Rekkaribongausketju

Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Oulussa en asu vaan paljon pienemmällä seudulle. Sanotaanko näin epämääräisesti, että lähellä Jokisen Jussin syntypaikkaa. Ja tuohan oli mukava tieto, sillä Ouluun menossa viimeistää puolentoista viikon päästä.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
999

Numero 999 vihdoin ja viimein bongattu eilen, 12.01.2014, ja homma sitä myöden paketissa! Aikaa urakkaan kului loppujen lopuksi viisi vuotta ja pari viikkoa päälle. Tuosta ajasta noin kolmisen kuukautta tuli vietettyä ulkomailla, joten periaatteessa tehokasta siis reilusti alle viiden vuoden. Jeeeeee!!! Täytyy sanoa, että hermoja koeteltiin useamman kerran, enkä varauksetta voi suositella bongaamista ihan jokaiselle. Siitä kehittyy oikeasti kauhea pakkomielle, kun kerran erehtyy aloittamaan... :D Olihan se tavallaan ihan hauskaakin, mutta välillä tosiaan tuntui, että touhu alkaa oikeasti jo rasittamaan. Jotkut täällä mainitsivatkin, etteivät pysty enää lopettamaan rekkareiden tiirailua loppuun päästyään. Melkoisia vierotusoireita on minullakin heti nähtävissä, mutta vastahan tässä on noin vuorokausi kulunut viimeisestä. Nyt täytyy vaan koittaa pitää silmät kurissa... Vaikeaa tuntuu vaan olevan viiden vuoden jälkeen. Ehkä tätä voi koittaa seuraavan kerran eläkkeellä, jos tuntuu, ettei ole muuta tekemistä.

Tässä vielä tilastoja osaltani:
01.01.2009 Aloitus
09.01.2009 1
02.03.2009 10
07.05.2009 20
30.06.2009 30
28.09.2009 40
19.11.2009 50
23.04.2010 60
05.08.2010 70
25.08.2010 80
30.08.2010 90
26.10.2010 100
02.05.2011 200
23.09.2011 300
08.03.2012 400
18.07.2012 500
19.10.2012 600
09.03.2013 700
08.06.2013 800
08.09.2013 900
12.01.2014 999

Ja tsemppiä vielä urakkaan kaikille, jotka hiukan pienemmillä paikkakunnilla koittavat suoriutua!
 

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Onnea vaan urakan päätökseen saattamisesta!
Aika nopeasti olet siitä selvinnyt. Minä aloitin 1.7.2004 ja asetin tavoitteeksi bongata 999 kymmenen vuoden kuluessa. Aika tulee täyteen ensi heinäkuussa ja olen vasta numerossa 785 eli tuskin tulee onnistumaan.

Ensimmäisen satasen löytymiseen meni varmaan kolme vuotta, mutta sen jälkeen on tahti ollut noin 100 numeroa vuodessa. Hitaaseen tahtiin on syynä varmaan se, että joskus tulee jaksoja, kun ei vain muista tiirailla rekkareita niin aktiivisesti. Olen myös huomannut, että kesällä numeroita löytyy helpommin, kun valoisaa riittää pidempään ja muutenkin tarkkailukelit ovat paremmat.

Hauska sattuma on, että työpaikalleni tuli viime kesänä työkaveriksi yksi alkuperäisen turunseudunrekisterikilpinumerotarkkailijoidenklubi.com -nettisivun perustajista.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Liverpool FC
Hidasta on touhu tällä hetkellä. Nyt haussa 299, siis 100 kilpeä tammikuun lopusta bongattu. Pääsisköhän ensi kesäksi 99 etsimään?
Eilen tuli bongattua 200 ja 199. Puoli vuotta meni sadan kilven bongaamiseen, eli toooodella hidasta on touhu. Taitaa kesä olla ohi ennenkuin pääsen käsiksi kaksinumeroisiin autoihin.

1333 päivää vierähti 0 -> 999 hakuun, nyt on jo mennyt yli 1400 päivää ja jäljellä vielä 98 kilpeä + 99 pahinta...
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
(20.06.2011)Samaan pisteeseen jumittui omakin bongailu, nyt pääsin parinkympin paremmalle puolelle kun tuli jonon jatkeena Himoksen jenkkejä bongatuksi sunnuntaina, kohti kaks kakkosta!
Hitaasti mutta kohtalaisen varmoissa tunnelmissa odotellaan jo kesäautojen lisääntymistä liikenteessä. Viidenkympin jälkeen tahmonut todella pahasti. Viiskasia tässä on jo tovi metsästetty.
 
Suosikkijoukkue
Montréal Canadiens
Toiseksi viimeinen päivitys tähän ketjuun. Harrastusta tänään 7 vuotta täyteen ja hakusessa # 837. Kaiken järjen mukaan alle vuodessa tämä harrastus saadaan maaliin.
 

Jeesus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ensimmäisen viestini tähän ketjuun kirjoitin v. 2007, jolloin hakusessa oli numero 25. Aika passiivisesti on tullut pelattua, välillä jopa unohtunut koko laji. Kävin juuri seuraamassa vanhojen autojen vappukulkuetta, joka ajoi tuosta kodin liki. Sain poimittua numerot 97, 98 ja 99, mikä tarkoittaa kolminumeroisiin siirtymistä! Nyt on niin kova juttu, että piti tulla Jatkoaikaan asti leuhottaan.
 

Lahna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Puolen vuoden sykli ei sitten toiminut ihan loppuun saakka, mutta tänään tuli kumminkin 700 täyteen.
Takaisin normisykliin eli eilen tuli 800 täyteen. Seuraavaan sataseen voikin mennä hieman kauemmin kun ei tarvitse töissä käydä seuraavaan vuoteen eli ei paljon autolla ajella.
 

Zago

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Rekkaribongausta on tullut harrastettua noin kymmenisen vuotta. Ensimmäisessä satasessa meni tietysti eniten aikaa eli noin 5 vuotta. Asuin melko pienellä paikkakunnalla ja eikä tullut juuri liikuttua, joten kaksinumeroisia näki melko rajoitetusti. 5 vuotta olen asunut pk-seudulla ja koko tämän ajan bongaillut kolminumeroisia.

Nyt kuitenkin viimeisen vuoden aikana olen jotenkin turtunut koko hommaan. Yllättävän kauan siihen meni. Nyt hakusessa olisi 791, jonka löytämiseen meni ainakin kuukauden verran. Muistan kuinka parhaimpina aikoina saattoi löytää kolmesta neljäänkin numeroa päivässä. Enää ei jaksa keskittyä kilpien tuijottamiseen, joskin sitä varmasti tekee vielä alitajuisesti useamman vuoden aktiivisen bongauksen jälkeen.

Onko muilla tapahtunut vastaavanlaista kyllästymistä?
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Onko muilla tapahtunut vastaavanlaista kyllästymistä?
Vissiin 2003 keväällä aloitin tämän savotan ja pari kertaa on käynyt mielessä heittää hanskat tiskiin. Eilen tuli oma rekkari bongattua (835), kyllä tää on pakko lusia loppuun.

Faijan sain aikoinani huijattua harrastuksen pariin ja hauskasti tasa tahtiin taaplataan, hällä haussa 837...
 
Suosikkijoukkue
Montréal Canadiens
Nyt loppui rekkareiden tuijottelu, tänään löytyi 997, 998 ja 999 ! Aikaa sai meneen koko projektiin viikkoa vaille 7½ vuotta (13.4.2007 - 6.10.2014).
 

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Nyt loppui rekkareiden tuijottelu, tänään löytyi 997, 998 ja 999 ! Aikaa sai meneen koko projektiin viikkoa vaille 7½ vuotta (13.4.2007 - 6.10.2014).
Onnittelut. Minulla on takana 10 vuotta ja kolme kuukautta ja etsinnässä nro 830. Kuvittelin selviäväni 10 vuodessa, mutta välillä tuli repsahduksia ja tarkkaavaisuus herpaantui. Periksi ei kuitenkaan anneta.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Liverpool FC
Eilen tuli bongattua 200 ja 199. Puoli vuotta meni sadan kilven bongaamiseen, eli toooodella hidasta on touhu. Taitaa kesä olla ohi ennenkuin pääsen käsiksi kaksinumeroisiin autoihin.

1333 päivää vierähti 0 -> 999 hakuun, nyt on jo mennyt yli 1400 päivää ja jäljellä vielä 98 kilpeä + 99 pahinta...
Aamulla bongattu 100.

200 -> 100 kesti kokonaiset 259 päivää.
999 -> 100 kestänyt 1664 päivää.
1 -> 999 -> 100 kestänyt 2997 päivää.

Nyt "enää" jäljellä 99 -> 1.

En ole seonnut täysin vielä, mutta melkein.
 

KevlarB

Jäsen
Suosikkijoukkue
Syracuse B, Aaron B, Oral B
Taitaa olla yli vuosi kun viimeksi päivitetty... 599 tuli eilen ja varmuuden vuoksi vielä 2 kertaa.
Neuroottista touhua...
 

Lahna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Takaisin normisykliin eli eilen tuli 800 täyteen. Seuraavaan sataseen voikin mennä hieman kauemmin kun ei tarvitse töissä käydä seuraavaan vuoteen eli ei paljon autolla ajella.
900 täyteen tänään. Tämä satanen sujui paljon nopeammin kuin kuvittelin. Nyt vielä viimeinen satanen kasaan niin pääsee tästä hommasta eroon.
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
999!!!

Toistakymmentä vuotta tähän meni, h*lvetin vamma vissiin päässä kun tänään pääsin jo 996:en alaspäin...
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Liverpool FC
999!!!

Toistakymmentä vuotta tähän meni, h*lvetin vamma vissiin päässä kun tänään pääsin jo 996:en alaspäin...
*heh* Valitettavasti sille vammalle ei voi mitään :) Itse olen jo päässyt 94:ään alaspäin. 18.11.2014 bongasin #100, eli kuusi kilpeä 267 päivässä. Kokonaisaika tähän mennessä 3264 päivää, toisin sanoen melkein yhdeksän vuotta...
 

SteelGate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Ilves, Bruins, HC Davos, Tunturi-Kiekko
Minulla paukkuu kohta ensimmäinen satanen, sillä nyt on numero 99 hakusessa. On tässä varmaan jo puolenkymmentä vuotta bongailtu...
 

Kalba

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
860 hakusessa. Tuntuu että mitä isommaksi numerot tulevat, sitä helpommaksi bongailu käy. Jos etenee samaa tahtia mitä viime kuukausina niin tämän hulluuden saa poikki vielä tämän vuoden puolella. Toki iltojen pimetessä bongailu liikenteessä käy hankalammaksi.

Ja en lähde takaisin päin.. kai.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo
Varma 73 pääkaupunkiseudulla, anyone? Yli 6 kk jumissa tämän takia.
 

SteelGate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Ilves, Bruins, HC Davos, Tunturi-Kiekko
Ykkösestä se on aloitettava ja kakkoseen olen tähän mennessä päässyt.. Olikohan se viime viikon puolivälissä kun rupesin varsin noita rekkareita kyttäilemään.
Reilua viikkoa vaille viisi vuotta meni ensimmäisen satasen bongaamiseen. Toissapäivänä bongasin "ysiysin" ja eilen oli suorastaan ilotulitusta, kun sataset paukkui. Numero 100 oli parkissa ja heti tämän bongattuani numero 101 ajeli vastaan.
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, New Jersey Devils
Parisen viikkoa sitten tuli kirjoiteltua, että kasi oli haussa. Nyt haussa on jo kymppi, eli yksinumeroiset on hoidettu. Kasi oli tosiaan edelleen eräällä etelähaagalaisella parkkipaikalla ja tänään tuli bongattua ysi täältä Raumalta. Perjantaina näin rekkarin, jonka numero-osa oli 11. Ei varmasti mene aikaakaan, kun pääsee jo kolminumeroisia bongaamaan. On tämä hieno harrastus.
Tästä viestistä on kohta neljä vuotta.

Nyt olen menossa 28:ssa.

Vittu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös