Mainos

Raimo Summanen HIFK:n päävalmentajana

  • 1 384 110
  • 3 266

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
jompi kumpi Kareista, Jalonen tai Heikkilä, penkin päähän äkkiä.

2. Summanen on ollut rakentamassa tuota joukkuetta yhdessä Tompan kanssa ja on aivan yhtä syyllinen sen vajavaisuuksista kuin Tomppakin. Se, että miksi esim. Block sai sopimuksen tryoutin jälkeen.

Kari Jalonen ei ole saatavissa ja Heikkillä ei tuosta parempaa tekisi kuin Summanenkaan.

Tämä Block keissi aika turha heittää tähän esimerkiksi koska useimmat harjoitus otteluiden perusteella olisi ollut valmis sijoittamaan kaveria kärkiketjuihin, miksi kaverista tuli noinkin saamaton liigan alkaessa on mysteeri.
Kyllä pistän osan myös Summaselle joukkueen rakentamisen jäämisestä vaiheeseen. Uskon, että muutoksia tulee heti kun saadaan naarattua muitakin kuin Warghin tasoisia kavereita tänne.

Mä en näe siinä mitään hyvää jos valmentaja nyt vaihtuu. Eikä tuo Sveitsi esimerkki anna oikeutta Summaselle nyt tässä tilanteessa kun tälläistä ei ole täällä vielä tapahtunut.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös Braden Birch tullut Blockin lisäksi myös kesäharjoittelu-try-outin kautta? Että ei niitä ulkkareita aivan pussi päässä ole otettu...
DeSantis ja Thiessen näyttivät paperilla hyviltä ja Fata oli lähtökohtaisesti hyvä hankinta. Nyt ei vaan homma skulaa, mutta kenelläpä joukkueessa skulaisi?
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Suoraa Puhetta: Frank Moberg

Laitan tämän tänne myös koska siinä käydään hieman läpi henkilöä nimeltään Raimo Summanen. Jotenkin itsellä alkoi tutumaan, että sinne on nyt hommattu Everin frendi. Nimittäin tuota historiaa vasten IFK:lla ei olisi ollut mitään aihetta palkata Summasta. Sam kuin heittäisit bensaa liekkeihin.

Linkki vie Ilta-Sanomien sivuille.
 

LP#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jahas, onkos Raimo-setä Venäjän vuosinaan samaistunut paikalliseen opetus-/valmennusmenetelmään niin kovin, että on jalostanut sen omanlaisekseen Mother Nature Hockeyksi?

Periaatteessa ollaan 100% -ohi aiheen, mutta kyllä jutun luettuani tuli heti ensimmäisenä Summanen ja MNH mieleen.

"Opettajat olivat sitä mieltä, että ihminen pitää ensin hajottaa ja sen jälkeen ihmisestä aletaan kasaamaan uutta ihmistä, josta muotoillaan näyttelijä. Hajoamisprosessi on raskasta ja kipeätä, se on niin totaalista, Haapasalo sanoi."

Linkki vie Iltapaskan "uutiseen":

Yle: Ville Haapasalo harkitsi kolmesti itsemurhaa | Viihde | Iltalehti.fi
 

Snaibeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Opettajat olivat sitä mieltä, että ihminen pitää ensin hajottaa ja sen jälkeen ihmisestä aletaan kasaamaan uutta ihmistä, josta muotoillaan näyttelijä. Hajoamisprosessi on raskasta ja kipeätä, se on niin totaalista, Haapasalo sanoi."

Kyllähän tämä metodi on Summasellekin tuttu jo vuosien takaa. Ei kai kukaan kuvittelekaan, että kilahtamiset pelaajille olisivat tapahtuneet vain huvin vuoksi tai koska "Raimo on niin hullu". Jossain, ainakin taustalla, on ollut yksilön nostaminen uudelle tasolle.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Mistä johtuvat kilahdukset sitten muulle henkilöstölle? Koska, eihän pelaajat ole olleet todellakaan ainoa taho, ketkä ovat saaneet nauttia tästä edusta. Hajottaminen on pyritty tekemään perinpohjaisesti?
 

Carlos

Jäsen
Mistä johtuvat kilahdukset sitten muulle henkilöstölle? Koska, eihän pelaajat ole olleet todellakaan ainoa taho, ketkä ovat saaneet nauttia tästä edusta. Hajottaminen on pyritty tekemään perinpohjaisesti?

Ei sillä että itse olisin mitenkään niitä joka puoltaa kilahda-hajoita-hallitse strategiaa, mutta strategia se on silti. Tunnen ihmisiä jotka sitä harrastavat, ja ihan hyvin saavat kyllä asiansa ajettua sen kanssa kerta toisensa jälkeen. Kavereita ko. taktiikka ei tuota, mutta ei näillä ihmisillä ole väliksikään.

Hauskaa kyllä, itsekin tulen kaikkein parhaiten toimeen sellaisten ihmisten kanssa jotka ensitapaamisella pitivät minua enemmän tai vähemmän kusipäänä. Sitten myöhemmin tutustuessaan pehmeämpiin puoliinikin, toteavat että "toihan on ihan jees tyyppi". Sen sijaan kenelle yritän olla alusta asti kiva, eivät yleensä koskaan pidä meikäläisestä pitkällä tähtäimellä.

Kai tää on sitten sitä jotain ying & yang settiä tjsp.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Ei sillä että itse olisin mitenkään niitä joka puoltaa kilahda-hajoita-hallitse strategiaa, mutta strategia se on silti. Tunnen ihmisiä jotka sitä harrastavat, ja ihan hyvin saavat kyllä asiansa ajettua sen kanssa kerta toisensa jälkeen. Kavereita ko. taktiikka ei tuota, mutta ei näillä ihmisillä ole väliksikään.

Summasta tämä taktiikka ei ainakaan hirveästi ole auttanut, sillä kilahtelut tai muu puutteellisuus ihmissuhdetaidoissa on johtanut potkuihin kerta toisensa jälkeen.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lainaan Bluesin puolelta kirjoittajaa.

Mutta kun tästä pelitavasta en vaan löydä mitään positiivista. Mikä järki siinä on, että kiekkoa vaan roiskitaan toiseen päähän ja toivotaan, että se pomppii siellä suotuisasti. Ei mitään helvetin järkeä. Peli perustuu täysin siihen, että kiekko heitetään punaiselta toiseen päätyyn ja sitten pistetään kädet ristiin ja rukoillaan ihmettä. Ja tätä se on ollut koko ajan, ei tässä mitään muutosta ole parempaan päin tapahtumassa. Pelissä ei kärjistäen ole koskaan sellaista hetkeä, jolloin paineettomassa tilanteessa kiekon roiskaiseminen toiseen päätyyn olisi optimaalinen valinta - nyt se on kaikissa tilanteissa se ainoa valinta. Eiköhän me vielä nähdä sekin, että läpiajossa oleva pelaaja heittää kiekon ristikulmaan ja lähtee hakemaan sitä sieltä - se enää puuttuisi. Kaikki muut päättömän koohottamisen elementit alkaa jo olla repertuaarissa.

Tämä kuulosti niin jotenkin kovin tutulta, ja kuitenkin kirjoittaja puhuu Jyrki Ahon peluutuksesta.
 

Snaibeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Summasta tämä taktiikka ei ainakaan hirveästi ole auttanut, sillä kilahtelut tai muu puutteellisuus ihmissuhdetaidoissa on johtanut potkuihin kerta toisensa jälkeen.

