Tämä Pelicans-osio on jotenkin käsittämättömän kapeakatseinen yhden totuuden toitottaja ja sekään totuus ei välttämättä kestä kriittistä tarkastelua.
Tässä tulee juurikin se asia, mikä noista kirjoituksistasi tekee melkoista provoamista, sillä juuri omat tekstisihän eivät sitä kriittisempää tarkastelua kestä alkuunkaan ja siihenhän nuo keskustelut aina kuolevat.
Keskustelua synnyttääkseen tarvitaan aina erilaisia mielipiteitä, mutta mieluummin sitä keskustelee perusteltujen mielipiteiden kanssa, kuin järjettömien heittojen, jotka aivan liian harvoin perustuvat mihinkään faktaan (jokunen muukin nimimerkki maininnut asiasta), tästä myös johtuu varmasti pitkälti se, miksi väistät jokaisen sinulle esitetyt kysymyksetkin.
Wikipediasta: "Trolli on internet-slangisana, jolla tarkoitetaan henkilöä, jonka ensisijainen tarkoitus on ärsyttää ihmisiä, aiheuttaa ristiriitoja, saada vastaukseksi fleimejä tai ennalta-arvattavia viestejä
taikka peittää kirjoittajan puutteet käsiteltävänä olevan asian tuntemuksessa."
Jos minä tulen kivikovaan väittämään Ässien topiciin, että Joel Armia pelaa Leftin mailalla, niin saattaa sekin topic siinä vaiheessa tuntua hieman kapeakatseiselta.
Toiveellani ammattimaisuudesta tarkoitin juuri sitä, että henkilöstövalinnat suoritettaisiin muilla perusteilla kuin sillä, että valittu on seuran hallituksen jäsenten "kalakaveri". Kyseinen ilmiö ei ole ongelma pelkästään kiekkobusineksessa.
En tiedä mitä nyt tarkoitat tällä, mutta Lahessahan tuo ei mielestäni päde alkuunkaan.
Toivola, Aravirta tai Räsänen nyt tuskin täyttävät tuota kuvausta.
Jos Räsänen on tässä se kalakaveri joka palkattiin hommaan, niin onko se ihme, että pitkään seurassa vaikuttanut 2. valmentaja on jo valmiiksi muiden tuttu. Ei ole.
Mikä tarkkaan ottaen nyt on se keväällä tarkastettava ennustuksesi Räsäsen puikkoihin hyppäämisen seurauksesta Pelicansin loppukaudelle?
Tänään on mielenkiintoista nähdä miten Räsänen reagoi joukkueessa tapahtuneisiin asioihin.
Miten valmentaja on psyykannut joukkonsa taisteluun, kahden hävityn vieraspelin jälkeen.
Kokoonpanossa on seitsemän puolustajaa, onko kyseessä pelkästään pelko siitä, että muuten pakisto saattaa joutua ulosajon (noudon) sattuessa pelaamaan taas viidellä puolustajalla, kuten Turussa Fokun korkeanmailan jälkeen.
Toinen mielenkiintoinen seikka on se, pelaako joukkue enemmän varmistellen, nyt kun Kuusela saa todellisen tulikasteensa liigassa, Hovisen ollessa ainakin 2-3 viikkoa sivussa. Eiköhän valmentaja ole tiedostanut, että joukkue ei välttämättä luota kokemattomaan maalivahtiin samalla tavalla kuin Hoviseen aiemmin tällä kaudella.