Mainos

Ratapihalle uusi monitoimihalli?

  • 276 677
  • 1 741

Aserty

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Mulle on ainakin sanottu messukeskuksen parkkipaikalla, että ilmainen pysäköinti koskee ainoastaan hallin omaa parkkipaikkaa. Tästä on kyllä jo useampi vuosi aikaa, joten ehkä on muuttunut?
 
charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Päivän TS:ssä taas juttua ratapihan hankkeesta.

Jutun pihvi:
SRV on tehnyt hankkeesta alustavia kustannuslaskelmia. Tarkemmat suunnitelmat ja kustannusarvio valmistuvat kesäksi, jonka jälkeen hankkeen rahoittajat tekevät investointipäätöksen.

– Suunnittelu on edennyt hyvin. Olen aika optimistinen, että tässä käy hyvin, Sipola tuumaa.

Jos investointipäätös saadaan kesällä aikaan, niin rakennustyöt pääsevät käyntiin jo ensi vuonna.

SRV oli toteuttamassa Tampereen Kantta ja Nokia Arenaa, joten yhtiöllä on tuoretta tietoa areenaluokan hankkeen haasteista ja mahdollisuuksista. Turun vinkkelistä katsottuna Tampereen hanke on oiva harjoituskappale, josta voidaan Turussa laittaa vähän paremmaksi.
 
Aserty

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Monella tuntuu unohtuvan se, että vaikka Artukainen on monelle hyvä tai jopa parempi paikka kuin Ratapiha, niin erittäin todennäköisesti löytyy paljon enemmän sellaisia joiden mielestä asia on päinvastoin. Iso osa autolla kulkevista joutuu nytkin ajamaan keskustan läpi ja varsinkin pelin jälkeen ruuhkaa muodostuu kauas hallilta, koska niin moni joutuu lähtemään samaan suuntaan. Jos halli olisi keskustassa, niin poistumisliikenne hajaantuisi paremmin eri suuntiin. Puhumattakaan joukkoliikenteen tehokkaammasta hyödyntämisestä. Tätä parantaisi entisestään raitiotie ja varsinkin lähijunat.

Harmi vain, että halli on jäämässä niin pieneksi. Toki eteenpäin mennään kun istumapaikkojen määrä lisääntyy nykyisestä. Gatorade Centerin seisomapaikat ovat huonot, menevät kaupaksi vain poikkeustapauksissa ja lipunmyynti hidastuu merkittävästi kun istumapaikat loppuvat. Esim. Tappara-pelissä olisi varmasti ollut reippaasti enemmän ihmisiä, jos jakkaroita vain olisi riittänyt. Myös alakatsomopaikkoja on suhteessa aivan liian vähän. Ne myydään aina ensin loppuun ja yläkerta vasta sen jälkeen kun parempaa ei enää ole tarjolla. Tämä on ongelma myös taloudellisesti, koska yläkerran liput ovat niin paljon halvempia.
 
Tony Clifton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, K-67
Päivän TS:ssä taas juttua ratapihan hankkeesta.

Jutun pihvi:
Oliko tuo "uutinen" mitään muuta kuin ilmainen mainos ja yritysesittely SRV:stä? Myönsivät sentään, että työstä on pulaa ja tekemistä kaivattaisiin. Onko urakoitsija oikea taho arvioimaan hallin tarvetta ja rakentamisen ajankohtaa? Näihin julkaisuihin pitäisi aina lyödä ylös alkuun leima *kaupallinen yhteistyö*.
 
La vague

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura, Jukka Vilander, Canadiens, DIF
Itselle koko hallikuvio aiheuttaa hyvin ristiriitaisia tunteita. Mielestäni Turku kaipaa aivan ehdottomasti Ratapihahankkeen kaltaisia panostuksia. Toisaalta nykyinen halli palvelee mielestäni aivan loistavasti tarkoitustaan ja on eittämättä yksi Suomen toimivimmista jäähalleista. Monitoimiareenana toimimisesta en sen sijaan ole kauhean vakuuttunut.

Itselle Turkuhalli on erittäin rakas ja 90-luvulla matkan Tepsin kanssa aloittaneena tuo halli on minulle lähes yhtä kuin TPS:n jääkiekkotoiminta. Sijainniltaankin omiin tarpeisiin "Raision pelto" on täydellinen, matsirutiineihin on aina kuulunut "kävellen matsiin ja matsista kotiin". Ymmärrän toki, että olen pienessä vähemmistössä asian suhteen, mutta tuntuu välillä, että tällainen vaihtoehto vähän unohtuu keskustelusta. Siinä toki ei ole mitään uutta, että Länsi-Turkua ja läntistä Turun seutua väheksytään.

Tässä tullaankin suureen kysymysmerkkiin hallikysymyksen kannalta. "Merellistä Länsi-Turkua" ollaan suunnitelmissa kovasti kehittämässä ja tätä pidetään yhtenä merkittävän kaupungin kasvusuuntana. Myönnettäköön, että aikataulu ja toteutumisen varmuus ovat molemmat kyllä hyvin vahvan epävarmuuden peitossa. Herättää vaan kovasti ajatuksen josko kuitenkin kannattaisi panostaa nykyisen hallin kehittämiseen? Fasiliteeteiltäänhän halli on näin amatöörin silmään varsin hyvässä kunnossa ja "Globen-uudistuksella" siitä voisi saada vielä pitkäksi aikaa erittäin toimivan kokonaisuuden. Jos julkisen liikenteen panostuksilla mm. raideratkaisuihin saataisiin kulkuyhteydet parannettua, saatettaisiin olla todella toimivassa kokonaisuudessa: uudistetussa hallissa, julkisen liikenteen uudessa solmukohdassa lähellä kaupungin uusinta kasvualuetta.

No, käsittääkseni realiteettien valossa visio lienee täysin ylioptimistinen ja epärealistinen. Ratapihan keskus lienee siis järkevämpi vaihtoehto. Ainoa suuri mutta mielestäni Ratapihan hallissa on sen koko. En pysty käsittämään, että on päädytty (vaikkakin realiteettien pakosta) katsojakapasiteetiltaan noin paljon pienempään kokonaisuuteen. Toki jos @Aserty :n tiedot istumapaikkojen määrän kasvusta pitää paikkansa, ei kokonaisuus tunnu enää niin pahalta.

Kokonaisuutena ja varsinkin kaupungin kehityksen kannalta olen itse kallellaan Ratapihan puoltamiseen, mutta mielestäni tuo Länsi-Turku -visio on vähän unohtunut tässä keskustelussa. Lisäksi sellainen pelko on persiissä, että ei se uusi areena välttämättä tunnukaan enää "omalta" ja "Tepsiltä"
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Oliko tuo "uutinen" mitään muuta kuin ilmainen mainos ja yritysesittely SRV:stä? Myönsivät sentään, että työstä on pulaa ja tekemistä kaivattaisiin. Onko urakoitsija oikea taho arvioimaan hallin tarvetta ja rakentamisen ajankohtaa? Näihin julkaisuihin pitäisi aina lyödä ylös alkuun leima *kaupallinen yhteistyö*.
Tuolla on muutama urakoitsija, jotka Suomessa pystyy tuon tason urakoihin. Kai tuo oli selainen me ainakin ollaan mukana.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Onko tuosta ratapihan hallin operoinnista ollut mitään juttua?

Pääseekö Tepsi nauttimaan ravintolaannosten maun lisäksi niiden tuotosta ja saako Turku Live olla keikkajärjestäjänä vai korjaako jo perustettava halliyhtiö rahat noista?
 
Josp

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS & Bolts

Muistelisin että olisi jo alustavat sopimukset että Turku Live toimisi uuden areenan operaattorina. Eikös se ole ihan loogistakin jos molemmilla on kuitenkin sama omistuspohja.
 
Aserty

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Toki jos @Aserty :n tiedot istumapaikkojen määrän kasvusta pitää paikkansa, ei kokonaisuus tunnu enää niin pahalta.
Täytyy korjata omia sanomisia, että varmaa tietoa tästä ei minulla ole. Olikohan Gatoradella istumaan ja aitioihin noin 8000-8500 ja seisomaan 2000-2500? Oli jäänyt mieleen että uusi areena vetäisi 10 000, mutta taitaakin olla noin vain konserteissa ja peleissä vain n. 9000? No eipä siinä sitten varmaan isoa eroa valitettavasti ole.

Seisomapaikat olisi varmasti paljon suositumpia, jos ne olisi mutkan ja Nokia areenan tyyliin ”oikeassa katsomossa” eikä käytävillä missä näkyvyydestä ei ole takeita. Toki kannattajakatsomo saisi olla seisomakatsomo ja mielellään isompi kuin nykyinen.

Katsojakeskiarvoja kun katselee niin pienemmän ymmärtää, mutta harmi että kunnianhimoa ja yritystä paremmasta ei näytä olevan.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Muistelisin että olisi jo alustavat sopimukset että Turku Live toimisi uuden areenan operaattorina. Eikös se ole ihan loogistakin jos molemmilla on kuitenkin sama omistuspohja.

Eikö tuolla ratapihahankkeella ole kuitenkin huomattavasti laajempi omistuspohja kuin Tepsillä?

Kaupunki ja muitakin sijoittajia.

Joten luulisi haluttavan myös monitoimihallilta tuottoa mahdollisimman hyvin?
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Eikö tuolla ratapihahankkeella ole kuitenkin huomattavasti laajempi omistuspohja kuin Tepsillä?

Kaupunki ja muitakin sijoittajia.

Joten luulisi haluttavan myös monitoimihallilta tuottoa mahdollisimman hyvin?
Luutavasti sijoittajia kiinnostaa eniten kiinteistöstä tulevat vuokratuotot. Joku matsien kaljanmyynti on aika pieni puro.
 
raisionjoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Täytyy korjata omia sanomisia, että varmaa tietoa tästä ei minulla ole. Olikohan Gatoradella istumaan ja aitioihin noin 8000-8500 ja seisomaan 2000-2500? Oli jäänyt mieleen että uusi areena vetäisi 10 000, mutta taitaakin olla noin vain konserteissa ja peleissä vain n. 9000? No eipä siinä sitten varmaan isoa eroa valitettavasti ole.

Seisomapaikat olisi varmasti paljon suositumpia, jos ne olisi mutkan ja Nokia areenan tyyliin ”oikeassa katsomossa” eikä käytävillä missä näkyvyydestä ei ole takeita. Toki kannattajakatsomo saisi olla seisomakatsomo ja mielellään isompi kuin nykyinen.

Katsojakeskiarvoja kun katselee niin pienemmän ymmärtää, mutta harmi että kunnianhimoa ja yritystä paremmasta ei näytä olevan.
Vaikka miten taiottaisiin ja oltaisiin kunnianhimoisia, en usko että täyttöaste nousisi nykyistä pienemmässäkään hallissa jatkuvasti lähelle sataa, joten joku 9000 lienee ihan hyvä kapasiteetti. Areenan muokattavuus lienee tässä se avaintekijä. Eli miten saadaan kapasiteetti optimoitua ensisijaisesti Tepsin tarpeille sopivaksi, toissijaisesti miten saadaan katsomo+kenttäkapasiteetti eri ratkaisuin näille "maailmantähdille" suuremmaksi vrt. nykytilanne. Jotkut EHT:t tai MM-kisat jossa "all-seater" ei nyt ainakaan pitäisi olla prioriteettilistalla kovinkaan korkealla, koska tod.näk Turku ei missään tapauksessa olisi pääarena.

Aihetta varmaan sivuttu, mutta miten nykylainsäädännöllä tuollaiset muokattavat seisomakatsomot saavat ottaa porukkaa, rajoittuuko ainoastaan samaan määrään mitä istumaan menisi vai saako pakata tiukemmin kunhan kaikille on poistumistie tms? Eli olisiko kapasiteetin kasvattaminen seisomatilaa tarvittaessa lisäämällä mahdollista silloin kun turkulaiset herää siihen että on "tuote kunnossa".
 
La vague

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura, Jukka Vilander, Canadiens, DIF
Katsojakeskiarvoja kun katselee niin pienemmän ymmärtää, mutta harmi että kunnianhimoa ja yritystä paremmasta ei näytä olevan.
Tämä juuri! Kyllä Turun kokoisessa kaupungissa ja Suomen yhdellä vahvimmista urheilubrändeistä on potentiaalia parempaan.

Itsellä oli mielikuva 8000 katsojan hallista, mutta tuo lähemmäs 9000 kuulostaa toki jo paremmalta.

Jos Turussa päästäisiin asukaslukuun suhteutettuna sen kuuluisan Tampereen joukkueiden runkosarjakeskiarvoon, oltaisiin noin 6500 keskiarvossa. Tosin siellä sisämaakaupungissa hoki-innostuneet jakaa kaksi liigajoukkuetta, joten potentiaalia olisi Turussa korkeampaankin lukuun?

Mut ehkä ne lajin kulta-ajat sitten ovat ohi ja tuo on se järkevä taso katsojakapasiteetille. Ihmetyttää sikäli kun tämänkin kauden esityksillä sinne pellolle on jo runkosarjassa löytänyt pariinkin otteeseen sellaisia 7000-10 000 yleisöjä.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Tuo hallin koko on vähän kaksipiippuinen juttu. Teoriassa TPS ei tarvitsisi uudenkaan hallin kanssa edes tuota 9000 katsojan hallia. Toisaalta kuitenkin playoffeissa jäisi monta tuhatta ilman lippua. Jotenkin tuntuu hassulta mennä isommasta pienempään halliin, mutta kai se on vain fakta, että nyky TPS ei ole niin seksikäs että isoa hallia tarvittaisiin tarpeeksi usein.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Luutavasti sijoittajia kiinnostaa eniten kiinteistöstä tulevat vuokratuotot. Joku matsien kaljanmyynti on aika pieni puro.

Tokkopa nuo nyt pelkästään hyvää hyvyyttään kymmeniä miljoonia halliosaankaan laittavat. Joten varmaan siltäkin osalta jotain tuottoa haluavat, on se sitten se 2 myytyä olutta tahi areenan muu oheistuotannot.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings

Tuo halli on maksanut itsensä takaisin sillä sekunnilla kuin kuokat osuvat ensimmäisen kerran maahan. Sillä troijalaisella sumuverholla saatiin kuitenkin kaupungin paras kiinteistökehitysalue ja vielä kaupunki työntämään 50milliä lisää fyrkkaa kassaan.
 
raisionjoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuo hallin koko on vähän kaksipiippuinen juttu. Teoriassa TPS ei tarvitsisi uudenkaan hallin kanssa edes tuota 9000 katsojan hallia. Toisaalta kuitenkin playoffeissa jäisi monta tuhatta ilman lippua. Jotenkin tuntuu hassulta mennä isommasta pienempään halliin, mutta kai se on vain fakta, että nyky TPS ei ole niin seksikäs että isoa hallia tarvittaisiin tarpeeksi usein.
Ainakin itselläni nousee odotusarvo ottelutapahtumaa kohtaan huomattavasti kun tietää että halli täyttymässä. Väitän myös että ainakin osalla ihmisistä jostain paitsi jäämisen pelko ruokkii lipunmyyntiä positiivisessa mielessä, kun halutaan olla mukana. Kapasiteetiltaan "sopivamassa" hallissa tuota ilmiötä olisi helpompi ruokkia läpi kauden ja mahdollisesti sillä olisi kasvattava vaikutus yleisökeskiarvoon. Silläkin kustannuksella että joku 1500 myöhäisherännäistä per ottelu ehkä jäisi keväisin rannalle ruikuttamaan.
 
Varmaankin näin.

Mutta olin vain alunperin kiinnostunut pääseekö Tepsi hallintuotoista hyötymään vai halliyhtiökö se laittaa ne takataskuun Tepsin maksaessa kiltisti vuokransa.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Ainakin itselläni nousee odotusarvo ottelutapahtumaa kohtaan huomattavasti kun tietää että halli täyttymässä. Väitän myös että ainakin osalla ihmisistä jostain paitsi jäämisen pelko ruokkii lipunmyyntiä positiivisessa mielessä, kun halutaan olla mukana. Kapasiteetiltaan "sopivamassa" hallissa tuota ilmiötä olisi helpompi ruokkia läpi kauden ja mahdollisesti sillä olisi kasvattava vaikutus yleisökeskiarvoon. Silläkin kustannuksella että joku 1500 myöhäisherännäistä per ottelu ehkä jäisi keväisin rannalle ruikuttamaan.
Aikaisemminkin sanonut, että jos TPS pelaisi 5000 vetävässä hallissa käytännössä kaikki pelit olisi sold out ja vapautuvia kausikortteja jonotettaisiin. Pari kertaa kun jäät ilman lippua juuri niistä peleistä, joita haluat katsoa, niin ei tarvita mitään jäätävän kovaa myyjää, että saa kausikortin kaupaksi. Joku 9000 lienee ihan passeli kapasiteetti. Ei sekään kovin usein myy loppuun, mutta aika paljon useammin kuin nykyään.

Kunhan saadaan samanlainen pääty kuin Telekakkosella on olisin erittäin tyytyväinen.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Tuo hallin koko on vähän kaksipiippuinen juttu. Teoriassa TPS ei tarvitsisi uudenkaan hallin kanssa edes tuota 9000 katsojan hallia. Toisaalta kuitenkin playoffeissa jäisi monta tuhatta ilman lippua. Jotenkin tuntuu hassulta mennä isommasta pienempään halliin, mutta kai se on vain fakta, että nyky TPS ei ole niin seksikäs että isoa hallia tarvittaisiin tarpeeksi usein.

Pelataan runkosarja ratapihalla ja pleijarit typhoonissa. Match made in heaven.

Vitsi vitsi, oikeastihan tuo on juuri noin miten sanoit. Liian pikkuinen pleijareihin ja liian iso runkkariin.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
TPS on koko hallihankkeessa pelkkä sumuverho, rahastuskeino ja jopa jonkin asteinen painostuskeino, jotta grynderit saavat tahtonsa läpi. Halli ei siksi loppujen lopuksi tule ratkaisemaan pätkän vertaa TPS:n talousongelmia. Olkoon hallin katsojakapasiteetti mikä hyvänsä ja halliin johtava joukkoliikenne mitä muotoa tahansa. Siksi kannattaakin keskittyä puhumaan ennemminkin aidasta kuin aidan seipäistä (=TPS). Grynderien kannalta hanke on täyskymppi. Siitä heille pitää nostaa hattua, kun ovat sen tällä tavalla saaneet junailtua Itselleen.
 
Ejy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepes
Isot pahat grynderit, kehtaavatkin kehittää kaupunkia! Nojoo, gryndaus on ongelma tietyissä tilanteissa, mutta kyllä niitä gryndereitäkin tarvitaan että Turussa yhtään mitään tapahtuu. Jos ratapihahanketta ei ikinä olisi ollut olemassa, niin montakohan vuosikymmentä oltaisiin saatu odottaa että kaupunki saa tontille mitään aikaiseksi?
 
Tyrannos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rohkeat maljannostajat
TPS on koko hallihankkeessa pelkkä sumuverho, rahastuskeino ja jopa jonkin asteinen painostuskeino, jotta grynderit saavat tahtonsa läpi. Halli ei siksi loppujen lopuksi tule ratkaisemaan pätkän vertaa TPS:n talousongelmia. Olkoon hallin katsojakapasiteetti mikä hyvänsä ja halliin johtava joukkoliikenne mitä muotoa tahansa.
Haa, klassinen argumentointivirhe. Vaikka ensimmäinen virke olisi totta, jälkimmäinen ei seuraa siitä. Toisin sanottuna, vaikka TPS olisi hallihankkeessa sumuverho, halli voisi silti ratkaista TPS:n talousongelmat.

Ja kääntäen: vaikka TPS ei olisi sumuverho, voi olla, että halli ei "loppujen lopuksi tule ratkaisemaan pätkän vertaa TPS:n talousongelmia".
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Onko se suomalaisen kaupungin menestyksen mittapuu, että lähes kaupungin parhaalle paikalle rakennetaan hirvittävä betonikasa.
Olisiko Turussa kuitenkin vielä sen verran vapaata maata, ettei tarvitsisi 12-kertoksisia asuintaloja tänne rakentaa eikä myöskään rautatien päälle jotain ” elämyskeskusta” . Parin - kolmenkymmenen vuoden päästä viimeistään ihmetellään, miksi Turku on aikoinaan ollut niin lyhytnäköinen, että on sallinut tuollaiset rumilukset keskusta-alueelle rakentaa, mutta tämähän on asia, jota nyt ei saa ääneen sanoa, kun pitää matkia maaseutukaupuki Tamperetta joka on niin edistyksellinen että pois alta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös