Mainos

Rauman Lukko 2024–2025 – kohti ääretöntä ja sen yli

  • 554 507
  • 4 096
Suosikkijoukkue
” Sori - ite en juuri.pelejä seuraa, kirjoittelen”
Olet siis mukana päättämässä asioista, jos pystyt näin sanomaan ?
"Asiat mitä olet viime viestit kirjoittanut ovat seuraavan kauden asioita."

Tämän kauden joukkueen kokoaminen on tehty ja näillä pelaajilla tullaan kauteen lähtemään. Se ketkä ja koska lähtevät hakemaan tulevien kausien joukkueita ei ole kenenkään meidän käsissä. Itse toivon että veljekset ja corsi kärki lähtevät eteenpäin jos eivät ole kesän aikana tehneet oikeita asioita.

Hyvä että joukkuetta pystytään laajan kokoonpanon takia peluuttamaan ja kuormaa jakamaan kauden aikana huomattavasti aiempaa paremmin. "Nopeita joukkueita vastaan veljekset lepää ja hitaampia vastaan pelaavat"- tyyliin.
 
Akke P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tämän kauden joukkueen kokoaminen on tehty ja näillä pelaajilla tullaan kauteen lähtemään.

Näin.

Lukon joukkue on tulevalle kaudelle pokkeuksellisen valmiiksi rakennettu eikä sinne ole jätetty - tai jäänyt - tällä kertaa sellaista tiedossa olevaa ja kauden aikana välttämättömästi täytettävää aukkoa, jota edeltävinä vuosina on nähty. Parasta olisikin, että kauden aikana ei muutoksia tulisi yhtään ainoaa. Näin ei varmastikaan tapahdu, mutta jos tapahtuisi, se kertoisi siitä, että kaikki pelaajat ovat täyttäneet tonttinsa tavalla, jota on kauden alla suunniteltu.

Jos nyt niitä ongelmakohtia välttämättä elokuussa haluaa kaivaa, niin toki on totta, että viime kaudella veljekset olivat alisuorittavia pelaajia odotuksiin nähden ja siltä pohjalta odotusarvot heidän osaltaan eivät ole yleisesti korkealla. Jossain määrin tämä on kuitenkin "rikkaan miehen" ongelma, jos kolmoskentän kokeneet kolmenkymmenen pisteen pelaajat ovat se kokoonpanon suurin murhe. Luultavasti paras vaihtoehto olisikin, että Westerholmit löytävät paikkansa ja aidosti hyödyllisen roolinsa joukkueessa. Oletettavaa kun on, että heidän vaihtamisensa ei kuitenkaan tapahtuisi siten, että heihin budjetoitu rahamäärä olisi yhtäkkiä vapaassa käytössä ja että lisäarvoa tuova(t) paikkaaja(t) löytyisi samalla ovenavauksella välittömästi. Niin ei taida käydä kuin elokuvissa ja Jatkoajan keskustelupalstalla.
 
Suosikkijoukkue
Lukko, Lämän niininii kiekko
Mun mielestä suurin ongelma tulevalla kaudella valitettavasti löytyy penkin takaa. Eli Lämsä.

Vaikka pitsistä ei voi päätellä juuri mitään, mutta Tomi tulee todennäköisesti peluuttamaan täysin samanlaista kiekkoa kuin menneellä kaudella. Näillä ukoilla se ei toimi.

Ei mitään seisoskelua ja kiekon dumppaamista päätyyn.
 
Karajan

Tästä tulee mieleen että olisi Pekka Virran näköinen joukkue nyt käytössä, mikä siinä on että joku osa-alue jää vajaaksi niin usein. Silti toivon että Lämsä onnistuu.
 
M3st4ri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tästä tulee mieleen että olisi Pekka Virran näköinen joukkue nyt käytössä, mikä siinä on että joku osa-alue jää vajaaksi niin usein. Silti toivon että Lämsä onnistuu.
Johtaja oli aitiossa paikalla pitsiturnauksessa, en tunnistanut pukumiestä kenen kanssa oli.
Villeimmät ajatukseni lähti laukalle ja pohdin että siinäkö suunnitellaan jo ensi kautta, jos alkukausi menee Lämsällä penkin alle niin….
Olihan paikalla myös Jukka Koivu ja monia muita josta voisi pohtia mitä sattuu. Toivon myös Lämsälle onnistumista, nyt on näytön paikka.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei kai Lämsä oikeastaan voi kuin yllättää positiivisesti ensi kaudella. Kunnon kyykkäyskään ei tulisi yllätyksenä, koska siitä viime kausi antoi jo viitteitä.

