Mainos

Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

  • 310 596
  • 1 418
Suosikkijoukkue
Kärpät
@totonboset Ei voi muuta sanoa kuin aamen tuolle kirjoitukselle. Tuon kun saisi automaattiviestillä menemään kaikille "kyllä meille riittää 5000 halli, kun nykyinen keskiarvo on 4700" -henkisille ihmisille niin ei tarvitsisi jankata niin paljon täällä.
Kieltämättä erinomainen kirjoitus tähän aiheeseen liittyen. Itsekin olen huomannut, että erityisesti tuo kaavailtavan monitoimiareenan kapasiteetti on sellainen asia, joka herättää voimakkaita intohimoja. Ei ollutkaan valtaisa yllätys, että ketjussa on vipinää riittänyt, kun tuo jälleen nousi esiin.

Muun muassa tämä suunniteltu katsomokapasiteetti on sellainen asia, että se pohjautuu/tulee pohjautumaan lukuisiin erilaisiin laskelmiin, mallinnoksiin ja simulaatioihin. Peräpeiliin tuijottamisen sijasta, tällaisessa hankkeessa täytyy olla katse tukevasti tulevaisuuteen suunnattuna. Kyseessä kuitenkin on elinkaareltaan vuosikymmenten rakennus, onnistuessaan valtava elinvoimatekijä Oulun seudulle ja laajemmin koko Pohjois-Suomelle.

Kuten ylempänä jo nostettiinkin jälleen esille, tuona aikana Oulun seutu kasvaa väkiluvultaan, on kehittymässä muidenkin hankkeiden muodossa ja esimerkiksi lähijunaliikenne voi tuolla aikavälillä olla jo täyttä realismia.

Edellämainittu huomioiden, liiallinen huomion kiinnittäminen Kärppien otteluiden nykyisiin yleisökeskiarvoihin, nykyisessä ikääntyneessä hallissa, nykyisellä sijainnilla, nykyisillä liikenneyhteyksillä, nykyisillä lippujen hinnoilla ja nykyisillä oheispalveluilla ei välttämättä ole se hedelmällisin tapa tarkastella asiaa. Eihän nuo erilaiset laskelmat ja selvityksetkään tietenkään mikään täydellinen ja aukoton tapa ennustaa tulevaisuutta ole, mutta, ennen aikakoneen keksimistä, kuitenkin vahvemmalla pohjalla kuin huomion kiinnittäminen pääasiassa menneisyyteen.

Sekin on tosin todettava, että kyllä tässä alkavan asemakaavaprosessin aikana muutaman ihmisen jarruttelua saa tämänkin asian kanssa pelätä, valitettavasti.

Olin viime kesänä seuraamassa Ritaportin kaavaluonnoksesta järjestettävää tiedotus- ja keskustelutilaisuutta Pateniemessä. Alueelle on tarkoitus rakentaa mm. kookas Citymarket etumyymälöineen, pienempi hypermarket, Biltema ja big box -myymälöitä. Kaavaluonnosta ja siihen liittyviä mittavia selvityksiä oli paikalla yksityiskohtaisesti esittelemässä joukko kaavoituksessa ja selvitysten laatimisessa mukana olleita asiantuntijoita. Myös Keskolta oli edustusta paikalla.

Vaikka omasta näkökulmastani, itsekin kaupunki- ja aluesuunnittelua opiskelleena ja siitä myös ammatillisesti kiinnostuneena, esitelty kokonaisuus oli vahva, hyvin perusteltu ja viimeisen päälle modernin viherrakentamisen ja hyvän kevyen/julkisen liikenteen saavutettavuuden näkökohtia huomioiva (aineisto myös helposti kaupungin verkkosivuilta saatavissa), niin Q&A-osiossa äänessä oli todellinen mielensäpahoittajien katras.

Vaikka valittajilla ei muistaakseni ollut erityisen vahvoja argumentteja vastustuksensa tueksi (mallia "Ei Ouluun tarvita enää yhtään hypermarkettia!" ja "Kuka toimija tuohon edes haluaa tulla?") ja niitä saatiin hyvin debunkattua esittäjien toimesta, niin energiaa ja intohimoa löytyi sitten senkin edestä. Ja kova oli uho, että loppuun asti koetetaan hankkeen torppaamiseksi jotain keksiä.

Vaikka tästä käsittääkseni toistaiseksi tuoreimmasta monitoimiareenaan liittyvästä avoimesta keskustelutilaisuudesta, eli alkuvuoden Turvallinen Raksila -illasta ei taida mitään julkista taltiota, litteraattia, tiivistelmää tai pöytäkirjaa olla verkon kautta yleisesti jaossa, niin on kyllä helppo kuvitella, että tuollakin ollaan mahdollisesti useampiakin tunne- ja mutupohjaisia vastustuspuheenvuoroja kuultu.

Näissä vähänkään suuremmissa hankkeissa on hankala vastustukselta jollain tasolla välttyä. Itse en tuolloin alkuvuodesta ollut paikkakunnalla, muuten olisin tuolla tilaisuudessa varmaan piipahtanutkin, sillä olisi ollut kiintoisaa kuulla, että millä tasolla näissä alueen asukkaiden ja kenties useammassakin kaikille avoimessa kaavakeskustelutilaisuudessa kiertävien valituskonkareiden argumenteissa oikein liikutaan.
 
Preeriakoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Areena on ainakin paperilla pelkkää istumakatsomoa. Aitioita suunnitelmassa on molemmilla sivuilla ja toisen pään kaarteissa. Toisessa päädyssä on klubi ja toisessa "party deck" mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan.
JJ:n kanssa taannoin keskusteltiin asiasta tuopposen äärellä ja vaikka ei tuolloin toiminnassa mukana enää ollutkaan niin läheltä seuraajana ja tarvittaessa neuvoja antavana tiesi kertoa että kyllä Kärpillä on vakaa ajatus sijoittaa seisomakatsomo päätyyn pleksin taakse Nokian tavoin
 
Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Kahden kerroksen katsomoratkaisu on aika pakollinen aitototeutusten takia. Aitot pitää olla parhaalla etäisyydellä, koska aitioasiakkaat tuo huomattavan hyvin rahaa.
Aitioasiakkaat tuovat paljon rahaa, mutta kuinka olennaista lopulta on, että aition sijainti on pelin katsomisen kannalta optimaalinen? Vai olisiko aitioelämys riittävän hyvä siinäkin tapauksessa, että aitiot sijaitsisivat yksikerroksisen katsomon piippuhyllyllä? Nokiallakin osa aitioista on pelin katsomisen kannalta heikoilla paikoilla aivan yläkulmissa.

Tällaisen areenan kannattavuuden haastavuutta voi miettiä sitä kautta, että Tampereella hallia käyttää kaksi liigajoukkuetta, joista kumpikin on ollut koko ajan liigan kärkikahinoissa ja siten hyvin mielenkiintoisia tuotteita. Nokia areenan kahtena ensimmäisenä keväänä on myös pelattu MM-kisat. Muiden tapahtumienkin osalta kyseessä on tällä hetkellä Suomen ykkösareena vastaavan olosuhteen puuttuessa Helsingistä. Areenalla on vieraillut ensimmäisten kausien aikana paljon ihmisiä ihan uutuuden viehätyksenkin vuoksi. Tampereen maantieteellinen sijainti mahdollistaa jopa kansainvälisten huippuartistien vierailut. Näistäkin seikoista huolimatta areenan kannattavuus ei ymmärtääkseni ole itsestään selvä asia.

Tuossa on aika monta seikkaa, jotka Oulussa eivät toteudu, joten lähtökohdat tehdä Oulussa kannattavaa elämysareenabisnestä ovat hyvin erilaiset kuin Tampereella. Tampere ei ole näin ollen kovin hyvä vertailukohta, kun Ouluun suunnitellaan elämysareena. Epäilemättä nämä tosiasiat toki myös hankkeessa huomioidaan.
 
Suosikkijoukkue
Oulu
JJ:n kanssa taannoin keskusteltiin asiasta tuopposen äärellä ja vaikka ei tuolloin toiminnassa mukana enää ollutkaan niin läheltä seuraajana ja tarvittaessa neuvoja antavana tiesi kertoa että kyllä Kärpillä on vakaa ajatus sijoittaa seisomakatsomo päätyyn pleksin taakse Nokian tavoin
Tampereellahan koko katsomo on käytännössä istumakatsomoa, sillä päädyn kannattajakatsomoissakin on käsittääkseni kuppipenkit.
 
Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Tampereellahan koko katsomo on käytännössä istumakatsomoa, sillä päädyn kannattajakatsomoissakin on käsittääkseni kuppipenkit.
Penkkejä ei ole koko päätykatsomon alueella, reunoilla ja ylempänä kylläkin. Keskellä alaosassa on seisomarivejä. Näin siis ainakin liigaotteluissa ja vieraspäädyissä. Nuo päätykatsomot ovat ilmeisesti jotenkin muunneltavia eri tarpeisiin?
 
OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United
JJ:n kanssa taannoin keskusteltiin asiasta tuopposen äärellä ja vaikka ei tuolloin toiminnassa mukana enää ollutkaan niin läheltä seuraajana ja tarvittaessa neuvoja antavana tiesi kertoa että kyllä Kärpillä on vakaa ajatus sijoittaa seisomakatsomo päätyyn pleksin taakse Nokian tavoin
Hyi olkoon. Toisaalta kuka odotti, että Suomessa rakennetaan urheiluseuralle (kyllä, urheiluseura on pääkäyttäjä. Ei poissulje muuta toimintaa) areena urheilun ehdoilla. En minä ainakaan.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Aitioasiakkaat tuovat paljon rahaa, mutta kuinka olennaista lopulta on, että aition sijainti on pelin katsomisen kannalta optimaalinen? Vai olisiko aitioelämys riittävän hyvä siinäkin tapauksessa, että aitiot sijaitsisivat yksikerroksisen katsomon piippuhyllyllä? Nokiallakin osa aitioista on pelin katsomisen kannalta heikoilla paikoilla aivan yläkulmissa.

Yläkulmassa on hotellihuoneita,, Lapland hotellssin myytävänä olevia, jotka avautuvat Areenan. Ne ei ole aitioita sinänsä. Hotellin ymppääminen rakenteeseen on myös eriomainen hanke tuottamaan kiinteistöyhtiölle tasaisempaa tulovirtaa.

Ja kyllä, se aition optimaalinen sijoittamineni on tärkeätä kun haetaan kannattavuutta. Kiakkoo varmasti voi katsoa ylempääkin, mutta esim musikaaleja ei, koska ne tapahtuu päädyssä näyttämöllä jne.

Tampere ei ole näin ollen kovin hyvä vertailukohta, kun Ouluun suunnitellaan elämysareena. Epäilemättä nämä tosiasiat toki myös hankkeessa huomioidaan.

Suomesta ikävä kyllä ei parempaa verrokkia löydy. Ruotista sitten seuraavat, ja ne kaikki uudemmat noudattavat kylläkin ihan samaa kaavaa kuin Nokia Areenakin.

Hyvää nosto on hieman vanhempi Lila Areena
Päätyyn voi rakentaa koko päädyn jyrkemmän seisomakatsomon ja jos se tuntuu liian isolta, niin seisomakatsomon päälle saa esim. ravintolan, kuten vaikka Färjestadin hallissa Ruotsissa
Lila Arena on erinomainen kiakkohalli (käyn siä usein FBK ö.ö.ö, "vihreää ja ku(e)ltainen on meidän värimme..."), se on kuitenkin rakennettu 2000 -luvun alussa, jolloin ei vielä oltu ihan täysin siirrytty monitoimiareena formaattiin (kehitys alko Molston Areenasta Montrealista 1996).

Lila areena on Karlstadin kokoiselle kaupungille erinomaisen kokoinen, mutta kandee huomata, että Karlstadissa asuu vain 61k ihmistä ja talousalueellakin vain vähän rontti 115k. Se on alle puolet Oulun asukasmäärästä, puhumatakan talousalueesta joka brändin mukaisesti on "puoli Suomea"

Ja kannattaa aina muistaa, että kyseessä on nimenomaan kaupunkikehityshanke. Kun hankkeet ovat kaupunkikehityshankkeita, kuten ne on Tampereella, niiden hyötyjä ei lasketa pelkissä euroissa liikuntatoimessa, vaan niiden synergiahyötyjä lasketaan paljon laajemmin vetovoimatekijöinä ja ihmisten jalkauttamisena katutilaan (kävelevä ihminen kuluttaa eniten) jne. Ja siksi ne voidaan toteuttaa. Pelkkänä kaupunkien liikuntatoimen tiloina niitä ei rakenneta koskaan.
 
Suosikkijoukkue
Oulu
Yläkulmassa on hotellihuoneita,, Lapland hotellssin myytävänä olevia, jotka avautuvat Areenan. Ne ei ole aitioita sinänsä. Hotellin ymppääminen rakenteeseen on myös eriomainen hanke tuottamaan kiinteistöyhtiölle tasaisempaa tulovirtaa.

Ja kyllä, se aition optimaalinen sijoittamineni on tärkeätä kun haetaan kannattavuutta. Kiakkoo varmasti voi katsoa ylempääkin, mutta esim musikaaleja ei, koska ne tapahtuu päädyssä näyttämöllä jne.

Suomesta ikävä kyllä ei parempaa verrokkia löydy. Ruotista sitten seuraavat, ja ne kaikki uudemmat noudattavat kylläkin ihan samaa kaavaa kuin Nokia Areenakin.

Hyvää nosto on hieman vanhempi Lila Areena

Lila Arena on erinomainen kiakkohalli (käyn siä usein FBK ö.ö.ö, "vihreää ja ku(e)ltainen on meidän värimme..."), se on kuitenkin rakennettu 2000 -luvun alussa, jolloin ei vielä oltu ihan täysin siirrytty monitoimiareena formaattiin (kehitys alko Molston Areenasta Montrealista 1996).

Lila areena on Karlstadin kokoiselle kaupungille erinomaisen kokoinen, mutta kandee huomata, että Karlstadissa asuu vain 61k ihmistä ja talousalueellakin vain vähän rontti 115k. Se on alle puolet Oulun asukasmäärästä, puhumatakan talousalueesta joka brändin mukaisesti on "puoli Suomea"

Ja kannattaa aina muistaa, että kyseessä on nimenomaan kaupunkikehityshanke. Kun hankkeet ovat kaupunkikehityshankkeita, kuten ne on Tampereella, niiden hyötyjä ei lasketa pelkissä euroissa liikuntatoimessa, vaan niiden synergiahyötyjä lasketaan paljon laajemmin vetovoimatekijöinä ja ihmisten jalkauttamisena katutilaan (kävelevä ihminen kuluttaa eniten) jne. Ja siksi ne voidaan toteuttaa. Pelkkänä kaupunkien liikuntatoimen tiloina niitä ei rakenneta koskaan.
En tarkoittanutkaa että Ouluun pitäisi rakentaa uusi Löfbergs arena, vaan lähinnä että tuosta seisomakatsomon päällä olevasta ravintolasta voisi halutessaan ottaa mallia.

Parhaat esimerkit siitä mitä Ouluun tulisi rakentaa löytyy Sveitsistä, esimerkiksi Lausannen Vaudoise arena tai BCF Arena Fribourgissa. Jääkiekkoareena, joka muuntautuu helposti myös konsertti- tai tapahtuma-areenaksi.
 
Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Yläkulmassa on hotellihuoneita,, Lapland hotellssin myytävänä olevia, jotka avautuvat Areenan. Ne ei ole aitioita sinänsä. Hotellin ymppääminen rakenteeseen on myös eriomainen hanke tuottamaan kiinteistöyhtiölle tasaisempaa tulovirtaa.

Ja kyllä, se aition optimaalinen sijoittamineni on tärkeätä kun haetaan kannattavuutta. Kiakkoo varmasti voi katsoa ylempääkin, mutta esim musikaaleja ei, koska ne tapahtuu päädyssä näyttämöllä jne.
On siellä ylhäällä aitioitakin (olen kerran siellä käynytkin). Tarkoitan 6. kerroksen aitioita 61-71. Suurin osa aitioista toki on parhailla paikoilla välikerroksessa. Ja hyvä pointti tuo aition sijainnin suurempi merkitys musiikkitapahtumissa.

Suomesta ikävä kyllä ei parempaa verrokkia löydy. Ruotista sitten seuraavat, ja ne kaikki uudemmat noudattavat kylläkin ihan samaa kaavaa kuin Nokia Areenakin.
Suomesta ei toisin sanoen löydy hyvää verrokkia Oulun areenahankkeelle. Nokia Areena on Liigan kahden suurseuran ja tällä hetkellä Leijonienkin kotihalli, sekä isojen sisäkonserttien ja vastaavien tapahtumien Suomen pääareena. Oulun hanke on suunniteltava yhdelle liigaseuralle ja hieman pienemmän kokoluokan tapahtumille, eikä tapahtumien tiheys tule olemaan Nokia Areenan tasolla.

Ruotsistakin verrokkia on vähän hankala löytää. Siellä SHL-kaupungit tuppaavat Göteborgia ja Malmöä lukuunottamatta olemaan Oulua pienempiä, eikä varsinkaan Oulun kaltaisen maantieteellisen sijainnin omaavia saman kokoluokan keskuksia ole. Keski-Euroopan maat taas ovat väestötiheydeltään niin erilaisia, että markkina-alueiden vertaaminen on vaikeaa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tapahtumien, esim konserttien haalimisessa joku 8k (konserteissa silloin joku 10k, esim. se Karlstadin 8 250 jääkiekko, 9 600 konsertit) on liian pieni monille isoille kiertueille.

Tämähän on juurikin Karlstadissa koettu, mutta onneksi Oslon läheisyys tekee siirtymä kustannuksista kohti Tukholmaa edullisia ja sinne saadaan isojenkin kiertueiden esiintyjiä haalittua. Suomi on nykymaailmanpoliittisessa tilanteessa näiden kannalta "pussinperä", mutta toisaalta Oulun mahdollisuudet olisi isot koko pohjoiskandinavian alueen ainoana isona sisäkonserttipaikkana ja Kärppäkonsernin QStock omistajuudella. Onhan Oulu markkinoinut itseään pohjoisen Skandinavian pääkaupunkina (kääntäen kartan ylösalasin, hieno markkinointikikka). Ja nyt kun 2026 kulttuuripääkaupunkivuosi tulee, on sen hyödyntäminen Oulun tunnetuksi tekemisessä ihan oleellinen, siksi myös Areenan tulisi saada siihen vanaveteen aloitettua ennekuin 26 vuoden tunnettavuushyöty menetetään.

Eli mitä tarkotan... 8k on liian pieni, vähintään 10k tulisi olla. Voiko 10k tehdä yhteenkerrokseen, vielä voisi, mutta silti joku 6k + 4k toimisi taatusti paremmin, vaikka se tarkottas loivempia alakatsomoita.
 
Glove

Voihan sen tehdä yhteen kerrokseenkin. Helsingin Gardenhan on paperille semmoinen ja siinä on muistaakseni kiekossa 13000 katsojapaikkaa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Uuden Areenan markkina alueena tulee olemaan se kuuluisa puoli Suomea ja miksi ei Ruotsia. Jos ei maailman tähtiä, niin kyllä ne kakkos kategorian esiintyjät vetää yleisöä ? Hankaluutena täällä Pohjois-Suomessa on, että aina pitää matkustaa Helsinkiin tai Tampereelle nähdäkseen esim. bändejä tai muita tapahtumia mitä Areenalla voi järjestää.
Rovaniemeltä Kuusamosta Pudasjärveltä on Ouluun paljon lyhempi matka kuin Helsinkiin tai Tampereelle.
Kynnys lähteä on paljon matalampi, jos välimatka ei ole pitkä ja on helppo tehdä vaikka vkl reissuna.

Junan radan Haaparanta Keminmaa pätkältä uupuu hikiset 16 km sähköistämistä. Suunnitelmat ovat hyvin pitkällä ja muutaman vuoden sisällä tuo tulee olemaan totta. Silloin voi junalla siirtyä esim Luulajasta tai miksi ei edempää Ruotsista junalla Suomeen ja Ouluun. Asemien kehittäminen Haaparannalla ja Torniossa on myös osa kulkuyhteyksien kehittämistä. Suunnitelmat ovat pöydällä.
Puhutaan perämerenkaaren juna yhteyksistä. Oulun ja Luulajan välinen välimatka on vain 260 km. Se on vain kullin luikaus. Oulusta esim Seinäjoelle on 325 km.
Mikä sen helpompaa kun hyppäät junaan Luulajassa ja tulet Oulun keskustaan ja olet jo tapahtuma Areenan ytimessä. Uusi Areena tulee palvelemaan tietenkin jääkiekon seuraajia, lisäksi on muiden tapahtumien pitopaikka.
Kyllähän Areena tulee palvelemaan Pohjois-Suomea ja Ruotsia.
 
Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Areenan hankesuunnitelmassa oli vertailtu olemassa jo olevia ja suunnitteilla olevia areenoita. Oulun purkkiin olisi tulossa se 10000 paikkaa lätkämatseihin ym. urheiluun ja 13000 paikkaa keikoille. Tämän pienempää ei ole järkeä rakentaa, ja areena ois tarpeeksi iso, että sinne mahtuisi isompiakin produktioita ja konsertteja. Areena ei tosiaankaan palvele vain oululaisia, vaan koko maakunnan, Lapin, Keski-Pohjanmaan, Kainuun, Pohjois-Savon ja Pohjois-Ruotsin asiakkaita. Kuopiosta, Kokkolasta, Rollosta ja Luulajasta ja kauempaakin Ruotsista tulee rata suoraan asemalle ja areenalle.
 
PTja

Jäsen
Pelkän jääkiekon takia Oulun ei kuulu laittaa pennin jeniä mihinkään jääkiekkoon. Ne rahat eivät tule takaisin ikinä missään muodossa Oululaisille veronmaksajille. Huippu-urheilu ei minkään tutkimuksien mukaan ole sellainen motivaation lähde kenellekään omaan liikkumiseen että yhteiskunta hyötyisi. Lapsia motivoidaan liikkumaan täysin muilla tavoilla. Huippu-urheilun kuuluu rahoittaa itsensä ilman yhteiskunnan tukea.

Kokonaisuuden voi tietysti muuttaa tämä isompi tapahtuma-areena hanke. Sitä kautta Oululle voi avautua mahdollisuus saada investoinnille järkevä takaisinmaksuaika. Oulu on kuitenkin laittanut jämäkät reunaehdot. Max 50 miljoona tai max puolet. Tällä nyt mitataan ihan markkinoilta se että investoinnin takaisinmaksuaika päätyy järkeväksi. Näitä hankkeita on käynnissä tai haaveillaan vain kovin monessa kaupungissa ja kylässä. Tiukka paikka siitä loppurahan hommaamisesta vielä tulee. Tamperetta vaikka kuinka hehkutetaan ja se ulospäin näyttää hyvältä, niin se ei silti sen tekijöille ole ollut mikään superbusiness. Markkinatoimijat ovat paljon varovaisempia nyt kuin silloin.
 
kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Ihan näin gallup-kysymyksenä, paljonko arvioitte uuden Areenan vetävän väkeä peleihin kun alkuinnostus on ohi? Oletamme myös, että joukkue tulee parjämään kohtalaisesti. Jos itse aloitan, niin katsojakeskiarvoa 7000 korkeammalle ei mielikuvitus eikä usko riitä. Sekin olisi ihan jättimäinen nousu nykytilanteeseen.
 
Varmaan joku 6500-7500. Tiistai-SaiPa tuskin vetää sen enempää kuin nykyään, mutta kärkipeleissä voi se kymppi tulla jos joukkue menestyy.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Ihan näin gallup-kysymyksenä, paljonko arvioitte uuden Areenan vetävän väkeä peleihin kun alkuinnostus on ohi? Oletamme myös, että joukkue tulee parjämään kohtalaisesti. Jos itse aloitan, niin katsojakeskiarvoa 7000 korkeammalle ei mielikuvitus eikä usko riitä. Sekin olisi ihan jättimäinen nousu nykytilanteeseen.
Tärkein seikka on tietenkin lippujen hinta. Ison Areenan etu on, siihen saadaan monenlaisia kategorioita eri kohderyhmille. Olen käynyt eläkeläishinnoilla muutaman kerran Nokia Areenalla ja huokeita ne on Raksilaan verrattuna.

Hienoa on Tampereella myös se, otteluliput ja kausikortit käyvät maksuvälineenä Nyssessä. Viimeksi jututin paria Ilves fania ja kertoivat, tämä toimii Tampereen joukkoliikenteen alueella. Kangasala. Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Ylöjärvi Vesilahti. Sama etu myös Tapparan peleihin. Kauden 2022-2023 aikana tehtiin yli 100 000 matkaa tapahtumalipun avulla. Esim, Ilveksen otteluihin tehtiin 115 000 matkaa
Sama Ouluun. Utajärvi Muhos Haukipudas II Kiiminki ja mihin kaikkiin nyt Oulun joukkoliikenne ulottuu.
Ottelulipulla ilmaiseksi otteluun.
Jos tämä onnistuu Tampereella, miksi ei onnistuisi Oulussa.
 
Viimeksi muokattu:

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Ihan offtopicina edelliseen, niin nykyisessä hallissa voisi niiden vähemmän houkuttelevien otteluiden lippujen hintoja laskea ihan reilusti, jotta halli saataisiin täyteen. Oheismyynti paikkaisi osaltaan lipputulojen menetystä.
 
1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
PM07, Oulun Kärpät

Tuollainen joukkoliikenteen yhdistäminen esim. ottelulippuun ottelupäivänä olisi ehdottomasti tutkimisen arvoinen asia.

Minulle hallin kapasiteetilla ei ole niin väliä, kunhan se toimii hyvin tunnelman kannalta niin ”marraskuisissa tiistai-peleissä” kuin lauantaisissa huippupeleissä.

Yksikään Luulajasta tai Utsjoelta Ouluun konserttiin saapuva ei peru matkaansa sen takia, että areenassa on mietitty myös pääkäyttäjänä toimivan jääkiekon toiveita. Eikä yksikään artisti jätä saapumatta Ouluun tuon takia; kuten ammattilaiset ovat jo aiemmin todenneet Kalevassa, artisteja on hankala saada Ouluun vaikka täällä olisi joku Wembeyn ja Colosseumin sekoitus kullatuilla nojatuoleilla.

Sen sijaan jääkiekko-otteluissa olen nähnyt Raksilassa väkeä Lapista ja Ruotsista useammankin kerran. Ja vastavuoroisesti tiedän myös Oulusta väkeä vierailleen esim. Luulajassa nimenomaan sikäläisen ottelutapahtuman ja tunnelman vuoksi. Eli ei pidä unohtaa myöskään jääkiekon vetovoimaa.
 
IcePhoenix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Kärpät, Kiekko-Espoo
Ihan offtopicina edelliseen, niin nykyisessä hallissa voisi niiden vähemmän houkuttelevien otteluiden lippujen hintoja laskea ihan reilusti, jotta halli saataisiin täyteen. Oheismyynti paikkaisi osaltaan lipputulojen menetystä.
Näinhän se. En oikein usko, että sillä on seuralle taloudellisesti juuri merkitystä, että onko siinä tiistain SaiPa-pelissä 3500 ihmistä 35 euron lipuilla vai 5000 ihmistä 20 euron lipuilla. Väitän kuitenkin, että satunnaiskatsojalle se ottelukokemus on heti paljon parempi, kun hallissa on porukkaa ja tunnelmaa ja se satunnaiskatsoja sitten todennäköisemmin tulee myös uudestaan matsiin.
 
Viimeksi muokattu:

Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tampereella ainakin Tapparan tapahtumaa ollaan rakennettu koko perheen tapahtumaksi ja se on oikea tapa saada uusia tulevaisuuden kannattajia. Tottakai tuote kaukalossa pitää olla kunnossa, mutta nuorelle se kipinä saattaa tulla jostain ihan muusta kuin itse kaukalosta.

Teillä Oulussa on paljon omia kasvatteja, niitä kaukaloon ja hyviä vahvistuksia. Ja sitten some ja show kuntoon. Itse näen että Oulussa isoin potentiaali tähän tällä hetkellä koko Liigassa.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tärkein seikka on tietenkin lippujen hinta. Ison Areenan etu on, siihen saadaan monenlaisia kategorioita eri kohderyhmille. Olen käynyt eläkeläishinnoilla muutaman kerran Nokia Areenalla ja huokeita ne on Raksilaan verrattuna.

Hienoa on Tampereella myös se, otteluliput ja kausikortit käyvät maksuvälineenä Nyssessä. Viimeksi jututin paria Ilves fania ja kertoivat, tämä toimii Tampereen joukkoliikenteen alueella. Kangasala. Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Ylöjärvi Vesilahti. Sama etu myös Tapparan peleihin. Kauden 2022-2023 aikana tehtiin yli 100 000 matkaa tapahtumalipun avulla. Esim, Ilveksen otteluihin tehtiin 115 000 matkaa
Sama Ouluun. Utajärvi Muhos Haukipudas II Kiiminki ja mihin kaikkiin nyt Oulun joukkoliikenne ulottuu.
Ottelulipulla ilmaiseksi otteluun.
Jos tämä onnistuu Tampereella, miksi ei onnistuisi Oulussa.

Tampereella on kyllä osattu huomioida todella hyvin just tämä ottelulippujen ja kausikorttien käyttö tuolla julkisessa liikenteessä, vielä kun sillä lipulla pääsee noin hyvin tonne maakuntiin kaupungin ulkopuolelle ja nähtävästi myös sitten Oulussa tämä sama osataan hyödyntää, jos kerran sielläkin pääsee noin hyvin matkustamaan Oulun ulkopuolelle.

Meillä sen sijaan IFK:n kausikortilla pääsee matkustamaan HSL:n liikenteessä pelipäivinä vain AB-vyöhykkeellä, eli käytännössä Helsingin kaupungin sisällä. Harmittaa kun sen sijaan edes Vantaalle asti tällä kausikortilla ei pääse matkustamaan, koska Vantaa kuuluu HSL:n C-vyöhykkeeseen, johon tämä kausikortti ei enää kuulu.

Mutta tosiaan uskoisin sille uudelle isolle areenalle olevan Oulussa siinä mielessä just hyvinkin sitä käyttöä, kun Pohjois-Suomi on kuitenkin sen verran iso ja laaja alue pinta-alaltaan, että varmasti siellä se väki lähtisi katsomaan mieluummin niitä isoja musa-keikkoja ja muita tapahtumia mieluummin sinne Ouluun sen sadan-parinsadan kukaan päähän, kun että pitäisi matkustaa tänne etelään Helsinkiin tai Tampereelle se joku 500-800 kilsaa yhteen suuntaan.
 
Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Minulle hallin kapasiteetilla ei ole niin väliä, kunhan se toimii hyvin tunnelman kannalta niin ”marraskuisissa tiistai-peleissä” kuin lauantaisissa huippupeleissä.

Mun mielestä tunnelman merkitystä korostetaan ihan liikaa täällä keskusteluissa, koska tiistain SaiPa-peli on aina tunnelmaltaa huono ihan sama pelataanko raksilassa vai missä. Jos haluaa edes vähän tunnelmaa tiistai-iltaisin, niin ostakaa liput fanikulmaukseen.

mainoskampanja pitää näkyä ympäri pohjois-suomen ja ruotsin, kuljetukset tarjolle maakunnista ja Tampereen malli joukkoliikenteen hyödyntämisestä olisi loistava asia. Vaikka mitään Coldplayta ei Ouluun ikinä saadakkaan, niin muitakin isoja tapahtumia on mistä kilpaillaan varmasti. Jääkiekon eht/mm pelit, salibandyn mm jne. Nämä kiinnostaa väkeä vielä laajemmin kuin Kärppien ottelut.
Qstock haluaa laajentaa talviaikaankin, eli tulee järjestämään kenties festareita areenalla, tai yksittäisiä keikkoja.
Tietenkin rock ja metallibändit voi olla se missä Oulu ja areena erityisesti voi houkutella paikalle isoja nimiä

Tämä vaikuttaa niin kauaskantoisesti koko Oulun kulttuurin kehitykseen, että tätä asiaa ei saa tarkastella liikaa vain jääkiekon näkökulmasta
 
Redimor

Jäsen
Tämä vaikuttaa niin kauaskantoisesti koko Oulun kulttuurin kehitykseen, että tätä asiaa ei saa tarkastella liikaa vain jääkiekon näkökulmasta

Tämä juurikin. Eikä sitä pelkät jääkiekot ja konsertitkaan elätä, sinne kuuluu tulla paljon erilaisia tapahtumia mitkä keräävät väkeä vähintään 200km säteeltä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös