Pikkasen keittiöpsykologiaa eräiden kiusaksi. ; ) Palstalla pörrää muutamakin kansalainen joiden mielestä kaikkien pitää olla kaikesta samaa mieltä, ja se sama mielipide on tietysti se heidän, muuten alkaa kiukuttelu kuin pahaisilla kakaroilla, joita he ehkä ovatkin, joten jos, niin se lapsosille sallittakoon. Asenne on tyypillinen epävarmoille aikuisille ihmisille jotka eivät tiedä oikein itsekkään mitä mieltä oikeastaan ovat asioista ennenkuin saavat vahvistusta muilta kaltaisiltaan ja siten se "tyhmyys joukossa tiivistyy", pahimmillaan. Toisenlaiset mielipiteet ja ihmiset (kansalaisuus, ihonväri, seksuaalisuus....) ovat heille epävarmoina ja epäilevinä uhkaavia josta seuraa kiukuttelu. Mutta kuten lapsiakin, heitä pitää ymmärtää. ; )
Niin, eihän tässä tarvitse kenenkään kritisoida muiden kansallisuustunnetta ja suomalaisurheilijan menestymisestä saatua iloa, kunhan samalla muistetaan, että joillekin kilpaurheilu viihdemuotona on tärkeämpää kuin se, kuka voittaa ja kuka häviää. Oma kritiikkini ei kuitenkaan liity siihen, mitä kukin suomalaisen voitosta ajattelee ja tuntee, vaan ilontunteen perustuminen toisen häviöön.
Miksi esimerkiksi niin moni haluaa puhtaaksi koetun venäläisen urheilijan häviävän vain siksi, että tämä on venäläinen tietämättä esimerkiksi hänen kantaansa Putinin politiikkaan. Miksi suhtautuminen Puolaan ja Unkariin ei ole samanlaista, vaikka heidän politiikkansa on myös hyvin kyseenalaista, mutta samalla voimme kokea iloa ruotsalaisen ja norjalaisen tappiosta. Mitä se ylipäätään kertoo suomalaisista, että täällä tunnutaan suhtautuvan niin voimakkaasti muihin maihin. Ruotsalainen voittamisen kulttuuria kutsutaan Suomessa hannuhanhimaisuudeksi ja Norjan käsittämätöntä olympiamenestystä pidetään ikävänä vain, koska Norja ei ole Suomen tapaan jäänyt kiinni systemaattisesta dopingkulttuurista.
Mielestäni se on tosi hienoa, että joku tuntee iloa toisen, itselleen täysin tuntemattoman, ihmisen urheilusuorituksen takia, koska iloa ei tässä maailmassa ole koskaan liikaa. Mutta onko se ilo edes kovin aitoa, jos toisten mielipiteet merkitsevät niin paljon. Siinä missä minulle on aika yhdentekevää, voittaako suomalainen hiihtokilpailun vai, luulisi voitosta iloitseville olevan yhdentekevää, mitä minä heidän ilostaan ajattelen. Nyt ei tainnut olla ihan näin, koska lähes neutraali suhtautuminen nähtiin negatiiviseksi.
Vaikka piikittelenkin suomalaisurheilijoiden heikosta menestyksestä verrattuna naapurimaihin, on olympialaisten hienoin juttu lajien kirjo ja sen tarjoama viihdyttävyys, eikä niinkään menestys tai menestyksettömyys.