Luottoa ei pahemmin (ollenkaan) Lämsän suhteen ole, mutta totta helvetissä itse toivon suurta onnistumista ja voittokulkua. Harvemmin nämä asiat kuitenkaan minun uskosta taikka luotosta ovat kiinni.

Sellainen nippu on ainakin Lämsälle nyt lyöty, että tulosta on tultava ja heti. Jos ei homma luonaa ja näyttää yhtä kamalalta kuin viime kaudella heti syksystä lähtien, niin oma toiveeni on että ymmärretään tarpeeksi ajoissa vaihtaa valmentajaa, eikä joskus helmikuussa kun se on aivan liian myöhäistä.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos Lämsä päästetään pois kesken kauden, niin tilalle vapailta markkinoilta en näe kuin yhden nimen ja se on Virran Peksi.

Ok, no siellä varmaan jotain ulkkareita vapaana, mutta kotimaisia oikeita vaihtoehtoja ei kyllä oikein ole tällä hetkellä.

E: Ja Lämsän onnistumista toivon minäkin. Sitä en osaa sanoa kuinka kauan kuitenkaan pystyn odottamaan, jos vene keikkuu taas alusta alkaen ja pinna keskiarvo ei ole reilusti voitollinen (väh. 1,65-1,70 ja alle ei mennä).
 
Jos Lämsä päästetään pois kesken kauden, niin tilalle vapailta markkinoilta en näe kuin yhden nimen ja se on Virran Peksi.
Virran ongelma on vain siinä, että yleensä Pekalla kestää sen ainakin parisen kautta saada joukkue pelaamaan omannäköistään kiekkoa. Nykyisessä joukkueessa ei montaa pelaaja ole (Repo, Nyman, Westerholmit), joilla siitä on kokemusta.

Jos Lämsä kauden aikana kenkää saa, niin mielestäni korvaaja pitää olla joku muu, mikäli ensi kaudella jo menestystä halutaan.
 
On tuossa pointti historiaa peilaten Pekan osalta, mutta sitten jos tuo joukkue halutaan saada pelaamaan sellaista monipuolista ja hyökkäävää lätkää, mikä sille maallikon silmin pitäisi sopia, niin ei sellaisia valmentajia todellakaan ole tarjolla ainakaan kovin montaa jos ollenkaan Suomessa. Ulkkareista en osaa sanoa mitään.

Ja aika usein palomiehet tekevät sen, että oma pää tukitaan ja sen jälkeen vasta opetellaan tapoja hyökätä.

Mut joo, nähtäväksi se jää mitä tuleman pitää. Toivottavasti Lämsä saa pyöränsä pyörimään, käsijarrun pois päältä ja tulosta aikaan.
 
Virran ongelma on vain siinä, että yleensä Pekalla kestää sen ainakin parisen kautta saada joukkue pelaamaan omannäköistään kiekkoa. Nykyisessä joukkueessa ei montaa pelaaja ole (Repo, Nyman, Westerholmit), joilla siitä on kokemusta.

Jos Lämsä kauden aikana kenkää saa, niin mielestäni korvaaja pitää olla joku muu, mikäli ensi kaudella jo menestystä halutaan.
Pikavoitto valmentajia on mielestäni turha haikailla. Pelin kehittäminen ottaa aikaa. Varmasti yksinkertaisemmalla pelillä voidaan saada lyhyessä juoksussa enemmän pisteitä, muttei sillä ainakaan kilpailuetua saada. En myöskään usko, että Peksin kanssa tarvitsisi kahta kautta odotella, että voi pärjätä, jos pelaajisto on heti pelitapaa tukeva. Myös sääntömuutokset puoltaisi nyt Peksi kiekkoa.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pikavoitto valmentajia on mielestäni turha haikailla. Pelin kehittäminen ottaa aikaa.

Paljonko Lämsä sai mielestäsi viime kaudella Lukon peliä kehitettyä? Ainakaan liian vaikea ei pelisysteemi ollut totetuttaa, katsomoon Lukon peli näytti loppukaudesta hyvin yksinkertaiselta. Hyökkäyspeli oli kiekko päätyyn ja perään möyrimään riistoa. Omissa keskusta tukkoon ja kiekkoa ulos alueelta. Yksilöiden kautta maalipaikkoja tai suorituksia. Aika paljon jäi minusta viime kaudella rosterin vahvuuksia käyttämättä.

Nyt Lukolla on erittäin luisteluvoimainen joukkue, sääli jos Lämsä laittaa miehet seisomaan keskialueella ja kulmiin möyrimään.
 
Ei viimekaudenkaan rosteri mikään hidas olisi ollut. Se mitä kentällä yrittivät toteuttaa ei toden totta tukenut rosteria lainkaan ja jos sama jatkuu, niin on joko rosteri väärin kasattu, tai pelitapa väärä. Jos taas heitelään norsukiekkoa keskialueelle ja kiekkoa kulmiin, lauotaan paljon sektorin ulkopuolelta jnejne, niin hyökkäykseen olisi pitänyt hankkia pelkästään 190cm ja 95kg karpaaseja maalineteen ja laitoihin vääntämään. Jos taas Lämsä on Kallelle kehityskeskusteluissa kertonut, että viime kauden pääasialliseen tapaan ei haluta enää pelata, niin sitten Lämsä on väärissä hommissa jos ei tuota pelitapaansa osaa/viitsi treeneissä hiota viimeiseen asti, niin että se menee pelaajille jakeluun. Ja samalla voi sitten lopettaa ne höpinät siitä, että trappi on viimeinen vaihtoehto, jos sitä aletaan viljelemään heti toisessa erässä jos päästään johtoon tai ollaan tasoissa.
 
Paljonko Lämsä sai mielestäsi viime kaudella Lukon peliä kehitettyä? Ainakaan liian vaikea ei pelisysteemi ollut totetuttaa, katsomoon Lukon peli näytti loppukaudesta hyvin yksinkertaiselta. Hyökkäyspeli oli kiekko päätyyn ja perään möyrimään riistoa. Omissa keskusta tukkoon ja kiekkoa ulos alueelta. Yksilöiden kautta maalipaikkoja tai suorituksia. Aika paljon jäi minusta viime kaudella rosterin vahvuuksia käyttämättä.

Nyt Lukolla on erittäin luisteluvoimainen joukkue, sääli jos Lämsä laittaa miehet seisomaan keskialueella ja kulmiin möyrimään.
En löydä Lukon loppukauden pelistä oikein mitään osa-aluetta, jonka päälle olisi hyvä rakentaa uutta. Huonot päätykiekot ja träpissä seisominen on seurausta Lukon heikosta kiekollisesta pelaamisesta. Toivottavasti uudistuneella pakistolla saadaan hyökkäystenlähtöihin parempaa laatua, rytmiä ja toisteisuutta, kun Taren oma lintuemon pelikirja ei ole enää sotkemassa.
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Ööö. Itse en löydä minkään näköistä syytä edes pohtia valmentajan vaihdosta joskus elokuun alussa ennen kuin yhtäkään täysmittaista harjoitusottelua saati sitten liigamatsia on pelattu. Mutta kukin pohtii mitä parhaaksi näkee. Tämä aihe on ajankohtainen ehkä joskus marras/joulukuussa.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Ööö. Itse en löydä minkään näköistä syytä edes pohtia valmentajan vaihdosta joskus elokuun alussa ennen kuin yhtäkään täysmittaista harjoitusottelua saati sitten liigamatsia on pelattu. Mutta kukin pohtii mitä parhaaksi näkee. Tämä aihe on ajankohtainen ehkä joskus marras/joulukuussa.
Lämsän kohdalla päätöstä ei välttämättä kannata odottaa joulukuulle asti jos peli ei kulje aiemmin kunnolla. Sen verran kallis rosteri todennäköisesti on, että ainakin itse ottaisin mieluummin vaihtoriskin siinä tilanteessa.

Tietysti annetaan joukkueen ja Lämsän näyttää. Tuskin kukaan täällä kenkii ketään nykyään Pitsiturnauksen perusteella ja tuskin vielä treenipelienkään perusteella. Fakta on kuitenkin se, että kausi alkaa noin kuukauden päästä ja ihan uskottavuuden kannalta homman pitää toimia avausottelussa asti ylivoimineen sun muineen.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Virran ongelma on vain siinä, että yleensä Pekalla kestää sen ainakin parisen kautta saada joukkue pelaamaan omannäköistään kiekkoa. Nykyisessä joukkueessa ei montaa pelaaja ole (Repo, Nyman, Westerholmit), joilla siitä on kokemusta.

Jos Lämsä kauden aikana kenkää saa, niin mielestäni korvaaja pitää olla joku muu, mikäli ensi kaudella jo menestystä halutaan.
+ Morand, joka oli Pekan löytö..

Onko yhteistä kokemusta tai ei, niin tärkeempää on se, onko pelaajat soveltuvia Virran kiekkoon. Mielestäni on. Toivotaan nyt kuitenkin, että Peksiä ei nyt tarvita.
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Lämsän kohdalla päätöstä ei välttämättä kannata odottaa joulukuulle asti jos peli ei kulje aiemmin kunnolla. Sen verran kallis rosteri todennäköisesti on, että ainakin itse ottaisin mieluummin vaihtoriskin siinä tilanteessa.

Tietysti annetaan joukkueen ja Lämsän näyttää. Tuskin kukaan täällä kenkii ketään nykyään Pitsiturnauksen perusteella ja tuskin vielä treenipelienkään perusteella. Fakta on kuitenkin se, että kausi alkaa noin kuukauden päästä ja ihan uskottavuuden kannalta homman pitää toimia avausottelussa asti ylivoimineen sun muineen.
Tottakai pitää olla kriittinen joo. Rauman Lukon liigajoukkue tulevalla kaudella on sen verran laadukas että pudotuspeleihin päästään vaikka valmentajaa ei olisi ollenkaan tai sitä näyttelisi Uotilan pikavuoropysäkki. Tämä antaa seuralle mahdollisuuden olla kärsivällinen ja sitä kautta Lämsälle mahdollisuuden harjoituttaa joukkuetaktiikkaa perusteellisemmin. Tämä siis edellyttäen että Lämsällä on homma hallussa. Mikäli ei joulukuuhun mennessä siltä näytä, on vakavamman pohdinnan paikka. Elokuu ei ehkä ole aika niille pohdinnoille.

Itse koen että kauden alulla ei ole määräänsä suurempaa merkitystä. Meillä on koossa kova jengi.
 
Viimeksi muokattu:

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin Lukko
Mun mielestä suurin ongelma tulevalla kaudella valitettavasti löytyy penkin takaa. Eli Lämsä.

Vaikka pitsistä ei voi päätellä juuri mitään, mutta Tomi tulee todennäköisesti peluuttamaan täysin samanlaista kiekkoa kuin menneellä kaudella. Näillä ukoilla se ei toimi.

Ei mitään seisoskelua ja kiekon dumppaamista päätyyn.
Samaan laariin Kauvosaari. Hyökkäyspeli ja ylivoimat taitaa olla hänen käsialaansa. Ei vakuuta lähiaikoina nähdyt otteet. Enkä tarkoita Pitsiturnausta.
 
Akke P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Luottoa ei pahemmin (ollenkaan) Lämsän suhteen ole, mutta totta helvetissä itse toivon suurta onnistumista ja voittokulkua. Harvemmin nämä asiat kuitenkaan minun uskosta taikka luotosta ovat kiinni.

Valmentajien arviointi on juurikin tätä; tunnepohjalta uskoa ja luottoa – tai sitten ei. Todella harvalla meistä on ulkopuolelta oikeasti ja aidosti kykyä tai mahdollisuutta arvioida hyvää valmennusta tai valmentajaa. Päävalmentajia arvioidaan mielikuvien tai pahimmoillaan penkkikoutsauksen ja lehdistötilaisuuksien pohjalta ja apuvalmentajia heitetään bussin alle oletetun työnjaon perusteella erikoistilanteiden sakatessa. Käytännössä valmentajat tekevät pitkää työpäivää, isossa ryhmässä ja jatkuvassa yhteistyössä ja lopputulemaan vaikuttaa kaikki organisaation palaset pelaajista hallitukseen.

Näkyvin mittari valmennuksen työnjäljelle on peli kentällä; sihvoslaisittain ”peli näyttää kaiken”. Tämäkin on toki yksinkertaistavaa. Lähes kaikki pitkän linjan valmentajat ovat saaneet pelin välillä toimimaan – joskus nopeammin ja joskus hitaammin – ja välillä ei ollenkaan. Ei Pekka Virrankaan kädenjälki ole joka kaudella, joka hetki ja joka kaupungissa pelkästään riemua nostattanut; tulos ja peli voivat vaihdella, vaikka valmentajan ammattitaito olisi sama tai jopa vähitellen kokemuksen mukaan karttuva.

Kuulun itse siihen todella pieneen vähemmistöön, joka oli näkevinään viime kauden aikana myös joitain ajoittaisia pieniä valonpilkahduksia Lukon pelissä. Se, että Lukon peli ajautui passiiviseksi ja korostetun yksinkertaiseksi ja jopa pelokkaaksi, tuntui olevan seurausta, ei niinkään tavoite. Osin se oli seurausta pelin tiettyjen osioiden (maalivahtipeli, muutamat oletetut avainpelaajat, erikoistilanteet, tehottomuus) sakkaamisen mukanaan tuomasta epävarmuudesta, joka tappoi peliä. Osin se oli jonkinlaista henkistä laiskuutta ja uskon puutetta – ja tässä astuu kuvaan valmennus.

Tulevalla kaudella Lämsän tehtävä on ironisesti hyvin yksinkertainen; saada joukkue pelaamaan toivotulla tavalla. Materiaalikin antaa sille nyt paremmat mahdollisuudet. Nyt ei voi enää ”ajautua trappiin” jotenkin kummallisen vastentahtoisesti, jos se ei ole tarkoitus ja jos pelitilanne ei sitä juuri sillä hetkellä aidosti edellytä. Valmennuksen on opetettava, rohkaistava ja ennen kaikkea vaadittava – ja sitä kautta pelin on kehityttävä.

Ja koska kyseessä on tulosurheilu, jos näin ei tapahdu – on muiden aika yrittää.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
@Akke P. Peli näyttää ja jopa parjatut tilastot toisinaan, jos niihin pääsee kunnolla käsiksi ja syventymään.

Viime kaudella mun mielestä ekat 15-20 Liiga peliä Lukko oli hyvä pääasiassa. Sen jälkeen edelleen pääasiassa Lukko pelasi hyvin taulukossa lopulta ylemmäksi päätyneitä vastaan, ei kuitenkaan ihan aina. Bottom-5 joukkueita vastaan Lukko oli kauniisti sanottuna huono, vaikka HPK:n onnistuikin kaatamaan kevään peleissä. Tuohon päälle surkea ylivoima ja epävarmat maalivahdit.

Osasyynä pelin tason ailahtelevuuteen oli varmasti ensimmäisen 4 kuukauden tiivis pelitahti, vähiin jääneet pelitapa treenit ja useat loukkaantumiset, mutta saako valmentaja tuon taakse piiloutua? Tulevalla kaudella ei enää ainakaan.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onkos kukaan ehtinyt treenejä tällä viikolla vakoilemaan? Lähinnä kiinnostaa että mennäänkö samoilla pareilla ja ketjuilla, kuin viime viikolla.
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Onkos kukaan ehtinyt treenejä tällä viikolla vakoilemaan? Lähinnä kiinnostaa että mennäänkö samoilla pareilla ja ketjuilla, kuin viime viikolla.
Itse toivoisin ainakin että pakkiparit laitettaisiin uusiksi.

Vaikka
Peters-Stenqvist
Nousiainen-Almari
Olsson-Viitasalo
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös