Ralliketju

  • 1 700 281
  • 13 485

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nikara tosiaan ei missään vaiheessa saanut kunnon vastusta. Alussa turboletku irti turpaan puolitoista minuuttia, mutta silti kerkesi ylivoimaiseen luokka voittoon. Saapa nähdä mihin Jarkon rahkeet riittävät vielä. Toivottavasti pitkälle sillä on mukava mies kaikin puolin.

Eikös muuten Nikaralla ollut melko vanha kalustokin jos oikein ymmärsin? että otteet siihen nähden loistavia.

Onnistujiin Loebin, Blockin ja Lapin lisäksi laskisin myös Neuvillen jonka vauhti oli hyvää siihen nähden että ekakertaa Jyväskylässä ajoi.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Subaru-aikojen Killeri edelleen pakottaa Hirvosen ottamaan todella iisisti SSS:lla. Tosiasia on kuitenkin, että varmasti ottamallakin pitää silti pudottaa ainakin se sekunti pätkällä.
Pääsisi jo pikkuhiljaa yli siitä. Jari-Matti tunaroi täydellisesti Puolan MM-rallin viimeisellä ek:lla pari vuotta sitten, mutta eihän nyt saakeli sen takia voi ajaa jokaisella yleisöpyörityksellä jarru pohjassa. Tiedän että olet kova Hirvos-fani erittäin kova J-M anti-fani, muta pientä rajaa värilaiseihin kuitenkin.

Loeb oli mestarillinen, Hirvonen ok, Petter ihan viihdyttävä.. Itseä jai pikkaisen mietityttämään, että oliko suomalaisilla ihan kuitenkaan sitä viimeisintä raivoa mukana? Kuka muistaa viimeksi sorarallin jossa J-M:n helmat ovat rallin jälkeen ehjät.. ?

Toivottavasti Volkkari on heti tulokaskaudellaan nopea ja Ogier pystyy haastamaan Loebin, viime kauden kaksintaistelu oli mielenkiintoisempaa kuin tämän hetkinen yhden miehen ylivalta.

Loppuun mediasta: Tomi Tuominen oli oma rasittava itsensä, Maikkari floppasi, mutta kenen idea ooli ottaa Iltalehdelle Pekka Jalonen näin isoon rooliin? Omassa leirissä on jo erittäin osaava Miika Wuorela, mutta nyt polo-Pekka meni tekemään itsestänsä vitsin myös rallin saralla.
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Evo ysillähän tuo taisi ajella.

Eikös Nikaran evo ole kuitenkin r4? Eli kevennetty ja muutenkin löyhemmin rajattu kuin joku perus n-ryhmäläinen. Joo, vanhempi evo siis, mutta varsin hyvä laite silti. Juha Salon evo sm-sarjassa on hyvin pitkälti vastaava, mutta uudempi kori siis.
 

Sambody

Jäsen
Eikös Nikaran evo ole kuitenkin r4? Eli kevennetty ja muutenkin löyhemmin rajattu kuin joku perus n-ryhmäläinen. Joo, vanhempi evo siis, mutta varsin hyvä laite silti. Juha Salon evo sm-sarjassa on hyvin pitkälti vastaava, mutta uudempi kori siis.

En ole aivan perillä asiasta, mutta minusta Jarkolla oli alla ihan perus N-ryhmän evo. Pitäisi varmaan kysäistä, jos vastaan sattuisi tulemaan lähiaikoina.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
En ole aivan perillä asiasta, mutta minusta Jarkolla oli alla ihan perus N-ryhmän evo.
Oikeassa olet. Perus N-ryhmäläinen Jarkon auto on. Ja hyvin ajoi, siitä ei kahta sanaa.

Muutama sana muistakin, kun kerran paikalla tuli oltua.

Loeb on kuningas, ei voi muuta sanoa. EK1:llä pohjat ja sitä kautta tilanne haltuun. Sen jälkeen tarkkaili muiden tekemisiä ja iski aina tarvittaessa takaisin. Pientä tuuriakin matkassa, kun Lankamaa 1:llä takaperä hajosi. Mutta kun se kesti EK:n maaliin, niin kaikki oli taas omissa käsissä.

Mikko teki kaikkensa, mutta joutui nöyrtymään 6 sekunnin turvin. Raviradoilla näistä sekunneista tuli 4, mutta nekin lasketaan. Ehkä se taannoinen Killerin munaus Subarun ratissa painaa edelleen Mikon alitajunnassa, eikä mies uskalla ottaa samaa riskiä, kun muuten ottaa.

Jari-Matti ajoi nyt maaliin ja hävisi 36 sekunttia. Mikko oli siis puoli minuuttia nopeampi ja siinä on nyt Citroenin ja Fordin ero.

Ja ero tulee käsittääkseni lukoista sekä jousituksesta. J-M itse pisti eron iskarien piikkiin, mutta autojen perissä on eroja. Ja uskallan väittää niiden erojen olevan etu Citikan hyväksi. Citroen kulkee suoremmin, eikä ero ei tule pelkästään iskareista.

Block oli positiivinen yllätys ekalla kerrallaan. Vauhtia oli ja ennenkaikkea komeita ajolinjoja. Harmi kun auto hajosi lauantaiaamulla eikä mies päässyt Ouninpohjaan.

Esapekka Lappi oli myös positiivinen yllätys. Taitaa olla meidän seuraava nimemme MM-sarjassa WRC-kalustolla.
 

Olpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Vaasan Sport & Eric Lindros
Useat tahot osaisi kertoa, että red bull rupeaa WRC-promoottoriksi ensi kauden alusta. Siis tekemään tv-lähetyksiä jne. Katsotaan mitä tapahtuu, mutta kuulostaa hyvältä. Red Bull harvemmin rupeaa tekemään mitään puolivaloilla.

Mitä tulee jyskälään niin itse tuli käytyä Palsankylä x2 ja Ouni x2. Mitään isompia ei kohdalle sattunut, Rantas Matin roikku ounin alussa lienee se "kohokohta". Keli oli passeli ja sitikat lensi. Hieman pitkä väli oli tuossa palsankylällä, mutta tykkäsin kyllä tuosta että ouni ajettiin tuplana putkeen lopussa. Erityisplussat Neuville, Block, Loeb, Hirvonen, Lappi, Lindroos & Nikara.
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Olipahan hieno meininki lauantaina Merikarvialla kun vuorossa oli sm-sarjan 6/7 osakilpailu.

Kelit suosivat, autoja oli paljon ja mukana todella laadukasta kalustoa. Myös kaatoja, tekniikkamurheita ja vaikka mitä ralliin kuuluvaa, huippupaketti todellakin. SM-ralleissa on kyllä hieno fiilis, huoltoparkista palkintojenjakoon saakka.

Mestaruudet ratkesivat jo sekä kaksi- että nelivetoisissa. Lindroos varmisti kaksivetoisissa ja Lappi nelivetoisissa siis. Ensi kaudella mielenkiinto kohdistunee entistäkin enemmän jo tällä kaudella huomattavasti kilpailullisemman luokan eli kaksivetojen voittotaisteluun, kun EP ja ehkä Salokin ovat nelivetoluokasta poistumassa. Nikaran lisäksi tuolla onkin sitten enää kärjistetysti lompakoita jäljellä. Tuo Nikaran mitsu tosiaan on fin r-luokiteltu ja oli norfissa n-ryhmäläiseksi muunnettuna.

Keravalla 15.9. on taas karnevaalitunnelmaa tiedossa, kun sm-sarja vuosimallia 2012 kääräistään pakettiin. Tuolla lienee taas luvassa monta mielenkiintoista julkistusta kuskien ja tiimien ensi kauden kalustoihin ja kuvioihin liittyen..
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Taas paha onnettomuus rallissa. Ilmeisesti rengas irronnut ulos ajaneesta autosta ja osunut katsojaa päähän. Virallisten tietojen mukaan on ollut vakavasti loukkaantunut kun on viety sairaalaan mutta kv-foorumeilla huhutaan katsojan menehtyneen. Joka tapauksessa erittäin ikävää. Tänä kesänä on sattunut ihan liikaa tällaisia onnettomuuksia.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Mielenkiintoista uutista pukkaa. Loeb siis lopettamassa jo tämän kauden jälkeen. Hirvonen siis lienee ykköskuski ensi kaudella ja Neuville kakkonen. Tässä kohtaa käy todella järkeen Citroenin mielenkiinto Lappia kohtaan. Noinkohan mies ottaisi Neuvillen paikan ensi kaudella?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
No niin, joko ilmoitetaan rallin voittaja? Loeb täräytti heti ekalla pätkällä 5,2 sek pohjat (Solberg toinen). Hirvonen kolmas ja Latvala neljäs. Ei tolle ranskikselle mahda kukaan asfaltilla, ellei joudu kärsimään tekniikkamurheista.

Loebin lopettamispäätös on hyvä uutinen MM-rallille, tulee ainakin uusi maailmanmestari. Olisi myös aika hienoa, jos Lappi pääsisi heti nuorena tehdastiimin huostaan, olisi ainakin kalusto kohdillaan.
 

Olpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Vaasan Sport & Eric Lindros
Saksassa sataa ja Loeb menee menojaan, mutta suomalaisten osakkeet nousevat kun panzerplatte syönyt Solbergin ja Neuvillen pois pelistä. Sordo vaihtanut renkaan kesken erikoiskokeen.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Saksassa sataa ja Loeb menee menojaan, mutta suomalaisten osakkeet nousevat kun panzerplatte syönyt Solbergin ja Neuvillen pois pelistä.

Eli, suomalaiset vetelevät tuurilla palkintopallille, kun vauhti ei vaan yksinkertaisesti muuten riitä. Loebin voitto oli sinetöity jo EK1:n jälkeen. Onko johto jo kaksi minuuttia?
 

kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Eli, suomalaiset vetelevät tuurilla palkintopallille, kun vauhti ei vaan yksinkertaisesti muuten riitä.

Näinhän se menee! Väärin voitettu, kun muut keskeyttää. Kun suomalainen keskeyttää, pää ei vain kestä ja typeryyttään epärealistisen kovat vauhdit omiin taitoihin nähden.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Latvala ajaa taas siihen malliin, että se on 90% varmuudella seuraavan kolmen EK:n aikana jossain rotkossa.
Ainakin yrittää saatana. Toinen vaihtoehto olisi hiihdellä jälkijoukoissa Mikko Hirvosmaisesti, "puhtaalla ajolla".

Miten ihmeessä tuo Hirvonen voi olla asvaltilla noin hidas, jopa Citikalla?
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Miten ihmeessä tuo Hirvonen voi olla asvaltilla noin hidas, jopa Citikalla?
Varmaan siksi että Mikko ei saa ajaa täysillä vaan käsky on ajaa maaliin. Ja pääsee näemmä tuollakin vauhdilla podiumille. Kakkoskuski on kakkoskuski...
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän se selvää on ettei Hirvosen vauhti asfaltilla ole Loebin tasoa. Varmaan koko auton kehitys on tehty niin että auto sopii täydellisesti Loebille asfaltilla. Siinä sitten koittaa Hirvonen saada autoa edes jotenkin sopimaan itselle kun ei osaa alunperinkään ajaa asfaltilla. Fordilla tilanne kuitenkin oli enemmän se ettei Latvala ja Hirvonen kumpikaan mitenkään erityisen hyvä noissa asfaltikisoissa ollut, silloin autoa pystyi todennäköisesti enemmän kummankin kuskin suuntaan viemään.

Kyllähän tuo oli jo ennen kauden alkua toki selvää että Hirvonen selkä kakkoskuski, mutta oma veikkaus oli että Hirvosen ei annettu edes Suomessa tosissaan haastaa Loebiä niin kovaa kun ehkä olisi pystynyt. Toki voihan se olla ettei vauhtikaan riittänyt, mutta noissa kannattaa tosiaan ottaa tuo rooli huomioon.. Kuitenkin soralla suhteelisen hyvin vauhdissa pysynyt ja välillä meinannut mennä kovempaakin, mutta sitten tallimääräykset astunut kuvioon.. tilanne voisikin olla hauskempi jos sen yhden kisan voiton olisi saanut pitää.. tosin silti johto olisi parikymmentä pistettä, mutta ehkä alkukaudesta ei tallimääräyksiä olisikaan nähty jos kuskit tasapisteissä...
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Sanotaan nätisti, että on kyllä totaalista puupäisyyttä ja hyväuskoisuutta, jos edelleen kuvittelee Loebin voittavan tämänkin mestaruutensa epiksesti. Hirvonen on kakkoskuski, mutta ei häntä ole tarvinnut paljoa hidastella, noiden kuskien vauhti on ihan luonnostaankin noin päin. Ja jos jossain kisassa Hirvonen on ollut 10 sekkaa Loebin perässä ja tilanne on vikana päivänä rauhoitettu, ei se tarkoita sitä että taas oli Hirvonen selkeästi nopeampi.

Itse uskon satavarmana siihen, että Jyväskylässä Hirvonen ajoi kilpaa Loebin kanssa ja me näimme miten siinä kävi.

Jos Loeb todellakin päättää lopettaa ajamisen yhdeksän mestaruuden putkeensa, niin ensi vuonna pöytä on taas auki suomalaisillekin. Ei siksi, että epäreilu ja hidas ranskalainen häipyy pilaamasta kaiken, vaan siksi että kaikkien aikojen nopein, varmin ja sitä kautta selkeästi täydellisin kuski haluaa keskittyä patonkien leipomiseen ja viininjuomiseen.

Ehkä tuon kaverin käsittämättömyys sitten 10 vuoden päästä aukeaa lopuillekin suomalaisille. Ehkä.

Esim tuo Citroenin asvalttivire on ihan yhtä lailla Loebin uskomattomuutta kuin auton ansiota, sen näki taas tässä kisassa kun Hirvosen vauhti oli luokkaa Östberg jossain sijoilla 6-7, kun patonki ajoi pohja-ajan aina kun huvitti. Ja kyllä Hirvosen autossa on Hirvosen säädöt, ei se niin mene että auto on suunniteltu Loebille ja Mikko siellä nyt sitten tsemppaa ihan paskasti itselleen sopivalla autolla. Kyllä Hirvosella tänävuonna on ollut sauma saada aika uskomatonta oppia assuajosta ja -säädöistä, mutta ei vaan silti vauhtia löydy tuon enempää. Tällä hetkellä mm-sarjassa on tasan yksi kuski Loebin lisäksi joka on assulla koskaan voittanut, se on Petter ja voittoja on yksi kpl. Toinen olisi Ogier, jolla voittoja on sama määrä. Tuo tilasto ei tule Hirvoselle ikinä voittamaan mestaruuksia, kuten nytkin on nähty, Hirvonen häviää assuajossa sekä Petterille, Latvalalle, Neuvillelle, Sordolle ja Ogierille. Tänakin ja Östbergin kanssa on tiukkaa. Ota siinä sitten ensi kaudellakaan mestaruutta vaikka Loeb olisikin sivussa.

Edelleen olen sitä mieltä, ettei Hirvonen ole seuraava suomalainen mestari. Viimeistään tällä kaudella on alkanut näyttää ikävästi siltä, ettei se ole Latvalakaan, vaikka vieläkin nuori onkin.

Mutta tosiaan, kannattaa seurata tarkkaan noita Loebin touhuja, jos homma tosiaankin olisi tähän kauteen sitten jäämässä. Vastaavaa ei tulla ikinä näkemään.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Fordilla tilanne kuitenkin oli enemmän se ettei Latvala ja Hirvonen kumpikaan mitenkään erityisen hyvä noissa asfaltikisoissa ollut, silloin autoa pystyi todennäköisesti enemmän kummankin kuskin suuntaan viemään.
Viime kaudella Latvala oli aidosti nopea Korsikalla ja Kataloniassa, tämän huomasi myös Loeb, joka oli aidosti innoissaan kun sai taistella myös asvaltilla. Latvalan ja Hirvosen vauhtia on turha verrata asvaltilla, Latvala pystyy olemaan edes hetkittäin erittäin nopea. Hirvonen sen sijaan, syystä tai toisesta, oli erittäin hidas kestopäällysteellä ja Fordin aikaan. Tämä kisa on vain alleviivannut faktaa, että Mikko ei viihdy pätkääkään näissä olosuhteissa, ykköskuskina, kakkoskuskina, Fordilla, Citikalla, millä vaan, sama tilanne silti.
Kuitenkin soralla suhteelisen hyvin vauhdissa pysynyt ja välillä meinannut mennä kovempaakin, mutta sitten tallimääräykset astunut kuvioon.
Mikon vauhti soralla on ollut kuitenkin pienoinen pettymys. Loebilla ei pitäisi olla mitään asiaa Hirvosen ja Latvalan kyytiin Uudessa-Seelannissa eikä Jyskälässä. Olin aika varma, että kun Mikko saa näissä ralleissa Citikan käsiinsä, niin Loeb kaatuu. Kampoihin pistäminen ei riitä, nämä rallit olisi pitänyt voittaa. Onhan näissä ralleissa Loeb ennenkin kaadettu. Tänä vuonna Mikon vauhti tai Latvalan pokeri ei ole kyseisissä ralleissa riittänyt.
Kyllä Hirvosella tänävuonna on ollut sauma saada aika uskomatonta oppia assuajosta ja -säädöistä, mutta ei vaan silti vauhtia löydy tuon enempää.
Tämä on kieltämättä aika mielenkiintoista, Loeb on ottanut kyllä mallia ja oppia Mikon sora-osaamisesta, on tämän itsekin kertonut. Mutta Mikon ajo asvaltilla ei ole kehittynyt mihinkään, vaikka mestari on ollut samassa pilttuussa. Ehkä Citikka on kieltänyt Mikkoa oppimasta mitään uutta, kakkoskuski katsos..?
Ei siksi, että epäreilu ja hidas ranskalainen häipyy pilaamasta kaiken, vaan siksi että kaikkien aikojen nopein, varmin ja sitä kautta selkeästi täydellisin kuski haluaa keskittyä patonkien leipomiseen ja viininjuomiseen.
Loeb ei taida olla viinimiehiä. Kuten liian harva rallikuski/formulakuski nykyään on. Alkaa olemaan ikävä Timo Salosen, Markku Alenin ja Keke Rosbergin aikoja.
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mikko sanoi jossain ennen Saksaa että ajaa Sebin säädöillä. Turha niitä on kuulemma muuttaa totesi. Ja Jyskälässä kertoivat että Sebi ajaa Mikon säädöillä. Sekin voi pitää paikkaansa mutta suurin ero tulee ihan ajotyylistä. Kun Mikko soralla heittää auton luisussa mutkaan niin Loeb ajaa rauhassa keula edellä ja vain kääntää sen sinne sisäkurviin ilman mitään kevätjuhlaliikkeitä. Siinä näki sen Loebin älyttömän luottamuksen autoon. Eli typistetysti Mikko ajaa soralla edelleen liikaa poikittain verrattuna Loebiin ja se tietää aikatappoita joka mutkassa...
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Ja Jyskälässä kertoivat että Sebi ajaa Mikon säädöillä. Sekin voi pitää paikkaansa mutta suurin ero tulee ihan ajotyylistä.

Tämä on faktaa. Ensimmäisissä Citikan soratesteissä Mikko testasi ensin ja teki täysin uudet säädöt. Tämän jälkeen testasi Loeb ja totesi, että Hirvosen säätöjä on turha muuttaa. Samasta syystä Mikko tekee soralla tuplatestejä ja Loeb päivän testejä. Loeb käyttää Mikon säätöjä ja se on iso syy kuulemma Loebin vauhdin nousuun soralla. Faktaa on se, että testituloksista palkkio oli jollain tasolla myös lupa haastaa Loeb tosissaan Jyväskylässä. Sielläkin Loeb meni Mikon säädöillä ja vaikka Hirvonen oli todella nopea, oli Loeb entistäkin nopeampi. Huikea mies, kun on paskoilla säädöillä voittanut kahdeksan mestaruutta.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Jaahas hilataas ketjua taas ylöspäin vähän.

Ihan alkuun positiivisä uutisa rallin tulevaisuuden kannalta, kenties. Maikkari uutisoi, että eräs autonvalmistaja olisi tekemässä paluuta rallin mm-sarjaan, ehkä jo ensi kaudella. Ko. Talli aikoo julkistaa autonsa Pariisin autonäyttelyssä....

Hyviä uutisia siis, jos tieto pitää paikkaansa ? Nyt kun saataisiin varmistus, että Citroen ja Ford todella jatkavat sarjassa, Volkkari tulee ensi kaudella, Toyotankin pitäisi kai tulla 2014 mukaan ja vielä kun Mini ei lähtisi lopullisesti, niin mukana ois se 5-6 autonvalmistajaa....

Niin ja tällä viikolla kurvaillaan sitten tuo Walesin ralli poikkeuksellisesti jo tässä vaiheessa vuotta. Josko ne kelit olisivat vähän kuivemmat, kuin silloin perinteisesti marraskuussa, jolloin vettä sataa saavista kaatamalla.
Ralliin ei taida pahemmin noita voittajaehdokkaita olla, mikäli se notkea ranskalainen ei kohella itseään ulos. Citroenillä on mahkut varmistaa jo tässä vaiheessa kautta merkkimestaruus. Kuljettajien mestaruushan on jo varmistunut ajat sitten....
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös