Vähän kauempaa asiaa katsoen, eli suomalaisen jääkiekon ja SM-Liigan kannalta tämä asia on mielestäni kaikkea muuta kuin ongelma. Olen loppuun asti valmis pitämään pääni siinä asiassa, että Ralen tuoma kiekollinen pelityyli on jopa huonosti toimiessaan käsittämättömän paljon mukavampaa seurattavaa kuin Toivolan "Mennään ilman taktiikkaa" -sekametelisoppa. Ennen en esim. Arasta pitänyt, mutta nykypelsujen pelityyli on jotain, mitä on puuttunut pidemmän aikaa jääkiekosta. Kahvauksesta kun päästiin suurimmaksi osaksi eroon, on seuraava askel "vanhanajan kiekkoon" juuri tällaiset valmentajat ja pelisystemit. Voin luvata, etten olisi DNA-areenalla käynyt tällä kaudella, mikäli Toivola olisi penkin takana; samalla voin luvata käyväni siellä tällä kaudella, vaikka tappioita tulisi.
Niin ja se Ulkomaalaisten, Lindgrenin ja Tuomaisen peluutus... Samaa mieltä ollaan. Jotain pitäisi muuttua ja muuttuneekin lähiaikoina - ainakin toivottavasti.
Uraman pelitapa on tosiaan näyttävä, mutta pitkällä tähtäimellä voitollisesti pelattuna se on myös materiaalin kannalta erityisen haastava. Mika Toivolahan edusti käytännössä toista äärilaitaa, jossa keskityttiin hallitsemaan tiettyjä alueita kaukalosta useimmiten kiekottomana ja hyökkäyspeli perustui taitaviin yksilöihin, kuten Kivenmäkeen tai Forrestiin. Näiden yksilöiden puute tuli sitten esiin Lukossa. Urama taas edustaa linjaa, jossa kiekkoa periaatteessa pelataan joukkueena kaikissa tilanteissa ja kaikissa osissa kaukaloa, eli pyritään karrikoidusti pitämään kiekko 60 minuuttia omalla joukkueella.
Voittava pelitapa on mielestäni näiden kahden hallittu yhdistäminen siten, että valitaan aika ja tilanne, jossa pelataan kiekollista peliä ja toisaalta tarvittaessa annetaan kiekko vastustajalle ja aletaan pelaamaan kiekotonta aluepeliä. Rautakorpihan oli Tappara vuosinaan puhdas aluepelin valmentaja, joka sitten Lukossa ja nyt Kerhossa on siirtynyt johonkin näiden kahden tavan rajoille. Ehkä kuitenkin niin, että painottaa edelleen tiukkaa aluepeliä siinä määrin, että luovuus loppuu tiukassa paikassa, kuten esimerkiksi kävi Ässiä vastaan kevään 06 pudotuspeleissä. Jukka Jalonen taas on Rautakorven ja Uraman väliltä ja perustaa ehkä eniten suomalaisista valmentajista hyökkäyspelinsä 1 vs 1 tilanteiden voittamiseen kaikkialla kaukalossa, eli Jalonen on valmis ottamaan riskejä enemmän kuin Rautakorpi, mutta Jalosellakin on kuitenkin selkeä aluepeliajatus takataskussa. Eli Uraman täytyisi analysoida huolellisesti seuraavia asioita;
1. Missä kannattaa ottaa kiekollista riskiä? Onko järkeä rakentaa peliä joka tilanteessa omalla alueella lyhytsyötöillä vai onko järkevää antaa vastustajlla ja pyrkiä kiekonriistoon lähempänä vastustajan maalia?
2. Mikä on se minimi pelinopeus, joka tuottaa todellisia maalintekotilanteita? Eli kiekon hallinalla on helppo tuottaa näennäisiä maalitilanteita ja voittaa esimerkiksi laukaukset selvästi, mutta päästäänkö niille parhaille paikoille? Pelinopeuden kasvattaminenhan lisää kiekollisen pelin vaikeusasteen toiseen potenssiin ja toisaalta kasvattaa riskiä vastustajan ilmaisiin maalintekomahdollisuuksiin.
3. Roolitus, kenellä on lupa olla kiekollisesti luova? Luulisin, että Lukon materiaali ei riitä neljän ketjun samaan tyyppiseen pelitapaan.
4. Onko Vehanen oikean tyyppinen maalivahti pelitapaan, jossa laukauksia tulee erässä viisi, mutta kolme parhaalta paikalta. Mielestäni ei, mutta tälle ei tietysti voi mitään tällä kaudella.
Eli summana sanoisin, että Lukko ajautuu Lehkosen ajan tilanteeseen, jossa joukkue pelaa näyttävää, mutta ei pitkällä tähtäimellä voitollista peliä. Itse aina salaan ihailin Lehkosen Lukkoa, parhaimillaan peli oli loistavan näyttävää ja ainakin muutaman kerran esimerkiksi Porissa taululla oli rumat numerot Lukolle.