Rich Peverley JYPiin

  • 178 415
  • 601

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pistesarake näyttää ihan kivaa lukemaa, mutta se hämää.

No itseasiassa ei se hämää yhtään. Peverley on puolivaloilla, hieman vasemmalla kädellä, pelaten juuri noin hyvä. Tuohon kun saa sydämen ja huolellisuuden mukaan niin jälki olisi todella kovaa. Toivotaan että tässä käy Duvie Westcottit. Tosin se kaverihan ei aluksi tuntunut osaavan edes luistella. Loppukaudesta olikin sitten aivan ylivoimainen joka osa-alueella.
 

Andrei

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eilisestä HIFK-matsistä jäi mieleen se kun Peverley sadatteli todella kiukkuisen näköisenä Louhivaaralle tämän mentyä aavistuksen verran paitsioon.

En itse tätä huomannut (olin pelissä tosin), mutta huolestuttava piirre jos näin on. Voi olla tottakin ainakin Louhivaaran kommenteista päätellen, sanoi jotenkin "ehkä tuosta alun läpiajosta olisi joku työsulkumies tehnyt maalin".

Rich valitti eilenkin tuomareille, pää- ja linjasellaisille jatkuvalla syötöllä ja otti typeriä jäähyjä.

En ole varmaan edes kertaakaan nähnyt kaverin hymyilevän jäällä, taitaa vituttaa ankarasti kun joutui JYPpiin pelaamaan?

Muuten kyllä tykkään miehestä ja toivon että alkaa pelata paremmin, mutta tuo joukkuetovereille mahdollinen äksyileminen pitää ainakin lopettaa alkuunsa.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Muuten kyllä tykkään miehestä ja toivon että alkaa pelata paremmin, mutta tuo joukkuetovereille mahdollinen äksyileminen pitää ainakin lopettaa alkuunsa.

Minäpä väitän että tuollainen äksyily voi olla merkki myös kovasta vaatimustasosta joka miehellä on itselleen ja myös joukkuekavereilleen. Peverley ei ole varmasti tyytyväinen omaan peliinsä ja turhautuminen voi purkautua tyhminä jäähyinä tai tuolla tavoin. Minusta on kuitenkin hyvä, että Peverley on ylipäätään turhautunut! Paljon huolestuttavampaa olisi jos kaveri vain surffailisi aneemisena kentällä ilman tunteen häivääkään.

Jos Louhivaara tuntee itsensä jotenkin loukatuksi tuollaisesta niin se on kyllä lähinnä voi voi. Ammattilaistoimintaahan tässä harjoitetaan eikä mitään kivakiva-kerhoa jossa kaikkia pitää kehua, ettei tule paha mieli.

Heitänpä esimerkkinä futispuolelta JJK:n tilanteen, jossa puhuttiin ihan vastaavasta asiasta menneellä kaudella. Pääkoutsi Martonen kertoi että "ristiriitaiset persoonat" lähtivät edelliskauden jälkeen (jossa viitattiin varmaankin lähinnä Mikko Hyyryseen ja Tommi Kariin), eli persoonat jotka vaativat itseltään ja muilta paljon ja saattavat joskus kentällä pelikavereillekin huutaa. Ja miten kävikään, JJK:n kausi meni täysin penkin alle ja välillä touhu oli täysin munatonta kun ketään ei kiinnostanut, kukaan ei tsempannut eikä ketään tuntunut edes vituttavan kun peli on huonoa. Se ei varmasti ollut kiinni pelkästään Hyyrysen ja Karin lähdöstä, mutta mun mielestäni yksi JJK:n suurimpia ongelmia on tuo liiallinen mukavuus ja seesteisyys, jossa yksi suurin syyllinen on kiva-Martonen.

Mitä tällä nyt haen on se että touhu ei saa olla koskaan liian "kivaa". Joukkuehenki ei varmasti ole kiinni siitä että Peverley avautuu Louhivaaralle jostain paitsiosta. Sen sijaan urautuminen ja liiallinen mukavuudenhalu on pahasta. RD totesi aikanaan hyvin: "Tyytyväisyys tappaa kehityksen", joka on ihan hyvä ohjenuora kelle tahansa.
 

Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Peverley ei ole varmasti tyytyväinen omaan peliinsä ja turhautuminen voi purkautua tyhminä jäähyinä tai tuolla tavoin. Minusta on kuitenkin hyvä, että Peverley on ylipäätään turhautunut!

Itse olen jo about 5-6 pelissä kiinnittänyt vahvaa huomiota hänen vetojen jälkeisiin manailuihin, joita Urho on kiitettävästi näyttänyt lähikuvalla. Manailee ja manailee että perkele kun meni taas päin logoa. Miestä turhauttaa varmasti enemmän oma tehokkuus kuin ketjukaverit. Ehkä joskus tuo turhautuminen ketjukavereihin johtuu Richin pidemmällä kaavalla ajattelusta, eli jos toinen on mennyt paitsioon, on hänen visioima kuvio mennyt pieleen hyvästä lähtökohdasta. Uskon kyllä että se syö miestä.

En kyllä ymmärrä tätä joidenkin pelaajien lynkkausta miehestä. Riittävästi mies on pelannut tähän liigaan, vaikka supervahvistuksesta ei voikaan puhua. JYP kaipaa tälläisiä oivalluksia joita mies tarjoilee, niitä ei tarjoile tällä hetkellä lähinnä kuin Perrin hyvänä päivänä. Viime päivinä Eki kun on keskittynyt muuhun kuin tehokkaasti pelaamiseen. Toki Richin oivallukset eivät aina toimi, mutta mielestäni se on hyvä että on uskallusta koittaa, varominen johtaa usein 50% heikompaan ratkaisutehokkuuteen. (no okei prosentti nyt oli heitto. mutta uskalluksella kyllä tehojakin tulee enemmän mitä varomisella)
 

Nypsi

Jäsen
Heitänpä esimerkkinä futispuolelta JJK:n tilanteen, jossa puhuttiin ihan vastaavasta asiasta menneellä kaudella. Pääkoutsi Martonen kertoi että "ristiriitaiset persoonat" lähtivät edelliskauden jälkeen (jossa viitattiin varmaankin lähinnä Mikko Hyyryseen ja Tommi Kariin), eli persoonat jotka vaativat itseltään ja muilta paljon ja saattavat joskus kentällä pelikavereillekin huutaa. Ja miten kävikään, JJK:n kausi meni täysin penkin alle ja välillä touhu oli täysin munatonta kun ketään ei kiinnostanut, kukaan ei tsempannut eikä ketään tuntunut edes vituttavan kun peli on huonoa. Se ei varmasti ollut kiinni pelkästään Hyyrysen ja Karin lähdöstä, mutta mun mielestäni yksi JJK:n suurimpia ongelmia on tuo liiallinen mukavuus ja seesteisyys, jossa yksi suurin syyllinen on kiva-Martonen.
Kyllähän tämän kauden JJK:ssa pelaajien välillä on ollut todella isoja erimielisyyksiä, jotka kärjistyivät loppukaudesta. Joukkuehenki ei todellakaan ole ollut hyvä, eikä joukkueessa mikään "kaikilla on kivaa" henki ole ollut. Sen lisäksi monet pelaajista eivät ole olleet tyytyväisiä Martoseen. Joten mikään liiallinen mukavuus ei mielestäni ole syy huonoihin esityksiin.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Itse olen jo about 5-6 pelissä kiinnittänyt vahvaa huomiota hänen vetojen jälkeisiin manailuihin, joita Urho on kiitettävästi näyttänyt lähikuvalla. Manailee ja manailee että perkele kun meni taas päin logoa. Miestä turhauttaa varmasti enemmän oma tehokkuus kuin ketjukaverit. Ehkä joskus tuo turhautuminen ketjukavereihin johtuu Richin pidemmällä kaavalla ajattelusta, eli jos toinen on mennyt paitsioon, on hänen visioima kuvio mennyt pieleen hyvästä lähtökohdasta. Uskon kyllä että se syö miestä.
Kotiottelussa Tapparaa vastaan, ennen maaliansa, ylivoimalla Peverley sai syötön Näkyvältä ja laukoi one timerin. Ei mennyt maaliin ja tuli pelikatko. Vaihtoon mennessään Peverley, oman tulkintani mukaan, sanoi Näkyvälle "Fucking bad pass". Uskoisin, että kyseessä on nyt sellainen että Peverley on tottunut NHL-tason passeihin ja täällähän ei useasti sellaisia saa. Toki on hyvä, että hän vaatii sekä itseltään että muilta paljon. Se voi tosin ilmetä turhautumisena myös muussa tekemisessä ja se taas syö miehen omaa suoritustasoa jos kaikki ympärillä vituttaa. Aika näyttää kuoriutuuko se NHL tason pelaaja JYPin paidassa vai saadaanko me vain kiukutteleva diiva.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Niin tässä "vaatimustasossa" on aina kaksi puolta ja toki riippuu myös pelaajasta jolle Rich kuittaa,miten kukin reagoi siihen tulevaisuudessa. Totuushan ei kuitenkaan pala tulessakaan. Esimerkiksi Näkyvän syötöt ovat järjestään puoli metriä liian eteen tai taakse. Eri asia on tietenkin olisiko mahdollista kritisoida rakentavammin. Pelissä adrenaliiniryöpyssä tämä on toki varmasti hankalaa.
 

laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Täytyy kyllä sanoa, että jos edellä mainitut kuittailut joukkuekavereille pitävät paikkansa, ei todellakaan ole "JYPin näköinen" pelaaja. Miten voisi kolmekymppinen ammattilainen odottaa NHL-tason peliä kentän muilta kavereilta SM-liigassa? Ja mitä auttaa vittuilla kavereille tällaisesta asiasta, kun on selvä ettei täällä ole pelaajilla taidot samalla tasolla kuin änärissä? Tuskin Näkyvä tahallaan syöttää ohi lavasta tai Louhivaara tietoisesti valitsee, että nyt ei kikka-pakista riitä eväitä tähän läpiajoon. Tuskin kummallakaan myöskään yrittämisestä on asia kiinni. Yhtä hyvin voisi vaatia: "pelaa paremmin kuin osaat". Saattaa vastaanottajaa vituttaa tällainen kommentti jossa alleviivataan jotain mitä ei osaa. :D

Yllä oleva kokonaan tietysti sillä varauksella, että vielä ylempänä kirjoitetut asiat pitävät kutinsa. Toivotaan, että ei.
 

jyppimies-82

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse olen sellainen ollut aina, että menen mieluummin kannustavasti eteenpäin kuin alan toista ohjastamaan, mutta niin työelämässäkin kuin niissä muutamissa pelaamissani puulaakipeleissäkin on ollut toisenlaisiakin kavereita, joilta tulee tekstiä suoraan sydämestä. Ja piru vie se sapettaa, kun ovat niin oikeassa! (Että olikin huono syöttö, miksi tuonkin siitä pitää huomauttaa...)

Luettuani edellisiä viestejä, toivon JYPin kannalta että kausi ilmoitetaan peruutetuksi ja Peverley pystyy keskittymään loppukauteen täysillä. (Muutenhan voi käydä niin että Peverley tässä vaan sekoittaa pakkaa kaiken aikaa) Pelikavereista tulee tosi hyviä, jos eivät sitten kyllästy alituiseen opastukseen. Ja varmasti on ankeaa pelata jossain pimeässä keskisuomalaisessa pikkukaupungissa syksyn ankeudessa, mutta tässähän se mitataan millainen ammattimies kyseessä on.
Ja voihan olla, että viime aikojen heikot otteet ovat olleet osaltaan myös joukkueen hengen laskua. Nyt kysytään Aholta ja Perriniltä sitä johtajuutta.
 

Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lauantain Tappara-matsissa pisti silmään, että lopun viimeistä neljää minuuttia lukuun ottamatta Peverlyä ei juuri kentällä huomannut, mutta lopussa kun sai vastuuta ja oli kentällä käytännössä koko ajan parhaan viisikon kanssa, niin yhtäkkiä tuntui löytyvän ihan uusi vaihde silmään, etenkin sen ensimmäisen kavennusmaalin jälkeen. Tuollaista tahtoa ja maalintekemisen kiimaa kun näkisi mieheltä täyden ottelun verran, voisi jälki olla aika tuhoisaa, mutta mielestäni on selvää, että Rich pelaa suurimman osan ajasta sillä Tamin kuuluisaksi tekemällä 90% suorituksella. Syitä tähän voi vain arvailla, mutta ehkei ketjukavereiden sättiminen ole se mistä ammattimiehen kannattaisi aloittaa, etenkään kun ei kuulu kapteenistoon. Joukkue on kuitenkin aina siihen kuuluvia yksilöitä isompi asia vaikka pelaajalla olisi millainen status tai tausta.

Ottelun pressitilaisuudessa Rich ei myöskään miltään varsinaiselta ilopilleriltä vaikuttanut, mutta nämähän voivat olla vain persoonakysymyksiä. Aika usein pelaajilta tulee samat jargonit naama peruslukemilla, ja NHL:ssä kaikki kliseet opitaan varmasti lausumaan etu- ja takaperin.

Kannattaa muistaa mitä huhuihin yleisesti ottaen tulee, että RD:n lähdön jälkeen pelaajien kerrottiin Perrin ja Hytönen etunenässä haastaneen Dufvan auktoriteetin ja valmennusmetodit, eikä tällaiselle mukavuudenhaluiselle ja diivailevalle pelaajien johtamalle joukkueelle povattu kovin ruusuista kautta pehmeän keltanokkavalmentajan komennuksessa = tuloksena mestaruus. Eli aika vaikea tilannetta on arvioida muualta kuin joukkueen sisältä.
 
Viimeksi muokattu:

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Kotiottelussa Tapparaa vastaan, ennen maaliansa, ylivoimalla Peverley sai syötön Näkyvältä ja laukoi one timerin. Ei mennyt maaliin ja tuli pelikatko. Vaihtoon mennessään Peverley, oman tulkintani mukaan, sanoi Näkyvälle "Fucking bad pass".

Ja ihan syystäkin. En tajua miten Näkyvä voi antaa järestäen niin käsittämättömän huonoja passeja ylivoimalla viivasta. Ei syöttämisen pitäisi olla noin vaikeata ammatikseen kiekkoa pelaavalle kiekolliselle pakille.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Aika jännä nähdä kuinka paljon Peverleyn perseilyä annetaan anteeksi siksi, että toivotaan miehen syttyvän jostain taikaiskusta pelaamaan sydämellä. Ei syty, kun ei vaan kiinnosta.

Joukkuekavereille aukominen ei kerro kovasta vaatimustasosta vaan turhautumisesta. Kovasta vaatimustasosta kertoisi se, että tekee itse kaiken ensiluokkaisesti ja jos ei siltikään toimi, tekee vielä kovempaa. Ei kukaan joukkuelajia pelannut ala räksyttämään joukkuekavereille noin innolla jos ei oikeasti hiertäisi pelata niiden tyyppien kanssa.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Ei kukaan joukkuelajia pelannut ala räksyttämään joukkuekavereille noin innolla jos ei oikeasti hiertäisi pelata niiden tyyppien kanssa.

Et ole tainnut käydä mun kaveriporukan salibandyvuorolla ikinä pelaamassa.
 

mikkekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Murskavoitto tai tappio ilman itkua jälkikäteen
Kyllä Peverley on kovasta rutiinitasostaan huolimatta ollut haluton ja ei ole laitanut kaikkea likoon. Se nyt vaan on niin, että Jypissä sellainen pistää erityisesti silmään, kun muut tekevät sitä yksinkertaisesti paremmin. Toivon selkeää tasonnostoa asennepuolella.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aika jännä nähdä kuinka paljon Peverleyn perseilyä annetaan anteeksi siksi, että toivotaan miehen syttyvän jostain taikaiskusta pelaamaan sydämellä. Ei syty, kun ei vaan kiinnosta.

Varmaan kuitenkin aika pitkälle kautta jos pysyy tuossa lähes piste per matsi tahdissa ja pelaa muuten edes jotenkin 2 ekan ketjun tasolla. Taistelutahto ei ole ehkä ollut parhaimalla tasolla, mutta silti semmoisia joiden takia 2 ekaan ketjuun kuuluu ehdottomasti. Vaikea sanoa tuosta NHL:n tilanteesta mitään kun en ole seurannut, mutta varmasti varsinkin sitten kun perutaan koko kausi niin miehestä saada vielä enemmän irti ja varsinkin loppukauden tärkeissä matseissa luulisi taistelutahtoa löytyvän ja sielä juuri parhaimillaan.

EDIT: pointti oli että vaikka kuinka puolitehoilla pelaa niin mies on silti joukkueessa ollut hyödyllinen. Toki asenne-ongelmat ja muut voi vaikuttaa koko joukkueen otteisiin joten sinne varmaan olisi hyvä tulla parannusta, mutta ei kai nykyisellään nyt ihan miestä pysty viltittämään tai mitään kun otteet ovet kuitenkin liigan mittapuussa ollut ihan "ok".
 

Baldrick

Jäsen
Ja ihan syystäkin. En tajua miten Näkyvä voi antaa järestäen niin käsittämättömän huonoja passeja ylivoimalla viivasta. Ei syöttämisen pitäisi olla noin vaikeata ammatikseen kiekkoa pelaavalle kiekolliselle pakille.

Eipä tuollainen asenne ainakaan joukkuehenkeä kasvata. Jos joku on kokoajan naama ihan vitun mutrussa, niin ei se tee hyvää ilmapiirille. Vaikka olisi kuinka turhautumisen takana hyvät elkeet ja korkea vaatimustaso. En siis tällä viittaa pelkästään lainaamaani.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Kyllä saadaan pienistä asioista tehtyä elämää suurempi. Esimerkiksi viime keväänä näkyi monta kertaa kun annettiin vaihtoaitiossa tulla, jos joku lepsuili tai teki muuten vaan älyttömän ratkaisun. Se on samalla joukkueesta välittämistä kun tarttuu fleguiluun/epäkohtiin saman tien.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Eipä tuollainen asenne ainakaan joukkuehenkeä kasvata. Jos joku on kokoajan naama ihan vitun mutrussa, niin ei se tee hyvää ilmapiirille. Vaikka olisi kuinka turhautumisen takana hyvät elkeet ja korkea vaatimustaso. En siis tällä viittaa pelkästään lainaamaani.

Mutta paraneeko se touhuaminen ikinä, jos kukaan ei uskalla antaa palautetta jatkuvista huonoista suorituksista? Näkyvä sai yhden hyvän syötön perille viime pelissä, tuloksena heti ylivoimamaali Jaatisen toimesta. Tuo JYPin ylivoima on todella helppo pitää nollilla, jos/kun Näkyvä ei saa helppoa syöttöä annettua vierelleen sillä tapaa, että siitä pystyy laukomaan suoraan.
 

Baldrick

Jäsen
Mutta paraneeko se touhuaminen ikinä, jos kukaan ei uskalla antaa palautetta jatkuvista huonoista suorituksista?

Se riippuu vähän siitä, että miten sitä palautetta antaa. Se on luonnonlaki, että negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta ja jos itse antaisin huonon syötön ja tiedän sen, jonka jälkeen joku tulee vielä kertomaan, että oli muuten vitun huono syöttö, niin sais kaveri tavalla tai toisella tietää sanoneensa.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Se riippuu vähän siitä, että miten sitä palautetta antaa. Se on luonnonlaki, että negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta ja jos itse antaisin huonon syötön ja tiedän sen, jonka jälkeen joku tulee vielä kertomaan, että oli muuten vitun huono syöttö, niin sais kaveri tavalla tai toisella tietää sanoneensa.

Ei se kaikilla näin ole. Jos on tavoitteet korkealla niin seuraavissa treeneissä hinkkaa taas puoli tuntia tarkkuutta sun muuta joukkuetreenin lisäksi. Jo alkaa jossain vaiheessa osumaan.

Tämä marmatus täällä tosin paljastaa liiigamme luonteen. Vitun kovakuntoisia jätkiä paskoilla taidoilla vetää päästä päähän laput silmillä. Siinä kun tulee änäristä pitämään pelituntumaa niin vituttamaanhan tuo pistää. Polkea pitää hullun lailla meneen ja yks kymmenestä oivalluksesta johtaa maaliin kun muilla ei taidot riitä. Niin,Richkään ei ole niin hyvä että yksin voisi ratkaista pelejä.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lauantain Tappara-matsissa pisti silmään, että lopun viimeistä neljää minuuttia lukuun ottamatta Peverlyä ei juuri kentällä huomannut, mutta lopussa kun sai vastuuta ja oli kentällä käytännössä koko ajan parhaan viisikon kanssa, niin yhtäkkiä tuntui löytyvän ihan uusi vaihde silmään, etenkin sen ensimmäisen kavennusmaalin jälkeen.
A-P Siekkinen kommentoi Peverleyn ensimmäisten otteiden jälkeen, että saisi vetää enemmän. Rotislavin mainitsemassa Tappara-pelissä vetoja lähti 14 kpl (Abidilla 12), mutta mitään flowta tuossa pelissä ei todellakaan viimeisiä minuutteja lukuun ottamatta oikein ollut. Tällä hetkellä Peverleyllä on joukkueen huonoin laukaisuprosentti (61 lauk./1 maali = 1,6%). Kai se on siitä apinasta kiinni, ei tuota Peverleyn tekemää maaliakaan voida pistää napakan ranteen piikkiin = tuskin apina tippui. Jos noilla kavereiden haukkumis-syytteillä on pohjaa, niin minun tapauksessa ollaan ihastuksen ja vihastuksen risteyksessä. Pitää katsella nyt otteita tuosta näkökulmasta, mutta vielä usko Peverleyn panokseen on kova.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vaikkei tosiaan NHL:n puolella mikään maalintekijä olekaan kyseessä niin kyllä Richiltäkin silti niitä ratkaisuja myös maalien muodossa odottaa. Näin vertailuksi esimerkiksi Eric Fehr taisi tehdä maalin heti avauspelissään SM-liigassa ja jatkanut siitä mihin jäi. Tänään Jannik Hansen tehnyt 1+1 ensimmäisessä pelissään kirvesnutussa. Nuokaan nimet ei kuitenkaan mitä isoja staroja NHL:ssä ole kuten ei ole Peverleykään.

Jospa mj-tauon jälkeen vaikka Peverley-Eller parivaljakko löytäis yhteisen sävelen, jälki voi olla sillon tuhoisaa.
 

Rici

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, D, Pönttövuoren Peikot
Hirvittävä häly yhdestä keskinkertaiseksi SM-liigapelaajaksi osoittautuneesta NHL:n lockout-pelaajasta?

Hyvin omituista on myös täällä harrastettava itseruoskinta kylmästä, pimeästä ja synkästä keskisuomalaiskaupungista huonotasoisessa liigassa?

Peverley on syntynyt Jyväskylää pienemmässä kanadalaisessa Guelphin kaupungissa ja pelannut ennen 2000-luvun puolta väliä enimmäkseen Saarijärveä hieman pienemmän paikan opiskelijajoukkueessa. Että eiköhän nuo Jyväskylän valot ole ihan riittävät miehelle.

SM-liiga on tällä hetkellä Sveitsin NLA:n ohella ehkä maailman toiseksi paras liiga KHL:n jälkeen. Muutto vieraasta maasta uuteen maahan ja kovatasoiseen liigaan ei ole helppoa. Voi olla, että Peverleystä ei koskaan tulisi kovaa tähteä SM-liigaan, vaikka NHL:ssä pärjääkin.

Täällä on viitattu kohtalaisiin tehoihin toistaiseksi, mutta oman huomioni mukaan aika moni pinna on tähän mennessä lähinnä tullut sattumalta ketjukavereiden onnistuessa.

Toivotaan, että pelit paranevat, mutta jätetään nyt turhat odotukset sikseen.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jatketaan saivatelua. JYPissä ainoa "piste per peli" -mies on Abid, Perrin siinä hilkulla. Peverleyn tehot 10 pinnaa 12 peliin on paperilla ihan yes - mitään yliluonnollisia murskatehoja ei ole yksikään NHL-vahvistus pystynyt vielä tekemään (am I right?). Maalit kyllä tulee kun on tullakseen, mutta jos asennepuolella on ongelmaa, ei hyvä. Kuten todettu, siitä saa kärsiä muutkin. JOS joukkueen stara kiukkuilee, koko pukukoppi kärsii, varsinkin kun joukkueen pelillisellä ja henkisellä johtajalla, Perrinillä, tuntuu nyt olevan koko ajan enemmän asiaa tuomareille kuin pelikavereille, eikä hänelläkään tunnu nyt oikein mikään onnistuvan. Paskaa kun alkaa kaivelemaan, niin helpolla tosiaan unohtuu SaiPa-peli ja Tappara-ottelun viimeiset minuutit. Toivottavasti 24 tunnin kuluttua saa taas kirjoitella tänne jotakin imelää leveä hymy suupielillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös