Kesälevy-ketjussa kun oli Queensrÿchestä puhe, niin heitetäänpäs tänne bändin omaan ketjuun vähän ajatuksia tuotannosta.
1983 Queensrÿche (EP)
Nauhoitettiin alunperin bändin demoksi ja julkaistiin lopulta EP:nä, joka aiheutti suuren pöhinän bändin ympärillä ja myi muistaakseni nopeasti ihan kymmeniä tuhansia kappaleita. Ihan kivasti demoksi. EP:n sisällöstä pomppaa esiin Queen of the Reich, joka on bändin suurimpia klassikoita. Tate alistaa laulusuorituksellaan.
1984 The Warning
Bändin ensimmäinen albumi on jäänyt minulle vähän etäiseksi. Take Hold of the Flame on mahtava biisi, mutta muuten ei levy ole oikein avautunut. Ehkäpä senkin aika vielä tulee, mutta toistaiseksi pysyn kannassani, että bändi hakee tällä levyllä vielä identiteettiään ja sävellyskynän terävyyttä.
(1986 Hear 'n Aid - Stars)
Taten laulusuoritukset olivat herättäneet tässä vaiheessa jo sen verran huomiota, että Geoff päätyi laulamaan Hear 'n Aidin 1986 ilmestyneelle Stars-kappaleelle, jossa esiintyy joukko aikakauden (ja historian) parhaita metallimuusikoita. Jälleen voi todeta saavutuksen "ihan kivaksi", kun on tullut valituksi tuollaiseen joukkoon yhden albumin julkaisun jälkeen.
Etenkin kappaleen laulusuoritukset ovat kyllä kovaa tykitystä ja on hauska seurailla YouTubestakin löytyvästä making ofista, kuinka Tate vetäisee joukon nuorimpana (tämä omaa mutua) täysin överinä hersyävää tulkintaansa, taiteillen nerokkaan virtuositeetin ja naurettavuuden puolelle menevän ylitulkinnan välillä. Ronniella on mahtanut olla ihmettelemistä tarkkaamossa.
1986 Rage for Order
Tässä vaiheessa alkaa sävellyskynässä olla jo pää terävänä. Biisit ovat kyllä monilta osin hieman oudoiksi luonnehdittavia, mutta toimivia. Walk in the Shadows kuuluu omiin Queensrÿche suosikeihin ja muitakin kohokohtia kyllä löytyy tasaisen hyvän kokonaisuuden lisäksi.
1988 Operation: Mindcrime
Lämmittelyn ja jutun jujun löytämisen jälkeen on saatu kaikki palaset kohdilleen ja tuloksena on vaatimattomasti yksi parhaista albumeista mitä on koskaan julkaistu. Sävellykset ovat äärimmäisen laadukkaita alusta loppuun. Sanoitukset kertovat mielenkiintoisen tarinan tyylillä. Soundit ovat mahtavat. Kaikki toimii. Tämän albumin kuuntelemiseen ei väsy koskaan.
Sinällään typerä nostaa mitään kappaleita kokonaisuuden yli tässä tapauksessa, mutta jos olisi pakko jotain suositella, niin levyn parhaat omaan makuuni lienevät Revolution Calling ja The Mission... Ja sitten ne kaikki muut.
Myöhemmin 1991 vuonna ilmestyi levystä livetallenne nimeltä Operation: Livecrime. Jos on levy yksi parhaista albumeista koskaan, niin samaa voi kyllä sanoa sen liveversiostakin. Todella kovan biisimateriaalin lisäksi visuaalinen puoli on toteutettu tyylikkäästi. Yksi lisätähti tulisi jo pelkästä Rockenfieldin eeppisestä rumpusetistä!
1990 Empire
Bändin kaupallinen huipentuma. Ei sinällään häviä nyt kauheasti laadussa Operation: Mindcrimelle, mutta jonkun verran kuitenkin. Eli 5/5 tähteä ei ole vääryys tämän levyn kohdalla, mutta täyttä täydellisyyttä ei kuitenkaan enää tarjoilla. Nimikkobiisi, Silent Lucidity... Kyllähän tällä levyllä ässäbiisejä riittää.
On pakko mainita erikseen One and Only ja tarkemmin sen outro. Yksi valtaisa tekijä jolla Queensrÿche eroaa miljoonista muista bändeistä on sen rytmiosasto Rockenfield & Jackson. Rummut ja basso tarjoilevat hyvin usein jotain mielenkiintoista kuultavaa ja ihan jo perus groove on huomattavan hyvä. One and Onlyn outro onkin sitten ihan huikea osoitus tämän kaksikon yhteispelistä, kun kitarat soittavat samaa simppeliä riffiä uudestaan ja uudestaan ja rytmiosasto alkaa tehdä taikoja. Ihan huikea kohta, jota kuuntelen monesti erikseen repeatilla. Groovaa kuin perkele.
1994 Promised Land
Tässä vaiheessa taasen alkaa sävellyskynä olemaan teroittimen tarpeessa. Biisit eivät ole ihan helpoimmin omaksuttavia ja tunnelma on jotenkin synkän oloinen. Yleisesti ottaen kyllä hyvin puuduttavaa menoa ja aiempiin pariin levyyn verrattuna ihan valtava tasonpudotus.
Sanoisin Someone Else? -hempeilyn olevan paras yksittäinen biisi. Tosin jos mukaan lasketaan uusintajulkaisulta löytyvä, Last Action Heron soundtrackilta tuttu Real World, niin se kaappaa ehdottomasti parhaan kappaleen tittelin itselleen.
--
Sitten alkaakin sellainen vaihe bändin historiassa, josta en voi enää levykohtaisia mietteitä listata. Hyllystä kun ei löydy tästä eteenpäin enää mitään muuta kuin 2013 vuonna julkaistu "tateton" ja todella typerästi samaan tyyliin 1983 vuoden EP:n kanssa nimetty Queensrÿche. Sen mitä olen yksittäisiä kappaleita joskus koittanut kuunnella Taten kanssa vuosina 1997-2011 julkaistuilta seitsemältä albumilta, niin ei ole kyllä yhtään enempää innostusta aiheuttaneet kuin Promised Landin heikoimmat tekeleet. Pitäisi kyllä joskus yrittää antaa noille levyille mahdollisuus, sillä kai sieltä nyt sentään jotain yksittäisiä hyviä kappaleita olisi pakko löytyä. Sen verran kovasta bändistä kuitenkin on parhaimmillaan ollut kyse.
DeGarmo lähti bändistä, teki comebackin ja lähti taas. Siinähän se varsin looginen syy olisi materiaalin ideaköyhyydelle, kun Chrisin nimi löytyy erittäin usein sieltä kovimpien kappaleiden taustalta. Toisaalta jo Promised Land osoitti, että ei DeGarmoltakaan enää vain irronnut vanhaan malliin.
Sitten lopulta tuli nämä draamat Taten ja muun bändin välille, oikeudenkäynteineen ja kaikkineen, huipennuksenaan kaksi eri bändien julkaisemaan Queensrÿche-albumia vuonna 2013. Kuten kirjoittelin, niin tuo "lopun bändin" julkaisema levy minulla hyllystä löytyykin. Täytyy sanoa, että eipä sekään ole oikein valtaisasti iskenyt, vaikka La Torre laulaa komeasti ja kaikessa tuntuu olevan Promised Landia freesimpi ote. Sävellykset kuitenkin kaipaisivat lisää lihaa luiden ympärille.
Kahta seuraavaa Queensrÿchen julkaisua en ole sitten enää kuunnellut kuin sinkkujen yksittäisten toistojen osalta. Uusimmalle, The Verdictille, voisi kyllä kuunteluja varmaan antaa, kun pari sinkkuaan olivat ihan lupaavan oloisia. Innostusta kyllä laskee kovasti se, että ilmeisesti päättymättömälle isyyslomalle jäänyttä Rockenfieldiä ei enää rummuista löydy.
Taten tekemiset taasen ovat välillä olleet aika surkuhupaisia. Ensin omalla Queensrÿche-versiollaan ja sittemmin Operation: Mindcrime -nimen alla toimiessa on joukossa pyörinyt vaikka mitä nimimiehiä, mutta lopputulos on jättänyt valtaisasti toivomisen varaa. Kehnojen sävellysten ja täysin hengettömän livetoiminnan lisäksi itse maestron äänestä tuntui katoavan korkeimpia taajuuksia hyvin nopeasti kasarin puolivälin jälkeen ja lopulta tulkinnat menivät jo aika karuksi kuunneltavaksi.
Mutta ehkäpä kaikki ei ole kuitenkaan vielä menetettyä Tatenkaan osalta. Nimittäin yllätyin aika valtaisasti kuin näin ja kuulin tämän akustisen kahvikuppi-liven viime vuodelta, jossa Tate vetäisee Eyes of a Strangerin ihan vanhaan malliin:
Geoff Tate "Eyes of a Stranger" Acoustic in San Antonio at The Eagle 106.7
