Rakennetaanpa Ouluun uusi areena

  • 252 992
  • 1 207

Stultus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan LämyAkat
Kai ne nyt suunnittelee sen infrankin samalla uusiksi.
Voisi kuvitella, että alue tarvitsee minimissään 1000 uutta parkkipaikkaa sekä paremmin vetäviä poistumisteitä. Kyse on kuitenkin huomattavasti suuremmasta tapahtumakeskuksesta, kuin tuo nykyinen lato. Nähdäkseni rautatie, hautausmaa ja keskustan läheinen sijainti hankaloittavat infran päivittämistä vaadittavalle tasolle ilman, että kustannukset nousevat korkealle.

Anyways, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Voihan se olla niinkin, että Oulusta löytyy riittävästi osaamista tämän projektin järkevään toteuttamiseen.
 
Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät
Jokohan se on alkanut ottamaan tuulta purjeisiin?
Kalevan mukaan ry on saanut rakennusluvan Linnanmaan jäähallin viereen rakennettavalle harjotushallille, jonka yhteyteen tulee hotelli, ravintola ja kuntosali. Tästä kerrotaan sitten lisää tiistain tiedotustilaisuudessa.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Kalevan mukaan ry on saanut rakennusluvan Linnanmaan jäähallin viereen rakennettavalle harjotushallille, jonka yhteyteen tulee hotelli, ravintola ja kuntosali. Tästä kerrotaan sitten lisää tiistain tiedotustilaisuudessa.
Ootetaan areenaa, saadaan harjoitushalli ja hotelli.
 
Angelo Bronte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & Luleå HF
Vähän kyseenalaista ja tahallaan harhaanjohtavaa informaatiota Meriläiseltä. Saipahan kaipaamaansa huomiota.

Kyseinen harjoitushallikompleksi on aivan erinomainen asia oululaisen jääkiekon kannalta. Upea juttu, että Kärpät on saamassa tuon projektin maaliin.
 
Viimeksi muokattu:

Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Vähän kyseenalaista ja tahallaan harhaanjohtavaa informaatiota Meriläiseltä. Saipahan kaipaamaansa huomiota.

Kyseinen harjoitushallikompleksi on aivan erinomainen asia oululaisen jääkiekon kannalta. Upea juttu, että Kärpät on saamassa tuon projektin maaliin.
Jep. Laimea totuus tuli ilmi tämän Meriläisen jutun kautta. Ootin enemmän.
Mä oon tykänny aina puhua totta (varsinkin naisille) niin eipä tarvi selitellä mitään jälkikäteen
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Siis jonnekin Linnanmaan prisman takapihalle rakennettava harkkahalli on "maailmanluokan jääurheilukeskus?". Okei.

Hieno asia joka tapauksessa. Montako jäätä sinne siis tulee?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Montako jäätä sinne siis tulee?
Näin kerrottiin aiemmin Kalevassa:

Kaleva kirjoitti:
Uusi kahden kaukalon halli mahdollistaa juniorimäärien lisäämisen. Sama koskee muitakin kaupungin jääurheiluseuroja.

Kaleva kirjoitti:
Muitakin ulottuvuuksia uusi halli tuo tullessaan. Kun mukaan lasketaan viereisen vanhan jäähallin kapasiteetti, kaukaloita on uuden hallin tulon myötä samassa miljöössä neljä.

Janatuine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoinen
Varmaan parkkitilaa ei taaskaan muisteta tehä lisää, kuten on ollut tapana. Nytkin välillä Linnanmaan parkkis tupella ja tuohon tuplamäärä jäätä.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Iltapäivällä tiedotustilaisuus asemakeskuksen kehittämisestä, asia nytkähtää eteenpäin jutun mukaan. Jospa hallia pukkaisi?
Toivottavasti! Kärppien bisneksen kannalta uusi halli muutaman vuoden päästä olisi melkein elintärkeä.
 
Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF

Oulun asemakeskuksen rakentamiselle viimein sinetti – paraatipaikan suunnittelu alkaa heti, rakentaminen 2024​

KAUPUNKI LUNASTAA POLIISI- JA OIKEUSTALON TONTIN, JOHON ISTUTETAAN MONITOIMIAREENAA.​

lähde: viesti facebookissa (Ari Typpö

E: löytyy kalevan sivuilta: Oulun asemakeskuksen rakentamiselle viimein sinetti – paraatipaikan suunnittelu alkaa heti, rakentaminen 2024
Viimeinkin, huhhuh, on tätä saanut odottaa. Toki eihän se vielä heti valmis ole, mutta kunhan nosturit nousee tontille niin kyllähän hymyilyttää!

Ps. 800m matkaa tuohon oikeustalon kohdille.
 
Glove

Jäsen
Melko ahtaaseen paikkaan tulee areena, mutta hyvä että tulee. Tosin en tiedä mitä tuolle aseman ratapihalle tehdään, jos se puretaan niin, että jää vain nykyiset raiteet 1, 2 ja 3 niin sitten on tilaa vähän enempi. Pysäköinti on myös mielenkiintoinen juttu, miten se aiotaan ratkaista? Markettien parkkiin ilmeisesti mentävä, jos niitä silloin enää siinä on.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Kyllä kulttuuripääkaupunki tarvitsee ympärivuotisen tapahtumatilan. Jääkiekon lisäksi palvelisi myös muita sisälajeja, konsertteja ja messuja. Oulun Energia -areena ja Ouluhalli ovat todella vanhanaikaisia ja akustiikaltaan kehnoja. Olkoonkin että tämä menee heittämällä ohi kliimaksivuodesta 2026. Kunnianhimoa on oltava kaikkia toimijoita myöten.
 
Ilman muuta näin. Ja ihan jos ajatellaan Oulun asemaa yhtenä Suomen suurimmista kaupungeista, on tärkeää, että keskeisellä paikalla on nykyaikainen ja monipuolinen tapahtumakeskus. Kärppien kannalta tuo toki tarkoittaa, että esimerkiksi ottelutapahtumaan täytyy panostaa aivan eri tavalla alan ammattilaisten työpanosta hyödyntäen. Enää ei voi piiloutua sen tekosyyn taakse, että hallivanhus asettaa omia rajoitteitaan toiminnalle ja sen kehittämiselle. Toki myös tuotteen kaukalossa pitäisi silloin olla kunnossa ja kaukana tästä nykyisestä räpellyksestä.
 
LarZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun pisteautomaatit
Melko ahtaaseen paikkaan tulee areena, mutta hyvä että tulee. Tosin en tiedä mitä tuolle aseman ratapihalle tehdään, jos se puretaan niin, että jää vain nykyiset raiteet 1, 2 ja 3 niin sitten on tilaa vähän enempi. Pysäköinti on myös mielenkiintoinen juttu, miten se aiotaan ratkaista? Markettien parkkiin ilmeisesti mentävä, jos niitä silloin enää siinä on.
Maan alle. Laajennus kallioparkkiin myös mahdollista?
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Ilman muuta näin. Ja ihan jos ajatellaan Oulun asemaa yhtenä Suomen suurimmista kaupungeista, on tärkeää, että keskeisellä paikalla on nykyaikainen ja monipuolinen tapahtumakeskus. Kärppien kannalta tuo toki tarkoittaa, että esimerkiksi ottelutapahtumaan täytyy panostaa aivan eri tavalla alan ammattilaisten työpanosta hyödyntäen. Enää ei voi piiloutua sen tekosyyn taakse, että hallivanhus asettaa omia rajoitteitaan toiminnalle ja sen kehittämiselle. Toki myös tuotteen kaukalossa pitäisi silloin olla kunnossa ja kaukana tästä nykyisestä räpellyksestä.
Tampereelta mallia ilman muuta. Ilvekselle ja Tapparalle legendaarisen Hakametsän jättäminen oli ja on yhä edelleen valtava askel, mutta muutos oli kaikin puolin kunnianhimoinen, kannattava ja myös välttämätön. Tampere on kulttuurikaupunki kaikin puolin ja mikä sen parempaa kuin moderni tapahtumakeskus sen sydämessä.

Kun Oulun monitoimiareenahanke ottaa vielä tuulta alleen, niin Kärppien täytyy siihen mennessä olla jo luonut nahkansa uudelleen ja olla isäntä talossa. Takaisin omalla paikallaan Euroopan kunnianhimoisimpia seuroja yhdessä Euroopan kulttuuripääkaupungissa, ei vain yksi pöhöttynyt paikallinen toimija. Toki Oulu on kokoluokaltaan Tamperetta pienempi, mutta kyse on ylpeydestä Pohjoista kohtaan. Tuotteen on osattava uusiutua, mutta Ilveksen ja Tapparan tapaan myös kunnioittaa sopivasti perinteitä.

Sen sijaan Lappeenrannassa ollaan tekemässä suuri virhe rakennuttamalla uusi monitoimiareena Kisapuistoon kaupungin keskustan sijaan.
 
Left Wing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Maan alle. Laajennus kallioparkkiin myös mahdollista?
Noh, jos ja kun se uus areena rakennetaan tuohon vanhan poliisitalon paikalle, niin kyllähän sitä rakennetaan vähintään saman verran alaspäin kun ylöspäin.

Kauankos ne Tampereella rakensi sitä halli/asema kompleksia? Jos rakentaminen alkaa 2024, niin luulisin etttä menee 3-4 vuotta ennenkun ois valmis? eli 2028, vai miten se meni?
 
Speller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät ja HIFK
Tuossa tontinlunastuksessa on päänavaus muutokselle ? Ekasi tulee matkakeskus ja sitten arvotaan yliopistoa ja monitoimiareena. Melkoinen paketti päätettäväksi. Uusi areena ihan huippujuttu ja ilman uutta areenaa ei Kärpät pysy kilpailussa mukana. Tosin uudet tilat tuo myös haasteita. Kulut kasvaa ja halliin pitää saadaa enemmän yleisöä. Nykyhallin vuokrakulut taitaa Kärpille olla luokaa n. 200 euroa per / kotipeli.
Oulun päätöksenteon tuntien kaikkea vastustetaan ja valitetaan, joten 2030 valmista ?
 
Kaupungin sivuilla olevan hinnaston mukaan 2500 €/peli.
 
Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ei vielä kiveen hakattu areenan sijainti.

Oulun kaupungin selvitys monitoimiareenan vaihtoehtoisista sijaintipaikoista valmistuu vuoden 2022 alussa. Selvityksessä tarkastellaan areenan sijoittamista oikeus- ja poliisitalon tontille ja vaihtoehtoisesti Raksilan urheilupuistoon.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Ei vielä kiveen hakattu areenan sijainti.
Tuo Raksilan urheilupuiston tarkka sijainti olisi pesisstadion, eli siis purkaisivat sen alta pois - järjetöntä. Myöskin areena olisi vielä kauempana keskustasta kuin nykyinen.

Tämä on varmaan jokin byrokraattinen selvitys, että täytyy olla toinenkin vaihtoehto vähintään. Luulisi oikeustalon tontti hakkaavan tuon pesisstadionin tontin 100-0.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös