Real Madrid C.F. 2018–2019

  • 111 488
  • 568

tooMi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JP#13, MG#64, Real Madrid
Jotta tämä show menisi vielä asteen paremmaksi mainittakoon, että Ramosin "tahallinen keltainen" tuomittu UEFAn toimesta ja Ramos ottelun sijaan, kaksi peliä sivussa.
 
PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Kaksi hävittyä El Clasicoa v*tuttaa tietenkin jossain määrin, mutta ihan näiden kahden ottelun perusteella ollaan kyllä täysin samalla tasolla Barcan kanssa, ainoastaan viimeistelyssä on aivan valtava ero. Toisaalta tänään ei päästy kyllä ollakaan yhtä hyville paikoille kuin keskiviikkona. Yhden miehen puuttuminen näkyy näin karulla tavalla tällä hetkellä. Ja vaikka nyt pelillisesti pärjätään Euroopan yhtä parasta joukkuetta vastaan aika tasaväkisesti niin nykyisellä hyökkäyskalustolla ei kyllä pyttyjä voiteta. Kyllä se nyt kahden Klassikon jälkeen täytyy myöntää, että vaikka eteenpäin on tultu niin välikausihan tämä on.

Katsotaan nyt, että kuinka pitkälle Real pystyy rimpuilemaan Euroopan kentillä. Ajax saatetaan nyt kammeta ulos, mutta kyllä Real tarvitsee aikamoista arpaonnea nyt, jotta se voisi jatkaa mieletöntä putkeaan eurokentillä välieräputken suhteen.

Ja sanotaan nyt, että jos Barcaa ei Euroopan kentillä kohdata enää niin Bale pelasi viimeisen El Clasicon tänään. Ja mainitaan vielä, että olipa huikea ottelu Lenglet'ltä Barcan leiristä. Hokitermein söi sitä kumia, teki pariin otteeseen jopa vähän pahaa katsoa niitä blokkeja.
 
tooMi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JP#13, MG#64, Real Madrid
Espanjan sarjojen viimeinen el classico tältä kaudelta oli siinä. Barca vei 1-0 ja ansaitsi mestaruutensa (en usko että enää kusee tuota johtoa).

Itse pelistä sen verran, että viniciuksen kautta elää edelleen meidän hyökkäykset. Bale oli sysipaska, ja vähemmän yllättäen vaihtomiehet (asensio&isco!!) Eivät hirveästi taikoja näin puolen kauden tauon jälkeen tehneet.

Kaudella enää pelattavaa mestarien liiga meidän osalta joten sinne kaikki kortit siis. Tämä kausi ei ollut meidän, toivottavasti seuraavalla kaudella annetaan barcalle vähän enemmän vastusta :)
 
Fordél

Jäsen
Kaksi hävittyä El Clasicoa v*tuttaa tietenkin jossain määrin, mutta ihan näiden kahden ottelun perusteella ollaan kyllä täysin samalla tasolla Barcan kanssa, ainoastaan viimeistelyssä on aivan valtava ero. Toisaalta tänään ei päästy kyllä ollakaan yhtä hyville paikoille kuin keskiviikkona. Yhden miehen puuttuminen näkyy näin karulla tavalla tällä hetkellä. Ja vaikka nyt pelillisesti pärjätään Euroopan yhtä parasta joukkuetta vastaan aika tasaväkisesti niin nykyisellä hyökkäyskalustolla ei kyllä pyttyjä voiteta. Kyllä se nyt kahden Klassikon jälkeen täytyy myöntää, että vaikka eteenpäin on tultu niin välikausihan tämä on.

Mun silmiin Real ja Barca eivät ole samalla tasolla vaikka peli oli tänäänkin tasainen. Real on sekaisin eikä sillä ole sitä samaa itseluottamusta kuin oli aikaisemmin. Olisi vaatinut ihmeen, että Real olisi tänään noussut maalin takaa voittoon. Rakiticin maalin jälkeen ainakaan mulla ei ollut missään vaiheessa fiilistä, että Real voi tämän pelin voittaa.

Barca on Realia paremmin organisoitu ja tasapainoisempi joukkue tällä hetkellä. Jokainen jätkä Barcassa (ehkä Coutsia lukuunottanatta) tietää roolinsa ja hoitaa sen kentällä. Hyvä esimerkki on tänään vaihdosta sisään tullut Vidal. Hän oli selkeä täsmävaihto, joka tuli turvaamaan voiton Barcalle ja hoiti hommansa hienosti. Real heitti vaihdosta mm. Asension ja Iscon, joista ei oikein ottanut tolkkua, että mitä tulivat tekemään ja mikä oli heidän lisäarvo.

Eli kauttaaltaan Barcan paketti toimii paremmin ja koko homma näyttää harmonisemmalta. Tähän päälle Barcan parempi viimeistely niin onhan jengit lopulta eri tasolla. Realin haasteet ovat syvemmällä kuin siinä, että jengistä puuttuu selkeä maalintekijä.
 
Viimeksi muokattu:

Hyviä pointteja ja muutenkin hyvä kirjoitus. Muutamaan pointtiin tarttuisin kuitenkin, koska niistä olen eri mieltä.

Real on ollut ihan yksittäisissä otteluissa tämän vuoden puolella sekaisin. Ihan jokaista ottelua en tämän vuoden puolella ole nähnyt, mutta oikeastaan ihan jokainen tappio-ottelu on tultu katsottua, joita on kyllä luvalla sanoen tullut jo pelkästään tämän vuoden aikana liikaa.

Oikeastaan siitä lähtien kun Junnua on peluutettu avauksessa niin pelissä on alkanut olemaan sellainen tietynlainen punainen lanka. Solari sai hyvän startin, joskin vastustajat eivät olleet hirveän kummoisia. Ei se peli ollut kuitenkaan nyt sen parempaa ja Real oli kyllä tuolloin aivan kaaoksessa, mutta se sai tehtyä jonkinlaista tulosta sekavalla pelilläkin.

Pelinrakentelu Realilla on ollut oikeastaan jo pitemmän ajan erittäin hyvää ja tämän on mahdollistanut keskikentän trion parantuneet otteet. Eilen pallo liikkui oikeastaan läpi ottelun ihan hyvin Realilla, mutta Barcan puolustus pelasi kyllä ihan täyden kympin ottelun ja käytännössä ainoa virhe omalla puolustusalueella sattui Rakiticille. Keskiviikon ottelusta ei voi nyt ihan sanoa, että Realin keskikenttä mankeloi Barcelonaa, mutta olihan se vakuuttava esitys etenkin koko keskikentältä. Jos on näiden kolmen viimeisimmän Klassikon osalta viimeistelyssä ollut iso ero niin kyllä täytyy myöntää, että Barcan puolustus on syttynyt paremmin näihin peleihin ja pelannut erittäin uhrautuvasti. Vastaavat blokit ovat jääneet Real-puolustukselta tekemättä.

Siinä komppaan kyllä täysin, että Realissa on todella paljon pelaajia, jotka eivät tosiaankaan tiedä, että mitä siellä kentällä pitäisi tehdä kun kutsu kentälle käy. Siinä Barcalla on iso etu, koska aika hyvin tosiaankin Barcan pelaajat ovat samalla kartalla vaihtopenkkiä myöten. Avauskokoonpano on hyvin kartalla ja siinä pelissä on tosiaankin ideaa, mutta kun pitäisi kääntää nämä tappioasemat voitoiksi niin se on aivan se ja sama, että otetaanko sinne tällä hetkellä Bale tai Asensio kentälle pyörimään vaikka tuoreemmalla jalalla ovatkin liikenteessä. Voisi sanoa siis, että avauskokoonpano on hyvin kartalla sen suhteen, että mitä siellä kentällä tehdään, mutta kun sitä parasta avaustakaan ei nyt ihan joka otteluun voida laittaa.

Realin ongelmia ei tosiaankaan korjattaisi sillä, että sinne hankittaisiin selkeä maalintekijä vaan kyllä sinne tarvitaan ihan selkeitä maalintekijöitä. Hyökkäystriot kun vaihdettaisiin päittäin niin.. No, sitä on ihan turha jossitella ja kyllä jo ennen kauden alkua oli aika tummia pilviä yllä tämän asian tiimoilta. Olkoot vaikka itse Houdini kentän laidalla niin esimerkiksi Vazquezista ei saa taiottua edes sitä ~20 maalin pelaajaa.

Itsekin taisin noin yltiöposiitivisesti mainita, että kyllä nykyjoukkueessa olisi sitä potentiaalia nostaa tasoa ja korvata ne Ronaldon ~50 maalia kaudessa, mutta tämän kauden maalimäärä La Ligan puolella saattaa jäädä jopa 2000-luvun pienimmäksi. Ainoastaan Karim on pystynyt vastaamaan huutoon ja tehnyt kohtuullisesti maaleja (taisi nyt olla 20 maalia kaikissa kilpailuissa).

Parempi joukkue kuitenkin vei eilisen ottelun ja vaikka tuo "aivan samalla tasolla" -kohta saattoi nyt ehkä vähän olla yliampuva, mutta kyllä mä silti seison sen takana, että paremmalla viimeistelyllä Real pelaisi nyt ainakin CDR:n finaalissa. Eilisessä ottelussa ei nyt sillä viimeistelyllä niin suurta merkitystä ollut, koska vaikka peli näytti tasaiselta (ja sitähän se oli niin kentällä kuin tilastoissakin) niin Barcelona pelasi joukkueena enemmän sille logolle kuin Real ja se näkyi sitten tulostaulullakin. Tietyllä tapaa ongelmaksi Realin kohdalla voisi näiden Klassikoiden jälkeen tiivistää, että vaikka peli näyttääkin ihan hyvältä ja kentällä pelitapahtumat ovat erittäin tasaisia niin se tunne puuttuu, joka Barcalla on.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Eipä ole juuri harmittanut, että Maikkari nappasi La Ligan oikeudet, sen verran surkeaa futista Real Madrid on tuloksellisesti esittänyt koko kauden. Parempi, kun ei tuota ole nähnytkään.

Vaikuttaa kovasti pokaalittomalta kaudelta, ellei perinteinen CL-kevät lähde pikapuolin käyntiin.
 
Fordél

Jäsen
Real on ollut ihan yksittäisissä otteluissa tämän vuoden puolella sekaisin. Ihan jokaista ottelua en tämän vuoden puolella ole nähnyt, mutta oikeastaan ihan jokainen tappio-ottelu on tultu katsottua, joita on kyllä luvalla sanoen tullut jo pelkästään tämän vuoden aikana liikaa.

Oikeastaan siitä lähtien kun Junnua on peluutettu avauksessa niin pelissä on alkanut olemaan sellainen tietynlainen punainen lanka. Solari sai hyvän startin, joskin vastustajat eivät olleet hirveän kummoisia. Ei se peli ollut kuitenkaan nyt sen parempaa ja Real oli kyllä tuolloin aivan kaaoksessa, mutta se sai tehtyä jonkinlaista tulosta sekavalla pelilläkin.

Jep, tarkoitin toki pelillisen sekavuuden lisäksi, että Real tuntuu olevan organisaationakin vähän sekaisin. Suunta on ollut kateissa sen jälkeen, kun Zizou ja Rolle lähtivät. Lopeteguin avulla olisi alkanut uudenlaisen Realin rakentaminen, mutta kärsivällisyys ei riittänyt. Veikkaan, että ensi syksynä Solarikin on korvattu Realin puikoissa.

Mitä tulee Junnuun niin mielestäni hän on vielä vähän outolintu joukkueessa eikä yhteispeli joukkuekavereiden kanssa toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Junnu on ehdottomasti joukkueen vaarallisimpia pelaajia, mutta monesti aika yksin. Tekee hyviä haastoja ja murtautumisiyrityksiä, mutta monesti tuki puuttuu. Ei ole kavereita, joiden kanssa voisi syöttelemällä murtautua hyville maalipaikoille. Zizoun nopeassa vastaiskupelissä Junnu olisi voinut olla tuhoisa ase. Mirkestäni Realin hyökkäyspeliä pitäisi rakentaa enemmän Junnun ympärille.
 
Tähän voin yhtyä kyllä myös. Yhden kesän aikana korttitalo levisi täysin ja tuntuu, että oikein kenelläkään ole mitään tietoa, että mistä se korttitalon rakentaminen kannattaisi aloittaa uudestaan. Jo viime kesänä Real olisi joutunut maksamaan aikamoista ylihintaa ihan maailmanluokan hyökkäyspään pelaajasta, mutta mikä se hinta onkaan sitten ensi kesänä, jos Real jää tosiaankin tämän vuosituhannen surkeimpaan maalimäärään La Ligan puolella? Puhutaan todennäköisesti uudesta ME-siirrosta ja kun tuossa joukkueessa on myös muutama muukin pelipaikka, jolle joutuu jo mahdollisesti ensi kaudella hankkimaan uusia nimiä niin onhan tässä palapeli koottavaksi.

Junnun ympärille ollaan rakennettu jo aika paljon sitä hyökkäyspeliä ja onhan Real nyt huomattavasti vaarallisempi joukkue Junnun ollessa kentällä. Yksilötaito on jo aika mielettömän korkealla tasolla. Outolintu-termi on kuitenkin ihan hyvä, Benzeman kanssa yhteispeli on toiminut ihan hyvin ja samoin Reguilonin kanssa, mutta ihan joka ottelussa tulee välillä sellainen fiilis, että Kuljetusliike Vinicius painaa yksin vasemmalla laidalla menemään ja aika usein ne keinot loppuvat sitten kesken kun sieltä tulee pari pelaajaa vastaan. Vaikka nopeutta piisaakiin niin välillä olisi ihan hyvä ottaa se järki mukaan ja vaikka pysäyttää hyökkäys ja pelata alakerran kautta sen sijaan, että menettäisi pallon. Sitä yhteispeliä on kuitenkin nähty mielestäni enemmän juuri Realin pitäessä palloa pitemmän aikaa, tällöin ollaan nähty myös niitä oivallisia murtautumisia boksiin.

Junnun pelaaminen on nyt noin muutenkin pitkälti niitä harvoja positiivisia juttuja tältä kaudelta. Ja noh, ollaanhan tässä nyt vielä noin teoriassa mukana kannujahdissa Euroopan kentillä, mutta jostain täytyisi löytää taas se maalijyvä, jotta niissä karkeloissa olisi jonkinlaisia mahdollisuuksia pärjätä. Toki ihan viimeistään nyt voisi sanoa, että La Liga on Realin osalta menetetty, jonka takia Real voi panostaa enemmän europeleihin. Barcalla on vielä se yksi kova ottelu Ticoa vastaan ja voitto siitä tarkoittaisi sitä, että Barcakin voi höllätä jo vähän kotimaisen liigan puolella.

Ramos nousi muuten eilen jaetulle toiselle sijalle pelatuissa Klassikoissa. Viimeistään sitten ensi kaudella yksin kärkipaikalle.
 
Fordél

Jäsen
Real on todellakin sekaisin. Solari saa varmasti kenkää, mutta kuka tulee tilalle? All in Pochettinoon?
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Real on todellakin sekaisin. Solari saa varmasti kenkää, mutta kuka tulee tilalle? All in Pochettinoon?

Mourinho vapaana ja Perezin suosikkeja. Allegri lähtee todnäk Juvesta myös. Sanoisin että noista kahdesta tehdään valinta.
 
Fordél

Jäsen
Mourinho vapaana ja Perezin suosikkeja. Allegri lähtee todnäk Juvesta myös. Sanoisin että noista kahdesta tehdään valinta.

Hyviä nimiä spekulaatioihin. Vaikka en Realista erityisesti diggaa, toivoisin etteivät sentään Mouta palkkaa. Allegri olisi miekenkiintoinen nähdä Realissä.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Hyviä nimiä spekulaatioihin. Vaikka en Realista erityisesti diggaa, toivoisin etteivät sentään Mouta palkkaa. Allegri olisi miekenkiintoinen nähdä Realissä.

Italiassa vahvat huhut jo siitä, että lähtee jos/kun Juve tippuu Atleticolle, viimeistään kauden jälkeen kuitenkin.
 
PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Ja näin, neljäs peräkkäinen kotitappio ja Real Madrid on nyt ulkona viimeisestäkin kilpailusta. Ehkäpä synkin vuosi sen ajan mitä olen Realia seurannut enemmän ja vähemmän aktiivisesti ja näitäkin vuosia on pian se 20 vuotta täynnä. Haluton, mauton, väritön.

Kunniastakaan ei nyt oikein voi loppukaudella pelata kun ei tuolla joukkueella sellaista näytä olevan. Katastrofi on varsin lievä ilmaisu tästä kaudesta. Virheitä virheiden perään, jonka johdosta lumipallo lähti pyörimään jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua.

Euroopassa vaihtuu valtias ja vaikka Real nyt uudistuukin kesällä valtavasti niin ei se menestys palaa maailman futispääkaupunkiin sormia napsauttamalla. Nöyränä eteenpäin, suurin ja kaunein tulee vielä.

Ajaxille toki vielä isot onnittelut, pelaajien intohimoa kentällä oli ilo katsoa ja täysin ansaitusti jatkoon. Upea tulevaisuus edessä monella pelaajalla, näitä tarinoita on aina hieno seurata vaikka toki nyt Realin kustannuksella Ajaxin upea tarina jatkuu Euroopan kentillä. Ajaxilla oli tänään se tiikerinsilmä, joka Realilta oli täysin hukassa.
 
tooMi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JP#13, MG#64, Real Madrid
Aloitetaan viesti siitä että loppukaudesta voidaankin keskittyä junnujen parantamiseen ja myytävien pelaajien arvon säilyttämiseen/nostoon. Voitettavaa tuskin enää on, hävittävääkään enää mestarien liigan paikka ensi kaudelle.

Mitä seuraavaksi? Olisiko pakan uudistamisen vuoro? Solari ulos? Kaikki ulos? Nuorta topparia sisään? Vasenta laitapakkia vai mennäänkö Requillonilla? Onko Modric-Casemiro-Kroos enää nykyvireisenä kykenevä tuomaan pyttyjä vai olisiko aika luopua jostain? Meillä on noin 10 höökiä jengissä, joista yksi pystyy luomaan tilanteita ja loput surffailee, uudistusta kehiin?

Omasta näkökulmasta olisiko aika tehdä raakoja valintoja, Luopua tutusta, turvallisesta ja kaiken voittaneesta Varane-Ramos tutkaparista? En uskalla vastata tähän nyt. Olisiko aika siirtyä aikaan jossa oikeasti uudistettaisiin tätä keskikentän trioa? Toisiko Llroente-Eriksen esimerkiksi uutta virtaa? Itse uskoisin että toisi. Hyökkäyksessä voisi toimia vain totaalinen restarttaus jossa vinicius on koskematon. Vinicius, mbabbe, hazard, icardi... Ketä näitä nyt tänne on huhuttu... Faktaa kuitenkin on että uudistaa pitää, mutta kuinka paljon?

Viimeiseksi asiaksi kuka manageriksi? Solarista siihen ei ole. Mottipäisellä Pochettino? Vanha kunnon Jose, riittääkö enään? Allegri vai jopa Joakim Löv? Hyviä kysymyksiä joista en tiedä kenen puoleen haluaisin kääntyä, juuri nyt mikä vaan tuntuu paremmalta.

Miten muut kokee onko muutoksen tuulet edessä vai uudistetaanko kuinka radikaalisti?
 
Fordél

Jäsen
Mielestäni Realin ei kannata lähteä mylläämään koko joukkuetta kerralla eikä siihen ole tarvettakaan. Puolustukselle en tekisi juuri mitään. Varane-Ramos on edelleen yksi parhaista topparipareista, kunhan peli heidän edessään on kunnossa. Eilen ei ollut. Puolustusta on jo uusittu ja hyviä palasia ostettu.

Sen sijaan ihan pakko on hankkia kaksi palasta hyökkäykseen, kuten

1. Mbappe/Hazard/joku muu aivan maailmanluokan hyökkääjä ja maalintekijä
2. Eriksen/joku muu aivan maailmanluokan pelintekijä

Noilla pääsisi jo hyvään alkuun. Hyökkäyspeliä ja maalintekoa on pakko parantaa uusilla hankinnoilla. Puolustuspelin parantamiseen on jo olemassa valmiit palaset, kunhan laitetaan jätkien asenne ja jengin taktiikkaa kuntoon.

Toki Hazardin kanssa olisi haasteena, että miten mahtuvat Vinicius Jr:n kanssa samaan avaukseen, kun molempien ideaali pelipaikka taitaa olla vasen laita. Mbappe olisikin ihan ideaalihankinta Viniciuksen pariksi, jo iänkin takia. Johan olisi jalkoja ja taitoa hyökkäykseen, etenkin jos pelattaisiin vastahyökkäysfutista.

Eriksen menisi varmasti hyvin keskikentällä Modricin kanssa. Tietysti jos uusi valmentaja saa Iscosta tai Asensiosta parhaan irti, mikä on täysin mahdollista, voisi hankkia suoraan kaksi laadukasta hyökkääjää. Helpommin sanottu kuin tehty.

Ensiksi pitää toki ratkaista se, millaista peliä Realin halutaan pelaavan. Samaa virhettä ei voida tehdä kuin mikä tehtiin Lopeteguin kanssa. Zizoun nähden lähdettiin pelaamaan enemmän pallonhallinnan kautta, mutta tämän muutoksen tekemiseen ei ollut kärsivällisyyttä. Oli kuitenkin pelitapa mikä tahansa, nuo kaksi hyökkäyspään hankintaa tarvitaan.
 
Viimeksi muokattu:

Fironic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ducks, Kraken
Samaa mieltä puolustuksesta kuin @Fordél. Oikeassa laidassa Carvajal on edelleen riittävän hyvä ja Odriozola on huomisen tähti. Vasemmalla tilanne ehkä vähän kinkkisempi, jos Marcelo ei palaa tasolleen. Tällä hetkellä Reguilón on selkeästi Marceloa parempi ja hänkin on vasta kehittymässä kohti omaa kattoaan. Toppariosasto on riittävän laadukas, mutta pari pidempää loukkaantumista muuttaa toki asiaa.

Keskikentällä on tällä hetkellä kaksi pelaajaa, jotka ovat romahtaneet ihan täysin vuoden takaiseen tasoon verrattuna, nimittäin Casemiro ja Kroos. Kumpikin on täysin syväjäässä. En tiedä onko kyseessä valmentajaruletin aiheuttama jäätyminen vai mikä, mutta tuo olisi ratkaistava tavalla tai toisella ennen ensi kautta. Eriksenin hankkiminen voisi olla hyvä veto ja veisi samalla tulospaineita Kroosin niskasta. Laidoilla Vinicius ja Vazquez (jälkimmäinen varauksin), ja onhan siellä Asensiokin. Bale saanee lähtöpassit. Hazard olisi hyvä haku, mutta rooli menisi Viniciuksen kanssa päällekäin ja ennemmin oikeaan laitaan tarvittaisiin joku.

Kyllä se ensi kauden valmentaja pitäisi tietää ensin, ennen kuin näitä pelaajahankintoja ja -myyntejä miettii sen kummemmin.

Edit. Vielä tuosta Kylian Mbappésta piti sanoa sen verran, että kyllä tulisi järjettömän kalliiksi. Toki siinä olisi vanhojen aikojen Galacticos-henkeä, kun Pérez läväyttäisi satoja miljoonia tiskiin. :D
 
Kyllä, tulisi todella kalliiksi, mutta onhan siellä se noin 100 mil. Rollesta. Siihen päälle about toinen mokoma niin eihän se nyt niin paha olisi:) Mbappe olisi varma hankinta ja kova satsaus pitkälle tulevaisuuteen. Juuri sellaista hyökkääjää Real tarvitsee.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Joskushan sen putken on loputtava, mutta harmillisesti kaikki kisat päättyivät viikon sisällä. Paskimpia kausia vuosikymmeneen. Se ero tässä on, että vielä kymmenen vuotta sitten tässä kohdassa ei ollut alla neljää CL-voittoa viiteen kauteen.

Ei jaksa edes sen suuremmin pohtia tulevaa. Sen nyt tietää, että kesällä palaa rahaa.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Kroos voidaan myydä sipsipussilla jonnekin - Bale saa lähteä kiukuttelemaan ja hajoamaan jonnekin muualle - Marcelon voi myydä vaikka Kiinaan.

Tuossa nyt vaikkapa muutama liike joita Real voisi tehdä ihan helposti.

Sen valmentajan hankkiminen on kuitenkin ykkösprioriteetti ja valmentajalle sitten tarpeeksi paukkua, että pääsee vaikuttamaan tehtäviin ostoksiin.
 
tooMi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JP#13, MG#64, Real Madrid
Omasta mielestä oli vähän harmillista, että lopetegui ei saanut jengiä lentoon. Siihen nyt oli syynsä niin pelaajissa, kuin itsessä. Valmentaja jos nyt olisi sitten sellainen, että meidän pakisto ei näytä joukkueelliselta pujottelukeppejä. Kaikki kunnia ajaxille eilen, mutta aika hienosti ne sai sitä itseluottamusta kerätä tuolla meidän päässä. Oli ne kuuluisat avoimien ovien päivät.

Se siitä. Eteenpäin.

Luulisi ensi kaudella olevan taas kiinnostusta pelata tämän farssin jälkeen.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Tuossa nyt vaikkapa muutama liike joita Real voisi tehdä ihan helposti.

Toisaalta nuo kaikki korjaantuvat todennäköisesti sillä uudella valmentajalla. Ei se pelillinen taso ole voinut vuodessa romahtaa.

Nyt odotellaan vain Toni Kroosilta We will be back -viestiä ja sitä seuraavaa triplaa.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Jos nyt näin ulkopuolisen silmin Realin tilannetta miettii, niin kyllähän tuossa tulee rahaa palamaan lähivuosina. Ihan vaikka vaan rungon vanhenemisen takia. Maalivahtitilanne on hyvä vuosiksi eteenpäin. Puolustuksessa pitäisi Ramoksen korvaajaa alkaa katselemaan, tosin toista samanlaista johtajaa ei ole helppo haalia, eli sitä viittaa jollekin muulle. Marcelon tasonlasku oli yllättävän kova, joten sinne maailmanluokan korvaajaa hakemaan.

Kroos tulee varmasti vielä ja Iscokin odottaa uutta tulemista. Modric ei tuosta nuorene ja kesällä ehtii vielä rahastamaan. Hyökkäävää kk:rahan tuo kyllä huutaisi. Hyökkäyksessä tuleekin sitten ne isoimmat ongelmat. Vinicius on hyvä pelaaja, ei vielä johtava hyökkäyspelaaja tosin, tuskin vielä ensi kaudellakaan. Benzema ei riitä ja Balen kanssa tulee ne suurimmat ongelmat. Tasoa walesilaisella riittäisi, mutta eiköhän tuo Real-ura ole taputeltu molemmin puolin. Loukkaantumiset ja henkinen puoli jne. Ongelmaksi tuleekin Balen 650000:n viikkopalkka, joka voi tulla esteeksi kesäsiirrolle.

Valmentajavalinnasta tosiaan sen verran, että valinta tehdään herroista Pochettino, Mourinho ja Allegri. Jälkimmäisen puolesta lipputtaisin eniten Real-fanina, jos semmoinen olisin.

Zidane sen sanoi jo pressissä, jossa ilmoitti erostaan:

“I think it is the moment, for me and for the squad,” he added. “I know it is a bit of a strange moment but I think it is the right moment. I want to win and if I don’t see clearly that we’re going to keep on winning, then it is best to change and not do anything stupid.”
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ei kai se mikään este ole, jos Real maksaa pelaajan palkasta esim. 2/3 seuraavassa joukkueessa? Se on eri asia, mikä joukkue suostuu ylipäänsä ostamaan Balen?
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Kyllä, tulisi todella kalliiksi, mutta onhan siellä se noin 100 mil. Rollesta. Siihen päälle about toinen mokoma niin eihän se nyt niin paha olisi:) Mbappe olisi varma hankinta ja kova satsaus pitkälle tulevaisuuteen. Juuri sellaista hyökkääjää Real tarvitsee.
No siitä puuttuisi sitten enää puolet, eli toiset 200 miljoonaa, että kaupat PSG:n kanssa olisi mahdolliset. Niitä ei markkinatalouden lainalaisuudet tunnu kiinnostavan eikä Fair Play siirtopykälät koskevan. Onhan Perez toki monesti lyönyt rahat pöytään ja näyttänyt hauistaan. Milloin Chelsean tilanne selkiytyy? Siis se saavatko kesällä tehdä siirtoja vai onko siirtokielto siirtämätön. Vaikuttanee Hazardinkin jatkoon/lähtöön aika merkittävästi. Melko hullu siirtokesä tulossa. Hinnat varmasti taivaissa.
 
HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Plus epävarmuus Brexitistä. Tai no, kesällähän homman pitäisi olla jo selvä, tai sitten ei, jos siihen jotain lisävetkuttelujatkoaikaa tulee ja uusia äänestyksiä, tai mitä nyt ikinä enää voikaan olla mahdollista. Eli markkinoista voi todellakin tulla hullut ja pelaajia voi olla tarjolla enemmänkin, koska kaikki Valjun ulkkarit eivät tule työlupia saamaan.

Eilinen olisi voinut lähteä rullaamaan aivan toiseen suuntaan, jos se Varanen pusku olisi mennyt sisään. Ei mennyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös