Mainos

Rammstein – konemetallia Itä-Berliinistä

  • 193 724
  • 1 250

Nauha

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse olen nähnyt keikat Tampereella, Tallinnassa ja nyt lauantaina Helsingissä (+ pari festarikeikkaa aiemmin). Helsingissä soundi ja Tillin laulu olivat paremmat Tallinnaan verrattuna, Tallinnassa Tillin ääni oli tosi epävireessä. Tallinnassa oli taas sitten heittämällä parempi tunnelma kuin lauantaina Helsingissä. Helsingissä oltiin Feuerzonella, enkä vaan henkilökohtaisesti voi ymmärtää, että tullaan Feuerzonelle katsomaan keikkaa kädet taskuissa. No, itse lauloin, huusin ja hypin sitten monen muunkin katsojan edestä. Feuerzonella oli myös todella väljää, enkä meinaa ymmärtää koko yleisöstä kuvia katsoessani, että siellä on niin paljon ollut väkeä. Ja kerrankin minun, 158 cm pituisen naisen, edessä ei keikalla ollut kaksimetrisiä miehiä ja näin lavalle, kävi hyvä tuuri :)

Settilista ei yllättänyt, siitä ehkä pieni miinus. Angstia olimme kovin odottaneet, mutta ainakin lauantaina se tuntui menevän vähän reisille bändiltä. Tempo oli laahaava, Till lauloi mitä sattui ja itse muistan jännittäneeni, saavatko tätä nyt menemään lainkaan loppuun. Vanhat biisit toimii selkeästi parhaiten ja olisinkin toivonut jotain vanhoja helmiä, esim. Bück dichiä. Onneksi sentään kovat keikkabiisit Sehnsucht, Du hast, Sonne ja Ich will on sementoitu settilistaan. Uusista harmikseni Zeig dich oli saanut väistyä Giftigin tieltä ja Puppesta en pysty lainkaan nauttimaan, siinä menee sanoituksen teema omaan makuuni jo aivan yli. En sitä kuuntele edes levyltä, niin pahaa tekee.

Joku totesi, että Rammsteinin ongelma on, että kun on nähnyt yhden show'n, on nähnyt ne kaikki. Tottahan sekin, mutta itse menisin katsomaan, jos vielä kiertue tulee. Yllätysmomenttia ei tosiaan juuri ole, mutta esimerkiksi Sonne on keikkabiisinä niin vaikuttava pyroineen, että tiesin jo etukäteen elää hetkessä ja nauttia siitä mitä tuleman pitää.

Ja mitä tähän Vilnan-keikan kohuun tulee, niin huumaus-, hyväksikäyttö- ja pahoinpitelysyytökset ovat niin vakavia, että asia pitää kyllä tutkia. Aivan jokaisen osapuolen kannalta siis. Nythän tämä nainen on painottanut, että Till ei häneen ole koskenut, vaan ylipäänsä nostanut esiin yhtyeen pre- ja after-partyihin liittyviä asioita ja hänen kokemaansa. Ihan varmasti näissä tapahtuu jotain hämärää, koko 0-rivi on konseptina jo kohtuullisen epäilyttävä. Mitään tällaista hyväksikäyttöä tai pahoinpitelyä ei saisi tapahtua missään, joten bändin pitäisi siivota oman kiertueensa tapahtumat turvallisiksi. No, toivottavasti tapahtumat tutkitaan ja asia saadaan päätökseen ja mahdollisen rangaistuksen ansaitsevat saavat ansionsa mukaan.

Oudolta kuulostaa ne jutut, että Till kävisi Deutschland-tiluttelun aikana tyydyttämässä tarpeitaan. Itse olen aina ajatellut, että sen show'n tarkoitus on päästää Kruspe toteuttamaan DJ-ambitioitaan ja pääsemään esille (esim. yhdellä kiertueella veti ennen Bück dichiä DJ-settiä), antaa Tillille lepoa ja että Tillille lisättäisiin pyrojen vuoksi "suoja-aineita". Setissähän aika pian tuon jälkeen tulee Mein Teil -liekitys. Mutta tosiaan, tästä on ilmeisesti ollut huhuja aiemminkin, joten voi pitääkin paikkansa. On kyllä kohtuullisen ällöttävää, jos tuo onkin Tillin panotauko.

Ja vielä: sitä pidän epäoikeudenmukaisena, että Rammsteinin sanoituksista ja Tillin soolotuotannosta haetaan todisteita sille, että Till on varmasti raiskannut, huumannut ja pahoinpidellyt naisia. Jos hän näin on tehnyt, siitä pitää saada rangaistus, mutta musiikillinen/kirjallinen tuotanto ei ole peruste sille, vaikka tuotanto lievästi ilmaistuna provokatiivista onkin. Syytösten täytyy perustua johonkin aivan muuhun.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Me taidettiin puhua vittumarkoista. Keikalla olin myös. Hieman intoa himmentää, että tismalleen sama show kuin Ratinassa. Tytär oli mukana ja oli kyllä tyytyväinen kokemaansa
Vittumarkot tuli myöhemmin ainakin allekirjottaneen sanavarastoon. Pissalasse oli se originaali
 
Cernak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, TPS
Rammstein on jokusen keikan uransa aikana vetänyt, niin jännä ettei muita "todisteita" kuin jonkun sekavan naisen jutut ole vielä tullut esiin. Näissä bileissä on täytynyt olla vuosien varrella tuhansia naisia mukana.

Piparia on kyllä jonoksi asti tarjolla ilman huumaamisiakin. Tosin jos jotain oikeita todisteita tulee, niin sitten käännän takkini.
Tuskin tarvetta tämän uhrin mukana liikkuneen naisen haastattelun perusteella:

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ja vielä: sitä pidän epäoikeudenmukaisena, että Rammsteinin sanoituksista ja Tillin soolotuotannosta haetaan todisteita sille, että Till on varmasti raiskannut, huumannut ja pahoinpidellyt naisia. Jos hän näin on tehnyt, siitä pitää saada rangaistus, mutta musiikillinen/kirjallinen tuotanto ei ole peruste sille, vaikka tuotanto lievästi ilmaistuna provokatiivista onkin. Syytösten täytyy perustua johonkin aivan muuhun.

Tuo on aika perus. Ja tuota sitten lähdetään perkaamaan monentasoisella siivilällä että intohimolla.

Lisäks, tuotannon provokatiivisuus ja bändin imago saattaa olla omiaan aiheuttamaan matalan kynnyksen, voimakkaita opportunistisia reaktioita kun sauma tulee.

Sinänsä maailma ja show-bisnes on niin erikoista, sex and drugs and rock'n roll, ettei oikein tiedä mikä yllättäisi tai mitä pitäisi paheksua. Täysi-ikäiset, oikeustoimikelpoiset ihmiset voi omasta vapaasta tahdostaan hommailla mitä huvittaa. Ollaanko näissä jatkoissa ja 0-katsomoissa harmaalla alueella vai onko se vain elämää, en osaa sanoa.

Minkäänlaiset huumaus-asiat on ihan eri peli. Tai painostamiset. Olisin itseäni kohtaan tekopyhä jos jotenkin kevyin perustein alkaisin mitätöimään väitteitä. Usein kun jotain tähtiluokan artistia, urheilijaa, ketä vaan fanitus-intohimobisneksessä toimivaa kohtaan tulee syytöksiä törttöilyistä niin ilma täyttyy nopeasti epäilyistä ja defensseistä. En oikein pidä siitä. Siinä mielessä täytyy sivusta seurata tää keissi ratkasuun asti.

Vielä tässä vaiheessa yks 2000-luvun suosikkibändeistäni ja musiikki-ilmiöistä näyttäytyy semi-tahrattomana. Katsotaan joutuuko jossain vaiheessa muuttamaan näkökulmaa.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Tää juttu on pyörinyt tässä nyt mielessä. JOS siellä bäkkärillä on huumattu nainen/naisia, niin mitäköhän huumetta ja miten annettu? Jos on sekoitettu alkoholiin, niin bändi ottaa tässä kohtaa jäätävän riskin. Tuolla kun voi olla melko ikäviä seurauksia. Sen verran vaarallinen yhtälö tuo on. Lisäksi kun loogisesti asiaa miettii, niin tuskin on jäänyt ainoastaan yhteen keikkaan kyseinen toiminta. Aikamoinen tuuri on ollut jos ei mitään vakavampaa ole sattunut, kun naisia on ollut varmasti iso liuta vuosien varrella. En tiedä, kaipa tämä case vielä selviää.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tuli oltua lauantain keikalla permannolla ja olihan tuo jälleen komeaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Yllättävän paljon ne pyrot lämmitti sinne permannollekin vaikka olivat varsin korkealla. Jonot oli merkittävät ja sisään jonottaminen vei suunnilleen tunnin verran, tosin me ei menetetty mitään vaan kerittiin valumaan permannolle juuri ennen kuin lämppäri aloitti ja itse Rammstein aloitti reilu 40min ennakoitua myöhemmin niin varmaan kaikki kerkesivät lopulta hyvin sisään. Tuolta mukaan tarttui myös kiertuepaita sieltä porttien sisältä olevasta myyntipisteestä ja oli jännä että sinne jonotus oli todella hidasta, no eipä meillä minnekään kiire ollut.

Show oli komea ja jos ei ole aikasemmin nähnyt Rammsteinia niin kyllä tuo kannattaa käydä kokemassa, settilistakin oli mielestäni varsin hyvä sekoitus uutta ja vanhempaa matskua, tosin ilman yllätyksiä mutta enpä niitä varsinaisesti kaivannutkaan. Tykkäsin.

Tuo Vilnan kohu on tietenkin ikävä asia ja on hyvä tutkia, en sano etteikö voisi olla totta mutta eiköhän sitä pildeä ole tarjolla ilman huumaustakin jos haluavat. Tosin eihän tässä kai varsinaisesti bändiä itsessään syytetä mahdollisesta teosta.
 
Viimeksi muokattu:

F#21

Jäsen
Tuosta lauantain sisäänjonotuksesta. Tultiin porukalla klo 19 jälkeen paikalle ja ihmeteltiin pitkiä jonoja. Lähettiin kuitenkin kävelemään jonon ohi portteja kohti ja huomattiin, ettei yhden sisäänpääsyportin edessä ollut jonoa ollenkaan. Päästiin siis tästä heti sisään.

Tuossa ois työntekijät voineet ottaa vähän roolia ja jakaa sitä jonoa useammalle portille.

Oli kyllä hieno setti vaikkakin pidin enemmän viime vuoden Tallinnan keikasta. Voisi olla hienoa lähteä muualle Eurooppaan näkemään nämä veljet ja heidän shownsa.
 
Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Till Lindemann on omissa kirjoissani täysin "cancelled." Paljon ei tarvitse asiaan perehtyä ja tässä muutama syy, jonka takia uskon näiden väitteiden olevan täysin totta. Vanhana Rammstein-fanina harmittaa tietysti. Klassinen stoori - vaikka julkisesti oltaisiin "hyvien puolella", niin valta mahdollistaa kaikenlaisen sikailun.

Mutta niitä syitä:

1. Till The End musiikkivideo ja sen väkivaltaporno. En suosittele katsomaan, eikä ole "Pussy" -tyyliin näyttelijät kyseessä. Videon kuvasto on harvinaisen selkeää, mikään ei tunnu enää miltään, kun on saanut niin pitkään kaiken.

2. Mainittu "Deutschland" -video, joka on siis myös täysin oikea ja netistä löytyvä video. Till harrastaa seksiä kesken Rammsteinin keikan kahden tytön kanssa, kuvasi tämän ja näytti soolokeikkojensa päätteeksi yleisölle.

No voimme toivottavasti olettaa, että nämä ylläolevat asiat ovat kaikki tapahtuneet suostumuksen alaisena. Silti aika likaista toimintaa 60v-ukolta ja luulisi, että jotain vähän merkityksellisempää sisältöä olisi tuossa kohtaa elämäänsä keksinyt. Kaiken kukkuraksi sooloprojektin yhteistyökumppani Peter Tägtren tosiaan lähti Lindemannista jo yhden kiertueen jälkeen. Ja hänkin on vähintään edgy, jopa aika right wing. Eli hänkin näki jotain, mitä ei voinut allekirjoittaa. Ja hänen vaimonsa tosiaan sanonut myös, että näitä tapauksia on useita.

Kaiken kruunaa kuitenkin tämä helvetin runo, jossa Till täysin avoimesti fiilistelee niitä asioita, joista nyt on jäänyt kiinni.

Ja tällaiset asiat liittyvät nimenomaan kontrolliin ja väkivaltaan, ei siihen että "ei muuten saisi." Varmasti Till olisi halutessaan voinut pitää kaiken suostumuksellisina. Lisäksi on useita raportteja Rammstein-jatkoilta, joissa nuoret tytöt eivät koskaan tapaakaan Rammsteinia, vaan aina paikalla on pelkästään Till, plus muutama limainen roudari. Ja tytöt kaikki parikymppisiä. Kaiken kukkuraksi tuo Tillin henkilökohtainen parittaja Aleena on työskennellyt ennen tätä Marilyn Mansonille...Lisäksi on raportoitu, että kamapäissään Till on väkivaltainen ja hajoittaa pukuhuoneita.

Ei pahemmin tule Jatkoajalle kirjoiteltua muusta kuin lätkästä, mutta ajattelin että jos voin joillekin Rammstein-faneille koittaa avata tätä vyyhtiä, niin se on sen arvoista.

Ja nyt myös Liettuan poliisit ovat aloittaneet tapauksesta ihan virallisen tutkinnan, Irlannin poliisit mukana. Saas nähdä voiko näin isoon koneistoon vaikuttaa, mutta toivotaan että tekivät joutuvat vastuuseen.
 
Spire

Voisin allekirjoittaa tämän sanasta sanaan. Tai ainakin pääpiirteittäin. En tietenkään voi tietää onko huumaamisia tai muita rikollisia juttuja tapahtunut, mutta minusta nuo Lindemannin soolopelleilyt musavideoineen ja seksivideoineen ovat kertakaikkiaan mauttomia. Miksi Deutschlandin aikaiset seksiaktit piti tuoda omiin soolojuttuihin? Olisi pitänyt edes Rammsteinin erillään tästä.

Ehkä olen sitten tullut vanhaksi mutta tuollainen ei vain uppoa. Eikä siinä mitään että harrastaa seksiä tahdonalaisten fanien kanssa jatkobileissä, mutta se että välissä on joku "parittaja" hommaamassa erikseen hyvännäköisiä naisia lavan eteen "jonon ohi". Sanokaa sitten vaikka kateelliseksi mutta en pidä tällaisesta toiminnasta lainkaan. Tuntuu oikeasti pahalta sanoa näin, koska Rammsteinin jokainen studioalbumi on minulle mestariteos. Jotkut kappaleet naurattavat, toiset ahdistavat ja kolmannet saavat olon kertakaikkiaan hyväksi. Ja tosiaan koska sanoitukset ovat toisinaan hyvinkin sairaita, toivon erittäin kovasti ettei solisti tee niistä millään tavalla tosia. Viime viikolla näitä asioita miettiessäni tunsin oloni petetyksi ja kovin murheelliseksi.

Mutta katsotaan nyt vielä miten tämä vyyhti purkautuu tästä. On myös paljon todistajia ketkä ovat vankasti sitä mieltä ettei Till ole syyllinen asioihin joista häntä syytetään. En itsekään osta tuota huumaamiscasea nykytiedon valossa. Kuitenkin tällä hetkellä minusta tuntuu että tietynlainen ympyrä sulkeutui tuohon Vilnan harjoituskeikkaan.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Aika usein näissä jutuissa on kyse myös siitä, että porukka lähtee innolla mukaan kun pääsee kuuluisuutta "maistamaan" ja on suostumuksella mukana, mutta myöhemmin kaduttaa ja tulee hyväksikäytetty olo. Itse en koe, että tälläisessä tilanteessa vastuu on kuuluisuudella, toki hän käyttää asemaansa sinällään väärin, joskin tätä valta-astelmaa on ihan myös arkieläjien elämässä, mutta ilman että se kiinnostaa ketään - suuntaan jo toiseen, aika usein nainen arjessa miestä juoksuttaa ja toki toisinpäin.

Mutta tähän caseen, mukaan lähtevä on aikuinen ja tekee arvion itse, että haluaako osallistua toimintaan vai ei. Edelleen huumaaminen tai pakottaminen ovat sitten eri asioita, jossa mennään rikollisen toiminnan puolelle. Jos näistä ei ole kyse ja myöhemmin vituttaa omat tyhmät teot, niin tätä vain elämässä sattuu.

Kuuluisuus on osa kuuluisuuksien identiteettiä ja arkea. Yhtälailla miehiä ja naisia lankeaa muiden atribuuttien vuoksi yhden illan huumaan baareista, tinderistä, grinderistä tms - en minä jaksa olla jeesustelemassa sitä, että heillä ei saisi olla oikeutta seksuaaliseen toimintaan arjessaan, jos halukkaita löytyy. Mitä heidän pitäisi tehdä? Ryhtyä kirjeenvaihtoon etanapostilla, pyytää vanhempien lupaa ja deittailla puoli vuotta ennenkuin tämä on hyväksyttävää - tämä on aivan kaksinaismoralistista jauhantaa maailmassa, jossa yleisesti irtosuhteita on varmasti enemmän kuin koskaan ja ne ovat hyväksyttävämpiä kuin koskaan. Sitä on tanelit ja tainat painaneet työpaikoillaan postin takahuoneessa jo iät sekä ajat, jos Till sitten painaa menemään suostumuksellisesti vähän erikoisemmalla työpaikallaan, niin siitä vaan.

Keikka oli hyvä.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Till Lindemann on omissa kirjoissani täysin "cancelled." Paljon ei tarvitse asiaan perehtyä ja tässä muutama syy, jonka takia uskon näiden väitteiden olevan täysin totta. Vanhana Rammstein-fanina harmittaa tietysti. Klassinen stoori - vaikka julkisesti oltaisiin "hyvien puolella", niin valta mahdollistaa kaikenlaisen sikailun.

Mutta niitä syitä:

1. Till The End musiikkivideo ja sen väkivaltaporno. En suosittele katsomaan, eikä ole "Pussy" -tyyliin näyttelijät kyseessä. Videon kuvasto on harvinaisen selkeää, mikään ei tunnu enää miltään, kun on saanut niin pitkään kaiken.

2. Mainittu "Deutschland" -video, joka on siis myös täysin oikea ja netistä löytyvä video. Till harrastaa seksiä kesken Rammsteinin keikan kahden tytön kanssa, kuvasi tämän ja näytti soolokeikkojensa päätteeksi yleisölle.
Onhan nuo vähän arveluttavia, mutta nämä asiat ei edelleenkään hänestä rikollista tee. Till the endin musiikkivideo on kieltämättä kamalin musiikkivideo mitä olen koskaan nähnyt. Charlotte Sartre lienee siltikin olevan melkoisen suuri pornotähti ainakin videolla esiintyvistä. Nämä ei siltikään hänestä tee rikollista.
No voimme toivottavasti olettaa, että nämä ylläolevat asiat ovat kaikki tapahtuneet suostumuksen alaisena. Silti aika likaista toimintaa 60v-ukolta ja luulisi, että jotain vähän merkityksellisempää sisältöä olisi tuossa kohtaa elämäänsä keksinyt. Kaiken kukkuraksi sooloprojektin yhteistyökumppani Peter Tägtren tosiaan lähti Lindemannista jo yhden kiertueen jälkeen. Ja hänkin on vähintään edgy, jopa aika right wing. Eli hänkin näki jotain, mitä ei voinut allekirjoittaa. Ja hänen vaimonsa tosiaan sanonut myös, että näitä tapauksia on useita.
Tägtren on ainakin puhunut ihan positiivisesti Lindemannista lähdön jälkeen haastatatteluissa. Esim. "Jos tunnet hänet paremmin, hän ei liiemmin eroa muista. Hänellä on vain oma visionsa siitä, miltä hän haluaa asioiden näyttävän. Ja hän on erittäin fiksu kaveri, mitä tulee bisnespuoleen sekä show’hun. Muuten hän on ihan normaali tyyppi." En raiskaajasta näin puhuisi. Ei mielestäni Tägttrenin lähtö kerro tai todista yhtään mitään asiaa.

Nuo vaimon sanat häiritsee ehkä eniten. Toivottavasti saisimme tähän asiaan lisää valaisua mitä hän tarkoitti.

Joka tapauksessa olet jo ennen tutkintaa päättänyt, että Till on syyllinen ja tehnyt omia johtopäätöksiä. Koitat avata tätä vyyhtiä Rammstein faneille, mutta tehden sen vain yhdestä näkökulmasta jättäen kokonaan Lindemannia puoltavat kommentit. Toivottavasti hommat tutkitaan ja jos löytyy jotain laitonta, niin toivottavasti syylliset saadaan kiinni. Siihen asti ainakin nautin helvetin hyvästä saksalaisesta orkesterista.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS

Näyttäisi tämä syyttävä osapuoli koittaa hakevan hyvinkin läheistä kontaktia Joe Lenzistä. Lenz torjuu yritykset parhaimman mukaan.

Myös liikkuu juttua, että tämän irlantilaisen naisen ystävä on kertonut, että muutama vuosi sitten Berliinissä tuli Rammsteinin osalta torjutuksi hotellissa ja sen jälkeen oli raivonnut hotellin aulassa. Tiedä sitten pitääkö paikkansa.

Ei tämä nainen itsestään kovin uskottavaa saa.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Luin tässä taannoin kirjan jossa eräs eräs nainen muisteli lukioikäisenä tapahtunutta fanitapaamistaan Bon Jovin kanssa Nordiksella. Fani ja J.B.J olivat halanneet sillä seurauksella että tyttö oli saanut orgasmin ja onnenpissa oli tullut pöksyyn. Kaikkea sitä. Väärin halattu.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Luin tässä taannoin kirjan jossa eräs eräs nainen muisteli lukioikäisenä tapahtunutta fanitapaamistaan Bon Jovin kanssa Nordiksella. Fani ja J.B.J olivat halanneet sillä seurauksella että tyttö oli saanut orgasmin ja onnenpissa oli tullut pöksyyn. Kaikkea sitä. Väärin halattu.
Mua yksinkertaisesti vituttaa tällainen kaksinaismoralismi ja uhriutuminen. Esimerkkinä edellä jakamani video, jossa syyttävänä osapuolena oleva nainen kiehnaa ja koittaa suudella Letziä. Jos yleisössä oleva mies tekisi samaa naiselle niin mies olisi kymmenessä sekunnissa maijan kyydissä ja tämä tuomittaisiin ympäri somea. Mielestäni metoossa oli paljon hyvää, mutta myös huonoa. Lisäksi monesti syytetty mies kärsii kohtuutonta mainehaittaa ja tulojen menetystä, vaikka todettaisiin syyttömäksi. Kannatan tasa-arvoa ja naisten itsemääräämisoikeutta, mutta some tekee asiasta liian isoa ja syyttömät kärsivät kohtuuttoman paljon. Se että somessa kerrotaan omia mielipiteitä faktoina ja hirtetään osapuolia huhuihin perustuen on kohtuutonta syyttömän kannalta. Oli se syytön kummalla osapuolella tahansa. Puolensa voi valita ja keskustelua, mutta esimerkkinä @Joona D viesti, jossa hän kertoo Lindemannin olevan syyllinen on ala-arvoista tässä kohtaa.

Joskus itse olin baaritiskillä ja nainen vieressä alkoi juttelemaan. Hän oli ihan symppiksen ja yksinäisen oloinen, joten ajattelin hetken pitää seuraa. Josain kohtaa hän pyysi tanssimaan ja vastasin ettei välttämättä paikalla oleva naisystäväni välttämättä siitä pitäisi. Sen jälkeen hän huusi minulle koko baarin kuullen kovalla äänellä, että olen samanlainen ylimielinen kusipää kuin kaikki miehet ja jotain muuta painokelvotonta. Menin aivan sanattomaksi ja suorastaan jähmetyin baaritiskille. Samalla kaikkien baarissa olevien katseet arvatenkin kohdistui minuun pitäen minua sitten varmaan ylimielisenä kusipäänä. Sellainen omakohtainen onneksi lievä uhriutuminen on minulle tapahtunut. Nykyään naurattaa, mutta silloin hävetti.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Itse pidän tätä kansalaispoliisitouhua jutun ympärillä vähän hassuna - oikeastaan joka suuntaan. Eiköhän tuo nyt liene viranomaisten tehtävä selvittää, tapahtuiko mitään, eikä instagrammaajan. Maalittaminen joka suuntaan, kaikkialla. Ihana internet.
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Till Lindemann on omissa kirjoissani täysin "cancelled." Paljon ei tarvitse asiaan perehtyä ja tässä muutama syy, jonka takia uskon näiden väitteiden olevan täysin totta. Vanhana Rammstein-fanina harmittaa tietysti. Klassinen stoori - vaikka julkisesti oltaisiin "hyvien puolella", niin valta mahdollistaa kaikenlaisen sikailun.

Mutta niitä syitä:

1. Till The End musiikkivideo ja sen väkivaltaporno. En suosittele katsomaan, eikä ole "Pussy" -tyyliin näyttelijät kyseessä. Videon kuvasto on harvinaisen selkeää, mikään ei tunnu enää miltään, kun on saanut niin pitkään kaiken.

2. Mainittu "Deutschland" -video, joka on siis myös täysin oikea ja netistä löytyvä video. Till harrastaa seksiä kesken Rammsteinin keikan kahden tytön kanssa, kuvasi tämän ja näytti soolokeikkojensa päätteeksi yleisölle.

No voimme toivottavasti olettaa, että nämä ylläolevat asiat ovat kaikki tapahtuneet suostumuksen alaisena. Silti aika likaista toimintaa 60v-ukolta ja luulisi, että jotain vähän merkityksellisempää sisältöä olisi tuossa kohtaa elämäänsä keksinyt. Kaiken kukkuraksi sooloprojektin yhteistyökumppani Peter Tägtren tosiaan lähti Lindemannista jo yhden kiertueen jälkeen. Ja hänkin on vähintään edgy, jopa aika right wing. Eli hänkin näki jotain, mitä ei voinut allekirjoittaa. Ja hänen vaimonsa tosiaan sanonut myös, että näitä tapauksia on useita.

Kaiken kruunaa kuitenkin tämä helvetin runo, jossa Till täysin avoimesti fiilistelee niitä asioita, joista nyt on jäänyt kiinni.

Ja tällaiset asiat liittyvät nimenomaan kontrolliin ja väkivaltaan, ei siihen että "ei muuten saisi." Varmasti Till olisi halutessaan voinut pitää kaiken suostumuksellisina. Lisäksi on useita raportteja Rammstein-jatkoilta, joissa nuoret tytöt eivät koskaan tapaakaan Rammsteinia, vaan aina paikalla on pelkästään Till, plus muutama limainen roudari. Ja tytöt kaikki parikymppisiä. Kaiken kukkuraksi tuo Tillin henkilökohtainen parittaja Aleena on työskennellyt ennen tätä Marilyn Mansonille...Lisäksi on raportoitu, että kamapäissään Till on väkivaltainen ja hajoittaa pukuhuoneita.

Ei pahemmin tule Jatkoajalle kirjoiteltua muusta kuin lätkästä, mutta ajattelin että jos voin joillekin Rammstein-faneille koittaa avata tätä vyyhtiä, niin se on sen arvoista.

Ja nyt myös Liettuan poliisit ovat aloittaneet tapauksesta ihan virallisen tutkinnan, Irlannin poliisit mukana. Saas nähdä voiko näin isoon koneistoon vaikuttaa, mutta toivotaan että tekivät joutuvat vastuuseen.

Tässä kepeästi menee sekaisin taide ja oikea elämä. Videot, biisit ja runot ovat taidetta. Juuri sellaista taidetta, mikä ruokkii kaikenmaailman kilareita jos minkälaisiin harhoihin.

Tägtren vaikuttaa hippusen ”hankalalta” persoonalta ja en edes aloita muusikoiden vaimoista, varsinkaan managerivaimoista.

Mutta siis joo pointti oli, että videoiden ja runojen perusteella ei syyllisyyksiä ratkota.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Luin tässä taannoin kirjan jossa eräs eräs nainen muisteli lukioikäisenä tapahtunutta fanitapaamistaan Bon Jovin kanssa Nordiksella. Fani ja J.B.J olivat halanneet sillä seurauksella että tyttö oli saanut orgasmin ja onnenpissa oli tullut pöksyyn. Kaikkea sitä. Väärin halattu.
Työkaverini kertoi muistonsa Bon Jovista. Silloin joskus kun bändin suksee oli täällä pohjolassakin kovimmillaan, kaverinsa sisko oli antautunut siihen kauneimpaan artistin kanssa, sitä ei tarina kerro tuliko Iso O ja kuset, mutta tippurin oli sentään saanut.
 
godspeed

Jäsen
Tulee mieleen vähän industrial-bändi Laibachin vuosien saatossa saama kohtelu, joka on vuoroin tuomitsevaa ja vuoroin mauttomaksi julistamista, vaikka juuri niitä asioita yhtye kritisoi, joista se kertoo. Tämä on myös metallimaailmassa ihan normaalia satiiria, mitä ihmiset ei vain koskaan tunnu ymmärtävän. Rammstein ei todellakaan ihannoi sitä mistä se puhuu, vaan tarjoaa ihmisille väylän kanavoida hankaliakin tunteita, olivatpa ne kuinka taiteellisia tahansa. Mutta ihmeen kauan Rammsteinkin on saanut mellastaa ennen asioiden kyseenalaistamista. Loistava yhtye.
 
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, Tampereen Ilves
Tässä kepeästi menee sekaisin taide ja oikea elämä. Videot, biisit ja runot ovat taidetta. Juuri sellaista taidetta, mikä ruokkii kaikenmaailman kilareita jos minkälaisiin harhoihin.

Tägtren vaikuttaa hippusen ”hankalalta” persoonalta ja en edes aloita muusikoiden vaimoista, varsinkaan managerivaimoista.

Mutta siis joo pointti oli, että videoiden ja runojen perusteella ei syyllisyyksiä ratkota.
Noniin, tulipa sitten katsottua tuo Till the end- musiikkivideo kun siitä täälläkin niin "kohistiin". En ole siis itse mikään hardcore Rammstein fani koskaan ollut, mutta varsinkin alkupään tuotantoa tullut nuoruudessa luukutettua paljonkin! Viime lauantaina tuli nähtyä bändi ensimmäistä kertaa livenä. Keikka oli hieno, ei siinä mitään, tosin settilistalla oli useampi sellainen biisi mikä ei iskenyt itelle ollenkaan mutta eipä sitä voikaan olettaa, että settilista oltaisiin vain minua varten laadittu. Ja niinkuin täälläkin mainittu, niin samaa sanoi seurueessa mukana ollut, että oli käytännössä sama show mitä oli nähnyt jo Ratinassa.

Mut joo, mitä tulee sitten tähän Tillin ympärillä vellovaan kohuun, tuli tosiaan äsken katsottua tuo Till the end- musavideo ja... öö, mitä vittua!? Olenko tullut vanhaksi (lokakuussa 40) vai onko tuo nyt tänä päivänä ihan normaalia!? Ihan vitun sairas video! Ja jos toi nyt on tosiaan sitä taidetta, ni morjes! Olen tätä kohua seurannut lähinnä tämän foorumin kautta ja tunteet vähän heilahdellut laidasta laitaan, välillä naurattaa tuo naisen huomionhaku ja bändin lynkkaus yritys ja välillä sit taas miettii et onkohan näissä syytöksissä kuitenkin jotain perää. No... olen sitä mieltä, että vaikka tuolla keikalla ei ole mitään laitonta tapahtunutkaan (niinkuin itseasiassa tuo nainen itsekin sanoi) niin kyllähän sitä tuon videon katselun jälkeen herranjumala väkisinkin tulee tunne, ettei tuo kaveri nyt ihan fiksuimmasta päästä ole. Ja vaikka ei tuolla kyseisellä keikalla olisi mitään tapahtunutkaan, niin en kyllä nyt ihmettelisi jos tulisi tietoon jotain muita arveluttavia tapauksia. Jos tuo nyt sitä taidetta oli, niin ei minusta VIELÄKÄÄN mitään taiteen ystävää tullut. Ei kyllä Tillin pisteet ainakaan nousseet...
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Noniin, tulipa sitten katsottua tuo Till the end- musiikkivideo kun siitä täälläkin niin "kohistiin".

Sama, melko suoraviivaista settiä Lindemannilta. Osa naisista näytti olevan ihan muissa maailmoissa, tiedä mitä olivat vetäneet...
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Jos tuo nyt sitä taidetta oli, niin ei minusta VIELÄKÄÄN mitään taiteen ystävää tullut. Ei kyllä Tillin pisteet ainakaan nousseet...
Niin ei se taide aina ole mukavaa tai tunnu pelkästään mukavalta ja turvalliselta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös