Mainos

Riehuvat nuorisojengit – uusi normaali?

  • 225 198
  • 1 310

Temptation

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jännä, että samaa kysymystä harvemmin esitetään tuon ikäisten poikien raiskatessa samanikäisiä tyttöjä. "Miksi tytöt eivät vain lähteneet pois, kai niillä hormonit hyrräsi ja raiskaajat olivat komeita poikia."

Nimimerkki @alwahla vähän niin kuin syyllistää nyt puolihuolimattomasti uhreja.
No niin syyllistäisin minäkin, koska eihän nuo ole mitenkään vertailukelpoisia. Aika harvassa tapauksessa tuollaiset nuoret tylleröt pärjäisivät samanikäisille pojille fyysisyydessä, vaikka onhan se toki mahdollista. Niinpä jos meininki ei miellytä, voi ihan hyvin lähteä pois ja jos eivät päästä, käyttää voimaa. Päinvastaisessa asemassa ulospääsy nimenomaan estetään usein väkivallalla, tai sellaisen uhalla.

Mielestäni ihan merkittävästi erilaiset lähtökodat jatkotoimille.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tälle asialle pitää alkaa tekemään oikeita toimia. Rikollisten välitön palautus kotimaahansa on yksi ensisijainen, jos hän omaa jonkun muun kansalaisuuden kuin Suomi.

Kaiketi Suomessa on jo voimassaolevat käytänteet ulkomaalaisten karkotukselle, eivätkä "pikkurikokset" ole todellakaan riittävä peruste. Milan Jaffit ovat sitten asia erikseen.
 
Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF

Tuossa jutussa puhutaan "maahanmuuttajataustaisista" nuorista ja mainitaan vielä erikseen toisen sukupolven maahanmuuttajien ongelmat yhteiskuntaan sopeutumisessa. Eli voisi varmaan olettaa, että esimerkiksi tässä kyseisessä casessa on mukana toisen sukupolven maahanmuuttajia, joita ei käsittääkseni ole mahdollista karkoittaa yhtään mihinkään kun ovat Suomessa syntyneet. Korjatkaa viisaammat jos olen väärässä.

"– Riskiryhmää ovat toisen polven maahanmuuttajat, jotka eivät löydä tulevaisuuden visiota. Sitten visiota ja arvoa lähdetään hakemaan järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelta rikollisin keinoin. Ihmiset hakevat statusta itselleen ja myös sille alueelle, jossa elävät ja asuvat. Sitten motiivina on myös taloudellinen hyöty, Pietilä sanoo."
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Juurikin näin. Siksi "maahanmuuttopolitiikan kiristäminen" ei tule auttamaan ongelmaan käytännössä yhtään, kun kyse on ennen kaikkea Suomessa syntyneistä ja täällä kasvaneista Suomen kansalaisista, suomalaisista.

En ole sosiologi, joten mutuilukaan mikä on saanut nyt käsillämme olevan ilmiön aikaan ei liene hedelmällistä, mutta epäilisin kyseessä olevan osiensa summa. Pelkkien ulkomaalaisten sukujuurten syyttäminen ei johda yhtään mihinkään, huomioiden senkin että valtaenemmistö "ei-kantasuomalaisista" nuorista ja nuorista aikuisista ei ole ajautunut jengeihin, vaan elää arkeaan siinä missä "kantasuomalaisetkin".
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Kaiketi Suomessa on jo voimassaolevat käytänteet ulkomaalaisten karkotukselle, eivätkä "pikkurikokset" ole todellakaan riittävä peruste. Milan Jaffit ovat sitten asia erikseen.
Kuka puhui pikkurikoksista? Väkivaltarikokset ja huumausainerikokset ei ole pikkurikoksia. Riittävän perusteen toki määrittää valtio, et sinä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tuossa jutussa puhutaan "maahanmuuttajataustaisista" nuorista ja mainitaan vielä erikseen toisen sukupolven maahanmuuttajien ongelmat yhteiskuntaan sopeutumisessa. Eli voisi varmaan olettaa, että esimerkiksi tässä kyseisessä casessa on mukana toisen sukupolven maahanmuuttajia, joita ei käsittääkseni ole mahdollista karkoittaa yhtään mihinkään kun ovat Suomessa syntyneet. Korjatkaa viisaammat jos olen väärässä.

Puheet Suomessa syntyneen, Suomen kansalaisuuden ja passin omaavien karkotuksesta ovat vaaleja varten. PS tai yksikään muu puolue ei sitä pysty tekemään, vaikka sellaista lupaisi. Näillä henkilöillä ei ole muuta kansalaisuutta. Toki jos sellaisen myöhemmin ottavat, tilanne voi silloin muuttua. Lakimuutos on tietenkin mahdollinen, mutta sillä ei ole tukea Kokoomuksesta alkaen. Keskusta ja punavihreät eivät tietenkään tue. Itsekään en, sillä ei ole mahdollista ottaa ainoaa kansalaisuutta pois.

On tähän muitakin poikkeuksia, kuten se, että kansalaisuuden voi menettää, jos henkilö on saanut Suomen kansalaisuuden isän tai ei-synnyttäneen äidin kansalaisuuden perusteella ja isyys tai ei-synnyttäneen äidin äitiys kumotaan. Nyt oli kyse Suomessa syntyneistä kansalaisista.

Tanskasta voisi ottaa oppia. Siellä on pehmeitä keinoja käytetty pitkään kovien kanssa. Nyt tilanne on heidän mukaansa parantunut ja katujengit aiempaa pienempi ongelma. Hieman vaikuttaa siltä, että Tanskan puheet kovista keinoista muuttivat tilanteen ilman, että monia niistä edes otettiin syystä tai toisesta käyttöön. Tanska on myös tukenut lähtijöitä suhteellisen runsaskätisesti ja tämä koskee pääosin laittomasti maassa olevia.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juurikin näin. Siksi "maahanmuuttopolitiikan kiristäminen" ei tule auttamaan ongelmaan käytännössä yhtään, kun kyse on ennen kaikkea Suomessa syntyneistä ja täällä kasvaneista Suomen kansalaisista, suomalaisista.

Se, minkälaisia 1. sukupolven maahanmuuttajia Suomeen tulee, määrittää aika merkittävällä tavalla sitä, minkälaisia 2. sukupolven maahanmuuttajia meillä on ja tulee olemaan. Ei "suomalainen yhteiskunta" ketään kasvata.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Se, minkälaisia 1. sukupolven maahanmuuttajia Suomeen tulee, määrittää aika merkittävällä tavalla sitä, minkälaisia 2. sukupolven maahanmuuttajia meillä on ja tulee olemaan. Ei "suomalainen yhteiskunta" ketään kasvata.
Tämä pitää isolta osin paikkansa. Mikäli vanhemmat ovat molemmat hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan integroituneita, osaavat kielen ja käyvät töissä, myös toisen sukupolven mahdollisuudet samaan kohoavat merkittävästi.

Periaatteessa täysin sama ilmiö yhtä lailla myös kantasuomalaisilla. Mikäli vanhemmat ovat pitkäaikaistyöttömiä päihteiden väärinkäyttäjiä, ovat lapselle suonut eväät elämään heikommat, kuin korkeakoulutettujen lasten.

Sinänsä jengiytyminen ja rikolliselle polulle ajautuminen juuri Suomessa on mielenkiintoinen ilmiö, täällä kun mahdollisuudet sosioekonomiselle kohoamiselle ovat olemassa käytännössä kaikille ja töitä ja opiskelumahdollisuuksia on tarjolla nuorille yllin kyllin.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olkoonkin että katujen turvallisuus on yhteinen huolemme, Sebun videot eivät liene se objektiivisin informaatiokanava. Viihteenähän nuo itse ennen kaikkea näen.
 
karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Olisin linkannut Kalevan uutisen aiheesta, mutta se julkaistaan vasta kuuden kuukauden tai kahden vuoden päästä tulevaisuudessa. Olen pahoillani, joudutte tyytymään tuohon raporttiin.

Katsohan se video ja kommentoi sitten.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

Tästä artikkelista voinee päätellä, että Jaffia kiusataan vankilassa. Mahtaa harmittaa, kun saa maistaa omaa lääkettä.
 
WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
– Tämä pahoinpitelijä ja hänen porukkansa on vieläkin täällä samalla osastolla minun kanssani. Haluaisin päästä sellaiseen vankilaan ja osastolle, jossa on enemmän ulkomaalaisia eikä suomalaisia. Suomalaiset yrittävät usein porukalla olla väkivaltaisia minua kohtaan. Ulkomaalaisten kanssa tulen paljon paremmin toimeen, Jaff kertoo MTV:lle.
Olisiko kannattanut lähteä vielä silloin kun oli mahdollisuus?
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Semmoiselta näädältä vaikuttaa tuo Jaff, että tuskin nauttii kauheasti arvostusta muiden linnakundien silmissä jatkossakaan.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Sillä lailla. Ja poliisi on tietenkin näissä täysin voimaton. Eikä olla missään nimessä Ruotsin tiellä.

Valitettavasti ketjun otsikko on jo nyky-Suomessa täyttä totta. Espoossa pari viikkoa sitten mamut sopivat joukkotappelun Espoonlahden urheilupuistossa, jonka seurauksena koko urheilupuisto parveili poliiseja vielä seuraavanakin päivänä. Virallisestihan asiasta ei uutisoitu mitään. Metroilla olivat saapuneet paikalle paikallisen puskaradion mukaan.
 
Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Pukinmäessä meininkiä koulun(?) pihalla. Tai jonkin urheilupuiston.

Näyttäisi Puksun urheilupuistolta.
Ei suoraan liity tähän, mutta on mielestäni erinomaista, että ymmärtävät nykyään kuvata kaiken ja jakaa videot someen.
Tekee homman hyvin helpoksi poliisille käydä poimimassa sankarit jututettavaksi.
Toki kurjaa uhrin kannalta jo muutenkin ikävässä tilanteessa, kun paska leviää netissä, mutta jäävätpä pellet kiinni.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

Tämä tuomio lisännee entisestään Jaffin suosiota muurien sisällä. Kaksi vuotta linnaa jälleen kerran alakanttiin, mitä tulee oikeudelliseen tuomioon, mutta onhan se parempi kuin ei mitään. Valitettavasti tuota tuomiota ei taideta lisätä nykyisen perään, vaan Jaff istuu sen samalla kertaa nykyisen kanssa.

Sitten aikoinaan, kun vapaus hänelle koittaa, niin hänet tulisi karkottaa Suomesta mahdollisimman nopeasti, koska ei tuo tyyppi edes halua olla hyödyksi yhteiskunnalle. Täytyy vain toivoa, että viranomaiset ovat tiukkoja eivätkä lepsuile Jaffin kanssa antamalla tälle mahdollisuuden jäädä tänne sillä ehdolla, että tämä käyttäytyy jatkossa asiallisesti.
 
lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Näitä elämäntapapsykopaateja kasvaa joka sukupolvessa oma määränsä.
Tappaakkaan niitä ei voi, joten Riksuun vain elämään loppuelämänsä!
 
KVANTAA

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Vantaa

Hälyttävän kuuloista, tälle pitäisi oikeasti tehdä jotain, koventaa rangaistuksia. On muuttunut omista nuoruuden ajoista paljon, en edes muista että keneltäkään jolta tunsin olisi ryöstetty merkkivaatteita.
 
Glove

Kaikille kantiksille vaikka krav magaa tai muuta itsepuolustuslajia peruskoulun ykkösluokalta alkaen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös