Raimo Summanen HIFK:n päävalmentajana

  • 1 378 854
  • 3 266

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mukavaa kun täällä ei saa arvostella omaa jengiään, vaikka olisi kuinka vakuuttavia perusteluita. Leimataan gloryhuntteriksi jopa. HIFKissä ei varmaan ole yhtään gloryhuntteria kun se glory on aika kaukana meistä, on ollut jo vuosia, yhtä suonenvetoa lukuun ottamatta. Meillä on vain meitä elinkautisia, hunterit on muualla menestyvissä seuroissa.

Kukaan ei halua leuhkia, että "minä tiesin jo ennen syntymääni miten käy" ja "enkös tiennytkin tämän jo syksyllä". Syy miksi näin tuntuu olevan on se, että se vituttaa hokea ideoita jotka eivät tapahdu ja sitten jankutus tuntuu kuin haluaisi päteä palstalla. Jääräpäät jotka eivät halua muutosta, kokevat tämän pätemisenä kun heidän oma visio onkin lopulta väärä. "Oletko marisija nyt onnellinen kun olit oikeassa, häh?"

Ei olla, vituttaa ettei menestytty.

Toivottavasti kaikki marisijat ovat väärässä ja Raimo saa jengin pelaamaan, olen ilomielin sylkykuppi keväällä jos jengi nostelee kannua!! Voin myös iloita menestyksestä ja tunnustaa kaikille, että olinpa tyhmä syksyllä. Ramin kannattajat voivat tulla kehua retostelemaan ihan vapaasti olleensa taas oikeassa. Jos pessimisti sitten olikin oikeassa, niin ei se aiheuta messias-oloa, vaan pelkkää kiukkua miksi ei reagoitu ajoissa.

Tiedän, ei ole parempaakaan nimeä tarjolla. En osaa sanoa kuka. MUTTA. Jos nyt kasataan ensi vuoden jengiä ja Rami on valkkuna, EI ME SAADA tänne ensi vuodeksikaan ketään hyvää pelaajaa! Seuraavakin kausi on taputeltu jo tänä jouluna.

Katsokaa liigan parasta pelaajaa, Pikku-Hakkia. Ei tullut kotiseuraansa, kun meillä on Rami. Eikös ollut mukavaa? Tämän kauden sekoilun jälkeen RAimon vetovoima on vieläkin huonompi, joten ei jää muuta mahista kuin erottaa mies, olipa kuinka guru tahansa. Gurukaan ei voi olla guru, jos kukaan ei halua pelata hänen alaisuudessaan. Paitsi joku 40v AHL-tähti.
 

mikaw

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hieman ihmettelen, kun täällä vielä luotetaan Summaseen. Soppaan meni luotto todella nopeasti, mutta Rami saa luottoa ilman minkäänlaisia perusteita.
Soppa - öö.. entinen apina-pakki kenellä ei ole kokemusta mistään muusta kun junnuista. Jo taustan perusteella epäilyttävä, mutta tosiaan se tärkein on siinä, että HIFK:n edustusjoukkue ei ole se paikka missä joku harjoittelee valmentamista. Tätä varten on ihan muut jengit. Kuvastaa jo hepun tasoa jos kuvittelee nolla-kokemuksella olevansa jotain.

Summanen - Oikea valmentaja, vaikkakin toki ristiriitainen hahmo.
 

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tässä lähde Summasta tuomitsemaan tai puolustelemaan, mutta kuitenkin, se tosiseikka on syytä ottaa huomioon, että HIFK:n materiaali on tällä hetkellä Mestis-tasoa. Kenenkään valmentajan käsissä tämä joukkue ei menestyisi. Se on fakta. Ulkkarihankkinnat ihan vihkoon ja armoton loukkaantumissuma ei ainakaan helpota valmentajan työtä.
 

Mikehunt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kyröskosken Pärske
En tässä lähde Summasta tuomitsemaan tai puolustelemaan, mutta kuitenkin, se tosiseikka on syytä ottaa huomioon, että HIFK:n materiaali on tällä hetkellä Mestis-tasoa. Kenenkään valmentajan käsissä tämä joukkue ei menestyisi. Se on fakta. Ulkkarihankkinnat ihan vihkoon ja armoton loukkaantumissuma ei ainakaan helpota valmentajan työtä.

-Peltonen
-Pakarinen
-Puustinen

varauksin

-Elkins
-Somervuori
-Söderholm

ovat pelaajia, jotka mahtuvisivat miltei minkä tahansa Liigajoukkueen 1 tai 2. kenttiin. On silkkaa itse petosta väittää, että rosterissa piilee se suurin syy.

Kyllä se niin on, että valmentaja vastaa siitä miten joukkue suoriutuu, laatii pelitavan jne. Tällä hetkellä joukkue alisuorittaa, sillä pelitapa (mikä se edes on?) ei ole kunnossa. Väitän, että kuka tahansa muu valmentaja saisi tosta "mestis jengistä" tällä hetkellä enemmän irti. Niin kauan kun joukkuetta johdetaan pelolla, on tekeminen vaivaantunutta ja tempoilevaa. Monien pelaajien kehonkielestä ja kasvoilta on ollut jo muutaman viikon ajan luettavissa se, että tämä ei ole tällä hetkellä hauskaa. Pakko on kuitenkin yrittää räpistellä, sillä poppariosastolle joutuminen tuskin auttaa seuraavan työnantajan etsimisessä.

Ilman mitään besserwisseriyttä, sanokaa minun sanoneen; IFK:n peli-ilme tulee muuttumaan radikaalisti välittömästi kun Sumi ei ole enään joukkueen muonavahvuudessa. Ja nimenomaan positiiviseen suuntaan. Korkeamman kädessä on se, tapahtuuko tuo toivottu muutos ennemmin vai myöhemmin. Toivottavasti.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
-Peltonen
-Pakarinen
-Puustinen

varauksin

-Elkins
-Somervuori
-Söderholm

ovat pelaajia, jotka mahtuvisivat miltei minkä tahansa Liigajoukkueen 1 tai 2. kenttiin. On silkkaa itse petosta väittää, että rosterissa piilee se suurin syy.
Huutelen vähän naapurista tähän väliin Summasta puolustelematta. Onko se merkki hyvin kasatusta joukkueesta, kun IFK:lla (jolla yksi liigan suurimpia budjetteja) on kolme kahteen ensimmäiseen kenttään kuuluvaa pelaajaa? Kyllä Jokereilla, IFK:lla tai Kärpillä täytyy olla se noin 10 pelaajaa, jotka menevät missä tahansa liigajoukkueessa kahteen ensimmäiseen kenttään. Tämä siis jos on tarkoitus puolustella joukkueen materiaalia.
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tässä lähde Summasta tuomitsemaan tai puolustelemaan, mutta kuitenkin, se tosiseikka on syytä ottaa huomioon, että HIFK:n materiaali on tällä hetkellä Mestis-tasoa. Kenenkään valmentajan käsissä tämä joukkue ei menestyisi. Se on fakta. Ulkkarihankkinnat ihan vihkoon ja armoton loukkaantumissuma ei ainakaan helpota valmentajan työtä.

Ajatteleppas näin: Rami a) oli hyväksymässä joukkueen pelaajia b) on syy, miksi vain mestistason AHL-jätkät suostuu tulemaan meille.

Joten ei se Rami ole mikään pulmunen, jolle on annettu huono joukkue. Itse hän on ollut syypää, millaisia jätkiä on otettu ja saatu.

Toiseksi: jos meille annettaisiin SaiPan rosteri, oltaisiin Ramin komennossa silläkin jumbona, MNHia ei opi kukaan. Sitten itkettäisiin kun on huonot kortit mutta loistava valmentaja. Joku muu saa kuitenkin SaiPan liigan kärkipäähän noillakin korteilla. Ja sama jätkä voisi HIFKin nykyisellä rosterilla tehdä vaikka kuinka vakuuttavaa jälkeä.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Väitän, että kuka tahansa muu valmentaja saisi tosta "mestis jengistä" tällä hetkellä enemmän irti.

Väitän puolestani, että olet väärässä. Joku valmentaja ehkä voisi saadakin enemmän irti tästä materiaalista, mutta kuka tahansa...ei. Kyllä HIFK:ssa on näitä valmentajia käynyt yrittämässä jonoksi asti ja HIFK:lla kuitenkin lähes aina ollut näitä ihan eliittitason jätkiä kärkiketjuissa. Harva on silti onnistunut.

En sitä kiistä, etteikö HIFK:lla olisi ihan huippujätkiä rosterissa. Onhan niitä ja juuri ne jotka luettelit ja kyseiset herrat ovat ne vähätkin voitot HIFK:lle hoitaneet ja suurimmaksi osaksi vielä YV:llä. HIFK:n rosterin ongelma on kuitenkin se, että näiden kärkipelaajien vastapainona HIFK:lla on sitten ihan luokaton leveys joukkueessa ja kun suurimmat puutteet ovat vielä pakistossa ja sentteriosastolla, jotka suurimmaksi osaksi pelin virtauksesta vastaavat, niin ei ihme, että ollaa tässä tilanteessa.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Summanen on hyvä valmentaja, mutta kyllä hänellä on selkeästi isoja ongelmia tuossa ymmärtämisessä, keitä kannattaa sentterinä peluuttaa ja keitä ei.
Pitkä miinus siitä hänelle.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
HIFK:n rosterin ongelma on kuitenkin se, että näiden kärkipelaajien vastapainona HIFK:lla on sitten ihan luokaton leveys joukkueessa ja kun suurimmat puutteet ovat vielä pakistossa ja sentteriosastolla, jotka suurimmaksi osaksi pelin virtauksesta vastaavat, niin ei ihme, että ollaa tässä tilanteessa.

Tässä on hyvin kiteytetty IFK:n ongelma. Lokakuun alussa, kun IFK:lla oli kaksi oikeaa keskushyökkääjää rosterissa (Elkins, Kuparinen), otettiin muistaakseni neljä peräkkäistä voittoa (tai ainakin pisteitä neljässä peräkkäisessä matsissa). Kun Kuparinen putosi kokoonpanosta, alkoi pelillinen alamäki. Vaikka Kuparisen tehot taitaa olla jotain 1+2 tms.,niin siitä huolimatta hän olisi erittäinen tärkeä palanen tuohon jengiin. Kuparinen hoiti kuitenkin aloitukset, puolustuspään ja pelin rytmittämisen oikein hyvin.
 

scholl

Jäsen
HIFK:n rosterin ongelma on kuitenkin se, että näiden kärkipelaajien vastapainona HIFK:lla on sitten ihan luokaton leveys joukkueessa ja kun suurimmat puutteet ovat vielä pakistossa ja sentteriosastolla, jotka suurimmaksi osaksi pelin virtauksesta vastaavat, niin ei ihme, että ollaa tässä tilanteessa.

minusta nimen omaan kärkipelaajat pelaavat liian huonosti. Joko he ovat liian huonoja tai sitten he ovat flopanneet. Kyllä se loppukin porukasta saa virtaa, onnistumisia ja omaksuu asioita, jos parhaat pelaajat näyttävät esimerkkejä ja voitetaan otteluita. Meiltä puuttuu ykköspakki, Desantis on ollut huono. Hyökkääjistä Kuparinen ja Fata floppasivat, Salmelainen ei ehkä enää pelaa.

Peruspelaajia on turha laittaa liian suureen rooliin, kun totuus on kuitenkin se, että ne isojen tonttien jätkät ovat olleet surkeita.

Summanen on hyvä valmentaja, mutta kyllä hänellä on selkeästi isoja ongelmia tuossa ymmärtämisessä, keitä kannattaa sentterinä peluuttaa ja keitä ei.
Pitkä miinus siitä hänelle.

Pitäisi nähdä tilastot esim. aloituksista. Tuntuu, että ne menevät perseelleen järjestään. Ja vaikka voitettaisiin aloitus niin kiekko ei päädy omille.

Jos Summanen peluuttaa tiettyjä pelaajia senttereinä sen takia, kun osaavat puolustaa, niin herätän kysymyksen: Miksi tavoitellaan 1-0 voittoa, eikä esimerkiksi 5-3 voittoa? Itse ainakin haluaisin nähdä maaleja. Eilen kaiken lisäksi sitten se touhu ilman veskaria olisi säälittävää. Kiekon menetys vaikka oma maali on tyhjänä. Innocent mistake my ass.
 

scholl

Jäsen
Ajatteleppas näin: Rami a) oli hyväksymässä joukkueen pelaajia b) on syy, miksi vain mestistason AHL-jätkät suostuu tulemaan meille.

mitä Rami olisi voinut sanoa siinä tilanteessa, kun Nybari ei meinannut saada joukkuetta kasaan? Kesällä ei ollut miehiä edes kolmeen ketjuun. Se, että väitetään Ramin karkottavan vahvistukset niin voi siinäkin jotain perää olla, mutta on muissakin seikoissa. Ensinnäkin se, että Rami tuli viime talvena vasta tammikuussa, jolloin osa oli tehnyt jo sopimuksia. Silloin IFK:n valmentaja oli Soppa, hänellä takuulla ei ollut imua. Toisekseen jatkosopimus syntyi hirveän myöhään eli silloin kun piti hankkia pelaajia, ei tiedetty lainkaan kuka on valmentaja. Epätietoisuus on pelaajille kaikista pahin juttu. Miksi sitoutuisi kun ei tiedä yhtään saako pripps blåta vai heinekenia. Kolmanneksi IFK oli sekoillut totaalisesti mestaruutensa jälkeen pari kautta, jolloin sillä on kriisiseuran maine. Silloin on vaikeampi hankkia pelaajia kuin sellaisen seuran, jossa katsotaan olevan palikat kunnossa ja menestys mahdollista kuten vaikka Jypissä nyt viime vuosina on ollut. Neljänneksi ei ollut tiedossa, että tulee isoja nimiä, joiden kanssa pelaajat haluavat pelata niin sekään ei aiheuttanut imua. Miken aikana tilanne oli ihan eri, pelaajat halusivat samaan joukkueeseen, jossa oli näitä pelaajia kuten MG nyt esimerkkinä mainitakseni. Viidenneksi SBA-case saattoi vaikuttaa myös. Jotkut pelaajat saattoivat ajatella, ettei lätkään voi keskittyä, vaan tulevalla kaudella on sirkusta vähän liikaa.

Sitä en ymmärrä, miksei Summanen valota tuota valmennusjuttuaan nyt enemmän jossain haastattelussa. Kuten sanoin, niin epätietoisuudessa on nihkeätä elää. Futiksen puolella on ihan normaalia se, että valmentajat kertovat lehdistölle, mitä ajavat takaa, jotta se juttu saadaan myytyä kannattajille. Jotenkin omituista, että meidän pitäisi kannattaa, muttemme oikein tiedä, mitä meidän mitä kannattaa ja yritämme sitten muutamista sanoista tai korkeintaan parista lauseesta tulkita, mitä ajetaan takaa. Ei oikein tiedä, olemmeko samoilla linjoilla, kun on epäselvää, mikä se linja on.

Viimeinen matsi ennen taukoa. Tänään haluaisin nähdä kanadalaisen pelin. Ajettaisiin joka jätkää, jos ei muuta. Lennua kaivattaisiin tohon joukkueeseen, hän voisi vähän herätellä taklauksillaan.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
minusta nimen omaan kärkipelaajat pelaavat liian huonosti. Joko he ovat liian huonoja tai sitten he ovat flopanneet.
Tämä on yksi merkittävä tekijä. Kärkiosaaminen on pettänyt kautta linjan, vain Puustiselle voi antaa synnin päästön ja varauksin Peltoselle. Koko muu tulosta tekevä yksikkö häviää vertailussa Liigan muille jengeille. Kun tuloksen tekemistä määrittelee lopulta aika hiuksenhienot marginaalit ei edes HIFK:n tehokas erikoistilannepelaaminen auta paikkaamaan sitä aukkoa, jonka kärkijätkien (toistaiseksi) alisuorittaminen aiheuttaa.

Lähes kaikissa näkemissäni HIFK:n matseissa on omaan silmääni osunut yksi yhteinen tekijä, pelirohkeuden puute. Pelaaminen on ajoittain hyvin arkaa ja pelaajat ovat kaukalossa vain selviytyäkseen vaihdosta ilman takaiskua. Epäonnistumisen ja häviämisen pelko painaa vaakakupissa liikaa ja onnistumisen ja voittamisen himo liian vähän. Pelillisesti rohkea jengi on aina kuskin paikalla vaikka se altistaa enemmän virheisiin yksilötasolla. Valmennuksen vastuulla on se, kuinka se suhtautuu virheisiin ja minkälaista palautetta se antaa. Onko Ramin palaute liian ankaraa, että se johtaa pelirohkeuden puutteeseen vai johtuuko se pelitavasta, jossa pelipaikattomuus luokin kaaosta joukkueelle itselleen eikä vastustajalle?

Mä en ihan osta sitä, että teidän pelaajat eivät olisi sitoutuneet HIFK:hon koko sydämellään. Pelaajien sitoutumisesta joukkueen eteen kielii mm. av-pelaaminen, joka näyttää tilastoidenkin valossa vahvalta. Ilman sitoutumista, joukkueena pelaamista ja uhrautumisesta yhteisen edun puolesta ei tuollaisia av-prosentteja synny, ei tsägällä eikä av-pelaamisen pelitavan tinkimättömästä toteutuksesta huolimatta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyseltiin niitä idiootteja, jotka Raimoon vielä uskoo. Iso HEP!

Perustelut:

1. Olen itse ollut näkevinäni (öpaut kk sitten) tuon Ramin ajaman pelitavan idiksen toimivan HIFK-nimisessä lätkäjengissä.
2. Rami on HIFK:n näköinen valmentaja. Rosoinen macho, joka ei jätä ketään kylmäksi. Mulkku. Me likes.
3. Kaikki Ramin valmennuspestit ovat olleet taiteilua veitsenterällä eli sen tietyn absoluuttisen edgen hakemista. Huippu-urheilussa tämä käsittääkseni on ainoa tapa voittaa. Mielestäni nyt siihen on ainakin mahdollisuus valmennuksen osalta.

Varmaan kaikki ymmärtävät, että Rami on penkin päässä saatanan anteeksi kielenkäyttöni, mutta asiayhteyden korostamiseksi on vaikea keksiä muutakaan ilmaisua iso riski. Mutta mitä sitten? Parempi ajaa täysillä päin kallioseinää jotain intohimolla yrittäen jotain kuin vikistä pikkunissanmerkonomina jossain nurkissa.

Sen lisäksi edustan koulukuntaa, jonka mielestä valmentajan tulee saada työrauha. Suomilätkässä mielestäni kolme vuotta on "optimaalinen" jakso rakentaa omaa juttuaan.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Sen lisäksi edustan koulukuntaa, jonka mielestä valmentajan tulee saada työrauha. Suomilätkässä mielestäni kolme vuotta on "optimaalinen" jakso rakentaa omaa juttuaan.

Pitääkö tähän perustaa joku oma koulu?

Valmentajan vaihto ei auta ja pitäisikö sitä oikein perustellakin jotenkin. Jalkapallosta löytyy ihan tutkimustietoakin asiasta, jos tavallisen fanin sana ei kelpaa.

Luulisi muuten ihan kotimaisestakin liigasta löytyvän esimerkkejä.
 
SaiPalta dunkkuun ja Rami siiretään viimeistään sunnuntaina takavasemmalle. Mitään muuta järkevää vaihtoehtoa ei ole eikä tule.

Ai niin kuka tilalle? Huonompaa on mahdotonta löytää. Tai Everi kyllä kykenee siihenkin.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Kuulun itse Ramin puolustajiin. Oma usko on kyllä horjunut, mutta en silti suostu heittämään rukkasia kehiin miehen kohdalla.

Todella hankala arvioida Ramin onnistumista, kun joukkue on niin surkea. Ykkäsessä viilettää tälläkin hetkellä Toni Leinonen...jonka pitäisi olla lähtökohtaisesti kolmoskentän pörrääjä.

Pakisto ja veskaosasto on lähinnä vitsi. Sentterit...

Sopalla oli sentään viime vuonna Ortio vaikka sentterit häneltäkin puuttuivat.

Joukkue on yhtä heikko kuin heikoin lenkkinsä.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itseä aina naurattaa se, kun porukka sanoo, että paskin HIFK ikinä. Aina silloin pistää miettimään, että montakohan kautta nämä sällit ovat HIFK:ta seuranneet tai sitten muisti on todella todella lyhyt? Paskaahan tämä on ollut, mutta kaukana paskimmasta HIFK:sta ikinä. 6-1 ja 5-0 tappiot Kärpille ja Tapparalle. Muuten aika niukkoja tappioita, vaikka pelillisesti ollaan jäljessä oltukin suurimmassa osasta pelejä ja nyt viime aikoina jopa ihan sillassa.

Muistan kauden, kun Kalpa voitti Helsingissä jotain 1-12. Joukkue ei edes yrittänyt ja esimerkkejä olis paljon muitakin. Nyt siellä kuitenkin joukkue yrittää jäällä, vaikka ei se riitä. Lisäksi uskallan väittää HIFK:n treenanneen kesällä ihan oikeasti kovaa. Ei HIFK mikään edarijengi ole. Sääli vain, että tulostaululla nämä eivät näy.

Sitähän me tai ainakaan minä en voida tietää, että mitä siellä kopissa tapahtuu. Onko Summasella lähtenyt isosti lapasesta ja joukkue tätä kautta lukossa? Jos näin on, niin totta kai valmennukseen on tehtävä muutoksia. Muussa tapauksessa antaisin Summasen jatkaa. Siis ilman parempaa tietoa. En usko sellaista taikuria löytyvän, joka tuon materiaalin saa pelaamaan. Tehdään pakolliset muutokset rosteriin ja katsotaan sitten.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sopalla oli sentään viime vuonna Ortio vaikka sentterit häneltäkin puuttuivat.

Viime kauden paskat on jo unohtuneet, joten en edes muista kokoonpanoja, mutta oli siellä ainakin Eriksson, joka oli tyylipuhdas sentteri. Hidas toki, mutta osasi sentteripelin ja pelintekemisen. Jalkojen puutteestaan huolimatta olisi ollut tälläkin kaudella varmasti jengin paras sentteri. Ei tietenkään pitäisi mahtua mestaruudesta pelaavan jengin 1-2 ketjuihin, mutta meillä menisi heittämällä ykkössentteriksi. Ehkä se kertookin tuosta materiaalista kaiken, eli ei tuolla materiaalilla mestaruudesta taistella millään.

Ramiin uskotaan, tai uskottaisiin, jos materiaali olisi liigan edellyttämällä tasolla. Ja asia ei tästä enää muutu, vaikka maajoukkue, joulu- tai olympiatauolla saadaan mukaan ne puuttuvat 4 sentteriä+maalivahti+4 liigatason pakkia, sillä sitten ollaan pelitavan ja joukkuuen yhteenhiomisen suhteen jo 6-9kk muita jäljessä. Tietysti osansa on varmaan Ramin persoonalla ettei tänne ketä vaan saada, mutta siitä huolimatta Nybari on epäonnistunut pahasti jengin kasaamisessa. Se, että Rami on hyväksynyt Blockin jengiin tryoutin jälkeen ei välttämättä tarkoita sitä, että Rami olisi kuvitellut Blockin olevan 60pisteen mies tällä kaudella, vaan Nybari tarjonnut vaihtoehdoiksi 48 vuotiasta Kimmo Mäki-Kokkilaa tai Austin Blockia. Kyllä mäkin Blockin noista valitsisin, mutta en silti olisi tyytyväinen käytettävissä olevaan materiaaliin.

Nyt meillä oli koutsi, jonka kanssa oli mahdollisuus mennä päätyyn asti. Mutta materiaali jäi pahasti vajaaksi. 2012 oli materiaali, jolla mennä päätyyn, mutta puuttui koutsi. Milloinhan Nyba onnistuu hoitamaan molemmat samanaikaisesti tänne.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Se on ainakin viimeinen pisara mulle jos Summanen saa kenkää ja Nybondas saa jatkaa!
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itseä aina naurattaa se, kun porukka sanoo, että paskin HIFK ikinä. Aina silloin pistää miettimään, että montakohan kautta nämä sällit ovat HIFK:ta seuranneet tai sitten muisti on todella todella lyhyt?

No ehkä se on tuo, että materiaali on ollut mestaruuskunnossa viimeiset vuodet (2009 syksystä kevääseen 2012 ainakin). Parhaimmillaan IFK on tälläkin kaudella pelannut hyvää ja aggressiivista lätkää, mutta ei tuolla materiaalilla tuolla loukkaantumismäärällä nykyistä parempaan oikein taida pystyä. Kyllähän Saipat tietty pelaa vieläkin huonommilla jengeillä, mutta he ovat hioneet kuvioitaan jo vuosia, IFK:lla tällä kaudellajo n.40 pelaajaa ollut kokoonpanossa.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän Saipat tietty pelaa vieläkin huonommilla jengeillä, mutta he ovat hioneet kuvioitaan jo vuosia, IFK:lla tällä kaudellajo n.40 pelaajaa ollut kokoonpanossa.

Huonommalla ja huonommalla. Onhan HIFK:lla varmasti nimekkäämpi joukkue kärjen osalta, kuin Saipalla, mutta entäs sitten kun aletaan vertailemaan 3-4 ketjuja ja etenkin pakistoa tai sentteriosastoa? Väittäisin Saipalla olevan näillä sektoreilla pelaajia, joiden taitotaso/liike ym. muut ominaisuudet ovat HIFK:n pelaajia edellä. Eiköhän Saipalla kuitenkin ole esim. sentteriosastolla pelaajia, jotka sillä pelipaikalla ovat pelanneet. Heidän pakistostaankin mahtuisi HIFK:hon useampi pelaaja. Lisäksi heillä on sitoutuneisuutta ja jatkuvuutta. Se riittää Saipalla tuohon. HIFK:lla vastaavan tasoinen tekeminen tarkottaisi säännöllisin väliajoin mestaruutta ja jatkuvaa menestymistä.

Se ei vaan mene jääkiekossa niin, että jos sulla on parempi ykköskenttä, kuin vastustajalla, niin se sitten kentällä ollessaan käy tekemässä maalit, kun muut pyörii omissa. Kyllä se pelin virtauksen vieminen vaatii jokaisen ketjun panosta, vaikka joku ketju sitten niitä tehoja enemmän tekeekin. Jos se ykköskenttä tulee kentälle aina tilanteessa, jossa ollaan oltu kolme vaihtoa ihan kusessa, niin vastustajalla on kaikki edut puolellaan. Pelin virtaus menee vastustajan piikkiin ja lisäksi jääkiekko on Tammisen sanoin momentum game. On henkisesti ja fyysisesti raskasta olla koko aika se joukkue joka ottaa vastaan.

Saipalla on esim. tänään rosterissa 4 ulkomaalaista ja jokainen on vahvistus.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tällä kaudella Saipallakin on meitä parempi materiaali. Siitä ei kahta sanaa. Tarkoitinkin kun oli puhe aiemmistakin kausista, että yleensä saipoilla yms on huonot materiaalit mutta pystyvät silti pelaamaan liigatasolla. HIFK taas onnistuu ryssimään kausia vaikka paperilla 4kentänkin pitäisi olla kova. Tällä kaudella näin ei ole. Ja siksi en siis Ramia syyllistä, eikä voi verrata saipan huonoihin materiaaleihin, koska siellä on pystytty pitkäjänteisesti tekemään pienellä vaihtuvuudella töitä. IFK.ssa taas aikamoinen pelaajaruletti pyörinyt, kun ei liigatasolla ole suurimman osan taso riittänyt näistä hankinnoista ja ns.tähtikaarti joko saikulla tai flopannut tai "flopannut". Esim. Kuprua voi pitää vain "floppina" mun mielestä. Pelannut kuitenkin omalla kädettömän ja jalattoman 3-sentterin tasollaan, vaikka tulikin ykkössentterin palkalla ja odotuksilla.
 
Tämä on yksi merkittävä tekijä. Kärkiosaaminen on pettänyt kautta linjan, vain Puustiselle voi antaa synnin päästön ja varauksin Peltoselle. Koko muu tulosta tekevä yksikkö häviää vertailussa Liigan muille jengeille. Kun tuloksen tekemistä määrittelee lopulta aika hiuksenhienot marginaalit ei edes HIFK:n tehokas erikoistilannepelaaminen auta paikkaamaan sitä aukkoa, jonka kärkijätkien (toistaiseksi) alisuorittaminen aiheuttaa.

Loistava pointti. Eikä vain kärkiosaaminen, vaan kolmosketjun jätkät ovat järjestäen vastustajan vastaavia huonompia, samaten nelosketju, pakit myös. Sitten päästäänkin siihen, jos joukkueesta suurin osa alisuorittaa, onko syy pelaajissa? Yksittäisiä floppeja tulee aina, sille ei vain voi mitään ja se on osa jääkiekkoa, mutta jos suuri osa alisuorittaa, on ainakin minun ihan helvetin vaikea uskoa kaikkien pettävän samaan aikaan.

Ymmärrän myös, ettei kaikkien tarvi pelata kiekkokontrollipeliä, mutta HIFK:n pelissä ei ole tällä hetkellä kontrollia mihinkään. Jos ei vituttaisi, tilanne lähinnä huvittaisi.

Edit: Summanen ei missään nimessä ole ainoa syyllinen. Aina mietitään vanhoja ja HIFK:n tilanne on edelleen se, että Mikke Granlundia ei ole vieläkään pystytty korvaamaan. Ketään lähellekään vastaavaa pelaajaa ei ole ollut, Eriksson, Kuparinen, Elkins, ketä muita siellä on ollut. Termi valovuoden perässä on kärsinyt suuren inflaation, mutta tässä tapauksessa se on enemmän kuin totta. Taikaviitta-Jalonen olisi floppi-Jalonen ilman Mikkeä, osalle faneista Summanen on edelleen taikaviitta - minulle ei. Samalla ovenavauksella voisi lähteä minun puolestani vähintään Nybondas, ja samalla hallitus voisi katsoa pikkuisen peiliin.
 
Viimeksi muokattu:

Zero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja Jokerit. Ja Jukurit nyt mökin takia.
"Paljon oli hyvää, parempi peli kuin eilen, nyt pari päivää vapaata pelaajille, palaute sitten kun on katsottu videoita, ja sitten tehdään se harjoitteiden kautta" - Rami
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Nää Ramin jorinat alkaa kuulostamaan jo humoristisemmalta, kuin Sopan kommentit. Se on jo paljon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös