Ratapihalle uusi monitoimihalli?

  • 262 802
  • 1 703

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Turussa ei kannattaisi olla niin tyhmiä, että ruvetaan matkimaan muita kaupunkeja ja kuvittelemaan, että sillä tavoin edessä on onni ja autuus. Ei jokaisessa suomalaisessa vähänkään isommassa kaupungissa voi olla ”kansiareenaa ja ratikkaa” kaupungin veronmaksajien rasitteena. Siksi toivoisin päättäjiltä rohkeampaa ajattelua, mihin kannattaa veronmaksajien rahoja sijoittaa ja mihin ei.
Turku on täynnä uusia asuntoalueita(esim. Herttuankulma), jotka ovat rakennettu liian tiheästi grynderien voiton maksimoimisen takia ja sen takia asumisviihtyvyys niissä on todella huonoa kaikin tavoin. Siksi näitä ”grynderien unelmia” ei tarvita Turkuun yhtään lisää eikä ainakaan Ratapihan alueelle, jossa tilaa ei yksinkertaisesti ole asunnoille ja hallille. Siksi tuo suunnitelma on susi jo syntyessään.
Toivottavasti turkulaisilla politikoilla on järki päässä ja hylkäävät tällaiset järjettömyydet ja Turkua ruvetaan kehittämään muulla tavoin kuin grynderien ehdoilla, jotta Turku tulevaisuudessa erottuisi Helsingistä ja Tampereesta sillä tavoin, että täällä ei ole tehty niitä virheitä, mitä noissa kaupungeissa on tehty vaan täällä on keskusta pysynyt elävänä ja valoisana sekä asumistiheydeltään väljänä eikä koko keskustaa ole ”betonoitu” järkyttävän kaameilla korkeilla kerrostaloilla, joista asukkaat haluavat lähteä pois pienistä kopeistaan väljempään asumisympäristöön heti kun vaan pääsevät.
Turun kannattaisi siis kulkea ihan rohkeasti täysin eri suuntaan kuin Helsinki ja Tampere. Valitettavasti usko siihen, että rohkeutta kehittää Turusta erilainen kaupunki ei turkulaispolitikoista löydy, koska Turun-taudin perinteet ovat täällä niin syvällä ja sidokset gryndereihin eri polittisilla ryhmillä hyvinkin laajat.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings

Olen sanasta sanaan samaa mieltä, o tempora!
 
Tuuletin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps, änäri suomalaiset
Turku tulevaisuudessa erottuisi Helsingistä ja Tampereesta sillä tavoin, että täällä ei ole tehty niitä virheitä, mitä noissa kaupungeissa on tehty vaan täällä on keskusta pysynyt elävänä ja valoisana sekä asumistiheydeltään väljänä eikä koko keskustaa ole ”betonoitu” järkyttävän kaameilla korkeilla kerrostaloilla
Paljon samaa mitä itsekin ajattelen, mutta kaupunkikehitys noin yleismaailmallisesti ei tue tälläisiä ajatusta, että rakennetaan löyhästi ja jätetään ihmiselle tilaa olla ja rakastaa jopa kaupungissa. Intresseissä on ihan eri asiat kuin pienen kaupunkilaisen hyvinvointi.
 
Ewald

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Florida Panthers, Magpies
Lopultakin, mihin ihmeeseen Suomessa tarvitaan n+1 kpl (n=0,1,2,3,....) uusia isoja halleja? En millään jaksa uskoa, että niille kaikille olisi nimbali kysyntää, että täyttöaste pysyisi niin hyvänä, että ne olisivat jokainen taloudellisesti kannattavia. Edes jääkiekko ei vedä halleja täyteen muuta kuin uutuuden viehätyksessä. TPS:n kotipeleissä tällä kaudella täyttöaste oli 43%! Jos joku haluaa rakentaa hallin niin silvuplee! Siitä vaan, mutta omalla rahalla! Sillai kai se menisi markkinataloudessa, että noi pytingit nousevat vain, jos se on taloudellisesti kannattavaa. Ei siihen pidä mennä veronmaksajien rahoja hakkaamaan.
 
Khoenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat
Se mikä mua tässä eniten mietityttää, on miten käy Tepsin kummisetien mikäli tää uusi halliprojekti ei toteudu... Jotenkin jäänyt kuva että uusi halli ollut iso osa heidän halustaan lähteä tähän mukaan ja "auttaa sekä kehittää" Tepsin talous vakaammalle pohjalle... Sen takia siihen kylkeen muistaakseni myös sitä hotellia mietittiin junaradan viereen joka olisi ainakin osittain myös Tepsin omistuksessa... Jatkuva rahanlähde.
Mikäli tää ei toteudu... Mielenkiintoista nähdä minkä johtopäätöksen herrat tekevät.
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Lopultakin, mihin ihmeeseen Suomessa tarvitaan n+1 kpl (n=0,1,2,3,....) uusia isoja halleja? En millään jaksa uskoa, että niille kaikille olisi nimbali kysyntää, että täyttöaste pysyisi niin hyvänä, että ne olisivat jokainen taloudellisesti kannattavia. Edes jääkiekko ei vedä halleja täyteen muuta kuin uutuuden viehätyksessä. TPS:n kotipeleissä tällä kaudella täyttöaste oli 43%! Jos joku haluaa rakentaa hallin niin silvuplee! Siitä vaan, mutta omalla rahalla! Sillai kai se menisi markkinataloudessa, että noi pytingit nousevat vain, jos se on taloudellisesti kannattavaa. Ei siihen pidä mennä veronmaksajien rahoja hakkaamaan.
Ideahan tässä on se että areenan pitäisi kasvattaa vetovoimaa ja houkutella isoja artisteja paikalle, ei pelkästään kiekkojoukkueen saamiseksi kantakaupunkiin.

Se että onko Turku talousalueena sellainen että sinne saataisiin isoja konsertteja jatkuvalla syötöllä? Helsinki on kuitenkin lähellä, joten kun Hartwall saadaan joskus takaisin niin tuleeko Turusta yhtäkkiä jonkinlainen merkittävä kiertuekaupunki.

Kun sota joskus loppuu ja Hartsu lunastetaan niin sen jälkeen vasta saadaan vertailukelpoisia lukuja.
Jääkiekon osalta Turku ei koskaan pärjää Tampereelle, sieltä kun puuttuu kokonaan toinen joukkue ja vastakkainasettelu.
En usko kenenkään lopulta uskaltavan ottaa näin isoa riskiä ennen kuin nähdään mitä on Nokian käyttöaste silloin kun pääkaupungissakin on Areena käytettävissä.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Turussa ei kannattaisi olla niin tyhmiä, että ruvetaan matkimaan muita kaupunkeja ja kuvittelemaan, että sillä tavoin edessä on onni ja autuus. Ei jokaisessa suomalaisessa vähänkään isommassa kaupungissa voi olla ”kansiareenaa ja ratikkaa” kaupungin veronmaksajien rasitteena. Siksi toivoisin päättäjiltä rohkeampaa ajattelua, mihin kannattaa veronmaksajien rahoja sijoittaa ja mihin ei.
Missäs kaupungeissa sitten kannattaa olla kansiareena ja ratikka? Mikä määrittää, että niitä kannattaa olla.
Kyllähän Turku pitäisi tehdä investointien kannalta houkuttelevammaksi. Hienoa että Ratapihan aluetta kehitetään ja tullaan kehittämään. Mutta mielipiteitä sekin jakaa.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Missäs kaupungeissa sitten kannattaa olla kansiareena ja ratikka? Mikä määrittää, että niitä kannattaa olla.
Kyllähän Turku pitäisi tehdä investointien kannalta houkuttelevammaksi. Hienoa että Ratapihan aluetta kehitetään ja tullaan kehittämään. Mutta mielipiteitä sekin jakaa.
En millään muotoa vastusta Ratapihan kehittämistä, mutta tuo kehittäminen pitäisi tapahtua kaupungin asukkaiden ehdoilla ja näkökulmilla eikä gryndereiden. En millään usko, että Turusta löytyisi niin paljon pieniä ja ahtaita betonikoppeja rakastavia asukkaita, että niitä pitää rakentaa monta 12-kerroksista möhkälettä Ratapihalle. Näitä ei sinne halua muut kuin grynderit ja heidän poliittiset aisankannattajansa.
Ratapihaa markkinoidaan elämyskeskuksena. Tehdään siitä siis elämyskeskus kaupungin asukkaille eikä toimita grynderien pillin mukaan ja rakenneta uutta slummia, jossa kukaan ei viihdy.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege

Omakotitaloja ja rivareitako sinne pitäisi rakentaa? Yleisesti keskusta-alueella kannattaa panostaa suhteellisen tiiviiseen rakentamiseen. Silti jonkin verran trendinä on ollut, että ehkä vähän isommat kerrostaloasunnut ovat olleet pienempiä suosittumpia. Itsellekin voisi joku penthouse kelvatta hallin kuopeesta.
 
Ei nyt kannata heti vetää hernettä nenuun, jos itse on eri mieltä ja hyväksyy betonibunkkerit Ratapihan kaunistukseksi. En itse ainakaan kyllä missään kohtaa huomannut ehdottaneeni omakotitaloja Ratapihalle vaan sellaista elämyskeskusta, jossa kaikille kaupungin asukkaille ja turisteille olisi jotain elämyksellistä. Se ei tarkoittanut omakotitaloja tai rivitaloja.
 
charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Turussa ei kannattaisi olla niin tyhmiä, että ruvetaan matkimaan muita kaupunkeja ja kuvittelemaan, että sillä tavoin edessä on onni ja autuus.

Tämä on kyllä omituinen toteamus. Mikä ihmeen tarve Turulla olisi keksiä pyörää uudelleen - ja jos pitää keksiä niin mikä se toinen suunta olisi? Pitäydytään menneisyyden ratkaisuissa eikä tehdä mitään?
Jos ajatellaan kansiareenaa, niin Tampereelta voidaan nähdä että se on vallan toimiva ratkaisu - toki heillä halli kaipasi joka tapauksessa päivittämistä joten se korosti uuden areenan asemaa. Ratikka heillä myös vetää ennätysmääriä matkustajia ja verkoston laajennukset ovat hyvässä vauhdissa. Asiat menevät juuri oikeaan suuntaan.
Turun viivyttely on tullut maksamaan nousseina kustannuksina kuten ollaan jo nähty, mutta toisaalta ollaan voitu seurata Tampereen tilannetta ja parannella suunnitelmia tarvittaessa.

Omasta mielestä nämä esitetyt suunnitelmat ovat taas hyviä, en ollenkaan vastusta että matsiin voi jatkossa kulkea kävellen eikä kököttää autoruuhkissa tullessa ja mennessä, taikka kulkea bussilla joka kiertää kaikki maitolaiturit.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Omasta mielestä nämä esitetyt suunnitelmat ovat taas hyviä, en ollenkaan vastusta että matsiin voi jatkossa kulkea kävellen eikä kököttää autoruuhkissa tullessa ja mennessä, taikka kulkea bussilla joka kiertää kaikki maitolaiturit.
Hallin kävelyetäisyydellä ei kyllä asu niin paljon ihmisiä, etteikö toimivat liikenneyhteydet olisi hallin taloudelle ensiarvoisen tärkeä ominaisuus.
Tuohon halliin ei toimivia ratikkayhteyksiä Turun kaupungin alueelta saada järkevällä rahalla aikaiseksi eli kyllä autoliikenne pitää saada toimimaan ja nyt se on jätetty ihan huomioimatta, koska tilaa sille ei yksinkertaisesti ole. Siksi se kannattaa nyt unohtaa ja vasta myöhemmin herätä todellisuuteen, että menipäs suunnitelmat tältä osin tyypilliseen turkulaistapaan ihan pieleen, mutta enää ei voi mitään.
 
WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, I Giallorossi
Tässä kerrostalojen ja betonihelvettien rakentelusta täysin samaa mieltä, näissä ei tarvitse apinoida ketään muuta. Turku on omasta mielestä edelleen Suomen kaunein kaupunki heittämällä, enkä vaihtaisi koskaan esim. Tampereeseen, vaikka ratikalla mielummin matkustaisinkin kun bussilla.

Areenan sijainti ratapihalla on taas omasta mielestä ainakin jollain tasolla perusteltua, kun yhteydet on loistavia. Lisäksi verrattuna Artukaisiin, kävelymatkan päässä hallilta (2km säteellä) asuu ihan hieman enemmän väkeä, kuin Artukaisissa. Näiden ihmisten kynnys lähteä peliin on varmasti matalampi, kun ei tarvitse hypätä edes autoon.

Itsellä ei sinällään ole mitään ongelmaa Artukaisten kanssa, mutta en kokonaan tyrmää ajatusta uudesta hallista ratapihalle. Jos tuo halli sinne tullaan rakentamaan joka tapauksessa, niin silloin kannattaa pitää mielessä, että ei lähdetä apinoimaan Tampereelta. Hallissa on nyt faniryhmät saaneet tapella ja tappelevat edelleen erinäisistä asioista.

Jos tarkoitus on rakentaa päävuokralaista (TPS) silmälläpitäen myös muuhun soveltuva halli, on asia ihan ok. Jos taas rakennetaan Tampereen vastaavaa PIENEMPI monitoimiareena, joka ei siis kykene kilpailemaan keikkojen kanssa Tamperetta vastaan, mutta on yhtä huono kannattamiselle kuin Tampereen vastaava, niin jättäkää tekemättä. Joko-tai, ei mitään välimallin räpellystä, koska tuosta jää vaan ihan kaikille tasapuolisesti paskan maku suuhun.

Mitä tulee verorahoihin, niin selvää tietysti on, että tämänkaltaiset projektit pitäisi tehdä yksityisellä rahalla. Samaan aikaan, voi niitä verorahoja huonomminkin käyttää, joten tästä en vielä yöunia menetä, tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.

Eniten vituttaa, kun TPS itsessään on jonkinlaisessa välitilassa nyt ja tuntuu, että kaikki toiminta odottaa Ratapihaa. Jos tuo ei onnistu, niin mitä sitten tehdään? Jos Ratapiha järjestyy, onko siihen asti luvassa enemmän tai vähemmän välikausia, vai mitä tässä tehdään? Powerpointit oli jossain kohtaa, että vuosikymmenen loppupuolella pelaillaan Ratapihalla ja TPS ei tee enää tappioita. Paljonko tämän puolesta uskaltaa lyödä vetoa, että lykätään vielä aika kauas?
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Mitä tulee verorahoihin, niin selvää tietysti on, että tämänkaltaiset projektit pitäisi tehdä yksityisellä rahalla. Samaan aikaan, voi niitä verorahoja huonomminkin käyttää, joten tästä en vielä yöunia menetä, tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.
Onkos paljon vastaavia hankkeita, missä rahoitus olisi pelkkää yksityistä. Tuskimpa.
Kaupunki ja yksityiset sijoittajat molemmat saavat tuloja tälläisistä hankkeista, niin kai molempien pitää silloin kustannuksiinkin osallistua.
Eiköhän monessa ole juuri verorahoja ja yksityistä rahaa. Mahdollisesti jotain EU-tukia myös.
 
WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, I Giallorossi
Onkos paljon vastaavia hankkeita, missä rahoitus olisi pelkkää yksityistä. Tuskimpa.
Kaupunki ja yksityiset sijoittajat molemmat saavat tuloja tälläisistä hankkeista, niin kai molempien pitää silloin kustannuksiinkin osallistua.
Eiköhän monessa ole juuri verorahoja ja yksityistä rahaa. Mahdollisesti jotain EU-tukia myös.
Joo, en siis tätä kiistä ja turhempaankin voi rahaa käyttää. Tässä projektissa vaan varsinkin oli aluksi kova vimma päällä ja rahaa piti olla riittämiin, mutta nyt koko ajan tuntuu, että kaupungin osuus kasvaa ja ketään ei enää kiinnosta samalla tavalla.

Mutta joo, haluaisin itse vaan jotain konkretiaa tässä asiassa. Joko lyödään suunnitelmat ja päivämäärät lukkoon tai se naula arkkuun, ei tässä nyt ainakaan ole päätä eikä häntää.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Onkos paljon vastaavia hankkeita, missä rahoitus olisi pelkkää yksityistä. Tuskimpa.
Kaupunki ja yksityiset sijoittajat molemmat saavat tuloja tälläisistä hankkeista, niin kai molempien pitää silloin kustannuksiinkin osallistua.
Eiköhän monessa ole juuri verorahoja ja yksityistä rahaa. Mahdollisesti jotain EU-tukia myös.
Miksi kaupungille lykätään 50 miljoonan vastikkeeton rahoitusvaade projektin sille osalle, minkä jokainen vähänkään talousasioista perillä oleva tietää jo etukäteen olevan niin tappiollinen, ettei siihen yksityistä rahaa saada. Miksei kaupungille tarjota mahdollisuutta ja osuutta päästä osalliseksi rakennusgryndauksesta? Voisi joskus näin kaupunkikin saada veronmaksajien rahalle jotain tuottoa. Nyt tällä suunnitellulla mallilla kaupungin rahat menevät aivan harakoille.
 
Kyllähän se ihan järjettömältä tuntuisi rakentaa uusi halli kun meillä on Suomen toiseksi paras halli jääkiekon katsomiseen. Tai sekin kyllä mielipidekysymys, että onko se ryssien Jaffala muka parempi. Toki ehkä meidän halli on liian iso, mutta keväisin aivan suvereeni akustiikkansa ja jyrkän rakenteensa vuoksi. Sieluttomalla Tampereen hallilla ei mitään jakoa tässä. Pelkään että uusi halli olisi yhtä köyhä tunnelmaltaan ja muutenkin sieluton pakettiratkaisu.

Itse ehkä lähtisin ennemmin miettimään vaihtoehtoisia keinoja miten kulkua matsiin keskustasta ja takaisin keskustaan helpotetaan. Samoin myös parkkeeraamisen Artukaisiin voisi tehdä ilmaiseksi.

Utopiassani keskustassa olisi TPS-center, sisältäen TPS-shopin, pubin ruualla ja juomalla, sekä ilmaiset bussikolonnat hallille ja takaisin. Ja pian raitiovaunuyhteyden. Tietysti myös pitäen sisällään yhteistyösopimuksen keskustan tyhjien parkkihallien kanssa.
 
ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sur.. eikun "Turkuhupaisaa" on ollut seurata tätä vuosia kestänyttä Ratapihan hallihanketta. Kannattaisikohan oikeasti luovuttaa?
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Huomaan, että täällä TPS-osiossa on paljon sellaista positiivista ajattelua, että nyt pitäisi Turun poliitikkojen laittaa jäitä hattuun ja oikein kunnolla ruveta pohtimaan, onko tämän kaltaisessa hankkeessa, mitä grynderit nyt yrittävät ajaa läpi, todellakaan mitään järjellistä pohjaa koko kaupungin asukkaita ajatellen.
Olen positiivisesti tästä yllättynyt ja on hienoa, että ei haluta koko kaupunkia rakentaa massiivisia betonimöhkäleitä täyteen. Jos tämä pystytään estämään, tulevat sukupolvet kiittävät nykypäättäjiä, kun eivät lähteneet bisnesmiesten kelkkaan kölin alta vedettäviksi.
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
En millään usko, että Turusta löytyisi niin paljon pieniä ja ahtaita betonikoppeja rakastavia asukkaita, että niitä pitää rakentaa monta 12-kerroksista möhkälettä Ratapihalle. Näitä ei sinne halua muut kuin grynderit ja heidän poliittiset aisankannattajansa.
Näitähän sinne nimenomaan halutaan.
Vuokratuotto on parempi ja helmpompi myydä tarvittaessa.
Lisäksi kaupunkiin muuttavat ovat pääsääntöisin yksiöihin tulevia, sijainnista vielä plussaa.
Perheet perustetaan muualle kuin isojen kaupunkien keskustoihin. Harvalla on varaa kolmioon Ratapihalta kun taas jollain saattaa olla mahdollisuus hankkia yksiö.

Ihan muuten sellainen huomio vielä että Kansiareenan talossa näyttäisi olevan 5kpl yksiöitä myynnissä 350k pyynnillä. Kolmiosta saat samassa kompleksissa maksaa yli 700k.
 
Varmaan Turusta tai Turkuun muuttavista ei niin paljon varakkaita yksin asuvia henkilöitä löydy, jotka pystyvät maksamaan tuollaisia hintoja pikkuriikkisestä betonikuutiosta että tarvitaan alueelle useita 12-kerroksisia taloja. Vuokratasokin tuollaisissa miniasunnoissa on sen verran korkea, ettei ihan heti ensimmäisenä kiinnosta muutto niihin.
En tiedä, onko Turun mikään pakko antaa tuo alue sijoittajien temmellyskentäksi. Nyt julkisuuteen tulleet havainnekuvat alueesta ovat suorastaan järkyttäviä. Mitä sitten rakennelmat ovatkaan jos ja kun toteutuvat.
 
Niitä rakennetaan tasan niin kauan kuin riittävää kysyntää sellaisille on. Kenenkään ei ole pakko sellaista hankkia kun vaihtoehtojakin on. Esimerkiksi Raision Haunisiin kaavaillut kerrostalot hyllytettiin kun kauppa ei käynyt samaan malliin.

Mielestäni ne havainnekuvat olivat ihan mukiinmeneviä.
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Varmaan Turusta tai Turkuun muuttavista ei niin paljon varakkaita yksin asuvia henkilöitä löydy, jotka pystyvät maksamaan tuollaisia hintoja pikkuriikkisestä betonikuutiosta että tarvitaan alueelle useita 12-kerroksisia taloja. Vuokratasokin tuollaisissa miniasunnoissa on sen verran korkea, ettei ihan heti ensimmäisenä kiinnosta muutto niihin.
En tiedä, onko Turun mikään pakko antaa tuo alue sijoittajien temmellyskentäksi. Nyt julkisuuteen tulleet havainnekuvat alueesta ovat suorastaan järkyttäviä. Mitä sitten rakennelmat ovatkaan jos ja kun toteutuvat.
Harva niitä omaan käyttöön ostaakaan. Tampereen markkinoita kun katsoo niin kummasti ne ovat halutuimpia ja löytyy ihmisiä jotka kykenevät nelinumeroisen summan vuokraa maksamaan.

Muihin sun mielipiteisiisi mulla ei ole kommenttia mutta se, ettei pieniä betonikuutioita haluttaisi parhaalle paikalle, ei pidä paikkaansa. Sitä ihmiset haluavat. Sitä halutaan Helsingissä ja Tampereella. Siksi niitä sinne nousee.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Kyllähän se ihan järjettömältä tuntuisi rakentaa uusi halli kun meillä on Suomen toiseksi paras halli jääkiekon katsomiseen. Tai sekin kyllä mielipidekysymys, että onko se ryssien Jaffala muka parempi. Toki ehkä meidän halli on liian iso, mutta keväisin aivan suvereeni akustiikkansa ja jyrkän rakenteensa vuoksi. Sieluttomalla Tampereen hallilla ei mitään jakoa tässä. Pelkään että uusi halli olisi yhtä köyhä tunnelmaltaan ja muutenkin sieluton pakettiratkaisu.

GC:n suurimmat ongelta ovat sijainti, joka kanssa pystyy elämään, mutta sille ei voi mitään tehdä ja omasta mielestäni vielä isompi se, että halli vaatii +5000, että sinne saa hyvää tunnelmaa. Käytännössä kuitenkin +7000, jotta halli pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Tähän nyt voisi vaikuttaa piemmillä ja isommilla muutoksilla.

Kuten olen aikaisemminkin sanonut, niin toivottavasti uusi halli rakennetaan urheilu kärjellä eikä konsertti kärjellä. KV-stadionilla on omat äänisuunnitelijat, että tunnelma saadaan mahdollisimman hyväksi. Näitä oppeja pitäisi käyttää. Kuvat ja tiedot vaikuttaa ihan hyvältä, mitä uuden hallin suunniltemista on nähnyt ja kuullut.

Suurin ongelma tässä on kustannusten nousu ja samalla rakentamisen hiipuminen. Tässä mahdollisuus yhtälöön, että homma ei enää toimi, mutta yleensä mitä keskustampaan rakennetaan niin sen vähemmän on riskejä.
 
Aserty

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Gatorade Centerin ongelmana on myös kalleimpien paikkojen pieni määrä. Alakerrassa on istumapaikkoja n. 3700, joista kalleimman luokan paikkoja A2-A5 ja C1-C3 katsomoissa on vain n. 1500 eli n. 14% nykyisestä 10500 katsojan maksimikapasiteetista. Alakerran päädyissä on jonkun verran keskihintaisia paikkoja, mutta selvästi suurin osa on halvimman kategorian paikkoja (yläkerta, seisoma, fanikatsomot ja ringside). Hinnat saa tietenkin itse päättää, mutta alakerran pitkän sivun paikkoja ei lisää saa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös