Loistavia pohdintoja, joista osa on asiaa ja osa ehkä asian sivusta.
Mitä nykyiseen Artukaisten halliin tulee, niin sijaintikaan ei välttämättä ole totaalinen nono, mutta yhteydet ovat. Hallille on vaikea päästä ilman omaa autoa. Juna-, siirto- tai paikallisbussiyhteydet ovat puutteelliset. Enkä tarkastele asiaa vain jääkiekon näkökulmasta, vaan myös yleisesti tapahtumapaikkana. Fölin bussiyhteys pelipäivinä on melko "tietäjät tietää" -kategoriaa – yhdelle pysäkille on vain mentävä jonottamaan. Kynnystä pitäisi madaltaa huomattavasti. TPS/Gatorade-brändätty pysäkki ja selkeä lähtöpiste olisi tarpeen niin, että aivan ummikkokin osaisi ja uskaltaisi luottaa löytävänsä perille julkisilla. Itse uskalsin ulkopaikkakuntalaisena ensimmäistä kertaa bussilla hallille mennä vasta, kun sain liittyä paikallisten tuttujen vanaveteen.
Kun mietitään urheilun ja kulttuurin ulkopuolisia tapahtumia, Gatorade Center jää täysin sivuun – sekä tilojensa että heikon saavutettavuutensa vuoksi. Liikenteen solmukohdassa sijaitseminen on iso etu Ratapihalle. T. Tapahtumatuottaja
Gatorade Centerin tilat eivät myöskään sovellu muuhun kuin urheiluun ja konsertteihin. Ymmärtääkseni Ratapihan areenan fokus on monipuolisemmassa tapahtumatoiminnassa, ei pelkästään suurissa tilaisuuksissa. Siksi yksinkertaista matematiikkaa "100 isoa tilaisuutta vuodessa" ei kannata käyttää arviointiperusteena, sillä tulovirrat voisivat muodostua monipuolisemmasta käytöstä. Tilojen skaalautuvuus ja potentiaalinen synergia ympäröivien palveluiden kanssa ansaitsevat ison yläpeukun. Lisäksi uutisointi Nokia-areenan kannattamattomuudesta on ollut mutkien suoriksi vetämistä – siinä on jätetty ymmärtämättä, miten esimerkiksi lainarahoituksen kustannukset ja korkojen muutokset vaikuttavat. Harva on oikeasti perehtynyt siihen, mitä omistajien tekemät järjestelyt tarkoittavat hallin talouden kannalta.
Jos hetkeksi niille sivuraiteille: kannattaa tutustua viime vuonna julkaistuihin Turun seudun kasvuennusteisiin. Niissä kiteytettiin hyvin, että jos ennustusten keskikäyrä (ei optimistisin mutta ei myöskään pessimistisin) väestönkasvusta, sijoittumisesta ja väestöprofiilin muutoksesta toteutuu, Fölin matkustajamäärät kasvavat entisestään ja linjojen kapasiteetit eivät riitä. Asiantuntijat arvioivat, että mikäli nykyinen kumipyöräliikenne jatkuu, Turun keskustaan ei vuonna ~2040 ole asiaa muilla kuin linja-autoilla. Jottai pitäis keksiä eikä jumiutua taas menneeseen. Satuin seuraamaan ennusteen julkaisutilaisuutta, mutta tässä vielä linkki uutiseen aiheesta, jos kiinnostaa tutustua tarkemmin:. YLE: Turun väestöennuste povaa nopeaa kasvua – kovimmassa skenaariossa kolmannes enemmän asukkaita 2040
Jaksan aina ihmetellä uuden kotikuntani päätöksenteon kankeutta. Kävin aiheesta hyvän keskustelun, ja yksi merkittävä ero Tampereen ja Turun välillä voi olla se, että siinä missä Tampere on kokonaisuudessaan melko tuore keksintö, Turku on seissyt samalla paikalla ennen internetiä ja sen jälkeen. Konservatiivinen poliittinen kankeus kaikkea uutta kohtaan yhdistyy siihen konkreettiseen ongelmaan, että jokainen lapionisku maahan johtaa vuosien vääntöön museoviraston kanssa. Tamperelaiset – niin asukkaat kuin päättäjätkin – ovat paljon mukautuvampia muutoksiin, kun kaikki on suhteellisen uutta joka tapauksessa. Tampereelle ajaessa kaupungin siluetti muuttuu jatkuvasti kaupungin kehittyessä. Turussa tapeltiin vuosia voiko Börssin julkisivun purkaa ja rakentaa uusiksi vai pitääkö uuden talon rakentua vanhan julkisivun taakse. Lopputulos sama, mutta aikaa saatiin kyllä hukattua. HS: Turku ja Tampere aloittivat suunnitelmat raitiotiestä yhtä aikaa 1990-luvulla. Tampereen ratikka on jo valmis, Turku taas on jumiutunut suunnitelmien limboon.
Mitä tulee siihen, että mitä X rahalla voitaisiin tehdä siellä sun täällä versus laittaa infraan, niin kasvua ja kehitystä ei synny ilman kehittyvää infraa. Tampereella investoidaan paljon, mutta jokainen käyrä näyttää myös eteenpäin. Turusta ei voi sanoa samaa. Juuttuminen menneeseen samalla, kun maailma muuttuu ympärillä, on varma tapa päätyä samanlaiseksi sukujuhlien suosikkisukulaiseksi, joka katkeroituneena marisee takapöydässä, mitä joskus oli. Kaikki ymmärtävät, että Turussa on ollut huonoa taloudenpitoa ja että projektit ovat ylittäneet budjettinsa reippaasti. Mutta ei ole hyvä peruste olla jatkossa tekemättä mitään vain siksi, että "aina menee enemmän rahaa kuin pitäisi". Voisi olla hedelmällisempää hiillostaa päättäjiä ja miettiä, miten huono taloudenpito torjutaan, eikä miten kehitys pysäytetään.
Mitä nykyiseen Artukaisten halliin tulee, niin sijaintikaan ei välttämättä ole totaalinen nono, mutta yhteydet ovat. Hallille on vaikea päästä ilman omaa autoa. Juna-, siirto- tai paikallisbussiyhteydet ovat puutteelliset. Enkä tarkastele asiaa vain jääkiekon näkökulmasta, vaan myös yleisesti tapahtumapaikkana. Fölin bussiyhteys pelipäivinä on melko "tietäjät tietää" -kategoriaa – yhdelle pysäkille on vain mentävä jonottamaan. Kynnystä pitäisi madaltaa huomattavasti. TPS/Gatorade-brändätty pysäkki ja selkeä lähtöpiste olisi tarpeen niin, että aivan ummikkokin osaisi ja uskaltaisi luottaa löytävänsä perille julkisilla. Itse uskalsin ulkopaikkakuntalaisena ensimmäistä kertaa bussilla hallille mennä vasta, kun sain liittyä paikallisten tuttujen vanaveteen.
Kun mietitään urheilun ja kulttuurin ulkopuolisia tapahtumia, Gatorade Center jää täysin sivuun – sekä tilojensa että heikon saavutettavuutensa vuoksi. Liikenteen solmukohdassa sijaitseminen on iso etu Ratapihalle. T. Tapahtumatuottaja
Gatorade Centerin tilat eivät myöskään sovellu muuhun kuin urheiluun ja konsertteihin. Ymmärtääkseni Ratapihan areenan fokus on monipuolisemmassa tapahtumatoiminnassa, ei pelkästään suurissa tilaisuuksissa. Siksi yksinkertaista matematiikkaa "100 isoa tilaisuutta vuodessa" ei kannata käyttää arviointiperusteena, sillä tulovirrat voisivat muodostua monipuolisemmasta käytöstä. Tilojen skaalautuvuus ja potentiaalinen synergia ympäröivien palveluiden kanssa ansaitsevat ison yläpeukun. Lisäksi uutisointi Nokia-areenan kannattamattomuudesta on ollut mutkien suoriksi vetämistä – siinä on jätetty ymmärtämättä, miten esimerkiksi lainarahoituksen kustannukset ja korkojen muutokset vaikuttavat. Harva on oikeasti perehtynyt siihen, mitä omistajien tekemät järjestelyt tarkoittavat hallin talouden kannalta.
Jos hetkeksi niille sivuraiteille: kannattaa tutustua viime vuonna julkaistuihin Turun seudun kasvuennusteisiin. Niissä kiteytettiin hyvin, että jos ennustusten keskikäyrä (ei optimistisin mutta ei myöskään pessimistisin) väestönkasvusta, sijoittumisesta ja väestöprofiilin muutoksesta toteutuu, Fölin matkustajamäärät kasvavat entisestään ja linjojen kapasiteetit eivät riitä. Asiantuntijat arvioivat, että mikäli nykyinen kumipyöräliikenne jatkuu, Turun keskustaan ei vuonna ~2040 ole asiaa muilla kuin linja-autoilla. Jottai pitäis keksiä eikä jumiutua taas menneeseen. Satuin seuraamaan ennusteen julkaisutilaisuutta, mutta tässä vielä linkki uutiseen aiheesta, jos kiinnostaa tutustua tarkemmin:. YLE: Turun väestöennuste povaa nopeaa kasvua – kovimmassa skenaariossa kolmannes enemmän asukkaita 2040
Jaksan aina ihmetellä uuden kotikuntani päätöksenteon kankeutta. Kävin aiheesta hyvän keskustelun, ja yksi merkittävä ero Tampereen ja Turun välillä voi olla se, että siinä missä Tampere on kokonaisuudessaan melko tuore keksintö, Turku on seissyt samalla paikalla ennen internetiä ja sen jälkeen. Konservatiivinen poliittinen kankeus kaikkea uutta kohtaan yhdistyy siihen konkreettiseen ongelmaan, että jokainen lapionisku maahan johtaa vuosien vääntöön museoviraston kanssa. Tamperelaiset – niin asukkaat kuin päättäjätkin – ovat paljon mukautuvampia muutoksiin, kun kaikki on suhteellisen uutta joka tapauksessa. Tampereelle ajaessa kaupungin siluetti muuttuu jatkuvasti kaupungin kehittyessä. Turussa tapeltiin vuosia voiko Börssin julkisivun purkaa ja rakentaa uusiksi vai pitääkö uuden talon rakentua vanhan julkisivun taakse. Lopputulos sama, mutta aikaa saatiin kyllä hukattua. HS: Turku ja Tampere aloittivat suunnitelmat raitiotiestä yhtä aikaa 1990-luvulla. Tampereen ratikka on jo valmis, Turku taas on jumiutunut suunnitelmien limboon.
Mitä tulee siihen, että mitä X rahalla voitaisiin tehdä siellä sun täällä versus laittaa infraan, niin kasvua ja kehitystä ei synny ilman kehittyvää infraa. Tampereella investoidaan paljon, mutta jokainen käyrä näyttää myös eteenpäin. Turusta ei voi sanoa samaa. Juuttuminen menneeseen samalla, kun maailma muuttuu ympärillä, on varma tapa päätyä samanlaiseksi sukujuhlien suosikkisukulaiseksi, joka katkeroituneena marisee takapöydässä, mitä joskus oli. Kaikki ymmärtävät, että Turussa on ollut huonoa taloudenpitoa ja että projektit ovat ylittäneet budjettinsa reippaasti. Mutta ei ole hyvä peruste olla jatkossa tekemättä mitään vain siksi, että "aina menee enemmän rahaa kuin pitäisi". Voisi olla hedelmällisempää hiillostaa päättäjiä ja miettiä, miten huono taloudenpito torjutaan, eikä miten kehitys pysäytetään.
Viimeksi muokattu: