Rauman Lukko 2023–2024 – mitä tuleman pitää?

  • 636 075
  • 4 492

Dani55

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ihan tajuton kitinä Lämsästä. Toki Lukkoon olisi ollut melko vaikea saada valmentajaa joka olisi miellyttänyt edes lähelle kaikkia. Jokaisella on tietysti oikeus mielipiteeseen. Ketä muita sitten olisi oikeasti ollut pöydällä vaihtoehtoina. Ihan turha tähän on arvuutella nimiä kun me ei tiedetä ketä olisi ollut saatavilla. Onko vaikkapa Peltosen, Härkälän tai Mason meriitit päävalmentajina sellasia, että voi nauraa Lämsälle? Ei tosiaankaan.

Totuus nyt kuitenkin on se, että Veltsulle oli näytettävä ovea. Jätti ainakin itselleni melko huonon kuvan itsestään ja osaamisestaan. Tulokset ja ilmeinen epäluottamus kopissa sen asian kyllä vahvistavat. Potkut joita ei oltu suunniteltu, oli välttämättömät. Aikaa tuskin on ollut hirveästi päätöksen tekoon. Uskon myöskin että Kalle on enemmän perillä asioista joten näillä mennään.

Nyt kun Lämsä on haukuttu pohjamutiin niin minusta hänellä on lähinnä voitettavaa ja sitä tietenkin ainakin minä toivon. Tuossa kun kuuntelin Petteri Sihvosen tunnin haastattelun niin ihan fiksun oloisia juttuja ainakin siinä Tomi puhui. Pelikirja vaikuttaa juurikin Lukon näköiseltä. Montako suomalaista nykyvalmentajaa on edes valmentanut KHL:ssä? Kohelossa touhu on käsittääkseni todella raakaa ja lähtö tulee erittäin herkästi joten kyllä Tomi siellä jotain teki oikeinkin.

Älkää palstaveljet vajotko synkkyyteen. Katsotaan nyt ensin tämä kortti ennen kuin aletaan perumaan kausikortteja. Parhaimmat taisivat jo ilmoittaa etteivät mene hallille. Ihan käsittämättömiä kommentteja toukokuussa. Ihan kuin hän olisi tehnyt jotain pahaa. Itse annan miehelle mahdollisuuden ihan siinä missä Veltsullekin ja huudan sitten ulos jos siltä näyttää.
 
Kepakko

Itse näkisin, että nuo "kitinät" ovat ihmisten ensireaktioita, ei pitkälle pohdittuja ajatuksia.

Kieltämättä tuoreena Lukko-kannattajana myös oma ensireaktio oli tyrmistyneisyys ja pienimuotoinen shokki. Uskon, että Lukko-kannattajat antavat kyllä reilun sauman näyttää - ynseästä ensireaktiosta huolimatta.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Repo-Westerholm-Westerholm
xx1-Mattila-xx2
Nyman-Fontaine-Krannila
Ylitalo-Kainulainen-Ikonen
Nieminen-Suni

Almari-Stenqvist
Reunanen-yy1
Piipponen-Ervasti
Abt
Korkka

Lebedeff
zz1

Mitä ilmeisimmin siinä on aihio miltä ensi kauden joukkue tulee näyttämään. Hakulinen jos tulee, niin tulee bonuksena, mutta itse olen ymmärryksessä että viimeisten käänteiden johdosta Hakulisen jatkosopimus näyttää entistä todennäköisemmältä.

Ilmeisesti kassakaapissa ei ole mitään skuuppaamattomia sopimuksia jäljellä, joten Kiviharju/Hännikäinen näillä puheilla ankkoja.

Hakusessa siis tulokseen kykeneviä pelaajia.

Ei minun mielestä lainkaan huono tilanne, kun vertaa muihin joukkueisiin. Ennakkoon huhujen mukaan IFK-Kärpät tulee olemaan luonnollisen kovia paperilla ja Ilveksellä on kokonaisuuteen katsottuna pullat kaikkein parhaiten uunissa. Tappara on Grönborgin kanssa ehkä kauden suurin kysymysmerkki, mutta ei ole epäselvyyttä siitä, etteikö tule 100% varmuudella saamaan sellaisen nipun, millä pitäisi mennä neljän parhaan joukkoon.

Lämsän tulo ainakin on adrenaliinipiikki ja selkeä elvytys Lukolle.
 
Viimeksi muokattu:

Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Hakulinen/X - Mattila - Karjalainen/X
Nyman - Westerholm - Westerholm
Krannila - Fontaine - Repo
Ikonen - Kainulainen - Ylitalo/Nieminen/Suni

Eiköhän jengi tosiaan hyökkäyksen suhteen ole jotain tuollaista ja rosteri kyllä riittää sinne TOP4.

Almari - Stenqvist
Reunanen - X
Piipponen - Ervasti
Abt

Pakisto riittää myös, kunhan tuohon X:n kohdalle löydetään riittävän hyvä pelaaja.
 
Riksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko ja Johtaja Virran Dream Team
Hakulinen/X - Mattila - Karjalainen/X
Nyman - Westerholm - Westerholm
Krannila - Fontaine - Repo
Ikonen - Kainulainen - Ylitalo/Nieminen/Suni

Eiköhän jengi tosiaan hyökkäyksen suhteen ole jotain tuollaista ja rosteri kyllä riittää sinne TOP4.

Almari - Stenqvist
Reunanen - X
Piipponen - Ervasti
Abt

Pakisto riittää myös, kunhan tuohon X:n kohdalle löydetään riittävän hyvä pelaaja.
Eikös siitä hännikäisestä ollut jotain huhuja että tulisi meille?
 
Crüe 13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Chicago Blackhawks, P-iirot, ManU.
Ihmettelen jos Karjalainen saa jatkoa. Surkee kausi.
Ei voi olla ykkösheppa noin tehoton. Jos Kestner annettiin
mennä nii...
Ja tuskin tulee palkassa juuri vastaan.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Veltsun joukkueessa alisuorittajia tehon puolesta riitti varsinkin hyökkäyksessä, etunenässä Karjalainen, Kestner ja ehkä Sompistakin olisi erilaisella peluutuksella ollut otettavissa irti enemmän. Revostakaan ei saatu oikeastaan irti lähellekään sitä mitä olisi voinut olettaa.

Jo tuonkin takia mahdollisimman monen edellä mainituista haluaisin nähdä Lukossa toisen valmentajan alaisuudessa. Kestner ja Somppi tosin taitavat olla jo menetettyjä molemmat, tai ainakin Kessu koska Kalle niin on sanonut.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse en kyllä puolla Karjalaisen jatkoja.

Käytännössä kahdelle kärkilaiturille paikka ja niitä haetaan. Vaikka pelaisi ilmaiseksi niin ei kiitos, koska tarvitaan varmaa tulivoimaa.
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Jos neliköstä Repo, Hakulinen, Karjalainen, Hännikäinen kolme pelaa Lukossa ensi kaudella, olen tyytyväinen. Yksi pakki, vaikka se Kivihalme tai vastaavan tasoinen, niin näyttää pakistokin hyvältä. Ja tietenkin toinen maalivahti.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Ihmettelen jos Karjalainen saa jatkoa. Surkee kausi.
Ei voi olla ykkösheppa noin tehoton. Jos Kestner annettiin
mennä nii...
Ja tuskin tulee palkassa juuri vastaan.

Ei Kestnerin annettu mennä, vaan mies meni itse. Veltsun kanssa oli sukset ristissä ja sauvat hukassa.

Karjalaisesta tai hänen suunnitelmistaan en sen tarkemmin tiedä.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Karjalaisen piti olla peräänkuulutettu varma yv-pyssy mutta näin kävi. Pitäisin ale-hintaan.
Itseasiassa tätä varoiteltiin useasti, että ei missään nimessä saa sokaistua Karjalaisen viimeisestä Liiga-kaudesta.

Minään varmana yv-pyssynä en missään vaiheessa miestä pitänyt enkä sitä odottanut, vaan erittäin vahvana kahden suunnan pelaajana, joka ei tee virheitä ja tekee ketjustaan paremman. Tätä kesti ehkä 20 peliä, kunnes katosi kuvasta kuin pieru saharaan.

Samassa roolissa kun on jo Ikonen sekä Nyman, niin itse odotan tasokkaampaa sekä tasaisempaa kärkiketjun laituria.
 
lebak

Jäsen
Jos viime kauden alkaessa oli tunnettuja maalintekijöitä joukkue piukassa, niiin tällä hetkellä se näyttäisi olevan selvä kohde, johon panostaa hankinnoissa ennen kauden alkua. Tietysti lihasta maalin eteen sekä yleistä leveyttä tarvitaan vielä.

Viime runkosarjassa Lukko teki Liigan sivujen mukaan 156 maalia, joista nyt lähtevien pelaajien osuus on 79 (51%). Ylivoimalla Lukko teki 34 maalia, joista lähtevien osuus 17 (50%). Eli karkeasti, jos haluaa päästä viime kauden maalimääriin pitäisi maalintekijöitä löytyä vielä puolet lisää sisään tulijoista/kehittyjistä.

#nimijoukkueppoml%yvavvmyv2av2vkvltm
1.Fontaine GabrielLukkoKH
51​
14​
10,60 %​
3​
0​
1​
0​
0​
0​
0​
0​
2.Repo SebastianLukkoVL
54​
14
6,40 %​
8
0​
2​
2​
0​
2​
1​
0​
3.Hakulinen AnreiLukkoVL
48​
13
12,00 %​
1
1​
3​
0​
0​
0​
0​
1​
4.Gregoire ThomasLukkoOP
57​
13
4,20 %​
1
0​
2​
0​
0​
0​
0​
0​
5.Mattila JuliusLukkoKH
58​
13​
9,10 %​
5​
2​
6​
0​
0​
0​
0​
1​
6.Kainulainen HarriLukkoKH
60​
10​
7,50 %​
3​
0​
3​
0​
0​
0​
0​
0​
7.Karjalainen JereLukkoOL
59​
10
4,40 %​
4
0​
4​
0​
0​
2​
1​
1​
8.Kestner JoshLukkoOL
48​
10
6,10 %​
2
0​
3​
0​
0​
1​
0​
1​
9.Reunanen TarmoLukkoOP
59​
10​
3,50 %​
3​
1​
0​
0​
0​
0​
0​
4​
10.Ikonen HenriLukkoKH
59​
10​
9,50 %​
0​
1​
4​
0​
0​
0​
0​
2​
11.Nyman LinusLukkoVL
59​
8​
6,20 %​
3​
0​
1​
0​
0​
0​
0​
0​
12.Saarela AnttiLukkoKH
41​
7
7,50 %​
0
0​
0​
0​
0​
0​
0​
0​
13.Somppi OttoLukkoKH
59​
5
4,30 %​
0
1​
0​
0​
0​
0​
0​
2​
14.Almari NiclasLukkoVP
60​
4​
3,00 %​
0​
0​
1​
0​
0​
0​
0​
0​
15.Heshka ShaunLukkoOP
57​
3
1,60 %​
1
0​
0​
0​
0​
0​
0​
0​
16.Abt MatthewLukkoVP
51​
2
1,80 %​
0
0​
1​
0​
0​
0​
0​
0​
17.Nieminen KimLukkoOL
42​
2​
4,80 %​
0​
0​
0​
0​
0​
0​
0​
0​
18.Ylitalo NiklasLukkoOL
42​
2​
3,70 %​
0​
0​
1​
0​
0​
0​
0​
0​
19.Piipponen SamuliLukkoVP
59​
2​
1,60 %​
0​
0​
1​
0​
0​
0​
0​
0​
20.Pavelka TomasLukkoVP
53​
2
2,10 %​
0​
0​
0​
0​
0​
0​
0​
0​
21.Ervasti KalleLukkoOP
44​
2​
2,30 %​
0​
0​
1​
0​
0​
0​
0​
0​
 
Raymond

Heshka ei tehnyt yhtään maalia Lukossa, joten ei pitäisi olla näissä laskelmissa mukana.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Karjalaisen lähtö varmistunut? Kotisivujen pelaajalistaa päivitetty. Karjalainen poistettu. Myös Helomaa poistettu.

Repo, Hakulinen ja Somppi vielä listoilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös