiä noista kaikista väitteistä. Erityisesti painosta Conanissa väännettiin jopa vähän epätavallisen julmastikin, mikä on jäänyt mieleen.