Mainos

Ranskan terrori-iskut

  • 318 652
  • 2 203

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Suomessakin on tosiaan (myös sarja)tuliaseita väärissä käsissä, mutta minkään metsästysasetta erikoisemman hankkiminen on arvatakseni todella hankalaa hommaa. Erityisen paljon ihmettelisin jos pakolaiset toisivat omat tussarit mukanaan, kun joutuvat useampaankin kertaan tarkastettavaksi matkalla Euroopan läpi ja väkisinkin jossain vaiheessa pyssyistä jäätäisiin kiinni (ja niistä uutisoitaisiin). Lisäksi Suomeen on verrattain hankala tulla muutoin kuin virallisia kulkureittejä pitkin (hankala nähdä islamistia rämpimässä maahan korpien läpi) ja uskoisin että aseiden salakuljettaminen vaatisi vähintään auton, mihin ne aseet olisi piilotettu.

Toki mahdollista että tuovat pyssyt mukanaan, mutta epäilen siis melkoisesti. Ranskan tilanne on kuitenkin täysin eri, paljon Välimeren rannikkoa mihin kuljettaa kaikenlaista contrabandia.
 

Wolves

Jäsen
Ranskan puolusministeriö vahvistaa France24 TV-kanavalle, että Ranskan ilmavoimat on aloittanut pommitukset ISISin tukikohtaa vastaan Raqqan kaupungissa Syyriassa.

E: Lisätty sijainti.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt on kova kriisi jo tämänkin palstan vihervassareilla, kun yritetään inttää, että Suomen äärioikeisto on vaarallisempaa kuin terroristit. Pidetään vaan avoimet ovet muutaman vuoden, niin loppuu vasemmiston kannatus kokonaan, kun köyhille ei riitä enää tukia ollenkaan ja terveydenhuolto huononee myös varmasti.
No aivan varmasti. Oletko jo saanut tietoosi milloin ne tuet loppuvat?
Vaarallisuus on kuitenkin suhteellinen käsite. Maailmanlaajuisesti terroristit ovat takuulla vaarallisempia, toisaalta, jos Suomessa iskuja tekevät oikeistolaiset tai "isänmaalliset" huivinaamat ja huppupäät, niin silloinhan he ovat paikallisesti vaarallisempia.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Olivat ilmeisesti pidättäneet noiden iskuntekijöiden perheenjäseniä ainakin Belgiassa.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitä luulet, kuinka helppoa on kielitaidottoman turvapaikanhakijan hankkia rynnäkkökivääri täällä Suomessa?

No jos pelkästään aseesta puhutaan, niin käy vaikka hakemassa puukolla uhaten joltain varusmieheltä, joka sitä kanniskelee jossain siviilialueen sotaharjoituksessa, päivystäen yksinään vaikka jossain puomilla. Patruunoita ei tietenkään tuolloin mukana ole mutta niitä nyt saattaa olla helpompi salakuljettaa.

Se ettei tuollaisia ole Suomessa tapahtunut vinkkaa ainakin minulle että rikollisilla on muitakin keinoja hankkia järeämpiäkin aseita kuin sellaisia josta saa heti karhuryhmän peräänsä.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Ranskan puolusministeriö vahvistaa France24 TV-kanavalle, että Ranskan ilmavoimat on aloittanut pommitukset ISISin tukikohtaa vastaan Raqqan kaupungissa Syyriassa.

E: Lisätty sijainti.

Siellä nyt siviilejä kuolee, kun Ranskan vasemmisto pommittaa kostonhimoissaan naisia ja lapsia. Miksi Suomen vasemmisto on hiljaa? Paavo? Li? Dan? Rauhanpommeja? Hiljaisuus on hyväksyntää! Rauhaa ei rakenneta pommikoneilla! Hollande on murhaaja!
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Nonniin ja justiinsa. Mitä se hyvejää Ranskan rajojansa sulkea kun ite ranskalaiset tekkee siellä maanmiehistänsä muussia?
Kolme iskuntekijöistä tunnistettu ja kaikki ovat ranskalaisia. Onhan se tietysti hyvä jos sulkevat rajansa niin eivät ne ranskalaiset sitten muualle pääse paukuttelemaan!

Voimmeko nyt siis päätellä, että maahanmuuttajat eivät integroidu kantaväestöön ikinä vaan saamme elää ikuisesa terroriuhassa?
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvin kysymyksiä herättävä asia, että yksilö kokee yhteiskunnan ja ympäristön, jossa on syntynyt ja kasvanut(?) niin vastenmieliseksi, että on valmis ja halukas tekemään näin väkivaltaisen ja käsittämättömän iskun sitä ja sen kansalaisia kohtaan. Kuten aiemmin kirjoitin, ranskalaisessa yhteiskunnassa on jotain mätää, kun näitä äärimmäisen vihan, katkeruuden, yleisen pahan olon täyttämiä nuoria miehiä näyttää löytyvän runsaasti. Jos ei ole valmiutta integroida maahanmuuttajamassoja yhteiskuntaan, niin silloin avoimen maahanmuuttopolitiikan harjoittaminen on edesvastuutonta. Silloin petetään sekä kantaväestö että maahanmuuttajat.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Juuri äsken YLE Uutisissa kerrottiin, että Pariisin iskut olisi suunniteltu Syyriassa ja lupasivat palata tähän "Breaking newsiin" kohtsillään tarkemmin.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen

Meidän sivustaseuraajien vaan on vaikeaa arvioida tämän perusteella, kuinka akuutti ja tarkka tämä varoitus todella oli. Epäilemättä isot länsimaat saavat koko ajan varoituksia terrori-iskuista ja tämä jossain jo Ranskan turvallisuusviranomaisten toimesta vahvistettiinkin.

Eli toisin sanoen varoituksia tulee koko ajan. Ja sitten kun varoitus tulee joka päivä, niin jossain vaiheessa napsahtaa ennuste sitten kohdilleen...
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Kuten aiemmin kirjoitin, ranskalaisessa yhteiskunnassa on jotain mätää, kun näitä äärimmäisen vihan, katkeruuden, yleisen pahan olon täyttämiä nuoria miehiä näyttää löytyvän runsaasti.

Ranskassa on vuosina 2010-11 tehty muutamia arvioita muslimien määrästä Ranskassa. Arviot heittelevät 2,1 miljoonasta 7,7 miljoonaan. Ilmeisesti suurimmilta osin siksi, että muslimin kriteerit vaihtelevat. Joissain tutkimuksissa mukaan on otettu tarkemmalla seulalla vain aktiivisesti uskoaan harjoittavia muslimeita, kun toisiin on otettu ilmeisesti lähes jokainen, jota voi etäisesti muslimiksi nimittää. Nämä syyt eroille ovat enemmän omaa epäilyä kuin virallista tietoa. Toki tuo pienin 2,1 miljoonan laskenta rajaa 18-50-vuotiaisiin "julistautuneisiin" muslimeihin.

Nuo tulokset ovat viiden vuoden takaisia, joten olettaisi, että tässä ajassa määrä on merkittävästi lisääntynyt. Siinä on siis värväreillä aika iso pooli, josta lähteä vihaisia nuoria miehiä käännyttämään kohti marttyyrikuolemaa. Jos siis kuvitellaan, että tuo 2,1 miljoonan ihmisen lukumäärä on varmasti lähempänä, ellei yli 3 miljoonan 18-50 Ranskassa asuvan muslimin.

Islam in France - Wikipedia, the free encyclopedia
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hyvin kysymyksiä herättävä asia, että yksilö kokee yhteiskunnan ja ympäristön, jossa on syntynyt ja kasvanut(?) niin vastenmieliseksi, että on valmis ja halukas tekemään näin väkivaltaisen ja käsittämättömän iskun sitä ja sen kansalaisia kohtaan. Kuten aiemmin kirjoitin, ranskalaisessa yhteiskunnassa on jotain mätää, kun näitä äärimmäisen vihan, katkeruuden, yleisen pahan olon täyttämiä nuoria miehiä näyttää löytyvän runsaasti. Jos ei ole valmiutta integroida maahanmuuttajamassoja yhteiskuntaan, niin silloin avoimen maahanmuuttopolitiikan harjoittaminen on edesvastuutonta. Silloin petetään sekä kantaväestö että maahanmuuttajat.

Benin, Burkina Faso, Guinea-Bissau, Norsunluurannikko, Mali, Niger, Senegal, Togo, Kamerun, Keski-Afrikan tasavalta, Tshad, Kongo-Brazzaville, Päiväntasaajan Guinea, Gabon. Nämä maat maksavat tänäkin päivänä Ranskalle "siirtomaavelkaa", rahallista korvausta siitä infrasta jonka Ranska ehti rakentamaan kolonisaatioaikanaan satojen vuosien aikana.
Ranska pakotti Haitin maksamaan 21mrd nykydollaria 1804-1947 välisenä aikana niistä tappioista, jotka ranskalaisille orjakauppiaille koitui orjuuden lakkauttamisesta Haitissa. Ilmeisesti afrikkalaisilla vasallimailla on edelleen sangen pitkä ranskalainen velkapallo jalassa.

Ranska ei ole mikään vapaus-veljeys-tasa-arvo-aatteen puhtoinen noudattaja vaan melko häikäilemätön siirtomaaisäntä. Perinne näyttää jatkuvan myös omalla maalla tulokkaiden integroinnin kohdalla. Tällaisella toiminnalla on katkerat jäljet jopa sukupolvien yli.
 

MeeVee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Voimmeko nyt siis päätellä, että maahanmuuttajat eivät integroidu kantaväestöön ikinä vaan saamme elää ikuisesa terroriuhassa?
Vai niin se oli. Voisihan sitä toki niinkin päätellä jos hankalasti haluaisi ajatella, mutta ei ne kuule täälä Oulun omenatehtaallakkaan ole vielä ruenneet kolmen määnneen omenan takia koko sattoo tuomihtemmaan.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Voimmeko nyt siis päätellä, että maahanmuuttajat eivät integroidu kantaväestöön ikinä vaan saamme elää ikuisesa terroriuhassa?

Integroituminen ja terrori-iskujen vähäisyys/paljous eivät taida mennä aivan käsi kädessä. Lukumääräisesti muslimeitakin on niin paljon, etenkin tuolla keskisessä Euroopassa. Vaikka teoriassa integroituminen olisi lähes täydellistä, niin silti promillenkin osuus radikaaleja riittää jo iskujen toteuttamiseen.

"Ikuinen" terroriuhka taitaa kuulostaa liian raflaavalta, etenkään kun en usko tämänhetkisten kansallisvaltioidenkaan olevan ikuisia. Mutta lienee paikallaan todeta, että terrori-iskut ovat Euroopassa arkipäiväistymässä ja tuskin suinkaan loppumassa. Myös kaiken sortin teknologinen kehitys edesauttaa ja helpottaa iskujen tekemistä, ties vaikka pian 3d-printtereillä voivat terroristit valmistaa omat aseensa kotioloissa.
 
Integroituminen ja terrori-iskujen vähäisyys/paljous eivät taida mennä aivan käsi kädessä. Lukumääräisesti muslimeitakin on niin paljon, etenkin tuolla keskisessä Euroopassa. Vaikka teoriassa integroituminen olisi lähes täydellistä, niin silti promillenkin osuus radikaaleja riittää jo iskujen toteuttamiseen.
.

Ihmettelen tätä integroitumisen esille tuomista jokaisen iskun jälkeen. Jotkut terroristit ja isisiin liittyneet ääri-islamistit ovat olleet kotimaissaan lääkäreitä ja aivan normaaleja ihmisiä, joilla on ollut paljon ystäviä jokaisesta mahdollisesta kulttuurista ja sitten yhtäkkiä meno muuttuu milloin mistäkin syystä kohti äärijoukkioiden ajatusmaailmaa. Monestihan edes terroristin perhe ei ole tiennyt asiasta mitään. Esimerkkinä vaikka yksi kuuluisimmista jihaditeista eli jihad-john. Olisi mielestäni jo aika lopettaa yhteiskunnan syyttäminen, kun suurin syy on kumminkin henkilössä itsessään ja niissä, jotka pyrkivät radikalisoimaan ihmisiä.

Ja Ranskan tapauksessa on hyvin mahdollista, että terroristeja on tullut pakolaisten mukana. ei siinä paljoa auta valtion toimet, jos syy Ranskaan menoon oli terrori-iskun tekeminen.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Yläpesä esittelee Ranskan siirtomaa taustaa, mutta se ongelma on toisen polven sopeutumattomuus. Siinä asiassa Ranskassa on ajettu karille, kuten myös Saksassa tai Ruotsissa ja muissa maissa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ihmettelen tätä integroitumisen esille tuomista jokaisen iskun jälkeen. Jotkut terroristit ja isisiin liittyneet ääri-islamistit ovat olleet kotimaissaan lääkäreitä ja aivan normaaleja ihmisiä, joilla on ollut paljon ystäviä jokaisesta mahdollisesta kulttuurista ja sitten yhtäkkiä meno muuttuu milloin mistäkin syystä kohti äärijoukkioiden ajatusmaailmaa. Monestihan edes terroristin perhe ei ole tiennyt asiasta mitään. Esimerkkinä vaikka yksi kuuluisimmista jihaditeista eli jihad-john. Olisi mielestäni jo aika lopettaa yhteiskunnan syyttäminen, kun suurin syy on kumminkin henkilössä itsessään ja niissä, jotka pyrkivät radikalisoimaan ihmisiä.

Niin, tämä on totta. Useiden iskujen ja myös Syyriaan ISIS:n riveihin lähteneiden ihmisten henkilöhistorian nojalla voi todeta, että mitä ilmeisemmin fokus on väärä, mikäli tsekkailemme vain radikalisoituneiden muodollista "kotouttamisprosessia". Aika paljon tiedetään näitä tapauksia, että jihadismi on ruvennut kiinnostamaan muslimiperheen niitä vesoja, jotka ovat kasvaneet päällisin puolin tasapainoisessa ja maallistuneessakin kodissa.

Mä en väitä olevani tarpeeksi fiksu, jotta osaisin nyt tähän nimetä parempia tapoja analysoida näiden tekijöiden taustoja ja motiiveja, kyseessä on aika monimutkainen asia.

Ei kuitenkaan näytä siltä, että integraatioprosessi itsessään on ratkaiseva juttu. Ainakaan ainoa sellainen.
 

verco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens

Tuosta jutusta pisti taas silmään:
Suojelupoliisin mukaan Suomessa on noin 300 ihmistä, joilla on tai on ollut yhteyksiä ulkomaisiin ääriliikkeisiin.
– Sitä porukkaa nyt tarkasti seulotaan ja katsotaan, millaisia yhteyksiä sieltä löytyy terroristijärjestöihin tai vaikka näihin Ranskan iskuihin. Meillä on se tieto, että tähän mennessä Ranskan iskuissa ei ole löytynyt minkäänlaista yhteyttä Suomeen. Koko ajan asiaa selvitetään, poliisiylijohtaja sanoi.


Eihän tämä nyt ole mitään uutta, mutta nämä 300 ovat olleet täällä jonkin aikaa, heidän tiedetään pitäneen yhteyttä ääriliikkeisiin ja me vain tarkkaillaan sivusta. Ja eihän se mitään haittaa, kun meillä ei ole tietoa, että juuri nämä olisivat olleet yhteydessä Pariisin iskuihin.

Minut tämä välinpitämättömyys vetää kyllä aika hiljaiseksi...
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Viikonlopun karu arvio oli että ranskassa noin 3000 radikalisoitunutta oman maan kansalaista ja suomessakin 300, tuohon päälle vielä mitä tämä pakolaisvirta tuo tullessaan. Ei ole vaikea arvata että vastaavat tapahtumat tulevat ainakin jollain mittakaavalla jatkumaan.

ISIS:hän katsoo tätä vähän eri vinkkelistä kuin me. Jenkit, Venäjä ja EU:ssa etunenässä Ranska pommittavat "heidän maata" ja heidän kansalaisia, niin he omalla tavallaan juuri listi 200 venäläistä ja liki saman verran ranskalaisia. Sotaahan tässä käydään, vaan ei ihan perinteistä.

_
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tuosta jutusta pisti taas silmään:
Suojelupoliisin mukaan Suomessa on noin 300 ihmistä, joilla on tai on ollut yhteyksiä ulkomaisiin ääriliikkeisiin.
– Sitä porukkaa nyt tarkasti seulotaan ja katsotaan, millaisia yhteyksiä sieltä löytyy terroristijärjestöihin tai vaikka näihin Ranskan iskuihin. Meillä on se tieto, että tähän mennessä Ranskan iskuissa ei ole löytynyt minkäänlaista yhteyttä Suomeen. Koko ajan asiaa selvitetään, poliisiylijohtaja sanoi.


Eihän tämä nyt ole mitään uutta, mutta nämä 300 ovat olleet täällä jonkin aikaa, heidän tiedetään pitäneen yhteyttä ääriliikkeisiin ja me vain tarkkaillaan sivusta. Ja eihän se mitään haittaa, kun meillä ei ole tietoa, että juuri nämä olisivat olleet yhteydessä Pariisin iskuihin.

Minut tämä välinpitämättömyys vetää kyllä aika hiljaiseksi...

Mä kyllä sinällään uskon, että Supo tietää/tekee enemmän, kuin mitä tästä varsin sordiinolla annetusta lausunnosta voi päätellä. Suomen verkosto, jos käsittää muutaman sata ihmistä, niin tilanne on (absurdia kyllä!) itse asiassa kohtuullisen hyvä, muissa Pohjoismaissa verkostot ovat jo selvästi isompia.

Jihadisteilla näyttää olevan Suomessa tuplasti isompi verkko, kuin mm. äärioikeiston Vastarintaliikkeellä.

edit. @Jupe : tuskin niistä kolmesta sadasta ihmisestä kovinkaan moni edes harkitsee sanoista tekoihin ryhtymistä, eli siinä mielessä niin pitkälle menneestä radikalisoitumisesta ei ole kyse. Tietysti jos "samanmielisiä" ajattelijoita on Suomessa jo useampi sata, niin se lisää riskiä siihen, että joukosta löytyy 1-5 ihmistä, jotka ovat valmiita myös pikamarssille paratiisiin.
 

BaronFIN

Jäsen
Yleensä täällä länsimaissa yhdistävä tekijä on ollut ääriajatuksellinen imaami, joka on saanut uskonvapauden nimissä mellastaa vapaasti moskeijasta toiseen ja kerätä ajatuksilleen näitä "opetuslapsia". Kun olemme länsimaisesti niin avoimia ja suvaitsevaisia ettei uskonvapautta saa rajoittaa mitenkään, niin lopputuloshan on tämä että voimme vain kääntää toisen posken jo valmiiksi.

Me kun emme ole valmiita siihen, että maailmassa on ihmisiä, jotka

a) vihaavat vapautta
b) vihaavat tasa-arvoa
c) vihaavat lähtökohtaisesti kaikkia, jotka eivät ole samaa mieltä kuin itse ovat.

Jos valtiotasolla alamme poimia talteen jokaikisen imaamin, joka on eri mieltä yhteiskunnastamme, niin ei sekään ole tie jota kannattaa alkaa kulkea. Viitaten nyt ihan vaikka Lutherin suorittamaan uskonpuhdistukseen, joka on osaltaan mahdollistanut nykyisenkaltaisen Euroopan. En missään nimessä halua luopua ranskalaisten ja valistusajan ajatuksista liittyen vapauteen, tasa-arvoon ja ihmisten väliseen veljeyteen. Raskalaiset selvisivät aateliston mielivallasta, vallankumouksen jälkeisest terrorista, Napoleonista, I-maailmansodasta, natseista ja jumaleisson he tulevat selviämään myös näistä rengaspäistä, jotka horisevat sekavia.
 
Mä kyllä sinällään uskon, että Supo tietää/tekee enemmän, kuin mitä tästä varsin sordiinolla annetusta lausunnosta voi päätellä. Suomen verkosto, jos käsittää muutaman sata ihmistä, niin tilanne on (absurdia kyllä!) itse asiassa kohtuullisen hyvä, muissa Pohjoismaissa verkostot ovat jo selvästi isompia.

Jihadisteilla näyttää olevan Suomessa tuplasti isompi verkko, kuin mm. äärioikeiston Vastarintaliikkeellä.

Semmoinen ajatus on käynyt mielessä, että luulisi terroristienkin siirtyvän maihin, joissa tiedustelu on huonolla tasolla (ei ole vaikea arvata missä näin on), jos kerran pelkästään Britanniassa on onnistuttu estämään useita iskuja viimeisen puolen vuoden aikana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös