Rasismista

  • 82 162
  • 992

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Rasismi on jälleen ruvennut nostamaan päätään Joensuussa. Ulkomaalaisten autoja ja muuta omaisuutta on vahingoitettu ja tuhottu. Uusin tapaus on venäläisen opiskelijan auton tuhoaminen. Eräs pahimmista oli tapaus, jossa ulkomaalaisen pizzeriayrittäjän liikehuoneiston ikkuna hajotettiin. Teko kuitenkin saatiin tallennettua ja valvontakameran nauha vietiin poliisille. Poliisi sanoi että tekijä on tunnistettavissa nauhalta mutta kuitenkaan kuvia ei ole julkistettu. Miksi?

Mielestäni tämä ei ole oikein. Minkäänlaista rasismia ei tulisi sallia ja virkavallan tulisi puuttua kovemmin ottein. Kyseessä on kuitenkin uhreina sellaiset ihmiset, jotka yrittävät hankki toimeentulonsa rehellisellä työllä maksavat myös veronsa. Siis EI NÄIN!!
 
Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Mua ei haittaa kunhan elävät maassa maan tavalla.
Eli jos ollaan Suomen kansalaisia ja miehiä niin asevelvollisuus suoritetaan eikä ruveta kitisemään.

Ja eikä Suomalaisten tapana ole ryöstellä ja raiskata.

Kyllä Suomalaiset tekevät näitä rikoksia kyllä.

Yleistän, yleistän mutta tälläisiä tapauksia on prosentuaalisesti paljon.

Siis kyllä kyllä, ihan hyvä, todella hyvä jos menee töihin tai perustaa pizzerian yms. Eihän suomalaiset osaa pizzaa tehdä.
 
Viimeksi muokattu:

Vteich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Tommy

Ja sitä rataa, mutta mitäs tekemistä tuolla on joensuulaisten työtätekevien ulkomaalaisten kanssa?

En minä oikein ymmärrä miksi jonkun ulkomaalaisen pitäisi täällä alkaa suorittamaan asevelvollisuutta. Olisi varmaan riemua olla muita tummempana idioottijoukon keskellä kuuntelemassa jonkun korkeamman virkamiehen pään aukomista ihonväristään.
Minulle ainakin riittää, että on ainakin pyrkimystä hakea työpaikkaa kunhan on ensin saanut asiansa kuntoon. Työtä tekemällähän nimittäin maksetaan veroja ja sitä kautta palvellaan valtiota, jossa asuu.
 
F

Flonaldo

Juuri paikallislehdestä luin, että Hämeenlinnassa 40-50 nuoren joukko hyökkäsi ulkomaalaisten kimppuun. Joku sai teinitytön pullosta päähän. 'vetin fiksua toimintaa. Tommy näköjään kertoi etteivät suomalaiset ryöstä tai raiskaa, tuollainen sentään onnistuu.
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Minulla ei ole mitään valittamista, jos maassa maan tavalla lakeja, asetuksia ja yleistä käytäntöä noudattavat. Meillä on roskasakkia jo omastakin takaa sen verran, että turha niitä ulkomailta on lisää tänne hyysätä hoivattaviksi. Jos tämä on jonkun mielestä rasismia, niin kannattaa herätä jo Ruususen unesta.

Mielenkiintoinen juttu on muuten mm. se, että esim. somaleiden maine ryöstelijöinä ja raiskaajina ei välttämättä ehkä sittenkään ole pelkkä rasistien tuulesta tempaama legenda. Afrikkalainen ystäväni kertoi, että somalit ovat täsmälleen samanlaisessa maineessa ympäri Afrikkaa ja Afrikan muiden kansojen asukit välttävät tätä ryhmää kuin ruttoa. Tämä ei siis ollut mikään kannanotto rasismin puolesta missään nimessä, vaan lähinnä sitä, että kaikki eivät ole ehkä niin viattomia ja avuttomia, kuin ehkä annetaan ymmärtää, vaan että kummallakin osapuolella on varmasti lusikkansa sopassa. Kovin kitkeränmakuisessa keitossa. :(
 
Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Viestin lähetti BigRedBob
Mielenkiintoinen juttu on muuten mm. se, että esim. somaleiden maine ryöstelijöinä ja raiskaajina ei välttämättä ehkä sittenkään ole pelkkä rasistien tuulesta tempaama legenda. Afrikkalainen ystäväni kertoi, että somalit ovat täsmälleen samanlaisessa maineessa ympäri Afrikkaa ja Afrikan muiden kansojen asukit välttävät tätä ryhmää kuin ruttoa.

Tuntemani työssäkäyvä somalialainen sanoi että he ovat Afrikan mustalaisia, siis Afrikkalaisten mielestä. Hän sanoi kyllä Afrikan manneja, mutta ehkä manne -sanasta joku ottaa herneen nenään.
 
Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
Joensuussa pysyttiinkin rauhallisena useampi vuosi viimekertaisen skinhead-kohun jäljiltä, olisivat vain minun puolestani voineet pysyä vieläkin.

Kyllähän työtä tekevä ihminen on aina arvokas yhteiskunnalle, oli sitten minkä maalainen hyvänsä.

Menisivät mokomat huligaanit vaikka töihin eivätkä viskelisi kiviä, olisi heistäkin jotain hyötyä.
 
Clark Kent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Leafs,Everton, MuSa,P-Kärpät, Sea City Storm
Ainoa kommenttini aiheesta (toivottavasti).
En pidä itseäni rasistina, mutta miksi maailmassa on noita Suomen-ruotsalaisia jotka puhuvat kolisevaa kieltä (rantaruåtsiksikin nimitetään). He osaavat kohtalaisesti suomeakin, mutta kun suomenkielinen osuu lähistölle, sitten puhe muuttuu pahemmaksi kuin Rauman murre. En näe siinä mitään ylpeilyn aihetta, olisivat sitten ylpeitä kun puhuisivat ruotsia niin kuin ruottalaiset itse. Tämä rantaruåtsi kun ei ole ihmisten kuultavaa...

Kohdalleni on osunut jos jonkin maalaista ihmistä, oikeastaan pahaa sanottavaa on joistain suomalaisista ja mustalaisista. Ei mitenkään yleisesti, vaan kaikkiin osuu "huonojakin" yksilöitä jotka pilaavat helposti muidenkin maineen. Mutta jos joku tekee rehellistä työtä leipänsä eteen, niin miksi joku toinen luupää menee tuhoamaan tämän omaisuutta? Millä oikeudella? En ymmärrä tälläistä käyttäytymistä. Pelkäämmekö me suomalaiset noin paljon toisenlaisia ihmisiä?:confused:
 
Wolves

Jäsen
Viestin lähetti Clark Kent
mutta kun suomenkielinen osuu lähistölle, sitten puhe muuttuu pahemmaksi kuin Rauman murre.

:D :D :D :D :D
 
Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Suomenruotsalaiset

Viestin lähetti Clark Kent
Ainoa kommenttini aiheesta (toivottavasti).
En pidä itseäni rasistina, mutta miksi maailmassa on noita Suomen-ruotsalaisia jotka puhuvat kolisevaa kieltä (rantaruåtsiksikin nimitetään). He osaavat kohtalaisesti suomeakin, mutta kun suomenkielinen osuu lähistölle, sitten puhe muuttuu pahemmaksi kuin Rauman murre. En näe siinä mitään ylpeilyn aihetta, olisivat sitten ylpeitä kun puhuisivat ruotsia niin kuin ruottalaiset itse. Tämä rantaruåtsi kun ei ole ihmisten kuultavaa...

Minä puolestani olen tavannut vain kohteliaita suomenruotsalaisia. Ei mitään pahaa sanottavaa kenestäkään heistä. Minusta on valtava rikkaus, että osaa heti pienestä pitäen kaksi kieltä. Tyypit vaihtaa kieleltä toiselle nopeammin kuin Lucky Luke ampuu. Minä olen aidosti kateellinen ja minua harmittaa, että olen joutunut lukemaan ihan helvetin monta tuntia ruotsia koulussa, enkä siltikään kunnolla osaa.

Kielet ovat rikkaus. Olisinpa tajunnut sen 15-vuotiaana.
 
Clark Kent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Leafs,Everton, MuSa,P-Kärpät, Sea City Storm
Re: Suomenruotsalaiset

Viestin lähetti Vakio
Kielet ovat rikkaus. Olisinpa tajunnut sen 15-vuotiaana.
Niimpä muttei ruotsi, tai tämä suomalaisten versio siitä. ;)
ÄÄH, toinen kommenttini... pelkele sentään, tässä lipsuu lupauksistaan...
 
Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomi tarvitsee ulkomaalaisia

Niin ikävää kuin se joidenkin suomalaisten mielestä on, niin Suomi tarvitsee paljon, todella paljon ulkomaalaisia. Siis työtätekeviä ulkomaalaisia. Suurten ikäluokkien siiryessä eläkkeelle, tulee työtätekevien ulkomaalaisten tarve olemaan 200 000-300 000. Se on aika suuri luku. Minulla ei ole mitään ulkomaalaisia vastaan, niin kauan kuin he tekevät työtä ja kunnioittavat Suomen lakeja ja suomalaisia.
Clark Kentille haluaisin sanoa sen verran että vaikka suomenruotsi eroaa riikinruotsista, niin suuri ero on myös pohjoisessa ja etelässä asuvien ruotsalaisten puhetavassa.
 
kerpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pride FC, Iron Maiden
Viestin lähetti Tommy

Ja eikä Suomalaisten tapana ole ryöstellä ja raiskata.

Kyllä Suomalaiset tekevät näitä rikoksia kyllä.
Vähän off-topic, mutta mitähän toi tarkoittaa?
 
Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Viestin lähetti Tommy
Mua ei haittaa kunhan elävät maassa maan tavalla.
Eli jos ollaan Suomen kansalaisia ja miehiä niin asevelvollisuus suoritetaan eikä ruveta kitisemään.

Ja eikä Suomalaisten tapana ole ryöstellä ja raiskata.

Kyllä Suomalaiset tekevät näitä rikoksia kyllä.

Yleistän, yleistän mutta tälläisiä tapauksia on prosentuaalisesti paljon.

Siis kyllä kyllä, ihan hyvä, todella hyvä jos menee töihin tai perustaa pizzerian yms. Eihän suomalaiset osaa pizzaa tehdä.

Siis puhutko sä nyt näistä Kekkosen näköisistä junteista vaiko Samuel L. Jacksonin näköisistä? Ei oikeen käy selväksi.

Joensuun skineistä: Ovat perkeleen juntit menneet pilaamaan helvetin tyylikkään hiusmallin maineen. Siperiaan vaan koko jengi. :mad:
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Viestin lähetti Tommy

Tuntemani työssäkäyvä somalialainen sanoi että he ovat Afrikan mustalaisia, siis Afrikkalaisten mielestä. Hän sanoi kyllä Afrikan manneja, mutta ehkä manne -sanasta joku ottaa herneen nenään.
Tämä Afrikkalainen ystäväni (joka ei itse ole somali) tuntui kyllä syvästi vihaavan somaleja. Suunnilleen vaihtaa kadun toiselle puolelle, jos tulee jalkakäytävällä vastaan.
 
.creep.

Jäsen
Rasismi nostaa jälleen päätään kiekkokaukalossa!

Pistetään tämä juttu tänne, kun en viitsi uutta ketjua aloittaa.

HOCKEY ROUNDUP: Whaler suspended for 'Euro' comment

February 2, 2004

Plymouth Whalers captain and defenseman James Wisniewski was suspended for five games by the Ontario Hockey League because of a gross misconduct penalty in Friday night's 7-4 loss to visiting Owen Sound.

Stefan Ruzicka, Owen Sound's top goal-scorer with 27, challenged Wisniewski to a fight; Wisniewski responded by saying he did not fight "Euros." The comment was overheard by a linesman. Ruzicka, a third-round draft pick by Philadelphia in last year's draft, is a native of Nitra, Slovakia.

Wisniewski said he didn't think he was being insensitive, and coach Mike Vellucci agreed.

"I don't think he meant it in a harmful way," Vellucci said. Ruzicka "is a 30-goal scorer, not a fighter."

Ted Baker, the OHL's director of hockey operations and referee-in-chief, said the league does not tolerate comments directed at players based on their origin, ethnicity or sexual orientation. Baker said the league reminded teams about the policy following the firing last year of Sault Ste. Marie coach John Vanbiesbrouck, who used a racial slur to describe a player. Baker said there was no opportunity for Wisniewski to appeal.

"It was a transgression," Baker said of Wisniewski's comment. "I'll leave it to others whether it was major or minor."

Wisniewski began the suspension Saturday.

Kaikkihan ovat tasa-arvoisia. Myös eurooppalaiset.
 
Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viestin lähetti Clark Kent
Ainoa kommenttini aiheesta (toivottavasti).
En pidä itseäni rasistina, mutta miksi maailmassa on noita Suomen-ruotsalaisia jotka puhuvat kolisevaa kieltä (rantaruåtsiksikin nimitetään). He osaavat kohtalaisesti suomeakin, mutta kun suomenkielinen osuu lähistölle, sitten puhe muuttuu pahemmaksi kuin Rauman murre. En näe siinä mitään ylpeilyn aihetta, olisivat sitten ylpeitä kun puhuisivat ruotsia niin kuin ruottalaiset itse. Tämä rantaruåtsi kun ei ole ihmisten kuultavaa...

Enpä olis uskonu, että tälläisesta aiheesta lähetän ensimmäisen viestini, mutta onhan se pakko sanoa tämän rantaruottin olevan aivan hel*etin paljon paremman kuuloista ainaki meikäläisen korvaan kuin ruotsalaisten sönkkäys.

Viestin lähetti Clark Kent
Kohdalleni on osunut jos jonkin maalaista ihmistä, oikeastaan pahaa sanottavaa on joistain suomalaisista ja mustalaisista. Ei mitenkään yleisesti, vaan kaikkiin osuu "huonojakin" yksilöitä jotka pilaavat helposti muidenkin maineen. Mutta jos joku tekee rehellistä työtä leipänsä eteen, niin miksi joku toinen luupää menee tuhoamaan tämän omaisuutta? Millä oikeudella? En ymmärrä tälläistä käyttäytymistä. Pelkäämmekö me suomalaiset noin paljon toisenlaisia ihmisiä?:confused:

Tästä olen samaa mieltä.

Ehkäpä tämä menee hieman asian vierestä, mutta minusta siirtolaisilta tulee voida vaatia kaikissa suhteissa käyttäytymistä suomalaisten normien mukaisesti. Toisaalta, kunhan tämä toteutuu, heitä mielestäni tulee kohdella kuin keitä tahansa suomalaisia.
 
Saavat ne tänne tulla mutta niiden pitää elää suomalaisten normien mukaan! Miksi ihmeessä, eiväthän niin tee kaikki suomalaisetkaan.

Rasismi ja rotuennakkoluulot johtuvat tietämättömyydestä ja omasta epävarmuudesta. Ottakaa asioista selvää, opiskelkaa ja tutustukaa Suomessa asuviin ulkomaalaisiin älkääkä jauhako täällä perusteetonta paskaa. Olemme kaikki vain ihmisiä.
 
Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viestin lähetti Nännimäinen

Ilmeisesti tämä oli minulle(kin).

Ei "suomalaisten normien mukaan eläminen" tarkoita sen kummempaa kuin Suomen lakien ja yleisesti hyväksyttyjen tapojen noudattamista, sekä suomen kielen osaamista. Siis heiltä tulee voida vaatia samaa, kuin keneltä tahansa Suomessa syntyneeltä. Ei yhtään sen enempää, eikä vähempää. Pitäähän suomalaistenkin ulkomaille muuttaessaan toimia kohdemaansa normiston mukaisesti. Missä tässä on sitä "rasismia ja ennakkoluuloja"!?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Kampeaja

Ei "suomalaisten normien mukaan eläminen" tarkoita sen kummempaa kuin Suomen lakien ja yleisesti hyväksyttyjen tapojen noudattamista, sekä suomen kielen osaamista. Siis heiltä tulee voida vaatia samaa, kuin keneltä tahansa Suomessa syntyneeltä.

Ilmeisesti et ole tietoinen siitä, että Suomessa asuu syntyperäisiä Suomen kansalaisia, jotka eivät osaa suomea?

Lain mukaan Suomessa on kaksi virallista kieltä, joten mielestäni on väärin vaatia maahanmuuttajilta suomen kielen osaamista. Eikä mielestäni kaikilta maahanmuuttajilta voida edellyttää edes Suomen virallisen kielen osaamista. Kansalaisuuden saamisen ehdoksi se ehkä voitaisiin laittaa.
 
Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viestin lähetti seeyou@jäähalli
Ilmeisesti et ole tietoinen siitä, että Suomessa asuu syntyperäisiä Suomen kansalaisia, jotka eivät osaa suomea?

Lain mukaan Suomessa on kaksi virallista kieltä, joten mielestäni on väärin vaatia maahanmuuttajilta suomen kielen osaamista. Eikä mielestäni kaikilta maahanmuuttajilta voida edellyttää edes Suomen virallisen kielen osaamista. Kansalaisuuden saamisen ehdoksi se ehkä voitaisiin laittaa.

Ensinnäkin pieni selvennys siihen mitä tarkoitan puhuessani siirtolaisista: tarkoitan ihmisiä, jotka tulevat tänne aikoen asettua pysyvästi asumaan. En siis puhu esimerkiksi joistain muutaman vuoden työrupeamia tekevistä tai pakolaisista jotka tulevat Suomeen tarkoituksenaan joskus palata takaisin.

Sitten tästä kieliasiasta. Sen voisi toteuttaa vaikkapa kuntakohtaisesti, eli siirtolaiselle opetettaisiin ensimmäisen asuinkuntansa enemmistön kieli. Se, että tämä tarkoittaisi valtaosalle suomea, olisi ihan käytännön syistä täysin suotavaa. Toisin sanoen en oikeastaan puhu mistään nykykäytäntöä kummemmasta, kyllä näille Oulun pizzerianpitäjille näyttää suomi tarttuneen ja hyvä niin. Ja lopuksi täytyy kai vielä varmuuden vuoksi todeta, että meikäläiselle on ihan sama mitä kieltä nämä uudet suomalaiset keskenään puhuvat, tai mitä he puuhaavat (näyttää tämä rasismihysteria olevan ihmeellisen voimakasta).
 
Viimeksi muokattu:

Zeppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Clark Kent
Ainoa kommenttini aiheesta (toivottavasti).
En pidä itseäni rasistina, mutta miksi maailmassa on noita Suomen-ruotsalaisia jotka puhuvat kolisevaa kieltä (rantaruåtsiksikin nimitetään). He osaavat kohtalaisesti suomeakin, mutta kun suomenkielinen osuu lähistölle, sitten puhe muuttuu pahemmaksi kuin Rauman murre. En näe siinä mitään ylpeilyn aihetta, olisivat sitten ylpeitä kun puhuisivat ruotsia niin kuin ruottalaiset itse. Tämä rantaruåtsi kun ei ole ihmisten kuultavaa...

:

No missäs sä Clark Kent olet sitten kuullut tuota ? Närpiössä vai jossain muualla Pohjanmaan rannikolla?
Sitä ei edes tällainen puolihurri kuten minä ymmärrä....

Muuten en jaksa kinastella tuosta koko aiheesta, noita juttuja
on kuultu ihan tarpeeksi
 
Axel K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Kampeaja
...
Missä tässä on sitä "rasismia ja ennakkoluuloja"!?

Suomessa jos mainitsee sanan "pakolainen", "ulkomaalainen" tai "maahanmuuttaja" on automaattisesti rasisti, jos ei ole töissä pakolaiskeskuksessa, ole sosiaalitantta tai muuten hyysää erilaisia maahanmuuttajia yötä päivää.

Pahinta rasismia suomessa on tällä hetkellä mielipiderasismi, joka kohdistuu vapaamielistä maahanmuuttopolitiikkaa kritisoiviin ihmisiin.
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Re: Suomenruotsalaiset

Viestin lähetti Vakio
Minä puolestani olen tavannut vain kohteliaita suomenruotsalaisia.

Oho, kannattaisi käydä vaikka vanhassa hallissa joskus. Ei vaan, kovimpia (ja härskeimpiä) bileitä pitävät suomenruotsalaiset. Hyvä meno ollut aina.

Miten muuten työssäkäynti liittyy näihin asioihin? Pitäisikö suomalaisia työttömiä sitten saada potkia kadulla päähän, koska he ovat yhteiskunnan kannalta "hyödyttömiä? Ihan vaan tiedoksi, että esim. ravintola-alalla on menossa verottajan tehotarkkailu, jonka kohteena ovat ulkomaalaisten omistamat ravintolat. Heitä epäillään mm. veronkierrosta ja pimeän työvoiman pitämisestä. Rasismia vai realismia?
Kaikkein typerintä on käsitellä ulkomaalaisia kuin pieniä lapsia, jotka eivät ymmärrä mitään ja joita ei saa moittia mistään. Heidän kanssaan pitää toimia aivan kuten ns. tavallisten suomalaisten kanssa.

Joensuun skinit ovat näkyvä osa rasismia, mutta näkymätön osa on huomattavasti suurempi. Työpaikkani lähellä Kruunuhaassa vietnamilainen osti lähikaupan suomalaiselta. Alueen vanhat hienot rouvat lopettivat välittömästi asioimisen kaupassa. Kyllä, olen edelleen kanta-asiakas enkä pidä uutta omistajaa sen kummoisempana kuin vanhaakaan. En myöskään sääli enkä silittele häntä.

Minkäköhänlaista käytöstä muuten odotetaan kohdemaassa Suomesta esim. Somaliaan tai Saudi-Arabiaan muuttavalta?
 
Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Re: Re: Suomenruotsalaiset

Viestin lähetti PeteX
Työpaikkani lähellä Kruunuhaassa vietnamilainen osti lähikaupan suomalaiselta. Alueen vanhat hienot rouvat lopettivat välittömästi asioimisen kaupassa.

Joskus tuntuu siltä, että nämä vanhat naiset ovat rasisteista kaikkein pahimpia (toki syynä on tietämättömyydestä kumpuava pelko, mutta kuitenkin). Muutama päivä sitten bussissa seisoi lastenrattaiden kanssa muslimimalliin hunnutettu nainen, vain silmät vilkkuivat lakanan raosta. Jäimme samalla pysäkillä pois, ja kysyin häneltä, tarvitsisiko hän apua rattaiden nostamisessa jalkakäytävälle. Hän kiitti, minä autoin, ja nostaessani rattaita näin kuinka pari perisuomalaista mummoa mulkoili MINUA tosi pahasti - aivan kuin minun olisi heidän mielestään tullut mieluummin kaataa rattaat kumoon, potkaista vauva bussin alle ja hakata hunnutettu nainen. Pelkäsivätköhän nuo mummot, että muslimivauva pomppaa rattaistaan varastamaan heidän bingokuponkinsa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös