Mainos

Rauman Lukko 2024–2025 – kohti ääretöntä ja sen yli

  • 553 927
  • 4 094

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Viisi sopimusta sainaamatta eli ykkös- ja kakkosmaalivahti, the sentteri, ykköspakki ja lauturi.
 

aimohemmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Säppi ja California Golden Seals
Eniten tässä pian päättyvässä kaudessa ketuttaa se, että sen mestaruuskauden jälkeen ollaan ikäänkuin jääty paikalleen. Tuntuu siltä, että se riitti joukkueelle ja ennen kaikkea Lukon johdolle taas muutamaksi vuosikymmeneksi.

Mitä tekee esimerkiksi Tappara mestaruuskauden jälkeen? Satsaa entistä enemmän joukkueeseen, vaikka poislähtijöitä aina tuleekin (tai paremminkin menee). Ei tyydytä vallitsevaan tilanteeseen, sillä tyytymättömyys vallitseviin oloihin on kaiken eteenpäin menon ja kehityksen edellytys. Tietenkin Tampereen fasiliteetit luovat erinomaiset edellytykset jatkuvaan kehittymiseen nykyään uuden hallin myötä. Ja sama koskenee Ilvestä, vaikka mestaruus on toistaiseksi kiertänytkin joukkuetta jo pitkään.

Kuitenkin, tai ehkä juuri siitä syystä, ketuttaa nuo Eerolan puheet TOP-4 -joukkueesta. Samoin ketuttaa UJ:n ainaiset itkut ”kuivista markkinoista”. Mistä ihmeestä nuo toiset joukkueet sitten tekevät noita löytöjä, joita ei tarvitse julkisuudessa perustella ”no otettiin nyt tuollainen, kun muutakaan ei saatu”.

Enpä sitten tiedä. Kuten joskus taisin kirjoittaa, on tämä Lukon kannattaminen lähes yhtä raskasta kuin ajoittaiset, pakolliset reissut Poriin, joita ei luojan kiitos kovin usein tule eteen.

Odottavan aika on pitkä. Milloinkas se Pitsiturnaus taas olikaan? :-)
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Kakkosveskarilla eli Lebedeffillä on jo sopimus ensikaudesta
Kolmosvesksrilla on sopimus tai vaihtoehtoisesti sopimuksen purku.

On muuten aika pirullinen tilanne. Järjetön riski lähteä Lebellä ensi kauteen. Toki hänkin voi kehittyä kesän aikana ja olla se ykkönen. Jos Kalle häneen päättää luottaa ja homma ei toimikaan niin ollaan kusessa. Riski realisoitui. Onko Lukolla miuta vaihtoehtoa kuin hommata se huippuvahti?
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei ainakaan millään tasaisella kaksikolla voida lähteä jos Lebe on niistä toinen. Johonkin Allsveskaniin tms pitäisi lähetyttää kuten Niilo Halonen. Huippuvahdin kakkoseksi saa minun puolestani jäädä, mutta voi olla kyllä kaikkien kannalta järkevämpää sittenkin sopimuspurku.
Mähnä tilanne, kun Lebe tuli kuitenkin Lukkoon ykkösvahdin statuksella ja nousevalla trendilä, ts on kallis kakkonen. Ja pelasi tosiaan sen hyvänkin jakson, joka saa positiivarin minussa ajattelemaan, että josko se siitä, mutta kyllä eilinen oli silti jotenkin viimeinen pisara.
 

Wormatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks
Vähän minua kyllä mietityttää maalivahtien pelaaminen yleisesti. Vaikea uskoa, että Gibsonin ja Leben oikea taso on tämä nyt nähty. Samaa alisuorittamista kuin kenttäpelaajista useammalla. Jossain Vuorion tekemistä kyseenalaistettiin, ja vaikka hänellä onkin erinomaisia työnäytteitä olemassa, niin ehdottomasti mietinnän paikka hänelle tulevaa kautta ajatellen, että onko sittenkään hänenkään työlleen hyväksi ottaa aihioksi sellaisia veskareita, joiden tekniikkaan joudutaan tekemään rajuja muutoksia.

Mietin myös, että vaikka nyt se mottipäinen lyödään kassariin kiinni ja saadaan se todellinen eliittivahti, niin mitenköhän mahtaisi nykyisen pelitavan alla pärjätä. Vähäisiä vetoja maalia kohti ja sitten ne torjuntatilanteet eskaloituu koko viisikon hajotessa. Olisikohan se kuuluisa joukkueen kalleinkaan pärjännyt männäkaudella merkittävästi paremmin, vaikka muutama nähty hörppy olisikin jäänyt näkemättä?
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mietin myös, että vaikka nyt se mottipäinen lyödään kassariin kiinni ja saadaan se todellinen eliittivahti, niin mitenköhän mahtaisi nykyisen pelitavan alla pärjätä. Vähäisiä vetoja maalia kohti ja sitten ne torjuntatilanteet eskaloituu koko viisikon hajotessa. Olisikohan se kuuluisa joukkueen kalleinkaan pärjännyt männäkaudella merkittävästi paremmin, vaikka muutama nähty hörppy olisikin jäänyt näkemättä?
Tuota on tällä kaudella itsekin tullut mietittyä, eli olisiko esim. Rubin/Zagi/Lehtinen tai joku muu ehdoton huippu mitään älyttömän hyvin tuolla suoriutunut. Oma uskomus on sellainen että prosentit olisivat kyllä 90% päälle, mutta eivät niin hyvät mihin on totuttu. Tämän hetken kassareille menee kiekkoja siniseltä/kaukaa joka pelissä se 1-2, joko helposti tai helpon näköisesti. Eilen esim Sportin Svobodan ottelun lopussa tekemiä hanska torjuntoja ei Lebeltä ole tällä kaudella nähty varmaan ainuttakaan (hae kiekko räpylään maskin takaa tulleeseen vetoon).

Ja tosiaan 90% on aika perkeleesti parempi kuin 87-88% ja sillä olisi varmaan muutama peli voitettu enemmän. Jos ensi kaudellakin kassarien torjuntaprosentit alkavat 8:lla, niin sitten on kyllä jotain pahemmin systeemissä rikki, tai täysin väärät pelaajat. Eilenkin ekan ja neljännen maalin antoi vastustajalle Lebe, toisen maalin lahjoittivat Stenkku ja Morand, kolmas oli taas taitava ohjaus, kun Christoffer sai pidettyä Almarin takanaan. Eli hyvälle joukkeelle ja maalivahdille eilen JYPin maaleista todennäköisesti mennyt vain tuo kolmas.
 

Moonshine Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolmen voiton Lukko
Mietin myös, että vaikka nyt se mottipäinen lyödään kassariin kiinni ja saadaan se todellinen eliittivahti, niin mitenköhän mahtaisi nykyisen pelitavan alla pärjätä. Vähäisiä vetoja maalia kohti ja sitten ne torjuntatilanteet eskaloituu koko viisikon hajotessa. Olisikohan se kuuluisa joukkueen kalleinkaan pärjännyt männäkaudella merkittävästi paremmin, vaikka muutama nähty hörppy olisikin jäänyt näkemättä?
Melkein riittäisikin, että ne ylettömät hörpyt jäisivät hörppimättä. Voisin melkein väittää että jos männäkausilla Zagidulin, Lehtisestä puhumattakaan, pelasi Lukolle paljon pisteitä, niin tällä kaudella ei tule mieleen yhtäkään pistepottia jonka voisi suoranaisesti antaa kassarien ansioksi, pistemenetyksiä sitten taas useita.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Melkein riittäisikin, että ne ylettömät hörpyt jäisivät hörppimättä. Voisin melkein väittää että jos männäkausilla Zagidulin, Lehtisestä puhumattakaan, pelasi Lukolle paljon pisteitä, niin tällä kaudella ei tule mieleen yhtäkään pistepottia jonka voisi suoranaisesti antaa kassarien ansioksi, pistemenetyksiä sitten taas useita.
Harveylla oli se hyvä pari viikon jakso syksyllä (nollapelit TPS:aa ja Ässiä vastaan) ja siihen päälle vielä se jatkoon meno CHL:ssa Pardubicea vastaan. Noissa voi kyllä sanoa, että Harvey pelasi pisteet, tai pisteitä Lukolle.

Nykyisillä ei kyllä oikein ole yhtään sellaista matsia, että olisivat seisseet päällään ja Lukko sen takia olisi voittanut... Tai noh, kai Leben Marraskuinen peli Mikkelissä jollain tapaa täyttää kriteerit ja Joulukuun Ilves-peli Raumalla ennen kuin loukkaantui. Gibsonilla nämä uroteot ovat vielä tekemättä, vaikka hänelläkin ihan hyviä esiintymisiä on siellä joukossa. Leben monta hyvää peliä on kyllä mennyt piloille viivojen lepakkokiekkoihin tai muihin totaalisiin kämmeihin. Eilenkin tuli tuollaiset molemmat nähtyä.
 

sohvakoutsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hermes
Lukko kaudella 24-25

X-X-X
X-X

X-Morand-X
X-Almari

Jandric-Krannila-Ylitalo
X-Hayes( en tosin tiedä sopimustilannetta, mutta olisi iso upgrade Abtiin ja Järviseen myös ilkeyden puolesta)

Hämäläinen-X-X

Maalivahdit:
X ja X

Valmentajat:
X, X, X ja Vuorio

Sit aletaa kattelee mitä Kalle keksii noiden äksien paikalle. Tuossa listassa kaikki, jotka mun puolesta saa jatkaa. Loput vittuun Raumalta.
 

Falling Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko kaudella 24-25

X-X-X
X-X

X-Morand-X
X-Almari

Jandric-Krannila-Ylitalo
X-X

Hämäläinen-X-X

Maalivahdit:
X ja X

Valmentajat:
X, X, X ja Vuorio

Sit aletaa kattelee mitä Kalle keksii noiden äksien paikalle. Tuossa listassa kaikki, jotka mun puolesta saa jatkaa. Loput vittuun Raumalta.
Sen tulee näyttää juuri tältä. Repo vielä mukaan ja jokaikinen muu turhake vittuun.
 

PäätyynAsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sysipaska ylivoima, ei luotettavaa/selkeää ykkösmaalivahtia, kamppailupelaamiselle suurimmilta osin allergiset pelaajat ja todennäköisesti sekavasta tajunnanvirrasta koostuva pelikirja.

Noi kun korjataan ensi kaudeksi niin hyvä tulee!
 

Torpeedo99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Noh. Valitettavasti tuskin ollaan Westerholmien yms. jo tehtyjen soppareita purkamassa. Imo tämän kauden joukkueesta jos itse saisin päättää niin jatkoa tulisi ao.

Almari (3 pari ja av)
Abt (jos suostuu 7. pakiksi/rotaatioon)
Repo (2 ketju ja erikoistilanteet)
Jandric (2/3 ketju ja Yv)
Morand (2C ja Yv)
Fontaine (4C)
Ylitalo (4 ketju/rotaatio)
Hämäläinen (Rotaatio)

Loput painukoot muualle
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Brookin voisin pitää. Loppua kohden joukkueen paras puolustaja, kun pääsi Reunasesta eroon. Koko kauden veti Tarmon riippakiveä perässään, paikkaillen pakkiparinsa kaverisyöttöjä. Olisi kiva nähdä Brookin taso koko kauden mitalla, kun vierellä olisi joku laatupelaaja.
 

Kepakko

Jäsen
Ketuttaa niin, että ei jaksaisi edes spekuloida.

Sen tiedän, että ensi kaudella on laitettava vaikka se merikontillinen rahaa ykkössentteriin, jonka vahvuuksiin kuuluu ylivoimapelaaminen sekä maalivahtiin, joka on osoittanut jo tasonsa. Sen jälkeen lähdetään rakentamaan muuta joukkuetta.

Jos sopimuksista ei tarvitse välittää, pitäisin seuraavat pelaajat:

Morand
Jandric
Repo
Brook
Almari
Varauksella pienessä roolissa Abt, Ylitalo

Muutamia muitakin voisin harkita. Tällä hetkellä eniten ketutusta aiheuttavat ylivoimaisesti Westerholmin veljekset, Mattila, ylivoimasta vastaava valmentaja sekä loppu viimein Lämsä.
 

Sinkilä

Jäsen
Nupa on minusta silti erinomainen pelaaja nelosketjuun ja oma kasvatti. Laittaa aina kaiken likoon ja menee ahtaisiin väleihin, vaikka pienikokoinen onkin. Ei väistellyt edes Arellin tai Lauridsenin kaltaisia mörköjä.
Joo ei Lukko häneen kaadu, jos ei myöskään menesty. Ottanut kovalla työllä steppejä liigapelaajaksi.
Varmasti myös edullinen pelaaja.
 

Nurangätine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nupa on minusta silti erinomainen pelaaja nelosketjuun ja oma kasvatti. Laittaa aina kaiken likoon ja menee ahtaisiin väleihin, vaikka pienikokoinen onkin. Ei väistellyt edes Arellin tai Lauridsenin kaltaisia mörköjä.
Jos pitäisi alkaa listata pelaajia joihin kausi kaatui, niin olisi Ylitalo listan viimeisimpiä nimiä. Hyviä steppejä eteenpäin tällä kaudella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös