Rauman Lukko 2023–2024 – mitä tuleman pitää?

  • 641 130
  • 4 492

Lock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tämän tyyppinen nollaus kertoo kyllä sekin siitä,ettei ihan kaikki ole kohdallaan.
Puhutaan ammattilaisista.
Harva asia on viinaa vetämällä mennyt parempaan. Iloon ja juhlaan juominen on sitten eri asia.
Höpöhöpö. Raumalla oli esiintymässä Suomen tämän hetken suosituimpiin kuuluva artisti, jota tälläisessä tuppukylässä tapahtuu suht harvoin.

Joukkueen keski-ikä tällä hetkellä 25 vuotta, tietääkseni yökerhoissa käy tämän ikäistä ryhmää. Vaikka ammattiurheilijoita ovatkin, myös heidän elämäänsä kuuluu mahdollisuus rillutteluun.

Muistaakseni Harri Hakkarainen on jossain haastattelussa maininnut, että joukkueen kalenteriin on määritelty ajankohdat jolloin on luvalla sallittua käydä viihteellä. Ns. vihreä valo liikennevaloissa.

Olisi eriasia, jos tämän kaltaista ”nollaamista” tapahtuisi vaikka playoffien aikaan. Silloin voisi sanoa, ettei ihan kaikki ole kohdallaan.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet

Minä en kyllä keksi ensimmäistäkään hyvää asiaa mitä viina saa aikaseksi, oli kyse minkä ikäisestä henkilöstä tahansa. Se ei suinkaan tarkoita, että ei voisi pitää hauskaa ulkona.

Kaikki tietää että viinapäissään homma lähtee helposti lapasesta, yhtä lailla keskellä kautta peliruuhkassa kuin pleijareissakin.

Se että joukkue viihtyy keskenään myös hallinta ulkopuolellakin on hyvä asia, mutta tuskin tuohon " nollaukseen" on kovin suuri porukka osallistunut kuitenkaan.
 
Zapp

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT, Suur-Lukko
Minä en kyllä keksi ensimmäistäkään hyvää asiaa mitä viina saa aikaseksi, oli kyse minkä ikäisestä henkilöstä tahansa. Se ei suinkaan tarkoita, että ei voisi pitää hauskaa ulkona.

Kaikki tietää että viinapäissään homma lähtee helposti lapasesta, yhtä lailla keskellä kautta peliruuhkassa kuin pleijareissakin.
Empiirisesti olen itse havainnut esimerkiksi poikien mökkiviikonloput silloin tällöin vallan erinomaisena keinona pyyhkiä työjuttujen pölyt pöydältä ja aloittaa taas seuraavalla viikolla ns. puhtaalta pöydältä.

Jatkuva liikakäyttö toki erikseen ja muutenkin yksilökohtaisia juttuja, mutta en nyt välttämättä huonona asiana pidä sitä jos ovat isommallakin joukolla rillutelleet lauantaina. No, tämä tästä. Palstakin voisi nollata nämä pelit ja uuteen viikkoon taas eri meiningillä. Voisi olla hyvä kairata Sportilta suora voitto keskiviikkona niin olisi ehkä henkisesti hieman helpompi tilanne lähteä viikonlopun paikallispeleihin.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Joukkue on täynnä nuoria miehiä, joilla varmasti menojalka vipattaa joskus. Yksi baari-ilta ei maalta merelle vie, jos suhde alkoholiin on terveellä pohjalla. Noiden kavereiden kroppa palautuu pelkästään jo ikänsä puolesta nopeasti. Jatkuva pöntön vetäminen tietenkin tuhoaa enemmän, koska kroppa on kiekkoilijan työkalu.

Paska peli, koutsin treenit pelin jälkeen ja siitä oluen äärelle joukkueen kanssa voi olla hyvinkin käänteen tekevä asia positiiviseen suuntaan. Ja jos ei ole, niin onpahan ainakin kokeiltu.
 
Hurricane2004

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Manchester United
Kun tässä Ilveksen peliä katsoo niin Lukko voisi kyllä tuon Gregoiren hankkia jos Ilves ei anna sopimusta loppukaudeksi. Ikonen - Kainulainen - Gregoire olisi omasta mielestä hyvä nelos kenttä.
 
Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Kun tässä Ilveksen peliä katsoo niin Lukko voisi kyllä tuon Gregoiren hankkia jos Ilves ei anna sopimusta loppukaudeksi. Ikonen - Kainulainen - Gregoire olisi omasta mielestä hyvä nelos kenttä.
Taatusti jatkaa Tampereella.
Parantanut koko ajan.

Ja eiköhän tätä kaveria olla Raumalle tarjottu jo ennen kautta.
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Ilves tuo joukkueen harmoniaa sekoittamaan 0.62 ppg:llä AHL:ssä pelanneen Adam Clendeningin. Sahlstedt näyttää olevan ainoa 'ison' seuran pomo, joka periaatteellisista syistä ei etsi vahvistuksia kesken kautta. Ilveksellä ei taida olla edes sen kummoisempaa pakkiongelmaa (muuta kuin Lancasterin alisuorittaminen).
 
Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Ilves tuo joukkueen harmoniaa sekoittamaan 0.62 ppg:llä AHL:ssä pelanneen Adam Clendeningin. Sahlstedt näyttää olevan ainoa 'ison' seuran pomo, joka periaatteellisista syistä ei etsi vahvistuksia kesken kautta. Ilveksellä ei taida olla edes sen kummoisempaa pakkiongelmaa (muuta kuin Lancasterin alisuorittaminen).
Ilves on se Eerolan Hesarissa mainostama Suurseura.
Lukko ei.

Sanotaanko, että kohtuullinen peräpää Ipalla.
Ei paljoa tarvitse onnikorkkia pyörittää rosterissa.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Iha paska..

Sen puoleen on mielenkiintoista nähdä miten halutaan vastata muuttuviin tekijöihin, vai lyödäänkö luuri kiinni.

Kai siellä jotain on tulossa myös Lukon puolelta, tai sitten ei. Intuitio sanoo, että maaottelutauolla vahvistetaan.
 
Danforth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Luleå HF
Okei - eli kun Ilves hankkii AHL-arvan (kyllä, ekaa kertaa Euroopassa pelaava on aina jonkinasteinen arpa), Lukonkin pitäisi nyt rynnätä markkinoille 500 k€ kanssa ja ostaa ensimmäinen NHL-meritoitunut pakki joka tulee tarjolle?
Koh köh, Keaton Ellerby sekä Sheldon Brookbank koputtelee ovella.
 
Pointtini ei ollut se, että Lukolla pitäisi olla toimistolla paniikkinappula pohjassa tai että juuri nyt tarvittaisiin joku pelaaja sisään joukkueeseen. Pointtini on se, että on vähän tyhmää avoimesti sanoa, ettei haku ole päällä ja "joukkue on valmis". Jos sattuisi tulemaan mahdollisuus hommata joku kova peluri Lukkoon niin pitäisi joko perustella taas julkisuuteen miksi linja muuttui tai kiertää tuota periaatetta (jos se edes on organisaationsisäinen periaate, eikä vain "mediapeliä").
 
Meripoikk

Sahlstedt totesi 4.10. Länsi-Suomessa kysymykseen mahdollisesta uudesta hyökkääjästä:
”Ehkä, jos löytyisi joku sopiva. En kuitenkaan näe, että meillä olisi akuuttia tarvetta.”

Mielestäni tuossa ei ole suljettu pois kumpaakaan vaihtoehtoa, siis että tulee tai ei tule.
 
Oh dios Mio!!!( .. ja sama suomeksi.)

Samalla kun Raumalla jaetaan vapaalippuja kokoopanoon niille jotka jaksaa hallille, ollaan Ilveksessä ajateltu asia hieman toisin.
Kannattaa tsekata linkistä mitä tarkoittaa "leveys", "laatu" "kilpailuasetelma" ja "pelata mestaruudesta".

Sommoro!
 
Okei - eli kun Ilves hankkii AHL-arvan (kyllä, ekaa kertaa Euroopassa pelaava on aina jonkinasteinen arpa), Lukonkin pitäisi nyt rynnätä markkinoille 500 k€ kanssa ja ostaa ensimmäinen NHL-meritoitunut pakki joka tulee tarjolle?
Koh köh, Keaton Ellerby sekä Sheldon Brookbank koputtelee ovella.
Tää on mielenkiintoinen. Siis "arpa"? Hä ja hö.

Jos 0.62 PPG:lla reilut 500 ottelua AHL:ssa dominoinut, NHL:ssa 97 kertaa esiintynyt, jenkkien MM-mitalisti ja kaikki junnumaajoukkueet läpipelannut 30-vuotias kaveri on Liigajäille arpa, niin voitko täsmentää, millainen pelaaja olisi Suomen sarjaan tarpeeksi kova ollakseen suoraan ihan vaan "helvetin kova hankinta/vahvistus"?
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Oh dios Mio!!!( .. ja sama suomeksi.)

Samalla kun Raumalla jaetaan vapaalippuja kokoopanoon niille jotka jaksaa hallille, ollaan Ilveksessä ajateltu asia hieman toisin.
Kannattaa tsekata linkistä mitä tarkoittaa "leveys", "laatu" "kilpailuasetelma" ja "pelata mestaruudesta".

Sommoro!
Niin, ja Ilveksellä ja Lukolla pelaajabudjetti samaa tasoa.
Jotenkin tuntuu että Tampereella eurolla saa vaan enemmän.

Edit. Mutta meillä onkin Teperin ohjelma, joka suodattimen läpi ei Ilveksen hankkima "arpa" olisi pääsyt.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Sen ei pitäisi olla mitenkään uutinen, että jos jompi kumpi tamperelaisista lyö saman pinon euroja kuin Lukko johonkin pelaajaan, niin se lopullinen määräpää on 99 kertaa sadasta Tampere.
Ei, mutta tuskin kokoajan kilpaillaan just samoista pelaajista Tamperelaisten kanssa, vaikka vetovoima sinne on kovempi kaikki hyvät pelaajat ei mahdu noihin joukkueisiin.
 
Ei, mutta tuskin kokoajan kilpaillaan just samoista pelaajista Tamperelaisten kanssa, vaikka vetovoima sinne on kovempi kaikki hyvät pelaajat ei mahdu noihin joukkueisiin.
Tää on itseasiassa hyvin yksinkertainen kaava.
Faktaa:
Ammatikseen jääkiekkoa pelaava haluaa a) ansaita mahdollisimman hyvin b) nostaa hyvää liksaa pelaamisesta c) saada mahdollisimman hyvän sopimuksen d) voittaa pelejä/mestaruuksia.

"Vetovoima", kaupungin koko, ilmasto tai ravintolatarjonta ovat aivan täydellisen toissijaisia asioita. Näitä kun riittävän pitkään toistelee, muuttuvat (palsta)totuuksiksi.
Raumalle pitää tuoda jostain iso kasa rohkeutta, koska se tästä hommasta nyt puutuu.
Epävarmaa, arkaa ja pelokasta.
Pidetään Kalle, pidetään Lämsä ja isoin osa pelaajista. Mutta munat me tarvitaan jostain muualta.

Samaa mieltä @Okkul - siitä että markkinoilla on satoja laadukkaita pelaajia. Edelleen vähintään kymmeniä. Ei ne aina ole samoja ukkoja, jotka Tappara ja Ilves ja IFK sainaa isommalla tarjouksella. Mutta välillä ois ihanaa nähdä muutakin kuin pihistelyä.
Tai no, eihän se ole sitten pihistelyä jos tälle joukkueelle maksetaan 3 miljoonaa. Siinä tapauksessa siellä on monta, jotka saavat aivan liikaa suhteessa kilpailijan samalla rahalla saamaan leveyteen/laatuun.
 
Viimeksi muokattu:

Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
”Olemme Liigan pienimmällä talousalueella, mutta pidämme itseämme suurseurana. Olemme lopettaneet pienuudesta puhumisen, koska me emme ole pieni. Tavoitteet ovat siellä missä kaikilla muullakin. Ponnistamme sijoille 1–4”, Eerola sanoo.

Yllä oleva lainaus Hesarista 24.3.2023.

Jos Tamperelaiset vievät 100/100 haluamansa pelaajan Lukon nenän edestä, voidaanko tuota Contineon puheenjohtajan lausahdusta pitää vain ns. Aivopieruna?
Sitten on vielä IFK, Kärpät, kohta Jokerit.

Samassa jutussa puhutaan kestomenestyksestä ja ettei yksittäiset mestaruudet kiinnosta vaan kymmenessä vuodessa pitäisi tulla muutama pytty ja useampi mitali.

Samaan aikaan ollaan tilanteessa, jossa urheilujohtaja puhuu siitä, ettei haluta leveyttä.
Kaksi edellistä kautta on flopattu.

Kuten aiemmin kirjoitin, itseä ei kiinnosta kuka Lukossa pelaa.
Vain tuloksella on merkitystä.
Eli voittamisella.

Jos halutaan oikeasti olla isoja, sitten pitää yksinkertaisesti tehdä sitä tulosta ja lopettaa selittelyt kaupunkien koosta, vetovoimista, budjeteista etc.

Tämä viestini ei liity mitenkään Ilveksen tämän päivän puolustajahankintaan vaan keskusteluun yleisellä tasolla rosterista yms.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös