Voisi hiukan raapustaa omiakin ajatuksia. En voi itseäni suureksi koripallofaniksi luokitella, harvoin on mitään suosikkiseuraa esimerkiksi ja en valvo öitä pelejä katsoessa. Kyllä se silti monella tapaa on rakas laji, tuloksia tulee seurattua paljon ja laji antaa monia tuntemuksia. Viime vuosina on taas kiinnostus noussut paljon, kun eurooppalaisia on tullut isoihin valoihin ja varsinkin Luka Doncic on aivan ihana poika. Jotenkin noiden eurojen pelityyli ja kaukalon ulkopuolinen käytös vain istuu paremmin omaan maailmaan. Gängstä ja hood touhu koruineen, asuineen ja asenteineen on itselleni luotaantyöntävää touhua, en tykkää kun joukkuelajissa pelaajat tuovat tuolla tavalla itseään esiin ja haluavat erottautua. Erottautua voi kentälläkin peliotteiden mukaan. Ehkä olen vain kalkkis ja hyväksyn sen täysin.
Sitten tullaan Kobeen. Kobe oli omalla tavallaan jopa inhokki kun pelasi. Syy oli enemmän siinä, että pelasi Lakersissa ja yleensä kun olen pienemmän puolella, niin Lakers on aina saanut minussa sellaisen "toivottavasti häviävät" fiiliksen. Kuitenkin Kobe oli sellainen pääinhokki kaikkien räppi touhujen sun muun kanssa. Mutta sitten tuli se hetki kun mies lopetti ja mä funtsin silloin että nyt koripallo menettää helvetisti. Sittemmin Kobe on nostanut vain statustaan omissa silmässä. Fiksusti puhuva ja pukeutuva mies joka korosti perhettään. Toki siellä on pettämiskohua sun muuta ollut, mutta noin iso starba, se on eri maailma siellä. Helppo on jostain vuokrayksiöstä tuomita, kun äijällä on kyhnyä ja naisiakin olisi vaikka millä mitalla, niin siihen nähden helvetin hyvin piti kaikki käsissä. Mies myös puheli eri tilaisuuksissa ja helvetin fiksun kuvan antoi. Kaiken taidon jälkeen, mies oli helvetin voitontahtoinen.
Aivan helvetin iso shokki oli poismeno. Helvetin kova lähettiläs koripallolle poistuu. Ja tytär mukana. Ei voi mitenkään kuvitella tuskaa tuossa perheessä ja kaikki voimat heille. RIP.