Macron edustaa sielutonta ja materialistista uusliberalismia, näköalatonta teknokratiaa. Etujen karsiminen ja eläkeiän nostaminen voi olla hyvinkin tarpeellista, mutta mikä on se positiivinen visio, mitä tarjota syrjäytyville tai syrjätymisen uhan alla eläville? Sodanjälkeinen kasvukausi kohdistui koko yhteiskuntaan, itse asiassa korkeatuloisia verotettiin paljon kovemmalla kädellä kuin nykyään, työn merkitys pääomaan nähden kasvoi. Nyt globaalin, dereguloidun talouden kontekstissa ei enää löydy samaa optimismia ja tulevaisuususkoa kuin raunioituneen Euroopan jälleenrakennuksessa. Suuret osat väestöä polkevat paikoillaan.
Uskonnon ja humanismin on korvannut viihdeteollisuus ja kuluttajuus, yhteiset arvot ovat rapautuneet. Säätelemätön, amoraalinen kapitalismi rapauttaa vanhoja yhteisöllisyyksiä ja siteitä, sekä eliitit että keskiluokka ovat yhä kyynisempiä, arvotyhjiö vallitsee perinteisissä vahvoissa kansallisvaltioissa. Tässä tilanteessa populismi toimii, tarjoaa helppoja maaleja, helppoja ja näkyviä kohteita tyytymättömyydelle ja pessimismille. Vähemmistöt ovat syypäitä, vääränväriset ja väärin uskovat vievät yhteiskuntaa huonoon suuntaan - ei pääomien vapaa liikkuminen, pääoman vahvistuminen työhön verrattuna, pääomien käsittämättömän valtavat ja vaikutusvaltaiset keskittymät, poliittisen prosessin vähittäinen korruptoituminen.