Mainos

Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

  • 1 452 327
  • 7 240

Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat
Jo viime kaudella sikakatsomo pursui käytävälle asti kun seisomapaikkalippuja myytiin enemmän kuin paikkoja oikeasti oli.

En haluaisi puuttua pieniin seikkoihin, mutta tämä ei ole faktaa. Sikakatsomo oli puolillaan myös viimekaudella, muutamaa satunnaista ottelua lukuunottamatta. Yksinkertaisesti väkeä ei käynyt katsomassa viimekauden laatukiekkoa. Toiseksi en usko että tulevallakaan kaudella sikakatsomossa ei olisi tilaa. "Aina sinne mahtuu yksi, jos kymmenenkin lisää."

Viimekaudella pohjoispäädyssä B-katsomoiden takana oli aina tilaa, kyllä myös syyskaudella kun yleisöä vielä kiinnosti. Kokosin itse pieniä faniporukoita katsomaan otteluita juuri sinne useaan otteeseen.

Tiedän että monia sapettaa pohjoislipan ja etelälipan menetys, mutta kaikkien myötävaikutuksella uskon siihen että tulevaisuudessa esim. D1- ja osa D2-katsomosta saataisiin seisomakatsomoiksi. Tämä ei tarvitse julkista addressia vaan sanan täytyy kulkea toimistolle ja hallijohdolle virallisen faniyhdistyksen kautta.

Eiköhän niitä perinteisiä forssan herkkuja saa sieltä hallilta jatkossakin, jos ei niin mustaksi muutun. >:)
 

J.Petke

Jäsen
Ihmetyttää tuo lohduttelu, että saadaanhan sitä ehkä D-1 katsomo seisomakatsomoksi. Niin no, mahtuuhan tuonne varmaan 50 ihmistä. Se on helppo tehdä uudistuksia kun kukaan ei tee mitään konkreettista pitääkseen puoliaan. Ise olen katsellut aina pelini c-5 ja tulen tästä eteenkinpäin katselemaan mutta eniten minua ärsyttää tuo tunnelman latistuminen kun istumakatsomossa ei vaan tule pidettyä yhtä kovaa meteliä.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Nykyaikana keskustelu tapahtuu netissä halusi meidän vanhat pierut joukkueen johdossa sitä tai ei ja sitä pitää seurata piste!
Tämä keskustelu käytiin jo ennen viime kauden alkua yleisöosastossa ja naamatusten eikä ollut mikään uusi asia halliyhtiön ja joukkueen johdolle, että seisomapaikkoja olisi pitänyt lisätä eikä vähentää.

Kysyisin myös sinulta että miksei teistä Kerhon monivuotisten kannattajien riveistä löydy järjestäytynyttä fan club-osastoa jonka kanssa niitä keskusteluja voisi käydä myös muualla kuin pubissa tai nettipalstalla? Tuo nettilausunto on perseestä, mutta kyllä kieltämättä myös on hölmöä huudella hajanaisesti nimimerkillä yleisönosastoilla tai netissä kun se ryhmittymä voisi sen ensin keskitetysti tehdä ja sitten kulloinenkin fan club-ryhmittymän kärkihahmo ja hahmot välittäisivät tiedot seurajohdolle?

Kyllä iso osasyy on myös se että kannattajakunta ei ole tarpeeksi järjestäytynyttä vaan aiemmin mainittuun tapaan joko tyytyy, tai jättää kokonaan väliin.

*****

Sivuhuomiona muuten vielä se, että kiekkoliput ovat Hämeenlinnassa halpoja. Eikö istumapaikalta voi tosiaankaan pitää mekkalaa tai järjestäytynyttä mekkalaa? Jos istumakatsomo on täynnä samaa faniryhmää se voi myös seisoa häiritsemättä ketään.
 
F

Flonaldo

Vaan eipä ole ainoa asia, jolla tätä työtä tekevää kansanjoukkoa ajetaan hallista pihalle ja tehdään tilaa puku-ukoille. Hallin uudet hienot ravintolat eivät tule tarjoamaan enää hotseja (vieraskannattajien ykkösjuttu), lihapiirakoita, makkaroita tai muutakaan oikealle lätkäfanille (on kyllä ollut aika monen muksunkin ottelun kohokohta) sopivaa syömistä. Ravintoloista saa "ruoka-annoksia" oikean kokin valmistamana. Nyt olisi oiva markkinarako jollekin nakkipuljulle pistää koppi pystyyn hallin nurkalle, että ehtisi erätauolla poiketa. Ai niin, ja yläkerran ravintola tulee olemaan K-18, sieltä saa sentään kaljaa.
Jos uusissa ravintoloissa tarjotaan kunnon safkaa, mikäs vika siinä on? Halliin jää aika monta kioskia, kopperoa ja myyntipistettä, jossa ei paljon kokinhattuja vilahtele, vaan junnujen äidit kaivavat höyrymakkaraa esille. Et kai kuvittele, että kun vaikkapa Patrian johtajat tuovat ulkomaisia yritysvieraita aitioonsa niin nämä vieraat innoissaan kirkuvat jos heille tarjoillaan hotseja?

Tähän asti jäähallin palvelut kautta linjan ovat olleet suunnattu sille virttyneessä nahkarotsissa seisomapaikoilla pelejä seuranneelle Pekalle. Jos nyt sitten tarjotaan perheille istumapaikkoja ja pienimmille on saatu pehmiksiä ja poppareita valikoimaan; pukumiehille on saatu hyviä istumapaikkoja ja laadukkaampaa sapuskaa; aitiovieraille kunnon palvelua - tämähän ei voi olla kuin hyvä asia?
 

Desperaado

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Spurs
Jos uusissa ravintoloissa tarjotaan kunnon safkaa, mikäs vika siinä on? Halliin jää aika monta kioskia, kopperoa ja myyntipistettä, jossa ei paljon kokinhattuja vilahtele, vaan junnujen äidit kaivavat höyrymakkaraa esille. Et kai kuvittele, että kun vaikkapa Patrian johtajat tuovat ulkomaisia yritysvieraita aitioonsa niin nämä vieraat innoissaan kirkuvat jos heille tarjoillaan hotseja?

Tähän asti jäähallin palvelut kautta linjan ovat olleet suunnattu sille virttyneessä nahkarotsissa seisomapaikoilla pelejä seuranneelle Pekalle. Jos nyt sitten tarjotaan perheille istumapaikkoja ja pienimmille on saatu pehmiksiä ja poppareita valikoimaan; pukumiehille on saatu hyviä istumapaikkoja ja laadukkaampaa sapuskaa; aitiovieraille kunnon palvelua - tämähän ei voi olla kuin hyvä asia?

Aivan helvetin hyvin sanottu ja täysin samaa mieltä olen tässä asiassa. En näe tuossa mitään vikaa palveluiden puolesta, päinvastoin. Pelkkää hyvää tuo varamsti nämä uudet palvelut ja Patria-areenalle tarvitaan nimenomaan kutsuvieraita ja uudenlaista yleisöä, jotta katsojaluvut saadaan nousemaan. Kyllä ne normaalit vanhat käviät käy edelleen peleissä, mutta se vaan ei riitä pitämään katsojalukuja oikealla tasolla. Yhdyn kaikkeen tuossa hienossa, selkäpiitä kihelmöivässä tekstissäsi.
 

F.Drebin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Maple Leafs & Spurs + Chairboys
Tämä nyt alkaa taas kuullostaa siltä, että on vaan pakko päästä valittamaan jostakin. Viime kausi oli kaiketi osalle tämän palstan kirjoittajista oikein juhlavuosi, kun kerrankin valitettavaa ja itkettävää löytyi OIKEASTI ja vähän kaikkialta. Oli väärä valmentaja, väärät pelaajat, paska halli, paska tiedotaminen, rumat pelipaidat, huono tunnelma ja vettäkin satoi jouluna..kirsikkana kakun päällä oli uusi tj ja muutenkin muutoksen tuulet puhalteli johtoporrasta myöten, joten olipa oikein jotain ketä syyttääkin talven huonoista keleistä, lumettomasta talvesta ja bensan hinnan noususta.

No nyt meneekin sitten toisin. On saatu uusi valmentaja, on uusittu rosteria isolla rahalla, on parannettu tiedotusta, on kuunneltu faneja ja uusittu pelipaitoja sekä parannettu hallia parhaan kyvyn mukaan. No nyt menee sitten sormi suuhun, kun jostain on kuitenkin todellisen lätkäfanin itkettävä ja valitettava. Ravarilla on hinnat noussut ja nykyään makkara maksaa ihan eri määrän kun silloin kun MINÄ seurasin Tarmon pelejä pullerilla. Eikä perkele halllilatakaan siitä samasta paikasta enää saa käristettä mistä sen aina sai silloin -93, kun kyy vei meidät finaaliin,..ja hallin nimikin oli silloin ihan eri silloin kun MINÄ aloin käydä hallilla...

Herätys nyt! Ajat muuttuu,.. tottakai se on perseestä, että seisomokatsomoita vähennetään, mutta sopu sijaa antaa. Eikä se tunnelma siitä mihinkään kuole, jos ette sitä itse halua! Näiden tekstien perusteella näyttää siltä että pohjoispäädyssä on käyneet pelejä seuraamassa ainoastaan samat naamat vuodesta -86, luulisi että sinä aikana on muutama euro jäänyt taskuunkin joten ei muuta kun ostatte sieltä sitten ne omat paikat takaisin, jos muualta ei peliä pysty katselemaan. Sitten vaan kädet puuskaan ja yömakkaralta hotsi käteen. Ei se Tervonen kai ole lippuihin kirjoittanut että istumapaikalla ei saa taputtaa, eikä perkele ainakaan huutaa!

Tai älkää nyt ainakaa tuomitko koko hallia ennen kuin olette siellä edes käyneet! Ja jos se uusi sydeemi osoittautuu sudeksi ja seisomaan ei yksinkertaisesti mahdu kaikki halukkaat niin sitten vaan järkevästi esittämään asiaa seuran johdolle, on se kai nyt nähty että kyllä siellä halua on faneja kuunnella..!!
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Onkohan A-katsomoiden takana vielä seisomapaikkamahdollisuus, siis se nojailukaide?
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onkohan A-katsomoiden takana vielä seisomapaikkamahdollisuus, siis se nojailukaide?
Jos on, niin pitäisi kieltää. Paikka on helvetin tukkoinen ja vituttaa siellä seisoskelevat ihmiset. Ja ylipäänsä seisoskelevat. Minusta yritysvieraita voisi vaikka kuskata siinä golfkärryillä, jotta ne voivat istua sen ajan, mikäli siirtyvät hallin päästä toiseen sillä puolella. Oikeastaan kaikilla käytävillä pitäisi olla sama palvelu.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onhan tämä keskustelu mennyt järjettömäksi. Matti Nykäsen sanoin kehitys kehittyy, kehitytään me siinä samalla. Ymmärrän tuskan jos vakipaikka menee mutta en sitä että sen takia jätetään pelit väliin. Vai jätättekö te menemättä kotiinne työpäivän jälkeen jos reitti jota olette käyttäneet 20vuotta sattuukin olemaan remontissa ja joutuisitte käyttämään kiertotietä?

Itse en edes kehtaa valittaa mistään kun kerran hallia remontoidaan ja meille tulee uudet asialliset tilat ravintoloineen päivineen, vaikka en niiden suurkuluttaja edes itse ole. Joku taisi mainitakin että jos tosifanit järjestäytyvät voisivat he saada oman sektorinsa jostain päin hallia ja siellä saa sitten seisoa ja hyppiä, oli sitten penkkejä tai ei, sehän on järjestelykysymys. Vaikka sitten pohjois - ja eteläfanit omille sektoreilleen ja huutamaan kilpaa, C5 tähän vielä mukaan niin johan on tunnelmaa.Ja kokemuksesta voin sanoa että kyllä niitä huutoja ja kannustusta tulee myös istupaikoilta, mutta jos sielläpäin ei koskaan ole käynyt, ei kai siitä voi mitään tietääkään.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Muutama tuore kuva jäähallin työmaalta löytyy täältä.
Eteläpäätyä oli vähän vähemmän kuvattu, mutta tuosta louhinnasta päätellen yläovi on mennyttä ja sisään tullaan samasta tasosta kun lipunmyyntikulmastakin? Tuleeko se ravintola nyt sitten eteläpäätyyn alas niiden kojujen paikalle ja aitioita päätyyn normikatsomon päälle vai miten se toteutetaan? Pohjoispäätyyn kun ei ilmeisesti muutoksia tule?

Yhteenvetona&arviona noista kuvista, aika saatanan kova kiire saattaa tulla, kun mitään näkyvää ei sisällä ole tehty.
 

J.Petke

Jäsen
Muutama tuore kuva jäähallin työmaalta löytyy täältä.

Mikään rakennusinsinööri en ole mutta taitaa se 2viikon myöhästyminen olla aika alakanttiin mitä noita kuvia katsoo. Mitä olen jutellut tuolla työskentelevien miesten kanssa niin mukavat naurut olen saanut vastaukseksi kun olen kysellyt, että millä mallilla ollaan notta näyttääkö hyvältä aikataulullisesti.

Taitaa kohta olla niin, että tehdään 8 tunnin päiviä aikataululla 8-16, 16-24, 24-08.

Hoida Hassinen homma kotiin.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Aikaisemmassa viestissäni ihmettelin jo asiaa, jonka joku nosti uudestaan esille. Wikipediassa kerrotaan, että remontin myötä kapasiteetti tosiaan nousee 5250:een. Miten tämä on mahdollista? Seisomapaikat vähenevät, ja tunnetusti istuimet vievät enemmän tilaa. Uudet aitiot eivät varmaan niin paljoa ihmisiä vedä. Eihän ravintolapaikkoja voi laskea kapasiteettiin? Ja turha toivo varmasti, että seisomapaikkojen lukumäärä virallisesti vähenisi, joten pahasti näyttää, että heti kun on 4000+ katsojaa, seisomakatsomot ovat täynnä. Ahdasta on ollut tähänkin asti.
 

d2uce

Jäsen
Ilmeisesti tuohon kapasiteettiin lasketaan sitten mukaan aitoissa ja ravintoloissa peliä seuraava yleisö, koska ravintola- sekä aitiotilaahan halliin tulee rutkasti lisää.
 

TJ MACKEY

Jäsen
että remontin myötä kapasiteetti tosiaan nousee 5250:een. Miten tämä on mahdollista? Seisomapaikat vähenevät, ja tunnetusti istuimet vievät enemmän tilaa.
Eikös eteläpäätyyn tule reilusti uusia istumapaikkoja, kun seinää viedään kauemmas, lähdetään rivejä jatkamaan C katsomosta ylöspäin ja taaksepäin. Tämän takia eteläpäädyn lippakin poistetaan.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Ilmeisesti tuohon kapasiteettiin lasketaan sitten mukaan aitoissa ja ravintoloissa peliä seuraava yleisö, koska ravintola- sekä aitiotilaahan halliin tulee rutkasti lisää.
Ei kai ravintolatilaa voi laskea katsojakapasiteettiin? Aitiot toki lasketaan, mutta viiden aition lisäyksellä korkeintaan sata henkeä.

Eikös eteläpäätyyn tule reilusti uusia istumapaikkoja, kun seinää viedään kauemmas, lähdetään rivejä jatkamaan C katsomosta ylöspäin ja taaksepäin. Tämän takia eteläpäädyn lippakin poistetaan.
Eikös tuonne lipan tilalle pitäisi tulla niitä uusia aitioita? Eli ylöspäin ei paljon tilaa ole normi katsomoille.


edit. Luinpa tuossa uutisen kesäkuulta:
Samalla hallin eteläpäätyyn tulee noin kolmesataa uutta katsomopaikkaa ja aitioiden määrä lähes tuplaantuu.
Eeh, siis aitioita on nyt 13 plus klubi (jota nyt suurennetaan) + klubiaitio + lounge. Jos siis joku kymmenen aitiota pitäisi tulla vielä lisää niin mihin helvettiin ne tungetaan?
 
Viimeksi muokattu:

Brunberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kyynärpäätaklaus
Turhaan sä tuuski sitä mietit, eiköhän niistä ole ihan jotkut viralliset piirustukset muuallakin kun Hassisen kessuaskin kannessa. Onko toi hallin sisäkatto uusittu? Ei näytä niin paskaselta kuin ennen. Hallihan ymmärtääkseni vedetään sisältäkin ihan uusiksi ja kyllä se siitä nopeasti etenee kun saadaan noin isoimmat ulkohommat alta pois.
 

Pörö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos uusissa ravintoloissa tarjotaan kunnon safkaa, mikäs vika siinä on? Halliin jää aika monta kioskia, kopperoa ja myyntipistettä, jossa ei paljon kokinhattuja vilahtele, vaan junnujen äidit kaivavat höyrymakkaraa esille. Et kai kuvittele, että kun vaikkapa Patrian johtajat tuovat ulkomaisia yritysvieraita aitioonsa niin nämä vieraat innoissaan kirkuvat jos heille tarjoillaan hotseja?

Tähän asti jäähallin palvelut kautta linjan ovat olleet suunnattu sille virttyneessä nahkarotsissa seisomapaikoilla pelejä seuranneelle Pekalle. Jos nyt sitten tarjotaan perheille istumapaikkoja ja pienimmille on saatu pehmiksiä ja poppareita valikoimaan; pukumiehille on saatu hyviä istumapaikkoja ja laadukkaampaa sapuskaa; aitiovieraille kunnon palvelua - tämähän ei voi olla kuin hyvä asia?

No ehkä sinun mielestäsi ei olekaan mitään vikaa, mutta kun tiedän itse, että hallin isoimmat myyntiartikkelit ovat olleet hotsi, lihapiirakka ja ranskalaiset, nyt näitä ei enää myydä ollenkaan, niin se taitaa olla pienoinen ongelma vai mitä luulet? Todella moni vierasjoukkueen kannattaja on aina tullessaan Ritarihalliin varautunut ostamaan sen hotsin koska sitä ei mistään muulta paikkakunnalta saa ja KaKuTi on ollut auki junnu- ja naisjoukkueiden peleissä ja joukkueet/toimihenkilöt/katsojat ovat saaneet sapuskaa sieltä + ne pikkuiset katsojat joiden otteluiden kohokohtana on ollut saada se hot dog yhdellä nakilla. Nyt tämä "parannus" on siis se, että ollaan taivuttu "puku-ukkojen" ja kokki-Anssin päätäntävallan alla siihen, että hallilla toimii vain ruokaravintola lounasaikaan ja otteluissa, KaKuTi on K-18 eikä auki junnujen tai naisten peleissä (ruokaa saa tilauksesta, hinta kattoon kohotettuna, ai niin ja se on aina riisiä ja kanaa). Ja sorry, tässä kohtaa ei ole oma lehmä ojassa, en käytä itse ko. sapuskoita kuin korkeintaan kaksi kertaa kaudessa.
Joka kohdassa ei sentään tarvitsisi ajatella vain näitä puku-ukkoja (juu puku-ukot eivät todellakaan edusta käsitystäni oikeasta työtä tekevästä duunarista) vaan sitä todellista lipun maksavaa katsojaa. Kahvi ja pulla ei kauheasti lämmitä mieltä pitkän matkan takaa tulevalla kannattajalla (koti- tai vierasjoukkueen) kun ei tauolla kuitenkaan ehdi jonottamaan sitä kulinaristista nautintoa tai ole intoakaan. Tämä ei ole arvailua ravintoloiden remonteista vaan myyjien palaverissa johdon kertomaa. Tämä taas vaikuttaa osan junnuista pelaamiseenkin koska niiden "junnujen äitien" myyntivuoroja vähennetään kun ei yksinkertaisesti ole myytävää.

Mitä taasen tulee noihin pelejen väliin jättämisiin, niin tottakai minä osoitan mieltäni jollain tavalla. Kun ei kerran perinteisesti puhumalla viesti mene perille niin jotain täytyy tehdä. Ai, niin mutta tehän "kehitytte" menon mukana, mikäs siinä kukin klaaraa tyylillään, minulle tuo tyyli ei vaan sovi. Ihan turha puhua mistään järjestäytymisestä ja kuinka sitä kuunneltaisiin jotenkin paremmin mukamas. Halliyhtiön ja joukkueen johdolle on ollut täysin selvää jo vaikka kuinka kauan, että seisomapaikoista on pakko pitää kiinni ja sitä aikanaan luvattiinkin. Mitäs sitten tehtiinkään? Pienennettiin pienentämästä päästyä ja nyt vietiin lähes loputkin. Kuulkaapas nyt, on täysin fyysisesti mahdotonta sanoa, että sopu antaa sijaa kun sitä tilaa ei vaan kertakaikkiaan ole meille kaikille seisoskelijoille! Olkaa siis onnellisia, että jotkut luopuvat vapaaehtoisesti paikastaan ja protestoivat teidänkin puolesta.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Turhaan sä tuuski sitä mietit, eiköhän niistä ole ihan jotkut viralliset piirustukset muuallakin kun Hassisen kessuaskin kannessa. Onko toi hallin sisäkatto uusittu? Ei näytä niin paskaselta kuin ennen. Hallihan ymmärtääkseni vedetään sisältäkin ihan uusiksi ja kyllä se siitä nopeasti etenee kun saadaan noin isoimmat ulkohommat alta pois.
No totta helvetissä siellä on viralliset piirrustukset, onhan ne kaikilla muillakin :) Hallia ei ole kuitenkaan levitetty kuin yhteen suuntaan x metriä ja sillä pitäisi saada 300 paikkaa lisää + tuplamäärä aitioita, kun samalla poistuu kapasiteettia sikakatsomosta ja koko lippa, johon meni satoja ihmisiä. Jos arvata pitää, niin se jonkun mainitsema seisomakatsomoiden puolitus = seisomakapasiteetin samana pysyminen saattaa olla lähellä.

Valothan tuonne on jo uusittu ja pohjoispääty maalattu, katosta paha sanoa. Valaistuksen uusimiselle toki peukkua, toivottavasti äänentoistoonkin on panostettu.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Tää ei oo todellista! Onneksi aina voi ajaa vaikka Riksuun ja Nikkarien matsiin, sieltä kun saa vielä tälläkin kaudella kahvia, makkaraa ja hotseja vanhaan hintaan ja muutenkin vanhalla kaavalla. Taidanpa ajaa jo torstaina.

Jos on sanottu, että eteläpäätyyn tulee n.300 uutta katsojapaikkaa ja että aitioiden määrä tuplaantuu, niin miksi se on niin vaikea uskoa todeksi? Saattaa tietty olla sitä perus ry-kusetustakin.

Ja eihän sen hallin pitänyt vielä valmis ollakaan ensimmäiseen kotiotteluun, mutta silloin sinne kuitenkin pitäisi jo yleisön päästä.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Jos on sanottu, että eteläpäätyyn tulee n.300 uutta katsojapaikkaa ja että aitioiden määrä tuplaantuu, niin miksi se on niin vaikea uskoa todeksi? Saattaa tietty olla sitä perus ry-kusetustakin.
Itseasiassa taisin keksiä miten tuo on toteutettu. Ja olet oikeassa, siihen on käytetty noita molempia. Tuplamäärä aitioita => 300 uutta paikkaa. Vähän enemmän lähti lipan ja sikakatsomon osan myötä pois, mutta eihän sitä kukaan kieltänytkään.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No ehkä sinun mielestäsi ei olekaan mitään vikaa, mutta kun tiedän itse, että hallin isoimmat myyntiartikkelit ovat olleet hotsi, lihapiirakka ja ranskalaiset, nyt näitä ei enää myydä ollenkaan, niin se taitaa olla pienoinen ongelma vai mitä luulet? Todella moni vierasjoukkueen kannattaja on aina tullessaan Ritarihalliin varautunut ostamaan sen hotsin koska sitä ei mistään muulta paikkakunnalta saa ja KaKuTi on ollut auki junnu- ja naisjoukkueiden peleissä ja joukkueet/toimihenkilöt/katsojat ovat saaneet sapuskaa sieltä + ne pikkuiset katsojat joiden otteluiden kohokohtana on ollut saada se hot dog yhdellä nakilla. Nyt tämä "parannus" on siis se, että ollaan taivuttu "puku-ukkojen" ja kokki-Anssin päätäntävallan alla siihen, että hallilla toimii vain ruokaravintola lounasaikaan ja otteluissa, KaKuTi on K-18 eikä auki junnujen tai naisten peleissä (ruokaa saa tilauksesta, hinta kattoon kohotettuna, ai niin ja se on aina riisiä ja kanaa).
...
Tämä ei ole arvailua ravintoloiden remonteista vaan myyjien palaverissa johdon kertomaa. Tämä taas vaikuttaa osan junnuista pelaamiseenkin koska niiden "junnujen äitien" myyntivuoroja vähennetään kun ei yksinkertaisesti ole myytävää.
Kuulostaa typerältä. Jos, ja siis uskon että kun, nuo tuotteet on poistettu listalta, on hävitetty osa kulttuuria. Vaikka itse on tullut korkeintaan pari kertaa kaudessa ko. tuotteita ostettua, uskoisin että harvempi halunnee sitä kanaa ja riisiä, vaan jotain katsomoon tai käytävälle mukaan. Onko kioskeista sitten myynnissä enää vain kahvia, pullaa ja karkkia?
Mitä taasen tulee noihin pelejen väliin jättämisiin, niin tottakai minä osoitan mieltäni jollain tavalla. Kun ei kerran perinteisesti puhumalla viesti mene perille niin jotain täytyy tehdä. Ai, niin mutta tehän "kehitytte" menon mukana, mikäs siinä kukin klaaraa tyylillään, minulle tuo tyyli ei vaan sovi. Ihan turha puhua mistään järjestäytymisestä ja kuinka sitä kuunneltaisiin jotenkin paremmin mukamas. Halliyhtiön ja joukkueen johdolle on ollut täysin selvää jo vaikka kuinka kauan, että seisomapaikoista on pakko pitää kiinni ja sitä aikanaan luvattiinkin. Mitäs sitten tehtiinkään? Pienennettiin pienentämästä päästyä ja nyt vietiin lähes loputkin. Kuulkaapas nyt, on täysin fyysisesti mahdotonta sanoa, että sopu antaa sijaa kun sitä tilaa ei vaan kertakaikkiaan ole meille kaikille seisoskelijoille! Olkaa siis onnellisia, että jotkut luopuvat vapaaehtoisesti paikastaan ja protestoivat teidänkin puolesta.
Hmmm, todella huono vaihtoehto se kotia jääminen on. Se on todellinen pienen ihmisen vastaveto, mutta näyttää siltä, että jokaisessa seisomakatsomon hävittämisessä näitä on tapahtunut. Itse olen vinkunut täällä jo noin viiden eri katsomon pienentämisen/lopullisen penkittämisen jälkeen. Enemmistö HPK-kirjoittajista on ollut aina eri mieltä, eli siis "kehitys kehittyy"-linjalaisia. Niin, kehitystä tässä kilpailussa todella tarvitaan ja ilmeisesti toimistolla ja Hassisen laskurilla on laskettu, että istumakatsomot tuohta enemmän tuovat. Muusta syystähän tuota suoranaista valehtelua "parannuksesta" toiseen katsomojakauman suhteen ei voi ymmärtää.

Yksi vaihtoehto seisomakatsomoiden puolesta protestoinniksi olisi, että jokainen ilman kunnollista seisomakatsomopaikkaa jäänyt yrittäisi C5:een kauden ensimmäisissä peleissä. Ja puhuu mielenilmaukseen mahdollisimman monta tuttuaan / katsomotuttuaan. Ne ketkä eivät mahdu menkööt Ka-Ku-Tin C5:n viereen portaille ja pleksin viereen. Minä järjestän 10 ihmistä jos jokainen täällä tyytymätön tekee saman ja lisäksi muutenkin laittaa sanaa kiertämään. (No, tokkopa tuosta mitään tulisi, täällä me suomalaiset vaan suomalaiseen tapaan hännystellään ja purraan kotona hammasta ja katsotaan peli nurkasta. Ja mitäpä noista nettiuhoajista muutenkaan.)

Kenellä on todellista tietoa siitä, onko se lopullinen todellisten seisomakatsomoiden tila lokakuussa se, että jäljellä on C5 ja G-katsomo (= vieraskatsomo+pohjoislippa vai onko lisäksi peräti lipan alle jäänyt vielä se moneen otteeseen kutitettu neljä porrasta seisomakatsomotilaa)?

Lisäys: Miksi ei voi olla seisomakatsomoa, joka sijaitsisi kunnon paikalla ja sinne maksaisi lippu sen 2-4 euroa enemmän?
 
Viimeksi muokattu:

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Itseasiassa taisin keksiä miten tuo on toteutettu. Ja olet oikeassa, siihen on käytetty noita molempia. Tuplamäärä aitioita => 300 uutta paikkaa.
Muistelisin nähneeni HäS:ssa silloin joskus keväällä sellaisen katsomokartan, jossa sitä nykyistä eteläpäädyn istumakatsomoa olisi selvästi kasvatettu ylöspäin.

Missä on muuten sanottu, että hotseja ja makkaraa hallissa ei enää myydä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös