Elämme varsin synkkää ja näköalatonta aikaa. Suuri osa lukiolaisista ja yläkoululaisistakin tajuaa sen. He tietävät hyvin, että vaikka opiskelupaikka taataan jokaiselle, niin työpaikkaa sen jälkeen ei välttämättä ole helppoa saada.
Olen tällä viikolla keskustellut n. 80 ysiluokkalaisen kanssa heidän tulevaisuuden suunnitelmistaan. Se, mikä tuntuu lisääntyvän vuosi vuodelta on (tyttö)oppilaiden halu päästä meiltä Vantaan perukoilta opiskelemaan Helsingin huippulukioihin. Siellä miettivät jo oikeasti, että mihin korkeakouluun mistäkin lukiosta helpoimmin pääsee.
Todella monella ammatilliselle puolelle suuntautuvalle tärkein valinnan kriteeri oli työllistyminen. Sähköasentajaa, autosähköpuolta, koneenkuljettajia jne..., monella reitti amk:n kautta työelämään mielessä. Muutamien edellisten vuosien hittejä media-alaa, turvallisuusalaa tai kulttuuriin liittyviä yksikään ei maininnut.
Nuoret pohtivat todella vakavasti omaa tulevaisuuttaan. Se tekee arvosanapaineita. Tähän kun lisää muut tyypilliset nuorten ongelmat, ei ole ihme, että pahoinvointi lisääntyy. Useampi oppilas kertoi myös oman perheensä ongelmista, vanhempien sairastamisesta ja harrasteleirien perumisesta ym., kun rahaa ei ole.
Tämä stoori nyt meni ihan väärään ketjuun, koska nämä jututtamani nuoret eivät mitään jengiläisiä ole, eikä heistä niitä tule. Juttelin eilen iltapäivällä kyllä myös koulun uusnatsiosaston kanssa. He esittelivät minulle uusia ostoksiaan jostain rasistien kaupasta. Oli isoja, komeita metallisia pääkallosormuksia, joilla kun lyö vastustajaa, tulee kuulemma pahaa jälkeä. Näiden kaverien kanssa kun juttelee mukavia muutaman tuokion verran, tulee jokseenkin epätodellinen olo.