Onhan tuo nyt jonkun jengin saanut joskus menestymään ja nostettua lahjakkaita yksilöitä aivan uudelle tasolle. Laiskuus ja liian vähään tyytyminen ovat yleensä lähtöisin organisaatiokulttuurista, joten toimihenkilötkin ovat osansa saaneet. Tämähän se sai Frankinkin aikoinaan vetämään herneet nenään - toinen vaihtoehto olisi ollut sisuuntua ja tehdä HIFK:sta huippuorganisaatio vaikka väkisin. Toki aika mustavalkoista tämä pohdinta näin on, mutta periaatteessa.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Nyt täytyy kyllä jälleen kerran ihmetellä Raimon ketjulottoa. Miks helvetissä laiturit pelaavat jatkuvasti senttereinä, kuten esim. Pakarinen tänään?! Jos kyse on kokeiluista, ne pitäisi hoitaa harjoituskaudella. Itse en ainakaan ole kyseistä kaveria koskaan sentterin paikalla nähnyt, vaikka pakkina hyvin vetikin.

Millä vitulla joukkue kuvittelee saavansa pisteitä jos ykkösen keskelle lyödään kaveri, joka ei koskaan ole ollut sentteri!? Annetaan heti alkuun huomattavasti tasoitusta vastustajalle. Kyse on kuitenkin erittäin tasaisesta ammattilaisliigasta, jossain Alaskan farmiliigoissa ei varmaan olis niin tarkkaa..

Joko Rami on taas unohtanut ottaa lääkkeet tai sitten tää jatkuva pelleily on vittuilua Nybarin suuntaan, joka ei ole hankkinut ko paikoille valmennuksen mielestä tarpeeksi hyviä palikoita. Mulle tää ruletti alkaa ainakin riittää, vaikka Iiro tekisikin "nummelinit" illalla.
 

Kaliber

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lightning
Vaikka yleensä luotan loppuun asti, että kyllä siitä vielä hyvä tulee, niin kyllä nyt alkaa usko horjua kun tämän illan kokoonpanoo taas kattelee. Eihän tossa ole enää minkäänlaista järkee *ittu!! no kakkoskenttä oli ihan ok.. Onko Raimo sitten Ylijumala ja tää on jotain vittuilua muille vai onko se vaan aivan vi*un pihalla ja floppi? Pitääkö tässä vaan uskoa loppuun asti toivotaan-toivotaan periaatteella vai pitäiskö sinne yrittää saada uutta valmentajaa vielä kun ei oo liian myöhäistä
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Nyt loppui usko Raimo Summaseen. Illan rosteri kruunaa koko sirkuksen, eli eihän tuossa peluutuksessa/ketjuttelussa ole järjen häivää.

IFK:n ykköspakkipari on illalla Forsberg-Birch. Are you fucking kidding me? HCK:sta tulee täysin nimetön pakki paikkaamaan Eklundin loukkaantumista, Rami laittaa tämän pelaamaan heti ykkösen takana.

IFK:n ykkösketjussa on tänään 3kpl rightin umpilaituria.

Thiessen pelasi huikean ottelun Raumalla, sen jälkeen palkintona 0 peliä.

Block kutsuttiin HCK:sta takaisin hyvällä itseluottamuksella ja luvattiin pelejä ylhäällä. Ei mahdu.

IFK hankki Warghin, pelasi yhden heikomman pelin. Ei mahdu.

IFK:ssa on tänä vuonna pelannut 30 pelaajaa. Kausi alkoi 2 viikkoa sitten.

IFK:n ainoa maajoukkuetason pelaaja, laituri Pakarinen, pelaa pakkia ja keskustaa.

IFK:lla karmaiseva sentteripula, Kuparinen ja Block viltissä.

IFK:lla löytyisi oma pelaaja, jolla sydän ja asenne kohdallaan vaikka alku on ollut vaikea. Silti Mika Partanen ei mahdu pelaamaan.

Minulla loppui kärsivällisyys. Kiitos ja näkemiin. Onneksi on kolmen pelin viikko, voi pahimmillaan napsahtaa 0-3 pistettä joka vankistaa jumbosijaamme. Tämän on oltava hallitukselle herätyskello.
 
Viimeksi muokattu:

Driver#66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt loppui usko Raimo Summaseen. Illan rosteri kruunaa koko sirkuksen, eli eihän tuossa peluutuksessa/ketjuttelussa ole järjen häivää.

IFK:n ykköspakkipari on illalla Forsberg-Birch. Are you fucking kidding me? HCK:sta tulee täysin nimetön pakki paikkaamaan Eklundin loukkaantumista, Rami laittaa tämän pelaamaan heti ykkösen takana.

IFK:n ykkösketjussa on tänään 3kpl rightin umpilaituria.

Thiessen pelasi huikean ottelun Raumalla, sen jälkeen palkintona 0 peliä.

Block kutsuttiin HCK:sta takaisin hyvällä itseluottamuksella ja luvattiin pelejä ylhäällä. Ei mahdu.

IFK hankki Warghin, pelasi yhden heikomman pelin. Ei mahdu.

IFK:ssa on tänä vuonna pelannut 30 pelaajaa. Kausi alkoi 2 viikkoa sitten.

IFK:n ainoa maajoukkuetason pelaaja, laituri Pakarinen, pelaa pakkia ja keskustaa.

IFK:lla karmaiseva sentteripula, Kuparinen ja Block viltissä.

Minulla loppui kärsivällisyys. Kiitos ja näkemiin.

Aamen! Usko Ramiin on ollut aivan helvetin kova ja kavereille olen puolustellut tätä tyhjyyteen tuijottavaa professoria miljoona kertaa. Turhaan näköjään. Nyt alkaa tosiaan mitta täyttyä. Jos joku pelaaja (Pakarinen) hoitaa ainoana pelaajana tonttinsa hyvin, siirretään hänet pois ja muut saavat jatkaa neppailua. Luulin että Raimo jos joku saa Nybarin talutushihnaansa ja saamme laadukkaita pelaajia. Paskan vitut, hommaamme pelaajat nykyään HCK:sta ja silti budjetti on käytetty. Onneksi ei tullut maksettua tällä kaudella kausaria.
 

Stigu

Jäsen
Niin kyllähän Raimo meitä koettelee kovalla kädellä. Kaikki merkit viittaavat siihen, että tässä ketjulotossa on kyse siitä, että Raimo käy nyt pelaajien kanssa esimerkkien avulla läpi tuota Mother Nature-evoluutiota.

- Pakarinen elää nyt pakki-sentteri-evoluutiovaihetta ("et voi olla ihminen ennenkuin tiedät minkälaista on kehittyä kalasta matelijaksi")
- Kuparinen lötää itsensä myymästä jäätelöä C4:n edessä ("jääkauden jälkeen alkaa ikuinen kesä")
- Thiessen treenaa tsirpukoiden kanssa perseen pyöritystä ("Nollaa oma DNA:si niin voit syntyä uudelleen")
- Gillies laulaa Petoklubilla Kaunis Rietas Onnelista ("Kotkankin täytyy tietää miltä tuntuu olla papukaija-Koo")
- Karavaanari häärää edelleen UTJ:na ("fossiilinen aikakausi on tässä ja nyt. Välittömästi")
- Moberg antaa edelleen hämäriä lausuntoja IFK:sta (" Dinosaurukset eivät sittenkään kuolleet")
- IFK:n pelavassa pakistossa on Forsberg, DeSantis ja Birch ("alkulimassa on uuden elämän ainekset")

Muistan kun viime kaudella ja sitä edellisellä kaudella tähän aikaan kelasin, ettei alemmaksi voi enää mennä. Molemmila kerroilla olin väärässä. Missäköhän IFK on ensi syksynä?
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nybaria ja ykkösmolaria on helppo syyttää ja siihen on jo totuttu, mutta kyllä minustakin alkaa enemmän ja enemmän näkyä että Raimo on se joka on ihan pihalla. Paskan puolustuksen voi laittaa Nybarin vastuulle, mutta kyllähän meidän hyökkäyskaluston pitäisi kaiken järjen mukaan olla liigan kärkikastia - jos siis hyökkäyksessä olisi yhtään mitään taktiikanpoikasta.

Ja mikä helvetin idea tuossa avauskokoonpanossa on? Rikotaan kaikki ne harvat hyökkääjäkombot jotka ovat jopa pelanneet hyvin yhteen? Ykkösketjuun ei yhtään keskushyökkääjää, vaikka niitä olisi parikin kappaletta katsomon puolella?

Toivottavasti olen väärässä ja Raimolla on tässä joku merkillinen master plan taustalla, mutta kovin korkealla eivät toiveet tämän suhteen ole. Jos ja kun tänään tulee turpiin, minun puolestani ketjun nimeksi voisi jo vaihtaa "Raimo ulos".
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Raimo Summasta saa ja pitää myös syyttää, hän on suuressa vastuussa rosteristamme. Tryoutilla oli HÄNEN valmennuksessa muun muassa Block, Birch, Stloukal ja Hari, kaikki saivat sopimuksen mutta rooli aika lailla minimissä. Summanen on muutenkin ollut vahvasti mukana joukkueen rakennuksessa, heikolla menestyksellä.

Näin sekaisin IFK ei ole ollut miesmuistiin.
 
Viimeksi muokattu:

Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aivan käsittämätöntä pelleilyä. Eihän noissa ketjuissa ole minkäänlaista järkeä.
Kyllä se nyt on vaan niin että Rami on pihalla kuin lumiukko. Pelikuviosta ei
tietoakaan, hyvin esiintyneitä pelaajia laitetaan sivuun. Koko touhu on
kummeli/pellehermanni osastoa. Valmentaja vaihtoon ja nopeasti.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Mielestäni menestyvän joukkueen edellytys toimivan pelikirjan sekä yksilöiden onnistumisen lisäksi ovat oikeanlainen roolitus, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että oikeanlaiset pelaajat pelaavat niissä rooleissa ja niillä pelipaikoilla, jotka he parhaiten hallitsevat, siten että kokonaisroolitus tukee optimaalisesti joukkueen pelisysteemiä. Tästä tilanteesta ollaan mielestäni nyt äärettömän kaukana ja kauemmaksi ollaan menossa. Ainakin itse näen nykyhetkessä sellaisia merkkejä, jotka viittaavat umpisolmuun, jota on hyvin vaikea lähteä korjaamaan enää pienin liikuin.

Joukkueen rakennuksessa on mennyt jotain todella pahasti pieleen: sopimuksia on sorvattu Mestis-tason ulkkareille; puolustuksesta puuttuu ainakin parin pelaajan verran paitsi voimaa, myös käsiä; liigakelpoisia senttereitä ei ole tarpeeksi; laitureita on parin joukkueellisen verran; äärettömästä ylitarjonnasta huolimatta laiturintontille hankittiin kauden kynnyksellä vielä Gilliesin kaltainen möhkäle, joka lienee typerimpiä hankintoja SM-liigassa ikinä. Syyllisyysprosentti Rami vs. Tomppa menee ehkä 80-20 Ramille, sillä valmentajahan ne toiveet esittää, että minkätyyppisiä pelaajia hakee millekin paikalle. Tompalle se 20, koska ei ilmeisestikään ole kyseenalaistanut tätä järjettömyyttä riittävästi.

Ymmärrän, että viimekauden pakkotilanteessa Summanen oli varmasti oikea mies antamaan faneille signaalia, että jotain yritetään oikeasti tehdä ja herätysmielessä olikin varmasti paras tarjolla ollut, joskin "paskat jo housussa"-tyylinen ratkaisu. Silti totesin jo tuolloin, että jatkosopimusta ei olisi ikinä pitänyt sorvata. Jos tämä kausi halutaan jollakin tapaa yrittää pelastaa, niin isoja päätöksiä ei voi jättää niin myöhään kuin viime kaudella. Toivonkin siis, että toimistolla osattaisiin niellä ylpeys ja myöntää tehdyt virheet, joka viime kaudella tuntui oleman äärettömän vaikeaa ja jonka takia Sopan suhteen reagoitiin aivan liian myöhään.

Voi jumalauta, että on ikävä Kojoa. Lienee jonkinsortin maailmanennätys, että kuinka pohjalle voi tippua kolmessa vuodessa. Miettikää nyt oikeasti: Kojo -> Petu -> Soppa -> Rami. Jalonen on Suomen Top3-valmentaja. Sitten tuli Petu, joka oli melko järisyttävä tasonlasku tästä. Tämän jälkeen mentiin Plan B:llä Petun otettua hatkat. Kun Plan B ei onnistunut niin kaivettiin esiin Plan C Raato Summasen muodossa. En edes uskalla kuvitella, että missä tilanteessa ollaan ensi syksynä.
 
Viimeksi muokattu:

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Aivan käsittämätöntä pelleilyä. Eihän noissa ketjuissa ole minkäänlaista järkeä.
Kyllä se nyt on vaan niin että Rami on pihalla kuin lumiukko. Pelikuviosta ei
tietoakaan, hyvin esiintyneitä pelaajia laitetaan sivuun. Koko touhu on
kummeli/pellehermanni osastoa. Valmentaja vaihtoon ja nopeasti.

Alan kyllä pikkuhiljaa olemaan samaa mieltä. Valitettavasti.
Vuosi sitten pidin itse Summasta yhtenä parhaista, jollei parhaana valmentajana mitä Suomessa on tarjolla. Ja olin aivan täpinöissä kun Summanen tänne tuli viime keväänä. Mutta faktat ovat nyt kuitenkin ne, että Raimo on saanut nyt olla OMAN JOUKKUEENSA (ollut mukana kasaamassa jengiä Nybärin mukana) kanssa jäällä kunnolla elokuun alusta asti, eli noin kaksi kuukautta. Ja otteluja on kertynyt tälle joukkueelle vyölle jo aika monta. Missä voitot? Oisko niitä yhteensä neljä? Pelejä pelattu parikymmentä. Ja peli näyttää edelleen siltä kuin porukka olisi raavittu eilen kasaan ja vasta ruvettu harjoittelemaan peliä nimeltä jääkiekko. Yksikään osa-alue IFK:n pelissä ei tällä hetkellä toimi. Tämä on mielestäni erittäin vakava signaali tämän hintaiselta joukkueelta ja valmentajalta jolta odotetaan Suomen mestaruutta.

Tähän vielä lisätään nää uskomattomat ketjulotot ja sekava käytös haastatteluissa niin henkilökohtaisesti on alkanut kyllä luotto Raimoon pikkuhiljaa hiipumaan.

Onko tämä kaikki jotain hullua neroutta, vai yksinkertaisesti vain hullua. En tiedä. Toivottavasti edes Raimo ja IFK:n pelaajat tietävät.
 

ACE74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Uutena kirjoittajana uskaltaudun heti ensimmäisen viestini laittamaan tänne naapuriketjuun. Pahoittelut siitä, mutta niin kiinnostava asia tämä Ramin MNH on, että täytyy laittaa oma lusikka tähän soppaan.

Oma käsitykseni Summasen ajattelutavasta on se, että taustalla on ajatus koko pelin ja peluutuksen paradigman muutoksesta. Vanhemmat palstaveljet manaavat toistuvasti järjen ja ennen kaikkea totutun vastaisia kokoonpanoja ja pelipaikkoja. Meille tavallisille kiekon sivustaseuraajillehan kentällisen koostumus rakentuu pakit-laitahyökkääjät-sentteri -ideogiasta. Summanen ei näe asiaa näin, vaan kysymys on päinvastoin hänen lanseeraamastaan yksilön ja sitä kautta tapahtuvan pelin normaalin virtauksen hajottamisesta. Parhaana esimerkkinä tästä lienee Pakarisen peluutus. EHT-tason laitahyökkääjän peluuttaminen pakkina ja nyt sentterinä on osa prosessia, jonka kautta poisoppiminen vanhasta tapahtuu mahdollistaen uuden kasvun. Kokeneille pelaajille taas mahdollistetaan pitäytyminen vanhassa, koska poisoppimiselle ja sen jälkeiselle uusiutumiselle ei enää ole ajallista mahdollisuutta.

Perustelen näkemystäni sillä, että Summanen on teoreettisesti erittäin valveutunut valmentaja, jonka lukeneisuus ja yleissivistys elämän eri osa-alueilta on kiekkopiireissä varmastikin vertaansa vailla.

Ongelmaksi tässä muodostuu kuitenkin se, että kohderyhmä, jolle viestin pitäisi välittyä ovat pelaajat ja laajemmin kannattajat. Se, että noin monitahoiset ja fifosofiasta ammentavat näkemykset sisäistyisivät lätkäjätkille, tuntuu ylivoimaisen vaikealta tehtävältä. Valtavan riskin Summanen on ottanut ja seurauksena ei oikeastaan voi olla mitään tavallista ja totuttua. Näin ollen IFK:n peli tullee näyttäytymään joko katastrofaaliselta tai kaiken osuessa Ramin tavoittelemalla tavalla kohdalleen tavalta pelata, johon vastustaja ei pysty millään tavoin varautumaan. Aika näyttää, mutta se on melkolailla varmaa, että tämän kauden IFK:ssa ei tulla näkemään vakiintuneita koostumuksia niin kauan ennen kuin Rami katsoo, että hajoamisprosessi on viety loppuun.
 

Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uutena kirjoittajana uskaltaudun heti ensimmäisen viestini laittamaan tänne naapuriketjuun. Pahoittelut siitä, mutta niin kiinnostava asia tämä Ramin MNH on, että täytyy laittaa oma lusikka tähän soppaan.

Tervetuloa joukkoon! Olipa harvinaisen korkeatasoinen puheenvuoro sekä sisällöltään, että kieliasultaan. Miellyttävää luettavaa senkin takia, että mikä tahansa selitys HIFK:n nykytilalle kelpaa. Henkilökohtaisesti pidän teoriaasi uskottavampana kuin sitä, että meritoitunut huippuvalmentaja on välillä Venäjä-Suomi kolauttanut päänsä ja muuttunut toistaitoiseksi hulluksi. Raimolla päätyyn asti!
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
HIFK pelaa 2. marraskuuta kauden 19. pelin runkosarjassa. Nyt on takana vasta kuusi ottelua, joten 13 peliä lisää n. kuukaudessa ja olemme paljon viisaampia siitä mihin Raimon MNH:lla päästään ja miten muutos uuteen ja parempaan tekemiseen on edennyt. Koko kautta ei voi hajoittaa ryhmää ja yksilöiden väärää osaamista, se lienee selvä asia. Pitää päästä pian rakentamiseen ja uuden syntymiseen, jolla menestytään keväällä.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!

Hyvää analyysiä MNH:sta, itsekkin alan nyt pikkuhiljaa ymmärtää näitä Ramin aivoituksia. Näkisin että tässä on nyt hulluuden ja nerouden raja todella häilyvä. Ramilla on uskallusta kokeilla asioita jotka ovat täysin perusjärjen vastaisia, mikä on todella hienoa. Ainakin tällaisen puolueettoman sivustaseuraajan näkökulmasta. Mielenkiintoa seuraamiseen tulee nyt potenssiin kolme.

Ja täytyy myös muistaa että mitään uutta ei voi syntyä, jos ei ole uskallusta rikkoa vanhoja rajoja. Ties vaikka Suomen maajoukkue siirtyy joskus MNH-kiekkoon. Tämä voisi yllättää muut huippumaat ja antaa Suomelle etulyöntiaseman.

No, ymmärrän myös HIFK-kannattajien reaktiot. Koska tässä on periaatteessa nyt 2 vaihtoehtoa. Joko homma alkaa kulkea tai sitten menee täysin vituksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös