Ralliketju

  • 1 683 129
  • 13 393

Laiskiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässäkin ketjussa kehutussa Tomin Nuoteista-podcastisa on näköjään otettu loppukiri viimeisten jaksojen kanssa ja jaksoja näemmä lappaa ulos parin päivän välein. Tulossa olisi näemmä esim Tommi Mäkistä, Heikki Kovalainen ja Jokke Kalliota. Viimeisen jakson vierasta ei kuitenkaan ole vielä näkyvissä. Olisiko kyseessä sitten jokin Tomin oma muistelujakso, vai olisiko viimeiseksi jätetty jokin todellinen herkkupala?

Etenkin nyt, kun podcast on pelkän rallin sijaan laajentunut käsittelemään moottoriurheilupersoonia muistakin lajeista, on sarjan loppuminen mielestäni iso harmi. Rallipuolelta olisin ainakin itse halunnut kuulla vielä ainakin Markku Alenia, ja muiden lajien moottoriurheiluihmisisten muun muassa seuraavat olisivat voineet olla kiinnostavia:
Kimi Räikkönen ( jokainen voi tietty miettiä kuinka realistista olisi ollut saada Kimi vieraaksi)
Ossi Oikarinen
Keke Rosberg
Marko Koiranen
Mika Kallio
Aki Ajo
Jyrki Järvilehto
Listaa voisi tietysti jatkaa paljon pidemmällekkin, mutta pointti on, että paljon kiinnostavia persoonia jää lopulta rannalle tämän sarjan tiimoilta, ja toivottavasti näiden muidenkin tarinat saadaan kerättyä jossaain muodossa vielä talteen
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Tässäkin ketjussa kehutussa Tomin Nuoteista-podcastisa on näköjään otettu loppukiri viimeisten jaksojen kanssa ja jaksoja näemmä lappaa ulos parin päivän välein. Tulossa olisi näemmä esim Tommi Mäkistä, Heikki Kovalainen ja Jokke Kalliota. Viimeisen jakson vierasta ei kuitenkaan ole vielä näkyvissä. Olisiko kyseessä sitten jokin Tomin oma muistelujakso, vai olisiko viimeiseksi jätetty jokin todellinen herkkupala?
Heitän omana veikkauksena että viimeinen jakso on Markku Alenin jakso, ainut vanhoista MM-sarjan tähtikuskeista joka ei omaa jaksoaan ole vielä saanut(oli toki äänessä niissä ensimmäisissä jaksoissa jotka eivät olleet henkilökuvia) ja Tuominen on pariin otteeseen sanonut tuovansa Markun vielä haastatteluun jahka saa miehen pysymään pari tuntia paikoillaan.

E: Noihin luettelemiisi nimiin lisäisin että olisin halunnut kuulla eräänlaisen "muistelujakson" jo edesmenneestä Mikael "Suntta" Sundströmistä, joka toki on vilahdellut useamman pääkaupunkiseudulta tulleen haastateltavan jaksoissa. Sundström olisi ansainnut mielestäni sen että hänetkin tehtäisiin vähän nuoremmille sukupolville tutuksi, olihan mies 80-luvun puolivälistä 90-luvun alkuun yksi kovimmista nimistä joka ei koskaan sitä "virallista" tallipaikkaa saanut(keikka-ajo Peugeotilla 1986 RAC:ssa jäi Sundströmin ainoaksi tehdas-ajoksi)
 
Viimeksi muokattu:

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Listaa voisi tietysti jatkaa paljon pidemmällekkin, mutta pointti on, että paljon kiinnostavia persoonia jää lopulta rannalle tämän sarjan tiimoilta, ja toivottavasti näiden muidenkin tarinat saadaan kerättyä jossaain muodossa vielä talteen
Koiranen ja Kallio ovat olleet Kristian Sohlbergin Twitch-striimeissä (löytyvät myös YouTubesta). Järvilehtokin jutteli formulaurastaan Jean Mancini -nimisessä podcastissä.

Mainituista Keke ei ole esiintynyt julkisuudessa vuosikausiin (ja vihaa suomalaista mediaa) ja Kimi on Kimi. Räikkönen on kyllä niin diplomaatti että tuskinpa kummoista jaksoa olisi syntynytkään. Erkki Mustakari olisi F1-persoonista ollut kova haku, kun on toimittajan töiden ohella ollut itsekin huippu-urheilija ja isosti vaikuttamassa Häkkisen ja Järvilehdon taustalla.
 
Kiitos paljon! Pitääpä ottaa Sohlbergin striimin tallenteet katselulistalle
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Sambody

Jäsen
Tipahti rallifaneille sitten aikainen joulu tuon Tänakin Ford-sopimuksen myötä. Nyt kaikilla kolmella on tiimillä on huipputason kuljettaja riveissään. Aivan kivasti lopulta palaset loksahteli suomalaisen rallifanin silmin katsottuna paikoilleen. Lappi sai koko kauden sopimuksen, joten nähdään enemmän suomalaisväriä sarjassa ja tosiaan Tänakin myötä myös Fordille saatiin huippukuljettaja. Onhan tuo kuljettajakattaus aika herkullinen varmaan joissain ralleissa, jos vielä Loeb jatkaa harrastustaan. Jossakin kohtaa voidaan nähdä viivalla seuraava kattaus:

Maailmanmestarit:
Tänak, Rovanperä, Ogier ja Loeb

Huippukuljettajat:
Evans, Neuville ja Lappi

Vähintään hyväntason keikkakuskit:
Breen/Sordo

Aika harvoin, jos koskaan ainakaan viimeiseen 20 vuoteen on voittokamppailuun tai podiumille ollut noin paljon tunkua kuin tuollaisella kuski kattauksella.

Dirtfish uutisoi myös Hyundain kertoneen tiimin sisällä, että Cyril Abiteboul on tiimin uusi tallipäällikkö. Virallista tiedotetta tuosta ei käsittääkseni ole vielä saatu.
 
Viimeksi muokattu:

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tipahti rallifaneille sitten aikainen joulu tuon Tänakin Ford-sopimuksen myötä. Nyt kaikilla kolmella on tiimillä on huipputason kuljettaja riveissään. Aivan kivasti lopulta palaset loksahteli suomalaisen rallifanin silmin katsottuna paikoilleen. Lappi sai koko kauden sopimuksen, joten nähdään enemmän suomalaisväriä sarjassa ja tosiaan Tänakin myötä myös Fordille saatiin huippukuljettaja. Onhan tuo kuljettajakattaus aika herkullinen varmaan joissain ralleissa, jos vielä Loeb jatkaa harrastustaan. Jossakin voidaan nähdä viivalla seuraava kattaus:

Maailmanmestarit:
Tänak, Rovanperä, Ogier ja Loeb

Huippukuljettajat:
Evans, Neuville ja Lappi

Vähintään hyväntason keikkakuskit:
Breen/Sordo

Aika harvoin, jos koskaan ainakaan viimeiseen 20 vuoteen on voittokamppailuun tai podiumille noin paljon tunkua kuin tuollaisella kuski kattauksella.

Dirtfish uutisoi myös Hyundain kertoneen tiimin sisällä, että Cyril Abiteboul on tiimin uusi tallipäällikkö. Virallista tiedotetta tuosta ei käsittääkseni ole vielä saatu.
Abiteboul on samanlainen tiimihengen luoja kuin JP Latvala. Ei tule EsaPekalla tule olemaan helppoa, paitsi jos on nopein kokoajan, pitää auton tiellä ja voittaa maailmanmestaruuden, varsinkin talli sellaisen.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat

Tää oli sarjalle parasta, mitä voi tapahtua näillä kuskeilla ja talleilla!
Vielä jos toivoa saisi, niin ainakin yksi uusi talli mukaan, kunhan nuo lähitulevaisuuden voimalinjaratkaisut selkiävät ja saadaan pikkuisen perspektiiviä uusien tallien auton kehittelytyöhön.
 
Sambody

Jäsen
Oletan, että Tänakin mukana tai sitten hänestä johtuen M-Sport myös saanut joko Fordilta tai joltain muulta isolta yhteistyökumppanilta lisää rahoitusta. Vaikea uskoa, että Wilson olisi ollut valmis maksamaan Tänakin varmasti maailmanmestarin arvolle sopivaa määrää euroja mikäli autoa ei päästä testaamaan ja kehittämään ensi kaudella. Myös vaikea nähdä Tänakia solmimassa koko kauden sopimusta M-Sportille mikäli tiimillä ei olisi varaa testata menestymisen vaatimalla tavalla.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Abiteboul on samanlainen tiimihengen luoja kuin JP Latvala. Ei tule EsaPekalla tule olemaan helppoa, paitsi jos on nopein kokoajan, pitää auton tiellä ja voittaa maailmanmestaruuden, varsinkin talli sellaisen.
Latvala? Varmaankin Mäkistä tarkoitit?

Tänakin Ford-pesti on tärkeä juttu koko sarjalle, nyt kaikissa talleissa on huippukuljettaja. Mielenkiintoista nähdä, ketkä muut ajavat M-Sportilla. Toivottavasti Loebin ohjelmaan löytyy rahoitus (ensi viikollahan tuo osaltaan jo selviää, kun Monten ilmoittautuminen menee kiinni).

Solbergit ovat ainakin siihen malliin puhuneet, että vuokra-autoa haetaan ja mistäpä muualtakaan kuin Malcolmilta ne nykyisessä MM-sarjassa haetaan.
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mielenkiintoista nähdä, ketkä muut ajavat M-Sportilla.
Luulen että Greensmith ja Loubet ajaa Fordin muita autoja koko kauden. Förmöön juna meni jo. Gus:lla on rahaa riittävästi ja Loubet oli kuitenkin paras näistä tämänkauden kuskeista. Loeb ajaa Monten ja ehkä jotain...
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oletan, että Tänakin mukana tai sitten hänestä johtuen M-Sport myös saanut joko Fordilta tai joltain muulta isolta yhteistyökumppanilta lisää rahoitusta. Vaikea uskoa, että Wilson olisi ollut valmis maksamaan Tänakin varmasti maailmanmestarin arvolle sopivaa määrää euroja mikäli autoa ei päästä testaamaan ja kehittämään ensi kaudella. Myös vaikea nähdä Tänakia solmimassa koko kauden sopimusta M-Sportille mikäli tiimillä ei olisi varaa testata menestymisen vaatimalla tavalla.

Äkkiseltään mieleen olisiko Tänäk myös itse tullut lopulta pyynössä vastaan että sopimus on saatu tehtyä ajoissa ja mahdollisesti enemmän menestykseen perustuva palkkaus. Muita kuskeja kun ei myöskään vielä julkaistu niin voi olla että niidenkin selkänahassa osa rahasta vedetään "joko maksatte tai olkaa ajamatta".
 
Vaikea sanoa. Ei heillä riittänyt varat menneelläkään kaudella testata joka ralliin. Tosin heidän maksukuskit ajeli melkoista romurallia, joten nuo reitiltä ulkoilut varmaan maksoivat M-Sportille pitkän pennin. En usko, että Ott on suostunut ajelemaan Breenin liksalla enkä usko, että häntä hirveän paljon kiinnostaa vaikka tulevat tallikaverit kippaisi joka kilpailussa autonsa katolleen kunhan hän itse pääsee valmistautumaan kilpailuihin asianmukaisella testiohjelmalla.
 
Viimeksi muokattu:

pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Tämä oli parasta mitä pystyi tapahtumaan, olemassa olleet vaihtoehdot huomioiden.
Eiköhän Ott saa piiskattua Fordin vauhdin puolesta mestaruustaistoon, eri asia sit miten auto kestää. Viime kaudella kaikkia ihme vikoja, mitkä jätti auton reitin varrelle.
 
Suosikkijoukkue
KK
Vaikea sanoa. Ei heillä riittänyt varat menneelläkään kaudella testata joka ralliin. Tosin heidän maksukuskit ajeli melkoista romurallia, joten nuo reitiltä ulkoilut varmaan maksoivat M-Sportille pitkän pennin. En usko, että Ott on suostunut ajelemaan Breenin liksalla enkä usko, että hän hirveän paljon kiinnostaa vaikka tulevat tallikaverit kippaisi joka kilpailussa autonsa katolleen kunhan hän itse pääsee valmistautumaan kilpailuihin asianmukaisella testiohjelmalla.
Toisaalta Ottin vaihtoehdot ovat olla ajamatta ilman liksaa tai ajaa M-Sportilla edes jollain tuloilla. Tuskin nyt nyt ihan minimipalkalla ajelee.
 
Sambody

Jäsen
Olisi riittänyt, mutta sitä ei haluttu käyttää "turhaan". Ei M-Sportilla koskaan ole ollut rahasta kiinni, vaan siitä mihin sitä halutaan ja mihin sitä kannattaa käyttää.
Pakkohan sen jossain on näkyä, kun liikevaihto on tippunut 2019->2021 51 miljoonasta punnasta 31 miljoonaan puntaan. Myös väki vähentynyt rajusti. Vielä 2019 M-Sportilla oli töissä enemmän insinöörejä kuin tällä hetkellä on yhteensä henkilöstöä. Ja tällä välin hallinnollisten työntekijöiden määrä on vain kasvanut.

Sinänsä olet ihan oikeassa, että voitollista liiketoimintaa M-Sport on tehnyt myös viime vuodet.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Mielenkiintoista kyllä nähdä, mihin Tänak pystyy uudella autolla. Onneksi Ford lähti lisäpanostuksella mahdollistamaan Tänakin palkkaamisen M-Sportille, niin me katsojat saadaan lisää seurattavaa ensi kaudelle.
 
Sambody

Jäsen
Onko tähän jotain faktaa vai päästä keksittyä? Ei nimittäin voi mitenkään pitää paikkaansa, tai sitten insinööreiksi on laskettu myös mekaanikot yms.
He raportoivat tilinpäätöstiedoissaan 2018 seuraavat työntekijä ryhmät:

Directors: 4
Engineers: 242
Admistration and management: 40

Viime vuonna ryhmät:

Other departments: 8
Production: 139
Admistration and management: 57

Kysymykseesi siis ihan virallisia lukuja ja termejä käytän. Toki engineers on hieman harhaanjohtava ja pitänee sisällää mekaanikot yms.

2018 tilinpäätöstiedot
2021 tilinpäätöstiedot
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mutta onhan tuo iso pudotus, joka varmaan oli se pointti. Auton kanssa toimivia käsipareja vähennetty rajusti, kun VIP-teltalla henkilökunta on vain lisääntynyt. Ehkä taloudellinen kannattavuus on parantunut, mutta toisaalta 2018 MSport voitti kuskien mestaruuksia 1kpl ja 2021 0kpl eli tuo on vähentynyt vielä rajummin. Tähän vitsi soutujoukkueen kokoonpanosta.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65

Onhan ne vähentyneet ihan helvetisti, varsinkin osaavat ja kokeneet laitettu pihalle tai vaihtaneet tallia ja nuorempia ja kokemattomampia tullut tilalle. Toki se on M-Sportilla myös aina mennyt niin. Mutta ei tuo itse ralleissa paikanpäällä olevaa väkimäärää ole merkittävästi vähentänyt, aika sama määrä siellä on rooleissa kisasta toiseen. Vip-teltta höpötykset voi lopettaa, sitä osastoa ei M-Sportilla ole käytännössä ollut enää vuosiin.

2018 vs 2021 vertailu on tyhmää. Silloin oli Ogier ja iso panostus. Sen jälkeen on ollut neljä säästeliäämpää kautta ilman mestaruudesta ajavaa kuskia. Katsotaan ensi kaudella mikä on tilanne.
 
Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toivottavasti Loeb ajaa Montessa M-Sportilla. Olisi mielenkiintoista päästä vertaamaan Maestron vauhtia Tänäkiin Pumalla, jolla Loeb löysi tällä kaudella hyvin vauhtia joka rallissa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onhan ne vähentyneet ihan helvetisti, varsinkin osaavat ja kokeneet laitettu pihalle tai vaihtaneet tallia ja nuorempia ja kokemattomampia tullut tilalle. Toki se on M-Sportilla myös aina mennyt niin. Mutta ei tuo itse ralleissa paikanpäällä olevaa väkimäärää ole merkittävästi vähentänyt, aika sama määrä siellä on rooleissa kisasta toiseen. Vip-teltta höpötykset voi lopettaa, sitä osastoa ei M-Sportilla ole käytännössä ollut enää vuosiin.

2018 vs 2021 vertailu on tyhmää. Silloin oli Ogier ja iso panostus. Sen jälkeen on ollut neljä säästeliäämpää kautta ilman mestaruudesta ajavaa kuskia. Katsotaan ensi kaudella mikä on tilanne.

Aika paljon näissä myös korona näkyy ja lisäksi panostuksen ollessa uudessa autossa niin säästelty varmaan aika paljon vanhan auton osalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös