Jankkaat nyt tätä samaa. Käännetään se toistepäin. Jos asiat tehdään täällä Suomessa samoin (ei tehdä käytännössä mitään ja vaan vähätellään ongelmia), niin mitä muuta se lopputulos voi olla kuin yhteneväinen Ruotsin kanssa jossa näin toimittiin?
Toisaalta, ennen kun kääntämääsi kysymykseen voi vastata ja ennen kun voimme vetää mitään yhtäläisyysmerkkejä Ruotsiin, pitää vastata seuraaviin:
1) miten Suomen tilanne on samanlainen, kun se oli Ruotsissa vaikkapa 20 vuotta sitten?
2) miten Suomen tilanne on erilainen, kun se oli 20 vuotta sitten muissa pienehköissä eurooppalaisissa länsimaissa, joissa ei ole uutisoitu mistään sen tähdellisemmistä nuorisojengiongelmista, "palavista lähiöistä" tai "no go zoneista"?
Nämä sitten yhdessä johtavat siihen kysymykseen, että mikä se Ruotsin tie on ja millä perusteilla me olemme juuri sillä? Pahoittelut, jos se on kuulostanut jankuttamiselta, mutta vastausta en ole tähän saanut.
Toisaalta en myöskään ole samaa mieltä siitä, etteikö nuorisorikollisuudelle tehtäisi mitään. Minun mielestäni on olemassa paljonkin hyviä käytäntöjä esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisemisessä (jonka tutkitusti tiedetään ehkäisevän rikollisuutta) ja varhaisessa puuttumisessa. Selvää on tietenkin se, että näiden suhteen on varmasti paljon varaa myös parantaa - toivotaan, että tuleva hallitus niin tekeekin: eli turvaa tarvittavat resurssit ja laajentaa rikoksia ennaltaehkäisevää toimintaa hyvien käytäntöjen pohjalta.
Rangaistuksien koventamisestakin on puhuttu. Tutkimusten mukaan rangaistuksien koventamien ei auta ehkäisemään nuorisorikollisuutta. Yleiseen oikeustajuun pohjautuen rangaistuksia voisi toki joiltakin osin koventaa (esim. nk. paljousalennuksien suhteen), mutta ainoaksi teemaksi asian suhteen rangaistuksia ei kannata nähdäkseni jättää.