Raimo ”Raipe” Helminen Palloseuran ruorissa

  • 26 075
  • 134

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Onhan nyky Tepsin otteet aivan eri tasoa kuin mitä se oli Kaskisen aikana. Vaikka otteet heilahtelevat paljon vielä pelin sisälläkin ja syöttöjen laatu heikkoa, ruiskitaan kiekkoja omista vähän väliä pois vailla mitään päämäärää niin on tätä silti huomattavasti mukavampi seurata kuin mitä edelliset kolme kautta.
Kaskisen aikana pelaajista huokui turhautuneisuus, välinpitämättömyys sekä valtava asenne ongelma kun taas nyt pelaajat hymyilevät kuvissa, heistä huokuu peli-ilo, tahto sekä asenne ja halu pelata itsensä, joukkuekavereidensa lisäksi seuransa puolesta.
Se missä Helmisellä ja hänen apureillaan riittää eniten työsarkaa on erikoistilanne pelaaminen. Av pelaaminenkaan ei ole kaksista ainakaan vielä mutta yv pelaaminen on suorastaan järkyttävän huonoa tasoa tällä hetkellä. Penkin takana kun kuitenkin on oman aikansa valtakunnan ykkös yv:n pyörittäjiä sekä viivapelotteita ja nyky joukkueen rosterissakin kun on taitavia hyökkääjiä, fyysisyyttä maalin eteen ja pakki(pakkeja) joka pystyy viivalta rakentaa ja vedot sellasia joilla verkon pitäisi laulaa Pajuniemen poissaolosta huolimatta niin ei voi kuin ihmetellä miksi yv pelaaminen on nähdyn kaltaista.
Itsekkin voin rehellisesti myöntää että kuuluin siihen porukkaan joka ei käsittänyt Helmisen palkkaamista ja enkä vieläkään ole täysin vakuuttunut joukkueen pirteämmästä ilmeestä huolimatta hänen todellisista kyvyistään.
Sanoisin että Helminen voisi olla parhaimmillaan apukoutsina Rintasen kanssa toimien joukkueen nuorten pelaajien kanssa kehittäen mm. heidän kiekollisia taitojansa.
Mutta annetaan hänelle hetki vielä aikaa näyttää kykynsä ennenkuin ruvetaan antamaan potkuja tai vastaavasti tekemään jatkosopimuksia.
Ensi kaudella Tepsi viettää 100 vuotis juhlia. Vaikka ammattilaisseuralla pitäisi olla ja uskon Tepsillä uuden urheilutoimen johdolla niin olevankin selkeä pitkän ajan suunnitelmat ja fisiot niin mitä todennäköisemmin tuohon ensikauteen tullaan satsaamaan selvästi enemmän kuin mitä tähän kauteen.
Yksi iso asia tulee olemaan ensi-ja seuraavilla kausilla kuka tulee toimimaan päävalmentajana.
Vaikka Helminen saattaisi olla edelleen yksi ehdokas siihen kuten myöskin Kari Jalonenkin niin itse heitän siihen soppaan nimen Pekka Virta.
Kaveri epäonnistui aikanaan täällä mutta ei saanut kunnon tukea onnistuakseen tehtävässään. Tehnyt aivan loistavaa työtä Raumalla tehden yhdessä Sahlstedtin kanssa Lukosta yhden tämän hetken kovimmista joukkueista. Lisäksi Lukko pelaa hyvää ja viihdyttävää kiekkoa ja lisäksi Virran eduksi on sanottava että Lukon joukkue ei ollut viime vuonna eikä ole tänäkään vuonna täynnä Liigan huippupelaajia vaan sinne on hankittu ihan rivipelaajiakin joista Virta on koulinut hyvän tason Liiga pelaajia. Lisäksi hän antaa omille lupaaville junnuille myöskin kunnon mahdollisuuden näyttää taitonsa. Pekka Virta on myös valmentaja joka ei katsele löysäilijöitä ja huonolla asenteella pelaavia pelaajia ja tällöin siellä on jokaisen pistettävä aina parasta pöytään.
Toinen nimi joka voisi olla tulevaisuuden Tepsin pääkäskijä on Jussi Ahokas. Tehnyt nuorten maajoukkueissa nuorten parissa kovaa tulosta ollen näin Uraman papereissakin iso nimi ja osoitti viime kaudella että ei ole pelkkä junnu koutsi vaan teki KooKoon peräsimessä viime kaudella myöskin hyvää tulosta.
Allekirjoitan lähes kaiken tästä viestistä mutta en tähän kohtaan Pekka Virran hankintaa. Perustelut sille on että ensi kausi tosiaan on 100-vuotis juhlakausi ja itse näen Virran enemmän projektivalmentajana ja vahva haju on että nimenomaan ensi kauteen satsataan isosti eikä siihen kuulu taas yhden projektin aloittamista. Villinä korttina heitän tähän Mikko Mannerin jolla loppuu sopimus tähän kauteen.
 
khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Olen vahvasti erimieltä ulkomaalaisvahvistuksista ainakin toistaiseksi. Myös joukkue on koottu puutteellisesti ja on ihme, että kauden alku on sujunut näinkin mallikkaasti pisteiden osalta.

Ulkomaalaisvahvistusten osalta pitäisi mielestäni arvioida hinta-laatusuhdetta. Jokaisella on tämän lisäksi tietysti ollut omat odotuksensa, mitkä osaltaan voivat vaikuttaa arviointeihin.

Mutta omissa papereissani ulkomaalaiset suhteessa oletettuun hintaan (ja tämän kautta johdettuihin odotuksiin), nopealla listauksella:

Kestner +++
Ortega --
Iskhakov +
Ibrakimov +/-
Weinger -
Ivarsson +
Bohm +/-
Bibic +
Kareev +

Kokonaisuutena on mielestäni saatu siis enemmän mitä olisi voinut olettaa, ja selviä pettymyksiä ovat tähän asti olleet vain Ortega ja Weinger. Ja kun lista on noinkin pitkä, niin käytännössä koskaan kaikki eivät onnistu. Kukaan TPS:n hankinnoista ei mielestäni paperilla ollut ihan sitä kovinta Liigaan saatavilla olevaa A-kategoriaa, mutta todella lyhyellä otannalla Kestner on toistaiseksi esittänyt tuon kategorian mukaisia otteita. Yhteenvetona Urama&Kallio on siis mielestäni tehnyt hyvää työtä pelaajahankintojen osalta.

Ja jos tämän pitkän alustuksen kautta mennään itse ketjun aiheeseen, niin toistaiseksi TPS:n voitetut pisteetkin ovat tulleet ennen kaikkea yksilöiden onnistumisten kautta. Tämä ei välttämättä tarkoita, etteikö TPS olisi hyvin valmennettu, mutta toistaiseksi joukkueena ehjää suorittamista on ollut näkyvissä vain hetkittäin, ja monilla pelin osa-alueilla (avauspelaaminen, hyökkäysalueen hyökkäyspelaaminen, erikoistilannepelaaminen) on vielä paljon tekemistä. Annetaan Helmiselle aikaa ja pelejä, ja katsotaan mihin tämä kääntyy.

Se on toki totta, että TPS:n keskikaista on materiaaliltaan ohuehko ja rutinoitunut kärkiosaaminen puuttuu. Mutta jos realisteja ollaan, niin ei tämä ole vielä se kausi kuin TPS on haastamassa Kärppiä, Tapparaa ja Lukkoa tosissaan mestaruudesta, ja mikäli onnistutaan niin suorasta pudotuspelipaikasta voi taistella tuollakin sentteriosastolla. Budjetin supistuttua jossain on pitänyt säästää, ja joku rutinoitunut huippuluokan sentteri (liigan mittapuulla) olisi ollut se kaikkein kallein palanen. Nyt päätettiin antaa nuorille ja omille kasvateille isosti ruutua ja mahdollisuus kasvaa pelaajana seuraavalle tasolle. Katsotaan, miten Pärä ja Iskhakov vastaavat.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Nämä kaksi voittoa helpottavat varmasti Raipen työtä. Paineet ovat varmasti kovat. Jotenkin silti rauhallinen fiilis ja ehkä hiukan odottava mitä tästä tulee.

Varsinkin jos saadaan jostain se kunnon ykkössena. Kaikki kunnia Pärälle mutta aika ei ole vielä.
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tepsiltä puuttuu peliä tekevä ja ylivoimaa pyörittävä ykkössentteri kokoonpanosta kokonaan. Jasun pitäisi pelata kolmosen keskellä ja Ishakovin pitäisi pelata laidassa. Ishakovilla ei ole mitään annettavaa sentterin paikalla. Ei pysty rakentamaan peliä millään tavalla, häviää käytännössä jokaisen aloituksen jne. Jopa Kuru hoitaisi tuota tonttia paremmin. Yksilösuorituksilla toki saanut tehoja, mutta niitäkin olisi helpompi suorittaa laidassa ilman sentterin vastuita.
Aika lailla samaa mieltä @Ramchester kanssa asiasta, ainoastaan Kurusta eri mieltä, hyvä toki nelosen laidassa.
Iskhakovista olisi laiturina enemmän hyötyä ja Ibragimovkin hyötyisi kun näiden veli-venäläisten snaippereiden keskelle hommattaisiin pätevä sentteri, ylivoimasta puhumattakaan.
 
Viimeksi muokattu:

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Koska ensi kausi on kuten tällä jo on monesti mainittukin seuran 100-vuotisjuhlakausi, niin eihän ole millään tavoin järkevää aloittaa silloin ”uusi tuleminen” ja heittää tämän kauden tulokset roskikseen. Jokainen menestyvä ja sitä kautta varteenotettava organisaatio rakentaa menestyksensä pidemmälle pohjalle kuin johonkin epävarmaan suonenvetoon.
Jos ja kun haaveillaan esimerkiksi Kärppien, Tapparan, Lukon, Ilveksen haastamisesta, niin kannattaa muistaa, ettei yksikään näistä noussut huipulle vuodessa vaan menestys rakennettiin pitkäjänteisesti.
Raipe on ollut TPS:n puikoissa muutamia viikkoja ja nyt jo vaaditaan, että hän olisi nostanut pohjamutiin vajonneen joukkueen hetkessä menestykseen näiden menestysjoukkueiden rinnalle. Aivan järjetön vaatimus tuollainen on mielestäni. Raipe on näillä muutamilla viikoilla saanut TPS:n peliin jo huomattavasti enemmän järkeä, mitä Kaskinen sai koko valmennusperiodinsa aikana.
Kun joukkuetta nyt rakennetaan toivottavasti maltilla ja järjellä Raipen mielipiteitä myös kuunnellen, olen varma, että jo ensi kaudella menestys ja joukkueen pelitapa on huomattavasti kehittyneemmällä tasolla ja siksi ehdottomasti kannattaa jatkaa Raipen kanssa, koska sillä tavoin organisaation puheet pitkäjänteisestä ja ammattimaisesta suhtautumisesta kerrankin näyttäisivät toteutuvan myös tekojen tasolla.
Jos Raipe nyt potkitaan pois, silloin taas kerran on puheet ja teot pahasti ristiriidassa. Jos jotain muutoksia tarvitaan valmennustiimiin, niin Salon ja Rintasen ”sementoidut” asemat voisi aivan aiheesta kyseenalaistaa. Siellä se nimittäin suurin vajaus ammattitaidossa on.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Koska ensi kausi on kuten tällä jo on monesti mainittukin seuran 100-vuotisjuhlakausi, niin eihän ole millään tavoin järkevää aloittaa silloin ”uusi tuleminen” ja heittää tämän kauden tulokset roskikseen. Jokainen menestyvä ja sitä kautta varteenotettava organisaatio rakentaa menestyksensä pidemmälle pohjalle kuin johonkin epävarmaan suonenvetoon.
Jos ja kun haaveillaan esimerkiksi Kärppien, Tapparan, Lukon, Ilveksen haastamisesta, niin kannattaa muistaa, ettei yksikään näistä noussut huipulle vuodessa vaan menestys rakennettiin pitkäjänteisesti.
Jatkuvuutta ensi kauteen hankaloittaa tällä hetkellä aika paljon nuo 1 vuoden sopimukset, minkä lisäksi menetetään esimerkiksi Pajunniemeä rapakon taakse jne. Toki, voidaanhan niitä jatkoja rustailla ja varmaan rustaillaankin mutta tykkikauden pelaavaa ulkkaria voi olla vaikea pitää kun Sveitsistä tai idästä heilutellaan setelinippua.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Jatkuvuutta ensi kauteen hankaloittaa tällä hetkellä aika paljon nuo 1 vuoden sopimukset, minkä lisäksi menetetään esimerkiksi Pajunniemeä rapakon taakse jne. Toki, voidaanhan niitä jatkoja rustailla ja varmaan rustaillaankin mutta tykkikauden pelaavaa ulkkaria voi olla vaikea pitää kun Sveitsistä tai idästä heilutellaan setelinippua.
TPS:hän ilmoitti, että pääsi rakentamaan tämän kauden joukkuetta huomattavasti jälkijunassa ja monta sellaista pelaajaa, joita ajateltiin, ei tänne saatu, koska sopimukset olivat heillä jo tehtynä. Nyt tilanne on varmasti ihan toinen monestakin eri syystä. Siksi on hyvä, että alisuorittaneille voidaan toivottaa hyvästit ja voidaan valita nykyisestä pelaajistosta ne, jotka soveltuvat Raipen pelitapaan. Jos NHL , KHL tai jotkut muut isommat ympyrät vievät jonkun pelimiehen, niin kyllä markkinoilta nyt löytyy korvaavia, jos ja kun ”tapettia” on käytettäväksi.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Jatkuvuutta ensi kauteen hankaloittaa tällä hetkellä aika paljon nuo 1 vuoden sopimukset, minkä lisäksi menetetään esimerkiksi Pajunniemeä rapakon taakse jne. Toki, voidaanhan niitä jatkoja rustailla ja varmaan rustaillaankin mutta tykkikauden pelaavaa ulkkaria voi olla vaikea pitää kun Sveitsistä tai idästä heilutellaan setelinippua.
Kannattaa muistaa mitä aikoja eletään. Korona tulee satavarmasti vaikuttamaan myös ensi kauden soppareihin. Tässä vaiheessa ei tiedetä yhtään tehdäänkö niitä jatkoja ja uusia soppareita aikaisessa vaiheessa vai onko hullut päivät vasta ensi syksynä. Jos esim. Kestner viihtyy Turussa, saattaa näinä aikoina olla turvallista tehdä jatko ajoissa.. Nää on näitä, kukaan ei vaan tiedä.

On kyllä sekavat mietteet Raipesta, enkä olis kyllä uskonut että uhraan edes ajatusta Raipen jatkolle mutta.. Aurajoki tuossa ylempänä kyllä hyvin perusteli puoltavat asiat jatkon kannalta.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Ongelmahan on vain se(jos penkkipaitamieheen on uskominen) että Raipe itse halusi vain vuoden sopparin, eli Raipella voi olla vähän omat toisenlaiset tulevaisuudensuunnitelmat. Ja oletan että koska tuo on ollut jo hyvän aikaa tiedossa, niin TPS on tehnyt töitä Raipen seuraajan löytämiseksi ja jopa nimi voi olla jo paperissa(tämä omaa mutuilua). Tätä taustaa vasten olisi taas aika lyhytjänteistä muuttaakin suuntaa täysin kun näyttää parin pelin jälkeen siltä ettei Raipe mikään Leime-tason katastrofi olekaan. Ja sitten jos Raipea ei saadakaan pyörtämään päätöstään syksyn maanittelujen jälkeen, voidaan olla taas tilanteessa jossa valmentajamarkkinoilla on vain arpoja ja Petterisihvosia tarjolla.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Muistaakseni Raipe tv-haastattelussa Suomen Joutsenen kannalla totesi, ettei hänellä ole ensi kaudelle vielä mitään päätettynä, vaan menee kausi kerrallaan. Voi olla, että onkin jotain jo olemassa, muttei sanonut sitä julkisuuteen, mutta voi myös olla, että puhuikin totta. Itse uskon jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
Sen uskallan kyllä sanoa, ettei TPS:n menestys kaadu Raipeen. Kyllä syyt silloin löytyvät muualta. Kiva nähdä, kuka kantaa vastuu mahdollisesta menestymättömyydestä (Raipe) ja kuka taas ottaa kunnian mahdollisesta menestyksestä (Urama, Kallio ja muu johto). Näin varmaan menee, muttei siinä tapauksessa ollenkaan oikein.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura

Urama voittaa mestaruuden, Raimo häviää sen. Kaava on vanha tuttu muualta.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Jos palataan ihan juuriin niin kyllähän tämä Raipen vuoden soppari haisee kilometrin päähän saunasopimukselta. Löylynheittäjä vaihtu vaan.

Raipen komennuksessa jos mennään kuuden joukkoon niin katellaan sitte jatkoja.
 
Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Raipen komennuksessa jos mennään kuuden joukkoon niin katellaan sitte jatkoja.

Suomessa kun perinteisesti ensimmäiset seuraavan kauden sopparien nimet on papereissa Karjala Turnauksen aikoihin ja jos aiotaan olla tänä vuonna samalla viivalla muiden joukkueiden kanssa ensi kauden joukkueen rakennuksessa pitää myös ensi kauden valmentajan nimi olla selvä samoihin aikoihin.

Tosin voi olla, että nyt korona viivyttää yleisestekin ensi kauden suunnittelua, mutta jos kiekkoa vielä vuodenkin päästä pelataan niin Raipenkaan kanssa enää montaa kuukautta ehditä katsoa. Lisäksi kovimmat valmentaja nimetkin häviävät hyvin nopeasti markkinoilta. Tosin loppukaudesta voi aina joku yllätysnimikin vapautua, jonka pitäisi olla sidottuna toisaalle pitempäänkin. Mutta selvää on, että ensi kauden valmentajan nimi pitää olla hyvissä ajoin ennen joulua selvillä. Oli se sitten Raipe tai joku muu.
 
Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
En tiedä miksi ensi kaudesta käytetään termiä juhlakausi, kun se todellinen juhlakausi on vasta tuo 22-23. Tepsi on kuitenkin perustettu lokakuussa ja sitä juhlitaan myös syksyllä. Viimeksi se juhlaottelu taisi olla marraskuussa 2012, joten eiköhän me siis juhlita satasia sitten kahden vuoden päästä. Seuraava päävalmentaja saanee siis ajaa omaa systeemiään sisään ensi kauden ja sitten tuolle juhlakaudelle lähdetään sillä ajatuksella, että pärjättäisiin ihan oikeasti. Toki Raipekin voi vielä saada jatkoa, niin antaa ajan näyttää, että mitä tästä tulee.
 
Ja Raipen kohdalla tässä on vaan voitettavaa. Puolin ja toisin.
 
khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
En tiedä mitä Ilves, jota paremmin TPS on sijoittunut neljästi viimeisen viiden kauden aikana tekee menestysorganisaatioiden listalla (tarkistettu nopeasti kännykällä, korjatkaa jos olen väärässä). Minusta tavoitteet pitää asettaa aika paljon korkeammalle, eikä yksi runkosarjaan neljäs sija ilman mainittavaa playoff-menestystä todellakaan riitä viiden kauden otoksella.

Kun nyt on esitetty, että Raipen TPS:n viisikkopeli on selvästi Kaskisen joukkueita edellä, niin mielelläni kuulisin tästä tarkempaa analyysiä vaikka pelitapaketjussa. Eli miltä osin Raipen TPS:n pelitavassa on valmiita rakenteita ja missä erityisesti Raipe on jo nyt onnistunut?
 
ILIMAVEIVI

Eroahan on oikeastaan kaikessa. Niin puolustuspelaamisessa ,hyökkäyksiin lähdöissä ja ennekaikkea siinä miten hyökkääjät tulee puolustuksen avuksi eli puolustetaan viisikkona. Puolustus pelaamisessa viimekaudelle vastustajat pyörittivät peliä laidoilta puolelta toiselle samalla väsyttäen TPS viisikon. Sitten turvauduttiin niihin pitkiinkiekkoihin ja muihin roiskaisuihin. Hyökkäyksiin lähdöt oli todella hitaita ja peli oli väkinäistä. Karvattiin ylhäältä mutta sitten ei riittänyt jalkoja tulla alas. Tälläkaudella pakit on paljon aktiivisempia puolustamiseen ja autetaan toista laitakahinoissa. Kiekko kuljetetaan pois omalta alueelta eikä roiskita. Hyökätään viisikkona ja puolustetaan viisikkona ,siinä oikeastaan se isoin ero unohtamatta pelaajien parempaa fysiikkaa. Luistin liikkuu ihan eritavalla kun viimekaudellla.
 
Pirkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En tiedä miksi ensi kaudesta käytetään termiä juhlakausi, kun se todellinen juhlakausi on vasta tuo 22-23. Tepsi on kuitenkin perustettu lokakuussa ja sitä juhlitaan myös syksyllä. Viimeksi se juhlaottelu taisi olla marraskuussa 2012, joten eiköhän me siis juhlita satasia sitten kahden vuoden päästä.

Muistelisin jostain lukeneeni, että juhlakausia ovat ne, jotka päättyvät vuonna 2022.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ja jos tämän pitkän alustuksen kautta mennään itse ketjun aiheeseen, niin toistaiseksi TPS:n voitetut pisteetkin ovat tulleet ennen kaikkea yksilöiden onnistumisten kautta. Tämä ei välttämättä tarkoita, etteikö TPS olisi hyvin valmennettu, mutta toistaiseksi joukkueena ehjää suorittamista on ollut näkyvissä vain hetkittäin, ja monilla pelin osa-alueilla (avauspelaaminen, hyökkäysalueen hyökkäyspelaaminen, erikoistilannepelaaminen) on vielä paljon tekemistä. Annetaan Helmiselle aikaa ja pelejä, ja katsotaan mihin tämä kääntyy.

Tuon lainatun osan voin yksi yhteen allekirjoittaa. Ihan vastaavat ajatukset itsellä.

Todella aikaista tässä vaiheessa vielä listata onnistumisia hankinnoista. 3 peliä takana ja 57 edessä. Paljon ehtii tapahtua.

Samoin pelitavallisesti mennään vielä sellaista vuoristorataa, että vaikea saada vielä punaisesta langasta kiinni. Jos se väläyksittäin nähty hyvä suorittaminen on mitä tuleman pitää, niin ei ole hätää. Toisaalta jos tällainen sattuman varainen sinkoilu, yksilösuorituksilla voittaminen ja pelien sisäinen huojunta jatkuu, niin tullee vielä kylmää kyytiä.

Tepsillä ja Raipella on nyt todella hyvä etsikkoaika, koska seuraavat vastustajat ovat ennakolta voitettavissa. Näin ollen kauteen saadaan lentävä lähtö ja paineet niskassa olisivat huomattavasti pienemmät kuin pohjamutia kyntämällä. Se antaa joukkueelle tilaa kasvaa ja valmennukselle aikaa ajaa sisään pelitapaa.

Aika harvoin kauden alettua on yhtä huuli pyöreänä siitä mitä odottaa. Ja kaiken päälle on vielä koronatilanne, joka voi pahimmillaan keskeyttää koko kauden (tai tuoda aurajoen rannalle todella kovia pelimiehiä lockout-tyyliin).

Ei tää nyt ainakaan tylsää ole välikaudeksi!

Edit: Sen verran vielä, että on ihan yhtä aikaista huudella Raipen potkujen tai jatkosopimuksen puolesta. Ei tuolle nyt varmasti vielä parin pelin perusteella ole jonoksi ottajia, joten Tepsikin voi ihan varmasti katsella tuleeko hommasta yhtään mitään. Raipen ceevee päävalmentajaksi on edelleen kehno. Tämän kauden menestys kertonee sen saako jatkossakin päävalmentaa tällä tasolla vai ei. Mutta kai se on nykyaikaa, että hötkyillään ihan helvetisti parin pelin otannalla. Jäitä pöksyyn ja kattellaan mitä tulee.
 
Viimeksi muokattu:

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Eroahan on oikeastaan kaikessa. Niin puolustuspelaamisessa ,hyökkäyksiin lähdöissä ja ennekaikkea siinä miten hyökkääjät tulee puolustuksen avuksi eli puolustetaan viisikkona. Puolustus pelaamisessa viimekaudelle vastustajat pyörittivät peliä laidoilta puolelta toiselle samalla väsyttäen TPS viisikon. Sitten turvauduttiin niihin pitkiinkiekkoihin ja muihin roiskaisuihin. Hyökkäyksiin lähdöt oli todella hitaita ja peli oli väkinäistä. Karvattiin ylhäältä mutta sitten ei riittänyt jalkoja tulla alas. Tälläkaudella pakit on paljon aktiivisempia puolustamiseen ja autetaan toista laitakahinoissa. Kiekko kuljetetaan pois omalta alueelta eikä roiskita. Hyökätään viisikkona ja puolustetaan viisikkona ,siinä oikeastaan se isoin ero unohtamatta pelaajien parempaa fysiikkaa. Luistin liikkuu ihan eritavalla kun viimekaudellla.

Puolustusalueella puolustuspelistä olen samaa mieltä. Tämä on ollut yllättävän valmista, poislukien av ja erityisesti puolustajien pelaaminen av:lla. Mutta TPS tosiaan puolustaa aiempaa aktiivisemmin, ja pyritään enemmän voittamaan ja riistämään kiekkoja eikä vain sumputeta keskustaa pois. Toki tämäkin on suhteessa vastustajaan ja omaan materiaaliin. Kaskisen TPS oli osin PAPP:ssa pakotettu keskustan korostettuun poispelaamiseen, kun materiaali ei riittänyt riistämiseen.

Sen sijaan hyökkäyksiinlähdöissä en näe vielä kehitystä. TPS hyökkää minusta edelleen liian usein repaleisella viisikolla ja alivoimaisena. Materiaali on tänä vuonna edellisiä vuosia jalkavampaa, mikä osin peittää avauspelin puutteita. Raipella on minusta tämän suhteen vielä paljon tekemistä.

Yleinen parantunut liike, fysiikka ja jalkavuus on minusta enemmän pelaajavalintoihin liittyvä asia kuin valmentajan ansiota.

Erikoistilannepelaamisessa ja hyökkäysalueen hyökkäyspelissä ollaan mielestäni toistaiseksi jäljessä Kaskisen aikoja. Mutta tämä vertailu on tietenkin äärimmäisen epäreilu, kun Raipen alaisuudessa on pelattu suunnilleen yhtä monta peliä kuin Kaskisen johdolla kausia.
 
PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
En tiedä mitä Ilves, jota paremmin TPS on sijoittunut neljästi viimeisen viiden kauden aikana tekee menestysorganisaatioiden listalla (tarkistettu nopeasti kännykällä, korjatkaa jos olen väärässä). Minusta tavoitteet pitää asettaa aika paljon korkeammalle, eikä yksi runkosarjaan neljäs sija ilman mainittavaa playoff-menestystä todellakaan riitä viiden kauden otoksella.

Tuo voi johtua siitä, että Ilveksellä on hyvin äänekkäitä faneja (niin vanhoja kuin uusiakin nimimerkkejä) tällä palstalla. Heti kun he pääsevät pois sarjan pohjalta edes sääleihin, niin alkaa kuulua huutelua varmoista paikoista 6 joukossa ja toisaalta nyt kun he ovat nyt top6, niin sitten kuuluu jo mestaruudesta tms. Tuossa on nähtävissä tiettyä pikkuveli-syndroomaa kun tietävät syvällä sisimmässään että Tappara on oikeasti parempi. Sama kun Suomi-fanien pitää huudella ja haukkua Ruotsia aina kun siihen on pienikin mahdollisuus.

Ilveksellä on ollut yllättävän hyvä tilanne nyt hetken, kun heillä on ollut monta nuorehkoa pelajaa eri pelipaikoilla jotka ovat oikeasti laadukkaita. He kuitenkin poistuvat hiljalleen sarjasta ja kun he ovat aika hyviä jätkiä, niin tulevat pärjäämään vähintään AHLssä ja joku puhkaisee varmaan myös NHL-paikan itselleen (en usko maitojunaan vaan ovat riittävän hyviä parempiin sarjoihin jenkeissä/Euroopassa). Ilves mitataan kohta kun he menettävät nuo halvat timanttinsa, kaikki ei ole välttämättä niin valoisaa miltä se on nyt hetken näyttänyt.

Viimeksi tuo Ilves-fanien huutelu hiljeni nopeasti kun "vahingossa" saavutetut säälipaikka tai oliko niitä 2 vaihtuivat taas häntäpäässä selviytymiseen. Mielenkiintoista nähdä miten nyt reagoidaan jos/kun tuo yläkastissa rimpuilu kääntyy kohti säälien kotietutaistelua..
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Raipelle kyllä tulee nyt helpottavia voittoja. Varmasti suurimmat paineet alkaa pikkuhiljaa lähtemään. Eihän tuo kaunista vieläkään ole mutta so what jos pinnoja sataa laariin. Tästä on hyvä jatkaa.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Hyökkäyspeli on rohkeampaa kuin Kallen aikaan. Tämä tietysti avaa tilanteita myös omiin. Lukon kahta maalia lukuun ottamatta mitään karmivia vastahyökkäyksiä ei ole kuitenkaan tullut juurikaan. Sen sijaan oman alueen puolustuspeli on mielestäni organisoidumpaa kuin Kallen aikaan. Se miten ollaan paineessa puolustettu on mielestäni ollut hyvää. Toki siellä ei Lukon lisäksi ole mitään kovia jengejä vielä vastassa ollut. Silti alkuun olisin varovaisen tyytyväinen. Hyökkäysiin päästään kiekolla ja päädyn kautta ja paineistettuakin saadaan. Karvauksiin löytyy variaatioita. On tässä kirjassa sivuja toisin kuin Kallen aikaan, vaikka vielä paljon hakemista onkin. Se juju taitaakin olla siinä että mennäänkö eteenpäin tässä kauden aikana vai ei. Hakemista se on vielä monella muullakin, mutta ketkä kehittyy ja ketkä ei, se ratkaiseen sitten sen millä sijoilla ollaan kun joulu koittaa.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Kannattaa muistaa, kun TPS:n valmennusta ja peliesityksiä arvostelee, että pääosa Liigan urheilullisesti menestyvistä joukkueista on kaudesta toiseen samoja. Miksi ovat? Siksi, että menestys on rakennettu pitkäjänteisesti ja ammattitaitoisesti. TPS: n tämän kauden joukkueeseen palkattiin muistaakseni kokonaista 15 uutta pelaajaa. Sen lisäksi päävalmentaja on uusi ja myös organisaation urheilujohto on vasta vast ikään aloittanut tehtävässään. Kuitenkin täällä TPS-osiossa vaaditaan, että TPS:n pitäisi olla jo nyt menestysjoukkue Liigassa, eikä nykyinen sijoitus neljäntenä ole mitään, kun joukkueen pelitapa ei miellytä joitakin nimimerkkejä. Käsittämätöntä kirjoittelua, sanon minä. Pitää lainata tässä kohtaa maamme nykyistä pääministeriä, joka totesi, että ”eikö teitä yhtään hävetä”.
Nyt kannattaa malttaa mielensä ja katsoa rauhallisesti, miten kausi alkaa kehittymään eikä huudella puskista ja vaatia muutoksia, ennen kuin tulokset alkavat näkyä. Olen varma, että TPS on vihdoin ja viimein oikealla tiellä ja kannattajien pitäisi antaa valmennukselle ja joukkueelle täysi tuki. Joukkue pelaa raikasta kiekkoa ja päävalmentajalla on oikea käsitys, miten nykyaikaista jääkiekkoa kuuluu pelata. Tällaista tilannetta ei Atu Selinin jälkeen olekaan meillä ollut, joten annetaan vastuullisille työrauha. Hyvä tästä vielä tulee. Menestystähtäin ei saa eikä voi olla vielä tässä kaudessa vaan seuraavassa ja sitä seuraavassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös