Mainos

Quo vadis – mihin menet HPK?

  • 492 111
  • 2 365

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toki näinkin, mutta olisihan tuo mielenkiintoista jos vuoden sisään vaihdettaisiin valmentajaa jo toisen kerran.
Oikeastaan näen nykyisen tilanteen oikaisemiseen sen kolme väylää.

Vakaa usko on itselläni siihen, että Pikkaraisen kengintä on listalla aika viimeisiä asioita mitä toimistolla toteutetaan ja tämä juurikin siksi kun tulevan päävalmentajan nimi paljastui jo suuren yleisön tietoon. Tälle välille ei mitenkään järkevää valmentajaa tulla saamaan ja tuskin Lehtosta revitään väkisinkään näin epäsuotuisaan tilanteeseen harjoittelemaan. Ainoa muutos valmennukseen voisi olla yhden apuvalmentajan lisääminen, mutta tuskin tällainen haku mitenkään messiaaksi paljastuisi. Onnistuessaan toki tällainen lisäys voisi saada erikoistilanteet toimimaan ja sitä kautta kokonaisuudenkin rullaamaan. Tietysti Pikkarainen voi saada nykyisen paletinkin myös toimimaan, mutta merkkejä tästä ei kyllä ole olemassa.

Toinen luonnollinen muutos olisi pelaajiston puolella ja oikeastaan tämän asian perään onkin täällä huudeltu jo ennen kuin tämä tappioputki ja loukkaantumissuma edes alkoi. Tuon tilanteen korjaaminen ei toki ole vieläkään myöhäistä, mutta sen korjaaminen nyt asettaisi Toivolan ja Toivasen todella hölmöön valoon kun heidän tekemättömyyden vuoksi joukkue on jo joutunut taistelemaan yli puolet otteluista vajavaisena ja menettämään kymmeniä pisteitä.

Kolmas väylä on sitten hiljalleen asettua jo ensi kauden valmisteluun ja myöntää tämän olleen se kolmas välikausi putkeen. Pikkuhiljaa laitetaan hintalappua muualle kelpaaville pelureille ja pyritään haalimaan ensi kauden pelaajistoa sisään. Tämän tekemisellä katoisi sitten loputkin rippeet yleisöstä ja seuran uskottavuudesta.

Itse kuitenkin odottelen seuran tekevän tässä tilanteessa lähitulevaisuudessa nyt edes jotain. Tällainen nykyinen alakuloisen masokistinen limbo ei itseäni kiinnosta edes vähää ja täten otankin taukoa HPK:sta ennen kuin seura tekee jonkinlaista korjausliikettä.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toinen luonnollinen muutos olisi pelaajiston puolella ja oikeastaan tämän asian perään onkin täällä huudeltu jo ennen kuin tämä tappioputki ja loukkaantumissuma edes alkoi. Tuon tilanteen korjaaminen ei toki ole vieläkään myöhäistä, mutta sen korjaaminen nyt asettaisi Toivolan ja Toivasen todella hölmöön valoon kun heidän tekemättömyyden vuoksi joukkue on jo joutunut taistelemaan yli puolet otteluista vajavaisena ja menettämään kymmeniä pisteitä.
Nyt kun tätä tietoa on tullut esille, niin ymmärrän myös Mikan puheet.

Vahvistuksia oltaisiin valmiita tekemään, mikäli siitä olisi hyötyä. Ollaan lähdetty katsomaan miten tuo joukkueen peli kehittyy. Jos näkyy kehitystä, tehdään täsmähankintoja kriittisille paikoille.

Pelin ollessa tällä tasolla, ei varmastikaan olla halukkaita laittamaan lisää euroja tuohon sotkuun, kun siitä ei ole olisi edes mitään hyötyä.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Vaikea uskoa että pikeä vaihdetaan koska kuka tulee puoleksi kaudeksi valmentaan eikä olis edes taloudellisesti kannattavaa.
Ehkä jos joku nykyisistä valmentajista nostetaan ykköseksi mutta tuoko mitään uutta... tuskin.
Hilataan Toivola penkin taakse ja vaikeutetaan ensi kauden rakentamista.
Oikeastaan paskoja ratkaisuja vaihtoehtona jos ei peli jollain ihmeellä parane!
 
Musta_Kyy

Kutsukaa MattiII!

Jalonen on Ilveksessä kutsuttu takaisin samalla kaudella. Jotain legendaarista olis tuossakin. Ei siinä, ei MattiII ole yhtään sitä, minkä uskoisi auttavan.
 
TJ MACKEY

Jäsen
HPK on valumassa seuraksi, joka on enää vain mukana. Osallistumassa ammattilaisten joukossa, roikkumassa. Liigassa Kerho alkaa olla tilanteessa, jossa ollaan kolmatta (!) syksyä putkeen Liigan hännillä. Ja kolmannen kerran suoritettava loppukiri mahdolliselta helvetilliseltä takamatkalta lämmittää kuin kusi puntissa pakkasella. Mitään kestävää HPK ei ole saanut aikaan viimeisen kolmen kauden aikana.

Junioreissa tilanne on jopa jos mahdollista vielä karmeampi, ei päästä edes kilpailemaan loppusarjaan. HPK ei kehitä enää pelaajia kohti NHL:ää, ei edes juuri Liigan tarpeisiin. Urheilujohto linjaa milloin mitäkin, välillä ulkomaalaisia, välillä junnuja, välillä karheaa ja välillä kokenutta.

Seurajohto voi kyllä kertoa, että kaikki on ihan hyvin, tai että tulevaisuudessa paremmin. Töitä tehdään. Mutta urheilussa tulosta tai kannattajia ei voi loputtomasti huijata. Intohimoton, päämäärätön, tempoileva ja protektionismiin tähtäävä tekeminen kyllä paljastuu ennemmin tai myöhemmin. Sen sijaan että HPK pyrkisi hakemaan kilpailuetua, se on alkanut selittelemään ja piiloutumaan. Kaikkein pahinta, selviytymään.

Nähtäisiinkö tätä touhuilua syksystä toiseen, mikäli Liiga olisi auki? Nyt ei ole oikein millään mitään väliä.

Edit: Karri Aho Kerhoon lainan lainalle.
 
XO-konu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kerho on kuin itseään halvalla kirjastossa sivistävä ihmis-oletettu. Jos ei ole rahaa ostaa,niin aina voi lainata.
Odotan hetkeä kun Mika ottaa mallia Tytti Iso-Viikarista ja saapuu median eteen Juokse Poika Juokse- kirja kainalossaan.
Tosin tämä ei tee kunniaa kyseiselle kirjalle joka on aidosti hyvä teos.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onhan tämä fanin kannalta todella turhauttavaa kun joukkue vain seilaa kaudesta toiseen täysin vailla suuntaa. Ja hommahan on oikeastaan jatkunut jo Jalosen vikasta kaudesta lähtien samalla selkeän suunnan puutteella.

Vain Pennasen aika toi jotain muutosta - mutta sekin perintö alkaa olla nyt tuhlattu sitten.

Rautakorven aikana saatiin hopeaa, joo. Mutta hintalappukin oli kyllä melkoinen.

Siitä jostain 90-luvun puolesta välistä vuoteen 2007 jatkunutta aikaa, sitä kun oltiin jatkuvasti piikki isompien lihassa, sitä aikaa ei voi kyllä kuin kaiholla muistella.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Aika kiire alkaisi olla vaihtaa. Ja löydettävä joku joka saa jollain ilveellä ton jengin hilattua ylöspäin. Ellei sitten Virran Toke tule nyt jo.

Vaikka päätös valmentajan vaihdoksesta Kerholta tulisikin, niin eihän kukaan vähääkään itseään kunnioittava ammattivalmentaja tule tuollaista muutaman kuukauden stinttiä vetämään. Ainoat mahdolliset ratkaisut olisivat oman organisaation sisältä ja/tai sitten valmentaja joka jatkaa myös ensi kaudella eli siinä mielessä Toke alkaa olemaan varsin todennäköinen nimi viemään kauden loppuun.

Organisaation sisältä Tanska lienee sen verran yhtä Piken kanssa, joten tuskin vetäisi loppuun jos Pikelle mono viuhahtaa. Sitten jää vaihdoehdoksi se yksi nimi, joka täällä palstoillakin paljon näkyy varsinkin ylivoimien aikana. Junnuvalmennustiimeistä ei näiden menetyksen puolesta ole olettavissa mitään apua. Toivola itse ei ole vuosiin valmentanut.
 
Viimeksi muokattu:

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuossa on kyllä rakennettu loppukautta ajatellen pelillisesti niin syvä suo, että sieltä pääseminen vaatinee toimistolla aivan 24/7 työvuoroja.

Valmentajan vaihto parempaan messiaaseen ei tule kuuloonkaan, koska mistään ei ole saatavilla sellaista seppää parin kuukauden sopimukseen joka saisi suunnan muutettua.

Omasta organisaatiosta ei löydy ketään kuka saisi tuon laivan käännettyä.

Tanskan nostaminen päävalmentajaksi tuskin muuttaisi mitään ja toisaalta on hyvinkin vahvasti Pikkaraisen oma mies.

Virran tuominen päävalmentajaksi tuntuu mahdottomalta ajatukselta ellei Lehtonen pääse häneen kanssansa hiomaan rauhassa loppukaudella ja tulevaisuudessa noudatettavaa pelikirjaa. Tämä taas on mahdotonta Lehtosen RoKi -sopimuksen vuoksi.

Pelaajistoa ei kannata vahvistaa kun tulos kentällä tuskin muuttuisi.

Pelaajien myyntiäkään ei voi harkita kun loputkin yleisöstä kaikkoaa.

—————————

Eli oikeastaan ainoat vaihtoehdot ovat Virran tuominen osaksi nykyistä valmennusryhmää ja toivoa, että nykyinen valmennus ymmärtää ratkaisun. Toinen ja täysin utopistinen vaihtoehto olisi yrittää napata Lehtonen RoKista jo nyt harjoittelemaan Liigassa, mutta tähän tuskin suostuu RoKi ja Lehtosen tuominen tähän ”roskispaloon” ei ole mikään järkevä ajatus.

Hieno soppa kyllä saatu toimistolla aikaiseksi!
 
Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En nyt haluaisi maalailla piruja seinille, mutta mitä helvettiä? Onko Tony "Toke" Virta nyt se ratkaisu, mikä muuttaa kaiken. Koko organisaation syöksykierre ja toimiston sekoilu pelastuu sillä, että Virta kaivetaan naftaliinista.

Nimenomaan naftaliinista.. Onko ko. herra ollut millään tavoin mukana jääkiekossa epämääräisen (huuruisen) Jokeripestin jälkeen? Olkoonkin seuralegenda, niin en voi ymmärtää. Jos Tokea käytetään tässä ikäänkuin vipuvartena saadakseen poika tänne pelaamaan, on ajatuksessa edes jotain järkeä. Mutta toisaalta juuri tuo motivaattori on jotain niin peri-Kerholaista että melkein itkettää. "Saat valmentajapaikan, jos poikasi tulee meille pelaamaan." .. naurattaisi jos ei olisi totta. Seuraavaksi varmaan Tuulola, parin vuoden päästä Kapanen, Viitaluoma, Laamanen, Miettinen, Hahl jne.

HPK:ssa ei arvosteta ulkopuolisia lajin ammattilaisia ja asiat tehdään päin persettä, mutta jos olet joskus täällä pelannut ja/tai olet sellaisen jälkikasvua, niin suorastaan väkisin kärrätään avaintehtäviin. Lista on aivan loputon...

Täällä paljon nuristaan, että omat junnut ei mahdu Pikkaraisen peluutukseen. Ei kellään ole tullut mieleen katsoa, millaisia junnuja sinne Liigaan on tarjolla? Nyt siellä on raakileita B-junnuja käynyt tuuraamassa, ja Tapio & Savolainen. Kaikella kunnioituksella yksikään näistä pelaajista ei mahtuisi yhteenkään toiseen Liigajoukkueeseen. piste! Savolaisen nostoa Liigarinkiin nyt ei tarvi edes ihmetellä, jos vähänkään tämän kaupungin kiekkoskeneä on seurannut. Pelillinen anti Liigajoukkueessa on kuitenkin nolla.. aivan täysin. Samoin Tapio on pakki, joita ei valmentaja uskalla peluuttaa. Ei perustaidoiltaan noin heikkoa pelaajaa ole koskaan aiemmin ollut Kerhon ringissä. Ymmärrän kritiikin junnujen peluuttamisesta, mutta jotenkin unohtuu, että totaalisesta B-korista on nämä vaihtoehdotkin. Loukkaantumissuman aikaan U20 joukkueesta tulisi saada varteenotettavia pelaajia taistelemaan pelipaikasta. Tenhovuoren piti olla sellainen, mutta taisi mennä sen verran rikki, että ei ole käytettävissä. Wold on junnu ja ulkkari, ei kuitenkaan Liigatasoa hänkään. Kerhossa tilanne on, se että junnuista pyritään löytämään pelaaja kenet uskaltaa laittaa Liigan mukaan. Ja näitä ei montaa ole. Onko se Pikkaraisen syy.

Toivolan tulisi nyt laittaa junnupuoli kuntoon tai sitten väistyä välittömästi tuolta tontilta. Muutokseen en sinänsä kyllä usko, koska mitään korjausliikkeitä ei ole ollut havaittavissa aikoihin.. päinvastoin.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
En nyt haluaisi maalailla piruja seinille, mutta mitä helvettiä? Onko Tony "Toke" Virta nyt se ratkaisu, mikä muuttaa kaiken. Koko organisaation syöksykierre ja toimiston sekoilu pelastuu sillä, että Virta kaivetaan naftaliinista.

Nimenomaan naftaliinista.. Onko ko. herra ollut millään tavoin mukana jääkiekossa epämääräisen (huuruisen) Jokeripestin jälkeen?

En minä ainakaan usko, että tämä kausi pelastuu enää millään, enkä usko kenenkään luulevan Token olevan mikään sateentekijä tähän tilanteeseen. Mielestäni @Heitinga tuossa hyvin summasi, että vaihtoehdot vaan alkaa olemaan vähissä tälle kaudelle ja mitä ilmeisemmin Toke on joka tapauksessa ensi kauden valmennuksessa mukana.

Täytyy sanoa, että itse vähän tiedän Token vastuista ja osaamisesta Jokerien valmennuksessa, mutta valmensihan tuo ihan tämä vuoden puolellakin, joten en ymmärrä tuota naftaliini-kommenttia? Kelpasi tuo ainakin Marjamäelle ja olisi kelvannut myös Pennaselle apuvalmentajaksi.

Jotain tässä kuitenkin tulisi yrittää, muutakin kuin uudistaa Ahon laina taas ensi viikolle.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Ykköskoutsiksi siis Toke Virta, jolla ei ole päivänkään päävalmentajakokemusta?

Kai ”Kai Rautio” Rautio says ”hi”.

Narriralli tässä organisaatiossa on kyllä aivan käsittämätön.
 
laimeasilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Juu on se kyllä kauhea katsottavaa miten pieneksi Liigaseura itsensä tekee. Sekoilua sekoilun perään, uusimpana Maso Lehtonen ja Toke Virta. Ja nyt tietysti tämä käsillä oleva kriisi. Voidaan vaikka miten kauas mennä niin aina löytyy seurajohdosta lyhytnäköisiä vetoja.

Pikkarainen pitäisi nyt aivan ensimmäisenä saada ulos. Ja koko toimisto viimeistä suojatyöläistä myöten.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Täällä paljon nuristaan, että omat junnut ei mahdu Pikkaraisen peluutukseen. Ei kellään ole tullut mieleen katsoa, millaisia junnuja sinne Liigaan on tarjolla?
Nelosketju oli viimeksi Wold-Janatuinen-Savolainen. Ei kyse edes ole pelkästään omista junnuista vaan nuorista pelaajista. Tiivistetään ja tiivistetään.

Sekoilua sekoilun perään, uusimpana Maso Lehtonen ja Toke Virta.
Mitäs sekoilua tuossa on?
 
laimeasilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nelosketju oli viimeksi Wold-Janatuinen-Savolainen. Ei kyse edes ole pelkästään omista junnuista vaan nuorista pelaajista. Tiivistetään ja tiivistetään.

Mitäs sekoilua tuossa on?
Olen sitä mieltä että Maso Lehtosen ei pitäisi olla meidän uusi päävalmentaja. Nimenomaan päävalmentaja. Eikä Toke Virran hänen apuvalmentaja, vaan vaadittaisiin kovempaa nimeä sinne. Olkoonkin että koko asiaa saati tiimiä ei ole julkistettu.

Perustelen kantani sillä, että näyttö siitä pelikirjaosaamisesta on riittämätön. Näytöt oikeastaan ylipäänsä ovat vähän niin ja näin. Kokemusta pystyy paikkaamaan tiimillä, siinä ei mitään.

Heittämällä koko Liigan epävarmin nimi pääkoutsina (pl Saipa jonka valmentajaa ei tiedetä). Kerhossa (!). Onko organisaation vaatimustasossa jotain pielessä vai mistä tämä kertoo.

Ja jatkan tuota aikaisempaa ajatusta vielä. Kun Jarno Pikkaraista palkattiin, oliko sitä pelikirjapuolta sitten skoutattu? Ei se kovin ihmeellistä skouttaamista vaadikaan edes, kun työn jälki on ollut nähtävillä jatkuvasti. Hän sai sen buustin aikaiseksi, mutta niin totta kuin moni nimimerkki on kirjoittanut, se kaikki oli siinä. Niinkuin joululahja mikä lapsella 15 min aiheuttaa riemua mutta sitten jää tylsänä kapistuksena rojujen sekaan. Keväällä se kaikki lässähti ja nyt ollaan jo pisteautomaattina menossa jumbopaikkaa kohti.

Tämä ei ollut nähtävissä kilpaurheilun ammattilaisen silmin? Kenen valinta oli Pikkarainen? Oliko edes vaihtoehtoja? Karri Kivi? Ässät otti hieman perästä hänet. Itsekin toivoin Pikkaraista, ikävä kyllä hän on ollut paha pettymys.
 
L

luigitar

En lähtisi nyt ensi kauden valmennusta vielä teilaamaan tässä kohtaa. Eise valmennuksen kokemus määritä lopullista tulosta, jos vaikka mietitään Saipaa Virran alaisuudessa tai Kerhoa Pikkaraisen alaisuudessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös