Mainos

Rammstein – konemetallia Itä-Berliinistä

  • 193 745
  • 1 250

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Kun nyt tässä vilahteli rocktoo, metaltoo ja punktoo, joiden maailmanlaajuinen suosio ei tällä hetkellä ole ihan tapissa, herää kysymys.. Paljonko ihmisiä pysyy hiljaa (tai jopa hiljennetään rahalla tai jollain) niissä musalajien piireissä, joissa striimaukset lasketaan miljardeissa?
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Itse toivon, että nyt tutkitaan niin hyvin kuin mahdollista, ettei arvailuille jäisi sijaa. Toki senkin jälkeen olisi varmasti vastarinnan kiiskejä viranomaisten tai syyllisten työtä arvostelemassa, mutta itse ainakin luotan viranomaisiin ja teen niistä omat tulkintani.

Henkilöt tuomitaan silti julkisesti riippuen ihan yleisistä mielikuvista ja imagoista. Tomi Metsäketo esimerkkinä, joka on täysin kadonnut televisiosta perättömien syytösten takia, joissa naiset sai tuomion kunnianloukkauksesta. Toisaalta taas seksuaalirikoksista tuomitut Roope Salminen ja Aku Hirviniemi näkyy päivittäin ruuduilla, eikä ole duuniin vaikuttanut mitenkään. Sanoisinko maailmaa melko kaksinaismoralistiseksi, joka pitkälti johtuu somesta.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Henkilöt tuomitaan silti julkisesti riippuen ihan yleisistä mielikuvista ja imagoista. Tomi Metsäketo esimerkkinä, joka on täysin kadonnut televisiosta perättömien syytösten takia, joissa naiset sai tuomion kunnianloukkauksesta.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä, mutta häntä ei tuomittu mistään toisin kuin mainitsemani henkilöt. Metsäketo sai perättömiä syytöksiä, joista useita tuomittiin kunnianloukkauksesta.
Joo, muttei voida sanoa että Metsäketo menetti työnsä pelkästään noiden kunnianloukkauksesta tuomittujen toiminnan takia
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Ja onhan tuollainen "nollarivi" jossa on puolisammuneita nuoria naisia aika kyseenalainen oikeasti. Etenkin kun siellä ilmeisesti on ollut joku "sutenööri" valitsemassa sinne porukkaa.
Eikö sutenöörien hommissa yleensä valuutta vaihda omistajaa? Tässähän palkintona on vain hyvä mieli. :)

Ai päihtyneitä nuoria rock-keikalla? Voiko olla totta. Varmaan joku hyväksikäyttö täytyy olla kyseessä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Eikö sutenöörien hommissa yleensä valuutta vaihda omistajaa? Tässähän palkintona on vain hyvä mieli. :)

Ai päihtyneitä nuoria rock-keikalla? Voiko olla totta. Varmaan joku hyväksikäyttö täytyy olla kyseessä.
Mietin että mitä tässä oikein luin. Mielenkiintoista.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Mietin että mitä tässä oikein luin. Mielenkiintoista.
Niin siis eikö sutenööri yleensä välitä maksullista seksiä. Ei kai Rammsteinin tapauksessa sellaisesta kukaan saa taloudellista hyötyä.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Ilmainen viina ja tuhansien eurojen edestä kokkelia esimerkiksi pöydällä vapaasti?
No ei silti ihan sutenööriltä kuulosta. Tai siis on minutkin vieras ihminen pyytänyt bileisiin, joissa on ollut esim. ilmaista viinaa tarjolla. Eikä seksiä tarvinnut minunkaan antaa kenellekään.
 

Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
No ei silti ihan sutenööriltä kuulosta. Tai siis on minutkin vieras ihminen pyytänyt bileisiin, joissa on ollut esim. ilmaista viinaa tarjolla. Eikä seksiä tarvinnut minunkaan antaa kenellekään.
Oliko juhliin pyytäjä esim yli 30v vanhempi henkilö jolla saattoi olettaa olevan pahat mielessä :D
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Oliko juhliin pyytäjä esim yli 30v vanhempi henkilö jolla saattoi olettaa olevan pahat mielessä :D
Enpä osaa sanoa kaikista ihmisistä päälle päin mitä niillä on mielessä. ;)
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
No ei silti ihan sutenööriltä kuulosta. Tai siis on minutkin vieras ihminen pyytänyt bileisiin, joissa on ollut esim. ilmaista viinaa tarjolla. Eikä seksiä tarvinnut minunkaan antaa kenellekään.
Ihan varmasti oikeasti ymmärrät mikä tässä osan mielestä on hiukan paheksuttavaa tai inhottavaa. Jos joka keikalla on "nollarivi" jonne joku erikseen valitsee pääosin nuoria kauniita naisia? Mitään laitontahan siinä ei ole, mutta siinä saattaa jo vähän olla jos juotetaan tahallaan ympärikänniin. Huumaaminenhan olisi sitten jo aivan eri asia. Siitä toki ei todisteita, mutta sellaisen löytyminen testeissä voi olla haastavaa etenkin jos ei tiedä mitä etsitään.

"Nollarivi" vaikka superfaneille olisi hiukan eri asia kuin tuollainen 'lihastiski" josta sitten 60v äijä valitsee mieleisensä
 

KVANTAA

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Vantaa

"Saksalaislehden mukaan ”casting directorina” toimiva Makeeva puolustaa käytäntöä sillä, että hän toteuttaa nuorten naisfanien unelmia päästä näkemään idolinsa." Ei tuo tunnu tapaamiseen jäävän, ehkä maksu tästä onkin seksi.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Onhan tuo väärin, että käyttää asemaansa noin. Mikäli jutut Lindemannin kohdalla pitävät paikkansa.

Mutta toisaalta, kuka pakottaa sinne takahuoneeseen menemään ja vetämään päihteitä? Arviointikykyhän tuossa pettää rankasti. Toisaalta ei ihme, kun megajulkkis pyytää sinne ja joku saattaa ajatella tilaisuutensa tulleen vaikka julkisuuden osalta. Siinä sitten olet pöhnässä ja avuttomana, kun itäsaksan karpaasi kairaa.
 

Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool

"Saksalaislehden mukaan ”casting directorina” toimiva Makeeva puolustaa käytäntöä sillä, että hän toteuttaa nuorten naisfanien unelmia päästä näkemään idolinsa." Ei tuo tunnu tapaamiseen jäävän, ehkä maksu tästä onkin seksi.

Itse asiassa tämä alkuperäinen englanninkielinen artikkeli Weltissä oli aika mielenkiintoista luettavaa vaikka en Rammsteinista välitäkään. Voihan sitä toki jauhaa vaikka mitä naisten vapaaehtoisuudesta ja kaikesta, mutta ei tämä tosiaan oikein näytä miltään muulta kuin siltä, että Lindemann on seksiaddikti, joka vallan sokaisemana luulee voivansa tehdä mitä tahansa.

Se, onko ketään oikeasti huumattu, on kokonaan toinen asiansa, ja voi olla että tuon Shelbyn jutuissakin on vähän fiktiota mukana - kuka tietää. Mutta kyllä tämä kokonaisuus näyttää aika pahalta Lindemannin kannalta, ja aika vaikea nähdä miten puhuu itsensä tästä ulos. Musiikkialallakin tulee tätä nykyä aika herkästi cancelit kenelle tahansa, joten veikkaanpa että niin käy Lindemannillekin ja sitä myötä koko bändille.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Luulisi, että ainakin tuo 0-rivitouhu loppuu tyyliin nyt saman tien. Toisaalta siinä tavallaan sitten samalla myönnetään, että kyseessä on jollain tavalla lopettamisen arvoinen kuvio.

Lisää vettä tulee takuulla myllyyn ja edelleen jännä nähdä mihin tämä vielä päättyy. Pahimmillaan tulee aikamoinen kuoppa koko bändin "osakkeisiin", mutta katsotaan miten tämän yrittävät selvittää.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tämmöiset jutut tulisi hoitaa omilla kasvoillaan. Toistaiseksi asiassa on menty vain jonkun bändin twitter-tilillä julkaistun tiedotteen taakse. Se on omiaan luomaan kaikenlaisia ei-niin-positiivisia mielikuvia tästä kuviosta.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies

Lisää vettä myllyyn, ehkei kannattaisi heittää raiskausvitsejä tässä tilanteessa.
Siis onhan noi syytökset vakavia, mutta jos rock-tähti (joka edelleen on syytön, kunnes toisin todistetaan) ei saa omissa bileissään humaltuneena vitsailla epäkorrektisti, niin hohhoijaa. Ai niin ja jääpalalla heitti naista. Vittu mikä sika!
 

KVANTAA

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Vantaa
Siis onhan noi syytökset vakavia, mutta jos rock-tähti (joka edelleen on syytön, kunnes toisin todistetaan) ei saa omissa bileissään humaltuneena vitsailla epäkorrektisti, niin hohhoijaa. Ai niin ja jääpalalla heitti naista. Vittu mikä sika!
Voi sitä epäkorrektisti vitsailla, mutta raiskausvitsejä ei kannattaisi laukoa noin kevyesti toimittajille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös