Mainos

Riehuvat nuorisojengit – uusi normaali?

  • 225 102
  • 1 310
Suosikkijoukkue
Tappara
Vaatii lakimuutoksen tuo. Minä kerroin konkreettisia toimintamalleja nykyisen lain puitteissa.

Ihme kyllä, minä en ole kännykättömän koulun kannalla. Silloin mentäisiin sieltä, missä aita on matalin. Minä olen asiassa kunnianhimoisempi. En usko, että totaalikiellot tuollaisessa perusasiassa valmentavat lapsia kovinkaan hyvin tähän yhteiskuntaan. Kännykät ovat osa elämäämme ja on tärkeää opettaa lapsia toimimaan vastuullisesti puhelimen kanssa.

Tehdään sitten lakimuutos, koska laki on huono.

Nythän tässä mennään siitä mistä aita on matalin, kun on annettu valinnanvapaus ja vastuu kännykän käytöstä lapsille (poislukien tuo häiritsevä tuntikäyttö). Lapset oppivat toimimaan vastuullisesti puhelimen kanssa, kun opetetaan niille, että kännykkä on vain osa elämää - ei koko elämä, ja annetaan siihen selkeät rajat, kuten "koulussa ei käytetä puhelimia". Se olis jo terveydenkin kannalta positiivista, jos kasvuikäiset olisivat edes muutaman tunnin päivästä ilman snäptsättejä, tiktokkeja ja somettamista.

Mää en oikeastaan edes tajua, miksi pedagogisen koulutuksen saaneet ihmiset puolustelevat jatkuvaa älypuhelimen räpläämistä niin kuin se olisi jokin elintärkeä ihmisoikeus. Hyviä puolia siitä on vaikea löytää yrittämälläkään, kun taas haittapuolia joudutaan kaikenmoisilla erikoisperusteilla ja sääntöteknisillä kikkakolmosilla pujottelemaan.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ymmärrän. Väitän, että selkeän struktuurin avulla kovin nopeassa ajassa saadaan nuori toimimaan kännykän kanssa toivotulla tavalla. Alkuun tulee enemmän rajaamistilanteita, mutta sen jälkeen tilanne rauhoittuu, kun kaikki ymmärtävät syyn ja seurauksen suhteen.

Tuossa on kehityksen paikka niin kameroiden kuin aikuiset toimintatapojen suhteen.
Puhelinongelmaa on eri tavoilla yritetty ratkaista vuosia. Ei olla löydetty viisasten kiveä. Toimivimmat tavat on todettu laittomiksi. Jos opetusta häiritsevä puhelin voitaisiin edes ottaa oppilaalta pois niin, että huoltajan pitää hakea se koululta, meillä opettajilla olisi enemmän vipuvartta toiminnallemme. Jos puhelimella on häiritty edellisen opettajan tunnilla, se palautetaan taas oppilaalle, ja häirintä jatkuu seuraavan opettajan tunnilla. Ja niin edespäin...

Mitä meinaat aikuisten toimintatavoilla? Valvojat olivat paikalla, mutta kun käytävät ovat ahtaat ja olivat tukossa, ei sinne tapahtumapaikalle pääse. Kutsu yleisöksi pyöri jo edellisellä oppitunnilla snapissa, mutta ei siitä opettajille tullut tietoa.

Meillä on 900 oppilaan koulu, missä on isot pihat ja parkkipaikat sekä kenttä. Taloja on viisi ja kameroita kymmenittäin. Harva se päivä käydään katsomassa tallenteita. Se nyt vaan on mahdotonta, että joka paikasta saataisiin kuvaa.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mää en oikeastaan edes tajua, miksi pedagogisen koulutuksen saaneet ihmiset puolustelevat jatkuvaa älypuhelimen räpläämistä niin kuin se olisi jokin elintärkeä ihmisoikeus.
Et nyt tainnut ymmärtää edes vähää alusta siitä, mitä koetin sanoa. Luulen sen johtuvan siitä, että olet lukinnut näkökantasi, eikä silloin ympärille vilkuilla.
 
axe

Jäsen
Et nyt tainnut ymmärtää edes vähää alusta siitä, mitä koetin sanoa. Luulen sen johtuvan siitä, että olet lukinnut näkökantasi, eikä silloin ympärille vilkuilla.
Kyllä tässä mustakin vähän tuntuu, että vaikka pohjimmainen idea siellä takana sulla on hyvä ja toimii erinomaisesti pedagogisissa oppimateriaaleissa, niin se on kuitenkin vähän kuin vastine sille, että tädit käy vastaanottokeskuksessa leikkimässä irakilaismachomiesten kanssa vähän pää-olkapäät-polvet-varpaat, niin ne oppii siinä sekä suomen kielen että maan tavoille.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Puhelinongelmaa on eri tavoilla yritetty ratkaista vuosia. Ei olla löydetty viisasten kiveä. Toimivimmat tavat on todettu laittomiksi. Jos opetusta häiritsevä puhelin voitaisiin edes ottaa oppilaalta pois niin, että huoltajan pitää hakea se koululta, meillä opettajilla olisi enemmän vipuvartta toiminnallemme. Jos puhelimella on häiritty edellisen opettajan tunnilla, se palautetaan taas oppilaalle, ja häirintä jatkuu seuraavan opettajan tunnilla. Ja niin edespäin...
Olen kertonut ne lailliset keinot, joilla asiaan voi puuttua ja pyrkiä ratkaisemaan ongelma. Kuten olemme todenneet, ongelman todennäköisesti ratkaiseva toimintatapa vaatii resursseja. Toki se vaatii myös ammattitaitoa erityisesti koulun johdolta sekä opettajakunnalta yhteistä tahtoa.

Minä luulen, että valtaosa puhelinhäiriköistä poistuu luokasta vapaaehtoisesti niin pyydettäessä. Sen jälkeen on oltava ammattitaitoinen aikuinen hänen kanssaan asiasta keskustelemassa. Ne tapaukset, joissa mennään fyysiseen rajaamiseen, ovat merkityksellisiä koko yhteisön kannalta siinä mielessä, että oppilaat näkevät lopullisen rajan löytyvän. Merkityksellistä on myös se, että fyysisen rajaamisen jälkeen löytyvät perusteet opetusoikeuden eväämiselle loppupäiväksi ja tarvittaessa seuraavaksi päiväksi. Ei ole sama oppilas heti seuraavalla tunnilla häiriköimässä.
Mitä meinaat aikuisten toimintatavoilla? Valvojat olivat paikalla, mutta kun käytävät ovat ahtaat ja olivat tukossa, ei sinne tapahtumapaikalle pääse. Kutsu yleisöksi pyöri jo edellisellä oppitunnilla snapissa, mutta ei siitä opettajille tullut tietoa.
Tarkoitan koulun yleistä toimintatapaa, miten tilanteessa reagoidaan ja jos aidosti on ollut tekemätön paikka, pitää miettiä valmiiksi käytänteet, jottei noin enää käy. Laki velvoittaa kunnan järjestämään turvallisen oppimisympäristön ja minusta kuulostaa siltä, ettei laki nyt toteudu.
Meillä on 900 oppilaan koulu, missä on isot pihat ja parkkipaikat sekä kenttä. Taloja on viisi ja kameroita kymmenittäin. Harva se päivä käydään katsomassa tallenteita. Se nyt vaan on mahdotonta, että joka paikasta saataisiin kuvaa.
Ymmärrän haasteet. Olen työskennellyt yli tuhannen oppilaan yhtenäiskoulussa. Vaikka jättikoulut eivät mielestäni palvele kovinkaan hyvin lasten oppimista, kasvua ja kehitystä, pitää meidän pystyä luomaan niihinkin turvallinen oppimisympäristö. Laadukas johtaminen, selkeä struktuuri ja riittävät resurssit, niiden perään huutakaamme.

Toki tiedän, etteivät asiat käytännössä ole niin helppoja kuin tässä olen kirjoitellut. Jos olisivat, ongelmat olisi jo ratkaistu. Jos minulla minulla viisasten kivi, kiertäisin konsultoimassa kouluja ja samalla rikastuisin. Tai no, en ehkä sittenkään. Minun on hyvä näin.
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä tässä mustakin vähän tuntuu, että vaikka pohjimmainen idea siellä takana sulla on hyvä ja toimii erinomaisesti pedagogisissa oppimateriaaleissa, niin se on kuitenkin vähän kuin vastine sille, että tädit käy vastaanottokeskuksessa leikkimässä irakilaismachomiesten kanssa vähän pää-olkapäät-polvet-varpaat, niin ne oppii siinä sekä suomen kielen että maan tavoille.
Nyt puolestaan minä en ymmärtänyt edes vähää alusta, mitä koetat sanoa. Erittäin mielelläni kommentoin, jos pikkaisen tarkennat.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team

Kyllä tässä mustakin vähän tuntuu, että vaikka pohjimmainen idea siellä takana sulla on hyvä ja toimii erinomaisesti pedagogisissa oppimateriaaleissa, niin se on kuitenkin vähän kuin vastine sille, että tädit käy vastaanottokeskuksessa leikkimässä irakilaismachomiesten kanssa vähän pää-olkapäät-polvet-varpaat, niin ne oppii siinä sekä suomen kielen että maan tavoille.
Voisi toimia, jos olisi koko ajan ne samat machot, joille samat tädit rajattomilla resursseilla kävisivät opettamassa asioita. Lopulta menisi viesti perille.

Jos peilaa nuorisotyöhön ja peruskouluun, niin koko ajan tulee lisää "machoja", "tätien" määrä pysyy samana tai pienenee ja "tädit" vaihtuvat koko ajan.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Et nyt tainnut ymmärtää edes vähää alusta siitä, mitä koetin sanoa. Luulen sen johtuvan siitä, että olet lukinnut näkökantasi, eikä silloin ympärille vilkuilla.

Kyllä mää ymmärrän, olen vain eri mieltä.

Itse olen sitä sukupolvea, jonka koulunkäyntiaikaan ei ollut älypuhelimia, joten meitä ei kukaan sellaisten vastuulliseen käyttöönkään opettanut.
Silti minun sukupolveni osaa käyttää älypuhelimia kaikilla elämän osa-alueilla merkittävissä määrin vastuullisemmin kuin älypuhelinten kanssa koulunsa käyneet ikäluokat.

Miksi näin on, jos puhelimen vastuullisen käytön oppiminen edellyttää vapaata käyttöä kouluympäristössä?
Jokuhan siinä on väkisinkin mennyt aivan vituiksi.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse olen sitä sukupolvea, jonka koulunkäyntiaikaan ei ollut älypuhelimia, joten meitä ei kukaan sellaisten vastuulliseen käyttöönkään opettanut.
Silti minun sukupolveni osaa käyttää älypuhelimia kaikilla elämän osa-alueilla merkittävissä määrin vastuullisemmin kuin älypuhelinten kanssa koulunsa käyneet ikäluokat.
Nimeomaan, sinä ja minä olemme sitä ikäpolvea, ettemme ole kasvaneet älypuhelimien kanssa. Sinulla ei ollut älypuhelinta, kun olit lapsi. Sinua ei siis tarvinnut opettaa sen vastuulliseen käyttöön lapsena. Vastuullisena aikuisena kuitenkin ymmärsit helposti vastuullisen älypuhelimen käytön, kun sellaisen itsellesi hankit. Lapsilla on hippasen eri tilanne.
Miksi näin on, jos puhelimen vastuullisen käytön oppiminen edellyttää vapaata käyttöä kouluympäristössä?
Et ole ymmärtänyt, mitä olen kirjoittanut. En todellakaan ole kirjoittanut vapaan kännykän käytön puolesta kouluympäristössä. Huomasitko, kun kirjoitin viestin, jossa kohta kohdalta kirjoitin, kuinka luokassani kännykän käyttöä rajataan? Onko se mielestäsi vapaata kännykän käyttöä kouluympäristössä? Sanon edelleen, että olet lukinnut näkökantasi, etkä pysty huomioimaan muita näkökulmia juurikaan. Enkä tarkoita, että pitäisi olla samaa mieltä, mutta kyllä asiallisessa keskustelussa silti huomioidaan muutkin näkökulmat kuin oma.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
On käytävillä, mutta esimerkiksi tappelua seuraamaan tuli hetkessä yli sata oppilasta. Käytävät täyttyivät paikalle rynnivistä oppilaista, edes valvonnassa olleet opettajat eivät pystyneet menemään paikalle.
Tappelun alkaessa muilla oppilailla on minuutti aikaa järjestäytyä jonoon pituusjärjestyksessä seuraavan oppitunnin luokan oven eteen. Ne jotka jäävät pörräämään tappelun yleisöksi saavat 5x2 tuntia jälki-istuntoa, joka suoritetaan kotitaloustuntien muodossa koulun vessoja kuuraten.

Pitää käyttää vaan vähän keppiä ja oranssia keppiä.
 
heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Luokissa ei ole valvontakameroita, ja oppilaat tietävät myös ne käytävänkulmat, joihin kamerat eivät näe.

Minkä takia luokissa ei ole valvontakameroita? Jos luokissa olisi valvontakamerat, niin kusipäiset oppilaat tietäisivät, että heitä vastaan on todisteita sopimattomasta käytöksestä/provoamisesta.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tappelun alkaessa muilla oppilailla on minuutti aikaa järjestäytyä jonoon pituusjärjestyksessä seuraavan oppitunnin luokan oven eteen. Ne jotka jäävät pörräämään tappelun yleisöksi saavat 5x2 tuntia jälki-istuntoa, joka suoritetaan kotitaloustuntien muodossa koulun vessoja kuuraten.

Pitää käyttää vaan vähän keppiä ja oranssia keppiä.
Joo tuo olisi hyvä sääntö. Harmi vaan kun ei oikein saada edes porukkaa jälki-istuntoihin. Yhden häröilevän porukan takia yritettiin pidentää oppituntia perjantaina 30 minuuttia, mutta sekään ei onnistunut. Oppilaat huusivat kurkku suorana, että eivät tule, ja huoltajat käyttivät Wilmassa isoja kirjaimia, ja ilmoittivat, että tämä on epäoikeudenmukaista kohtelua.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Minkä takia luokissa ei ole valvontakameroita? Jos luokissa olisi valvontakamerat, niin kusipäiset oppilaat tietäisivät, että heitä vastaan on todisteita sopimattomasta käytöksestä/provoamisesta.
Ehkä kustannuskysymys? En tiedä. Yksi taloistamme on alle kaksi vuotta vanha, ja sielläkin on kamerat vain auloissa ja käytävillä, mutta käytävien päät ovat katveessa ja porraskäytävässä ei ole lainkaan kameroita. Talon rakentanut firma yhdessä Vantaan tilakeskuksen kanssa nuo paikat on määrittänyt.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Joo tuo olisi hyvä sääntö. Harmi vaan kun ei oikein saada edes porukkaa jälki-istuntoihin. Yhden häröilevän porukan takia yritettiin pidentää oppituntia perjantaina 30 minuuttia, mutta sekään ei onnistunut. Oppilaat huusivat kurkku suorana, että eivät tule, ja huoltajat käyttivät Wilmassa isoja kirjaimia, ja ilmoittivat, että tämä on epäoikeudenmukaista kohtelua.
Voi v---u. Kiusaajillekin voisi systemaattisesti antaa rangaistukseksi vessan siivousta jälki-istuntona. Jos lintsaa jälki-istunnosta, rangaistus tuplataan. Tietyn lintsausmäärän ylityttyä joutuu vaihtamaan koulua johonkin vähän kauempana sijaitsevaan kouluun. Siellä sama uudestaan. Sitten jos joutuu lopulta käymään koulua jossain Äkäslompololla niin voivoi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Kiitos positiivisesta palautteesta. Sellainen tuntui aina hyvältä.

Usein selitellään, ettei laki anna mahdollisuuksia puuttua oppilaiden puhelimien käyttöön oppitunneilla. Sehän ei pidä paikkaansa, vaikka on totta, ettei opettaja saa ottaa puhelinta oppilaalta pois, ellei oppilas sitä kehotuksesta itse anna. Laitan alle pari kohtaa perusopetuslaista, jotka mahdollistavat asian loppuun asti viennin:

- Rehtorilla ja opettajalla on oikeus poistaa luokkahuoneesta tai muusta opetustilasta taikka koulun tilaisuudesta oppilas, joka ei noudata 36 §:n 2 momentissa tarkoitettua poistumismääräystä. Rehtorilla ja opettajalla on myös oikeus poistaa koulun alueelta oppilas, joka ei poistu saatuaan tiedon 36 §:n 3 momentissa tarkoitetusta opetuksen epäämisestä.

Jos poistettava oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää poistamisen, rehtorilla ja opettajalla on oikeus käyttää sellaisia oppilaan poistamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen.

Rehtori ja opettaja voivat 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa toimia yhdessä tai kumpikin erikseen. Oppilaan poistamisessa ei saa käyttää voimankäyttövälineitä. Voimakeinojen käyttöön turvautuneen opettajan tai rehtorin tulee antaa kirjallinen selvitys tapahtuneesta opetuksen järjestäjälle.

- Oppilaan osallistuminen opetukseen voidaan evätä enintään jäljellä olevan työpäivän ajaksi, jos on olemassa vaara, että toisen oppilaan taikka koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus kärsii oppilaan väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen vuoksi taikka opetus tai siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti oppilaan häiritsevän käyttäytymisen vuoksi. Oppilaan osallistuminen opetukseen voidaan edellä mainitulla perusteella evätä myös seuraavaksi työpäiväksi, mikäli opetuksen järjestäjä tarvitsee aikaa suunnitella oppilaan paluuta takaisin opetukseen ja tarjota oppilaalle oppilashuollon palveluita sekä tukea turvallista paluuta opetukseen.

Minusta tilanne on perin yksinkertainen. Puhelimen käyttö ilman lupaa häiritsee aina opetusta. Oppilas, joka ei tottele opettajaa ja on epäasiallinen, on aina uhmakas ja luo turvattomuutta luokkaan. Tämän vuoksi siihen pitää joka kerta puuttua ja asia pitää viedä joka kerta loppuun asti. Kysyin kerran poliisilta, jotta mitä tarkoittavat nuo voimakeinot, joita opettaja voi käyttää. Hän totesi, että opettajallahan on tuossa suhteessa lähes samat oikeudet kuin poliisilla. Tarkoitan nyt tarkoituksella mutkat oikoen, ellei puhelin lähde oppilaan kädestä, lähtevät sekä puhelin että oppilas luokasta. Kun oppilaat tietävät toimintatavan, ongelma poistuu hyvinkin pian. Ei halukkaita haastajia löydy, kun kaikki tietävät lopputuloksen.
No mitäs sille luokasta poistetulla oppilaalle tapahtuu? Tätä kuusitoistavuotiasta karvapersettä ei saa jättää yksin oven taakse käytävään, ettei hän kokisi itseään hylätyksi. Koulusta päiväksi, siis jopa pariksi poistettu kaveri tulee "lyhyen lomansa" jälkeen takaisin. Jos koulu haluaa oppilaan pidemmäksi aikaa jäähylle, on suoritettava hallinnollinen prosessi, jonka päätöksestä on tietysti myös valitusoikeus. Viimeinen (ehkä) voimaan tulevan erottamisen ajan koulun täyttyy turvata erotetun oppilaan opintojen edistyminen ja oppilas on oikeutettu kaikkiin oppilashuollon palveluihin.

Tuo voimankäyttö näyttää kovalta lisäyksestä. Reaalimaailmassa pitää aina turvata selusta hankkimalla useampi aikuinen paikalle ja tapahtumasta on tehtävä hyvin yksilökohtainen raportti. Usein näistä tilanteista on sana sanaa vastaan ja toki opettajan on mukava roikkua löysässä hirressä poliisin tai aluehallintoviraston päätöstä odotellessa.
 
Puhutaanko me samasta asiasta? Ei kai kännykän käytön vuoksi ketään koulusta eroteta. Toki, jos uhmakas kännykän käyttö johtaa useamman kerran fyysiseen rajaamiseen, on asia eri. Tuollainen nuori on kyllä isolla todennäköisyydellä jo muutoinkin lastensuojelun asiakas ja matkalla sijoitukseen.
Tuo voimankäyttö näyttää kovalta lisäyksestä. Reaalimaailmassa pitää aina turvata selusta hankkimalla useampi aikuinen paikalle ja tapahtumasta on tehtävä hyvin yksilökohtainen raportti. Usein näistä tilanteista on sana sanaa vastaan ja toki opettajan on mukava roikkua löysässä hirressä poliisin tai aluehallintoviraston päätöstä odotellessa.
Minä olen rajannut fyysisesti oppilasta kymmeniä kertoja, eikä koskaan ole tullut yhtään valitusta. Nuori on ollut minun kanssa jokaikinen kerta hyvissä väleissä, kun tilanne on käyty läpi. Rajaaminen on välittämistä ja uskoa siihen, että nuori pystyy parempaan. Ja usko tai älä, rajattu nuori osaa sitä arvostaa. Toki se vaati sen, että rajaaminen ja sen jälkikäsittely tehdään oikein ja ammattitaidolla.

Olen rajannut fyysisesti oppilaita isossa yhtenäiskoulussa, kunnallisessa erityiskouluissa, valtion koulukotikoulussa sekä yksityisen vaativan tason lastensuojeluyksikön tiloissa järjestettävässä opetuksessa. Ja kyllä, olen toiminut kaikista vaikeimpien käytöshäiriöisten nuorten kanssa, joille aggressiivisuus, väkivaltaisuus, päihteet, epärehellisyys ja rikollisuus on arkea.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Nimeomaan, sinä ja minä olemme sitä ikäpolvea, ettemme ole kasvaneet älypuhelimien kanssa. Sinulla ei ollut älypuhelinta, kun olit lapsi. Sinua ei siis tarvinnut opettaa sen vastuulliseen käyttöön lapsena. Vastuullisena aikuisena kuitenkin ymmärsit helposti vastuullisen älypuhelimen käytön, kun sellaisen itsellesi hankit. Lapsilla on hippasen eri tilanne.

Pointtihan onkin siinä, että tämä nykyinen malli ei ole onnistunut opettamaan lapsia puhelimen vastuulliseen käyttöön. Jotain muuta on kokeiltava.

Miten lapset oppivat puhelimen itsenäiseen vastuulliseen käyttöön, jos sen koulussa määrittelee vain opettajan subjektiivisen kokemisen mukainen sanallinen ilmoitus, eli puhelimen käyttö on sallittua aina kunnes se erikseen kielletään?

Et ole ymmärtänyt, mitä olen kirjoittanut. En todellakaan ole kirjoittanut vapaan kännykän käytön puolesta kouluympäristössä. Huomasitko, kun kirjoitin viestin, jossa kohta kohdalta kirjoitin, kuinka luokassani kännykän käyttöä rajataan? Onko se mielestäsi vapaata kännykän käyttöä kouluympäristössä? Sanon edelleen, että olet lukinnut näkökantasi, etkä pysty huomioimaan muita näkökulmia juurikaan. Enkä tarkoita, että pitäisi olla samaa mieltä, mutta kyllä asiallisessa keskustelussa silti huomioidaan muutkin näkökulmat kuin oma.

Tottakai minä ymmärsin viestisi, ei se mitään muinaisnorjaa ollut. Olen vain eri mieltä.

Huomioimani näkökulmasi (!) lähinnä vain pistää kysymään, mitä sellaista puolustettavaa lisäarvoa lasten puhelimen käyttö koulupäivään tuo, että koululaitos hukkaa sen tuomien haittojen takia tolkuttomasti resurssejaan tuollaiseen munankuorien päällä tanssimiseen, kun voisi vain yksinkertaisesti selkeyttää sääntöjä kieltämällä ne kokonaan.

Kun näissä ketjun aiheen väkivaltatapauksissa kännykät esittävät aina jotain roolia, koulujen olisi luonnollista reagoida myös niihin.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Huittisissa pelattu pesäpalloa perjantai-iltana ABC parkkipaikalla. Mä luulin et pesiskausi on jo loppunut.
Linkkiä en saanut tähän kun ilta-sanomien "äpistä" en osannut kopioida ja is.fi osotteessa en uutista löytäny useita partioita ollut kuitenkin paikalla
 
Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Huittisissa pelattu pesäpalloa perjantai-iltana ABC parkkipaikalla. Mä luulin et pesiskausi on jo loppunut.
Linkkiä en saanut tähän kun ilta-sanomien "äpistä" en osannut kopioida ja is.fi osotteessa en uutista löytäny useita partioita ollut kuitenkin paikalla
Siellähän oli se joku Huittisten hullu yö -tms. tapahtuma juuri tuolloin. Poijaat vähän hullutelleet menemään.
Mahtoiko olla samoihin aikoihin tapaus, jossa joku pirkko iski toista pataan, anasti sylivauvan, ja lähti Helsinkiin. Kaikenlaista sitä onkin.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Tuossa yksi esimerkki katujengien yhteistyöstä Ruotsin ja Suomen välillä. Älymystön mielestähän mitään syytä huoleen ei tietenkään ole.

Ruotsin tie on meidän tiemme, niin kuin se tulee olemaan myös Tanskan ja Norjan tie. Ei varmasti aivan samassa laajuudessa, mutta ainakin osittain kyllä. Globaalissa yhteiskunnassa täysin naiivi ajatus, että tälläiset ongelmat tottelisivat visusti jotain maarajoja, varsinkin kun sellaisia ei käytännössä juuri edes ole. Amerikoista voi katsoa, totteleeko pääasiassa huumeisiin liittyvä jengirikollisuus maarajoja, ja pysynyt vain jonkun tietyn maan ongelmana.

”Olemmeko Ruotsin tiellä” on vähän niin kuin ilmastonmuutoskeskustelu joskus vuosikymmeniä sitten. Arvuuteltiin onko se vai eikö. Sitten paska onkin tuulettimessa. Kyllä se on.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Huittisissa pelattu pesäpalloa perjantai-iltana ABC parkkipaikalla. Mä luulin et pesiskausi on jo loppunut.
Linkkiä en saanut tähän kun ilta-sanomien "äpistä" en osannut kopioida ja is.fi osotteessa en uutista löytäny useita partioita ollut kuitenkin paikalla
Siinä ihan videon kanssa. Lukkari ilmeisesti syötti pari väärää ja pallo hävisi johonkin.

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Ehkä kustannuskysymys? En tiedä. Yksi taloistamme on alle kaksi vuotta vanha, ja sielläkin on kamerat vain auloissa ja käytävillä, mutta käytävien päät ovat katveessa ja porraskäytävässä ei ole lainkaan kameroita. Talon rakentanut firma yhdessä Vantaan tilakeskuksen kanssa nuo paikat on määrittänyt.

Eli kun säästetään hiukan rakennusvaiheessa, niin saadaan aikaiseksi toimimaton - tai ainakin huonosti toimiva - systeemi?

Kuulostaa "Isoveli valvoo"-meiningiltä, mutta toivoisin että opettajilla olisi halutessaan mahdollisuus pitää "haalarikameroita" à la poliisit. Olisi opettajien - ja hiljaisten ja asiallisesti käyttäyvien oppilaiden - oikeusturvan kannalta hyvä juttu, että konfliktitilanne voitaisiin tarkistaa kuvanauhalta jälkikäteen. Oppilaathan kuvaavat mielellään opettajan kilahtamisen, mutta epäselväksi jää tilanteeseen johtaneet tapahtumat. Tiedä sitten mikä OAJ:n kanta asiaan on - todennäköisesti kielteinen.

Olen pari kertaa jutellut samassa taloyhtiössä asuvan (nuorisotyötä tekevän) sosiaalityöntekijän kanssa. Aika hemmetisti meininki on muuttunut omista nuoruusajoista ja yhä enemmän olen kallistunut vanhan sananlaskun "Luottamus hyvä, valvonta parempi" -kannalle. Kaikkia ja kaikkea ei voi valvoa, mutta ei se kunnolla käyttäytyvien luottamusta yhteiskuntaan lisää, jos kusipäät ja nuorisorikolliset saavat toimia ilman kiinnijäämisen ja rangaistuksen pelkoa.

Suurin muutos nuorisossa tuntuu tapahtuneen suhtautumisessa huumeisiin. Joku vaatteiden varastelu toisen päältä on median lietsomaa skeidaa ja todennäköisesti ohimenevä juttu, mutta huumekaupan lisääntyminen on eri asia.

Niinhän se on Ruotsissakin käynyt. Kun huumekauppa ja raha tulee kuvaan mukaan, niin häiriköivistä nuorisorikollisista tulee ammattirikollisia ja sivulliset saavat kärsiä entistä enemmän. Se että "riehuvat nuorisojengiläiset" ampuvat ja puukottavat toisiaan ei haittaa mua yhtään, mutta se minua ottaa päähän, että matkalla siihen monet asialliset ihmiset (esim. heidän opettajansa ja luokkatoverinsa) ovat kärsineet näiden kusipäiden takia vahinkoa.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Tuossa yksi esimerkki katujengien yhteistyöstä Ruotsin ja Suomen välillä. Älymystön mielestähän mitään syytä huoleen ei tietenkään ole.

Eilen uutisoitiin, että Suomessa ei ole katujengejä ja tänään uutisoitiin, että Suomessa on jopa Ruotsalaisia katujengejä. Niin se maailma muuttuu.

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös