Mainos

Ralliketju

  • 1 862 460
  • 14 985

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aika perinteinen kuviohan se on ollut läpi vuosikymmenten, tai ehkä varsinkin ennen vanhaan, että sitten kun homma menee totiseksi, niin kartturiksi halutaan joku kokenut seppo tai juha, ts kartturi jolla kokemusta pääluokasta.
Mutta siitä en ole varma, onko osattu arvioida oikein Mälkösen osuus ja potentiaali autokunnan näkyvyys-/brändiarvossa. Luulen että ei.
Ainakaan ihan lapaan ei tämä teitten eroamisen hoito mennyt, Mälkösen ig-postauksen perusteella, vaikka siinä nyt ei mitään dramaattista sinänsä ollut, niin vähän hapan sävy kuitenkin.
 
Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Syitä tähän voi olla todella monta. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun tallin puolesta määrätään vaihtamaan kartturia.
Enni kirjoitti kuitenkin, että päätös kartturin vaihdosta oli Samin. Toki voi olla, että Enni tiennyt kaikkia kuvioita, mutta epäilen. Jos tähän vaihtoon ei tule jotain järkevää selitystä esim. huomenna kun Toyota julkistaa ensi kauden tiiminsä niin ainakin omissa silmissäni Samin pisteet laski reilusti.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Syitä tähän voi olla todella monta. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun tallin puolesta määrätään vaihtamaan kartturia. Tottakai tämä kausi mentiin Mälkösen kanssa, kun ei sitä kartturia mielellään lennosta vaihdeta, vaan yhteisten palavereiden ja treenien kautta.

Voihan myös olla, että Mälkösen työ ei kaikilta osilta ole riittänyt Pajarille. Kartturille kuuluu niin valtavasti vastuualueita, mitä ei pysty katsoja arvioimaan, joten pelkkä suorittaminen kisoissa ei ole ainoa mittari.

Jos en myöskään ole ihan väärin ymmärtänyt nykyään talli taitaa maksaa monesti kartturinkin palkan, että periaatteessa niillä on paljon myös sanavaltaa taustalla. Ennen taisi olla enemmän että kuski hankki ja maksoi kartturille palkan.

En myös tiedä sitten voisiko joku vanhempi tallipomo myös olla jotenkin naiskartturia vastaa tai epäilyksiä ainakin niiden taitoja kohtaan. Tämä siis vain omaa pohdintaa vieläkö on vanhempaa katsomusta Japanin suunnalla. Tietenkin voi yksinkertaisesti olla että yhteistyö ei ole tarpeeksi hyvin toiminut noissa rally1 ajetuissa testeissä ja kisoissa. Se on kuitenkin aivan erilaista tehdä nopeampaa nuottia.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Jos en myöskään ole ihan väärin ymmärtänyt nykyään talli taitaa maksaa monesti kartturinkin palkan, että periaatteessa niillä on paljon myös sanavaltaa taustalla. Ennen taisi olla enemmän että kuski hankki ja maksoi kartturille palkan.

Tai oikeammin talli maksoi kuskille niin ison palkan että tämän oli siitä sitten jaettava osa kartturilleen. Tämä järjestely on jo tietääkseni kaukaista menneisyyttä, sillä tallit haluavat koko poppoon olevan palvelussuhteessa itseensä.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Joo, kuten moni on jo kirjoittanut, kartturin valinta ei ole pääluokan kuljettajalle yksin kuskin tekemä päätös, vaan siihen kuuluu myös palkan maksajan sanan kuuleminen.

Enni on kyllä näyttänyt erittäin tarkalta ja selkeältä kartturilta. Nuotti tulee puhtaasti ja niin oikeaan aikaan kuin vain voi toivoa. On kyllä erikoista, ettei hän ole kelvannut jatkoon. Miten hyvin sitten taittuu muut kielet? Onko sillä ollut vaikutusta asiaan?

Tuolla tasolla tarvitaan myös sitä teknistä osaamista jo ihan senkin takia, että rengasjumppaa on joka rallissa. Pitää kierrättää edestä taakse jne. Lisäksi pikkuvikojen korjaamiseen on hyvä olla taitoa hyppysissä.
 
JASKA-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Harmittava uutinen Ennin syrjäyttäminen, mutta niin kuin täälläkin on todettu ei ole ensimmäinen kerta, kun näin tapahtuu siirryttäessä pääluokkaan. Toivotaan, että Suomalaisia naisia nähtäisiin kuitenkin ensi kauden kisoissa.

Alku kaudesta oli vielä Enni, Reeta ja Janni.. Nyt alkaa olla kaikki enemmän tai vähemmän pois ainakin vakipesteistä.. Toki kaikki jatkaa varmasti jossain roolissa ja tämän päivän Toyotan tiedotustilaisuudessa saattaa tulla uutisia tähänkin liittyen.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Enni kirjoitti kuitenkin, että päätös kartturin vaihdosta oli Samin. Toki voi olla, että Enni tiennyt kaikkia kuvioita, mutta epäilen. Jos tähän vaihtoon ei tule jotain järkevää selitystä esim. huomenna kun Toyota julkistaa ensi kauden tiiminsä niin ainakin omissa silmissäni Samin pisteet laski reilusti.
Sami varmasti on tehnyt sen päätöksen. Sehän olisi Pajarin päätös, vaikka Toyota olisi sanonut, että Mälkösen kanssa ajat osan kisoista, mutta toisen kartturin kanssa saat koko kauden. No en tähän teoriaan silti usko, mutta kaikki tuossa maailmassa on mahdollista.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Kun miettii Ennin kokemusta, niin aika samalla viivalla on siinä missä esim Halttusen Jonne oli kun Kallen kanssa siirtyivät WRC-puolelle, joten tuo ei oikein selitä tehtyä päätöstä. Tavallaan erittäin dickmove tuo vaihto, juuri kun Mälkönen olisi päässyt noiden pääluokan naiskarttureiden harvalukuiseen joukkoon. Menestys ei sinänsä ole ollut riippuvainen siitä roikkuuko kartturilla kassit pöksyissä, kuten Fabrizia Pons tai tuoreempana Isabelle Galmiche ovat osoittaneet.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Joko täällä oli, Toyota julkisti kuskinsa, Pajari ajaa koko kauden!!

Ajattaako Toyota siis viittä autoa silloin kun Ogier mukana? Hyvä jos näin.

Ja Kankkunen Latvalan paikalle vt tiimipäälliköksi, vai mitä termiä tuosta nyt käyttää pitäisikään. Hulinaa. (edit: apulaistallipäälikkö)

Oliko Pajarin uudesta kartturista jo julkaistua tietoa?
 
Joe Plop

Juu, Toyotalla viisi autoa silloin kun Ogi on mukana. Ilmeisesti parin viikon sisällä pitäisi tulla tietoa Samin kartturista...
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Kyllähän se viime kädessä on kuljettaja, joka päättää kuka hänen kartanlukijanaan toimii. Yhteistyön on oltava saumatonta oikeastaan ajatusmaailmaa/ samanhenkisyyttä myöden ja vierelle ei voi ulkopuoliset istuttaa ihan ketä tahansa. Olipa syy, mikä tahansa kartturin vaihtoon, niin tässä kohtaa, kun Pajarin ura ottaa ison muutoksen ja askeleen eteenpäin, niin kartturin vaihdon jotenkin vielä ymmärtää. Pajari varmastikin haluaa etsiä keinoja kehittyä lisää ja yksi keino hakea kehitystä on ottaa rinnalle uusi kartturi, jos hän toisi jotain uutta mukanaan myös Pajarin ajamiseen. Luulen, että Pajarilla on ollut jo, jonkin aikaa tiedossa kenet hän haluaa ja kuka tulee kartturiksi, mutta luonnollisestikaan sitä ei kannata julkistaa etukäteen, kun kausi on ollut vielä kesken Emmin kanssa. Pajarin ulosajon viimeisimmässä rallissa Rally1-autolla johtui käsittääkseni nuottivirheestä, sitä en muista, onko sitä tarkennettu, oliko virhe tapahtunut jo nuotittaessa (Pajarin oma moka) vai tapahtuiko virhe sitten nuotinluvussa (Emmin moka). Onko tällä ollut ylipäätään, mitään vaikutusta kartturin vaihtoon, vai oliko Pajari tehnyt päätöksen jo aiemmin.

Latvala julkisti, että Hussi toimii ensi kaudella hänen kartturinaan ja Toyota julkisti, että Kankkunen tulee apulaistallipäälliköksi Latvalan rinnalle.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Pajari on valottanut pikkasen lisää tätä kartturiasiaa:

– Päätös tehtiin jo ennen kilpailua (Japanin MM-rallia) ja kävimme asian läpi Ennin kanssa. Se ei siis tullut hänelle yllätyksenä, että ilmoitimme asiasta rallin jälkeen, Pajari sanoi.
 
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, Tampereen Ilves
Pajari on valottanut pikkasen lisää tätä kartturiasiaa:

– Päätös tehtiin jo ennen kilpailua (Japanin MM-rallia) ja kävimme asian läpi Ennin kanssa. Se ei siis tullut hänelle yllätyksenä, että ilmoitimme asiasta rallin jälkeen, Pajari sanoi.

Hahhah, no olipa valotus! :D Niinku Enni olis ennen kisaa mennyt (ehtinyt) päivitystä someen kirjoittamaan. Se nyt on ihan sama onko se hänelle informoitu ennen vai jälkeen kisan, ihan yhtälailla se hänelle yllätyksenä on tullut! Pikkusen tarttis enemmän tulla infoo, jotta sais kasvojaan edes vähän pestyä. Arvostus pystytään rakentamaan ja ansaitsemaan pitkän työn kautta, mutta menettämään sen myös pystyt yhdellä käsittämättömällä teolla...
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuolla tasolla tarvitaan myös sitä teknistä osaamista jo ihan senkin takia, että rengasjumppaa on joka rallissa. Pitää kierrättää edestä taakse jne. Lisäksi pikkuvikojen korjaamiseen on hyvä olla taitoa hyppysissä.

Niin voisiko tässä olla sitten osasyy, jos Toyotalla vaikka tehty fyysisiä testejä ja vaikka tuota renkaanvaihtoa ja muutakin käyty läpi auton tietämyksestä. Eli voisiko tässä olla sitten kuitenkin enemmän kyse ettei Toyota halunnut palkata kartturia eikä Pajari. Ehkä tätä vielä avataan lisää. Aika paljon kohua siitä että naiskartturi potkittu vaikka jatkuvasti joku mieskin saa potkuja. Tuossa Lapin kartturi esimerkiksi kävi lopettaessa läpi sitä että oli lähellä saada potkut mutta sitten alkoikin kulkea ja sai pitää pestinsä, oli siis lähellä jo pikkuluokissa että taru loppuisi jo siihen. Nimenomaan talli oli siis potkimassa.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers

Jep, eikös se nyt ole aika normaalia että kartturit vaihtuvat syystä tai toisesta? Tai itse näen tuon ihan sellaisena business as usual tilanteena.
Toyota halusi julkistaa ensi kauden kuskinsa heti Japanin kisan jälkeen, joten mielestäni oli ihan järkevää että ennen sitä kerrottiin ettei Mälkönen jatka Pajarin kanssa kun se jo oli tiedossa.
Vähän sellainen olo että tästä yritetään tehdä väkisin jotain kohua.
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onhan karttureita vaihdettu tosiaan useinkin ja monesti juuri tuossa kohtaa uraa, kun ollaan ottamassa se viimenen steppi. Mäkiselle Harjanne, Hirvoselle Lehtinen tulee noin ekana mieleen. Nyt taitaa painaa kupissa kaunis Eloveena-tyttö joka on ollut monessa suhteessa esimerkkinä sukupuolten tasa-arvosta autourheilussa. Jos "Make" olisi vaihtunut "Peraan" niin ketään ei kiinnostaisi...

Ja noin tarkennuksena, olen ollut Ennin "fani" jo vuosia. Hieno kartturi ja mahtava ura joka ainakin toistaiseksi jää ilman sitä suurinta kruunua. Olen toki hänen puolestaan hieman surullinen ja mielelläni olisin hänet itse Samin vieressä ensikaudella nähnyt, mutta huipulla tämäkin peli on raakaa ja pienet marginaalit ratkaisevat...
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nyt taitaa painaa kupissa kaunis Eloveena-tyttö joka on ollut monessa suhteessa esimerkkinä sukupuolten tasa-arvosta autourheilussa. Jos "Make" olisi vaihtunut "Peraan" niin ketään ei kiinnostaisi...
Toisaalta juu, mutta jos Makella on esim enemmän IG-seuraajia kuin Samilla itsellään (ja todennäköisesti moninkertaisesti enemmän kuin Peralla), niin voi sekin tietysti tavallista enemmän keskustelua aiheuttaa.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Toisaalta juu, mutta jos Makella on esim enemmän IG-seuraajia kuin Samilla itsellään (ja todennäköisesti moninkertaisesti enemmän kuin Peralla), niin voi sekin tietysti tavallista enemmän keskustelua aiheuttaa.

Jep, täällä ei ehkä huomata kuinka näkyvään asemaan suomalaiset naiskartturit ovat maailmalla päässeet(myös Reetta Hämäläinen on somessa seuratumpi kuin Emil Lindholm, vielä selkeämmin kuin Emmi on Pajaria seuratumpi). Tämän vuoksi en oikein usko että Pajari olisi saanut Toyotan puolelta painetta tehdä muutos asiaan, jos tuollaisten edellisissä viesteissä spekuloitujen teknisten asioiden kanssa oli haasteita, niin nekin olisivat hoituneet kuntoon harjoittelemalla. Siihen että Mälkösellä olisi Toyotan mielestä liian kevyt CV en oikein usko, sillä Halttusen Jonnella oli aikalailla samanlainen kartturi CV kun Kallen kanssa tekivät vastaavan nousun.

No, ehkä syyt avataan joskus tulevaisuudessa "Pappa-Tomin Nuoteista"-podcastissa. Noissahan on käyty läpi noita "riitaisia" kartturinvaihtoja joissa Bosse Grönholm taitaa pitää pohjia kun kartturi lähti pettyneenä kolmesti pois viereltä:

- Rautiaisen Timohan oli Bossen kartturi jo tämän alku-uralla, mutta Bossen taustajoukkojen mielestä Timo oli liian kokematon ja joutui syrjään, mikä Rautiaisen itsensä mukaan oli kova paikka(tosin tunnetustihan Timo pääsi myöhemmin takaisin)
- Seuraavaksi Bossen rinnalle laitettiin hieman kokeneempi Riipisen Ilkka joka suhtautui pestiin itsekin innokkaasti mahdollisuutena päästä ralli-ammattilaiseksi. Bosse ja "Illu" kuitenkin kärähtivät 1992 Tampereen SM-rallissa "nuottien käytöstä"(tuolloin SM-rallit ajettiin ilman) ja saivat 6 kuukautta kilpailukieltoa ja Bossen taustajoukot pistivät syyn Riipisen niskoihin, vaikka ilmeisesti kyse oli ollut siitä että Rautiaisen Timo kävi pätkiä ennalta "etuautona" läpi ja antoi Bosselle pätkästä paperin johon oli kirjannut "pahat paikat" ja nämä paperit löytyivät nuottitarkastuksessa.
-Silanderin Vode taas antoi tuolloin hiukan hermoheikolle Bosselle hiukan liian suorasanaista ja tiukkaa palautetta, mikä ei oikein sopinut Bosselle tai taustajoukoille.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Jep, eikös se nyt ole aika normaalia että kartturit vaihtuvat syystä tai toisesta? Tai itse näen tuon ihan sellaisena business as usual tilanteena.
Toyota halusi julkistaa ensi kauden kuskinsa heti Japanin kisan jälkeen, joten mielestäni oli ihan järkevää että ennen sitä kerrottiin ettei Mälkönen jatka Pajarin kanssa kun se jo oli tiedossa.
Vähän sellainen olo että tästä yritetään tehdä väkisin jotain kohua.
Se on juurikin näin, karttureita vaihtuu aina välillä ja se kuuluu lajiin. Nykyajan eri Mediat, somealustat ja keskustelupalstat herkuttelevat, spekuloivat ja synnyttävät osin väkisinkin jotain kohua lähes asiaan, kuin asiaan.
 
Hexa

Jäsen
Onhan karttureita vaihdettu tosiaan useinkin ja monesti juuri tuossa kohtaa uraa, kun ollaan ottamassa se viimenen steppi. Mäkiselle Harjanne, Hirvoselle Lehtinen tulee noin ekana mieleen. Nyt taitaa painaa kupissa kaunis Eloveena-tyttö joka on ollut monessa suhteessa esimerkkinä sukupuolten tasa-arvosta autourheilussa. Jos "Make" olisi vaihtunut "Peraan" niin ketään ei kiinnostaisi...

Ja noin tarkennuksena, olen ollut Ennin "fani" jo vuosia. Hieno kartturi ja mahtava ura joka ainakin toistaiseksi jää ilman sitä suurinta kruunua. Olen toki hänen puolestaan hieman surullinen ja mielelläni olisin hänet itse Samin vieressä ensikaudella nähnyt, mutta huipulla tämäkin peli on raakaa ja pienet marginaalit ratkaisevat...
Itse olisin myös halunnut nähdä Ennin Pajarin kartturina jatkossakin, koska tulostakin on tullut ilmeisen hyvin. Nyt haetaan ja painotetaan ilmeisesti jotain muita asioita kuin varsinaisia nuotinlukuun liittyviä. Tuon hienommin ja tarkemmin ei nuotinlukua voi tehdä kuin Enni tekee. Nyt haetaan ehkä lisäosaamista ja käsiä nuotinluvun ulkopuolisiin asioihin, kuten renkaiden kierrätyksiin autossa ja vaihtoihin sekä pieniin korjauksiin tien päällä, sekä mahdollisesti myös kokemusta omaavaa kartturia Pajarille toistaiseksi tuntemattomista WRC-ralleista. Siksi Pajarin tuleva kartturi on ainakin hyvin suurella todennäköisyydellä miespuolinen.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Kyllä kyseessä on Toyotan päätös ja asian kanssa tullaan varmasti ulos. Mulla siis ei ole mitään fakta tietoa, mutta eriasioita yhdistelemällä toi on selvää kauraa. Alkaen ihan siitä, että Sami ei varmasti itse olisi halunnut ulostaa luotettavaa kartturia, kun yhdessä on ura valtavassa nousussa.
 
Sambody

Jäsen
Niin. Tänakilla on menossa neljäs kartturi mm-sarja urallaan. Neuvillellä kolmas. En tiedä onko kukaan pysynyt edes kärryillä kuinka monta eri henkilöä on ehtinyt tähän mennessä Elfyn Evansille nuotteja lukemaan. Olisi silti tietenkin mielenkiintoista tietää faktat tapahtumien taustalla.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Pakko tunnustaa että eka reaktio kun luin tästä Pajarin päätöksestä oli se että ei kestänyt sitä että kartturi oli suositumpi kuin kuski itse. Tiedä sitten onko totta, mutta harmin paikka että kartturi meni vaihtoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös