Mainos

Quo vadis – mihin menet HPK?

  • 492 401
  • 2 365

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Voisi ennemminkin kyseenalaistaa sen, kuinka helvetin tyhmää olisi ollut sen legendaarisen, kalliin "the ykkössenan" perässä juokseminen, se kun olisi vielä kerännyt kimpsunsa kauden jälkeen ja mennyt muualle. Ja tuskin olisi merkittävästi kauden etenemistä miksikään muuttanut.

Nyt päätettiin sentään sijoittaa rahat johonkin, joka auttaa tätä tulevaakin kautta.
En nyt ihan tätä kyllä osta. Tai no, ehkä niin, että jos on ollut loppuvuodesta vaihtoehtoina paljon Nikkilää kalliimpi soppari loppukaudesta (ja suuri mahdollisuus että lähtee keväällä vex) vs Nikkilä jonka kanssa pystytään sopimaan pitkä sopimus. Niin ehdottomasti 100/100 Nikkilä. Mielestäni ei olisi pitänyt koskaan vaan olla tilanteessa, jossa noista kahdesta pitää valita. Nikkilään olisi pitänyt kaivaa rahat aina, tulihan se nyt selväksi, mitä hänen riveissä oleminen meille merkitsee.

Koskenpa tabuun. Me kaikki olimme tyytyväisiä kickoffi22:ssa, Hietanen, tuo kauan odotettu vapahtajamme saatiin. Onko siinä hankinnassa kyljessä sitä meidän ykkössentterirahaa?
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Voisi ennemminkin kyseenalaistaa sen, kuinka helvetin tyhmää olisi ollut sen legendaarisen, kalliin "the ykkössenan" perässä juokseminen, se kun olisi vielä kerännyt kimpsunsa kauden jälkeen ja mennyt muualle. Ja tuskin olisi merkittävästi kauden etenemistä miksikään muuttanut.

Nyt päätettiin sentään sijoittaa rahat johonkin, joka auttaa tätä tulevaakin kautta.
Nythän sieltä ei tosiaan puutu enää pelkästään ykkössentteri – vaan myös kakkosen ja kolmosen uskottavat, Liiga-tason keskushyökkääjät.

Virta olisi ollut kelvollinen – sekä paras ja varmin Kepan resursseilla saatavissa oleva – ykkössena, vaikkei mikään huippu olekaan. No, jospa floppaa Saksassa(kin), niin on sieltä sitten nikkilöitävissä.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa

.. Eiköhän Toivola nyt kuitenkin mene ihan hienosti "kolmossentteristä". Nelosessa sitten Huttunen, Pihlström, Päivärinta.. Ketä näitä nyt on.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Veikkaanpa, että toinen kärkiketjuista on mallia Liukas-Mustonen-Rautiainen, Toivola saa tutut ketjutoverit ja Päivärintaa aletaan ajaan kunnolla pelaavaan.

Mä saan kolme senaa laskettua.
Tuolla on niin paljon ukkoa hyökkäyksessä, että taitaa tulla lähinnä yksi sentteri enää.

Muut mahdolliset vahvistukset sitten ajankohtaisiksi mikäli Karjis ei olekaan kunnossa ja Huttusen try-out ei tuota sopimusta?

Vai haetaanko vielä maalivahtiakin?

Viittaan tällä kaikella siihen "2-4 pelaajaa."
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuolla on niin paljon ukkoa hyökkäyksessä, että taitaa tulla lähinnä yksi sentteri enää.

Mä saan tuosta 12 hyökkiä, jotka ovat lähtökohtaisesti avauksessa.

Rautiainen, Liukas, Mustonen, Tuulola, Loimaranta, Henriksson, Toivola, Nenonen, Päivärinta, Pihlström, Janatuinen, Ruokonen.

Eivät Pillu tai Ruokonen tule täällä rotaatio-ukkoja olemaan.

Liukkaan kohdalla se P-Amerikan peikko voi puraista ja siinä on sitten toinen reagoinnin paikka hyökkäyksen osalta.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Taitaa Tuulola olla sitä reagointia.

Sekin on käynyt mielessä. Mutta toivotaan, että molemmat Eetut rymistelevät Kerhon paidassa ensi kaudella.

Siihen päälle toivottavasti Karjalainen vielä terveenä kehiin, niin eipähän ainakaan toisen posken kääntäminen kuulu joukkueen toimintatapoihin.
 
Nas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kunykin suora EI, sen aika meni jo, laskusuunnassa ura.

Vaikka onkin laskusuunnassa, niin kepan nippuun täysin ylikylän jätkä edelleen.

Mutta turha sitäkään on odottaa, saa muualta isommat massit.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Olisi mielenkiintoista tietää paljonko tuota tappiota nyt lopulta on tullut?

Ja vielä tärkeämpää, miten tämä kurotaan kiinni ja käännetään touhu takaisin voitolliseksi?
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olisi mielenkiintoista tietää paljonko tuota tappiota nyt lopulta on tullut?

Ja vielä tärkeämpää, miten tämä kurotaan kiinni ja käännetään touhu takaisin voitolliseksi?
Hyvä kysymys. Tämän itsekin haluisin tietää.

Ja miten korjataan?
- voittamalla otteluita
- kehittämällä toimintaa (sponsorimyynti, markkinointi jne).
- lisäämällä fanituotteiden myyntiä

Tosi helppoa...
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Olisi mielenkiintoista tietää paljonko tuota tappiota nyt lopulta on tullut?

Kerhon yhtiökokous on yleensä ollut kesäkuun puolessa välissä ja yhtiökokouskutsu, jonka mukana tuloslaskelma on ollut, pitää lähettää viimeistään 2 viikkoa ennen kokousta, joten eipä tässä kauaa tarvinne odotella.

Edit: hieman muistelin väärin, katsoin kahden edellisen vuoden kutsut ja nuo tilinpäätökset on julkaistu aikalailla kesäkuun puolessa välissä.
 
Näistä se mikä tuon korjaa pysyvämmin on juurikin tuo eka kohta, eli voittamallla otteluita ja pelaamalla viihdyttävää kiekkoa.

Harmaa, mauton ja hieman väritön joukkue (vaikka onkin hämeenlinnalainen) joka kuuluu bottom 5 kastiin ei ole varsinaisesti lähtökohtaisesti suurta yleisöä liikuttava yhdistelmä.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Kerhon yhtiökokous on yleensä ollut kesäkuun puolessa välissä ja yhtiökokouskutsu, jonka mukana tuloslaskelma on ollut, pitää lähettää viimeistään 2 viikkoa ennen kokousta, joten eipä tässä kauaa tarvinne odotella.

Edit: hieman muistelin väärin, katsoin kahden edellisen vuoden kutsut ja nuo tilinpäätökset on julkaistu aikalailla kesäkuun puolessa välissä.
Omistajakirjeessä mainittiin muistaakseni pyrkimyksestä pitää yhtiökokous ennen juhannusta. Siitä ei tietenkään ole mitään takeita, onnistutaanko pyrkimyksissä.

Toivottavasti yhtiökokouksessa on runsas osanotto asioista keskustellaan niiden oikeilla nimillä.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Olisi mielenkiintoista tietää paljonko tuota tappiota nyt lopulta on tullut?

Ja vielä tärkeämpää, miten tämä kurotaan kiinni ja käännetään touhu takaisin voitolliseksi?

Tämä.

Kaikkein tärkeintä on tuo jälkimmäinen. Haluaisin ehdottomasti kuulla nyt tiekartasta, jonka avulla tämä laiva käännetään taloudellisesti ja urheilullisesti (kulkevat toki vahvasti käsi kädessä) voittavaan kurssiin.

Olisi hienoa, jos nyt rakennettaisiin pitkäjänteinen strategia, jota olisi luomassa (ja johon siten sitoutettaisiin) koko yhteisö: eli liigaosakeyhtiö, junioriorganisaatio, ry, sijoittajat, kannattajat, kaupunki ja yritysyhteistyökumppanit. Ja sitten, kun strategia lanseerataan, mieluusti kuulisi tuossa yhteydessä näkemykset kaikilta näiltä tahoilta.

Näin kannattajan, mutta myös osakkeenomistajankin näkökulmasta :-)
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Kerhollahan ei isossa kuvassa taloudellisesti ole mitään hätää, vaikka tulisi vähän suurempikin tappio. Omaa pääomaa viime tilikauden lopussa hieman päälle 72 %, käytännössä velaton ja omassa pääomassa edellisten tilikausien tulosta kertynyt lähemmäs miljoona euroa. Eli vaikka tuossa ylempänä puhuttiin, että pitäisi tappio kuroa kiinni, niin tässä kuitenkin enemminkin tuo tuleva tappio syö tuota aikaisemmin tehtyä voittoa. Selvää tietty on, että vastaava ei saisi enää toistua ja toimenpiteitä vaaditaan että tulos olisi jatkossa hieman plussan puolella. Nykyisen toimitusjohtajan palli ei ainakaan kestäne toista perättäistä tappiollista kautta ja varmasti tietää tämän itsekin.
 
Mitä, ollaanko Kiekkokiukaassa taas liioiteltu asioita? Ei kai nyt sentään.

Ei sillä, aiemmin listaamani asiat olisi hyvä saada kuntoon seuran tulevaisuuden kannalta eli parannettavaa on.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Sekin on käynyt mielessä. Mutta toivotaan, että molemmat Eetut rymistelevät Kerhon paidassa ensi kaudella.

Siihen päälle toivottavasti Karjalainen vielä terveenä kehiin, niin eipähän ainakaan toisen posken kääntäminen kuulu joukkueen toimintatapoihin.
Joo ja nähdään todella hienoa kiekollistapeliä ja Mason ilmoittamaa kiekkokontrollia.

Tuossa rosterissa on muutama pelaaja joka kiekkokontrollia ja Hämeenlinnalaista taitokiekkoa pystyy pelaamaan:
Henriksson, Loimaranta, Rautiainen

No muut sitten tekevät varmaan tilaa yhdelle joka pitää kiekkoa. Syöttö pelistähän ei olla puhuttu mitään.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Mitä, ollaanko Kiekkokiukaassa taas liioiteltu asioita? Ei kai nyt sentään.

Ei sillä, aiemmin listaamani asiat olisi hyvä saada kuntoon seuran tulevaisuuden kannalta eli parannettavaa on.
* Kakkakiukaassa, korjasin vain.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuossa rosterissa on muutama pelaaja joka kiekkokontrollia ja Hämeenlinnalaista taitokiekkoa pystyy pelaamaan:
Henriksson, Loimaranta, Rautiainen

Niin no...

Pihlström tainnut pelata vuosia ihan majua myöden kiekkokontrollia. Toivolan ketju antoi hyvän näytteen kiekkokontrollista tuossa taannoin ja Tuulola pelata ihan mukiinmenevän kauden kiekkokontrolliin perustuvassa porukassa, joka tais voittaakin jotain.

Ja pakistosta mä en edes alota. Hyvä kiekkokontrollihan perustuu aika isosti myös pakiston kyvykkyyteen pelata sitä kiekkokontrollia.
 
Ja Maso sanoi että Hämeenlinnassa nähtäisiin taas, Hämeenlinnalaista taitokiekkoa. Ei tainnut info mennä joukkueen kasaajille tässä asiassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös