Mainos

Pyeongchang 2018 – (ampuma)hiihto

  • 73 756
  • 571

Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Puurunen taisi urallaan voittaa yhden mc kilpailun ja Hietalahtikin vain kourallisen. Mäkäräisellä on yli 50 mc-palkintopallipaikkaa ja silti näiden urheilijoiden arvokisasaavutukset ovat samalla tasolla. Jotkut ylittävät tasonsa tiukassa paikassa toiset hyytyvät.

Puurusella ja Hietalahdella on niin vähän menestystä arvokisoissa, että niistä ei pysty laskemaan edes keskiarvoa - ne on sattuman tuikahduksia uralla. Juuri se mc-menestyksen puute kertoo miesten tason. Venyminen on suhteellinen käsite, tuuri kuvaa paremmin. Siis samoilla faktoilla täysin eri johtopäätös meillä. Naisten puolella samanlainen puuruslainen on Eckhoff, jota pidän kyllä paljon parempana kuin Puurusta. Yhteistä heille on maailmanmestaruus.
 
Ei tuonut tämä päivä toivottua helpotusta viestivalintoihin. Roposen uskoin hiihtävän kyllä sen verran hyvin, että viestiin voitaisiin lähteä järjestyksellä Matintalo-Niskanen-Roponen-Spermaposki. Ritu jäi kyllä tänään liikaa kärkeen, eli joudutaan laittamaan Kerttu kolmannelle osuudelle ja Aikku avaukseen. Eihän tämä nyt hyvältä näytä, Kaisaa huutais ja oikein huolella. Ei mitalia.

Kyllä oli huono suoritus, mutta onko Niskanen yhtään sen parempi? Niskanen jäi skiathlonin vapaan osuudella 7,5km sen 1.30m eli 10km:llä 2m. Kaiken järjen mukaan, jos Niskanen haluaa vapaan osuudelle, hänen olisi pitänyt olympialaisten 10km vapaalla antaa näyttö vapaan kunnostaan. Kun kaikki vapaan distanssikisat otetaan huomioon tältä kauedelta Roposen ja Niskasen kohdalta tilanne on 3-3. Roponen on ollut parempi Niskasta Rovaniemen Suomen cupissa, Rukalla ja nyt olympialaisissa. Niskanen on ollut edellä korkealla hiihdettäessä Davosissa, Toblachissa ja Seefeldissä. Tuoko Niskanen mitään lisäarvoa vapaalle Roposeen verrattuna? Sen sijaan menetään yksi hyvä perinteisen menijä.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Pärmäkoski jatkoi vahvoja otteitaan ja jo nyt voisi sanoa, että kisat menivät loistavasti vaikka lopuissa kilpailuissa kävisi miten. Tämän päivän kymppi ei oikein viestivalintoja helpottanut, kun sekä Roponen että Mononen hiihtivät vaisusti. Minä lähtisin silti Kertun laittamaan perinteisen osuudelle, sillä en oikein jaksa uskoa että vapaan kunto pienen sairastelun jälkeen olisi Roposta parempi. Sen sijaan perinteisellä hän on luultavasti paras hiihtäjämme, kun Kristaa tarvitaan ankkurina.

Saarisen ja Matintalon valinta on sitten haastavampi homma. Jotenkin haluaisin antaa vastuuta Johannalle, mutta ehdottomasti suurempi riski siinä on kuin Saarisessa. Saarisen sprintti oli kehno, mutta aiempi historia on hänen puolellaan. Vaikea valinta.

Ampumahiihdon puolella Mäkäräisen olympiamitalit ovat kyllä kiven alla, eikä oikein selittelyt auta. Harmi homma, sillä kuitenkin kyseessä on ehkä 2010-luvun kirkkain suomalaisurheilija.
 

Pekkis

Jäsen
Tuoko Niskanen mitään lisäarvoa vapaalle Roposeen verrattuna? Sen sijaan menetään yksi hyvä perinteisen menijä.

Toi on kyllä totta. Jos nyt sitten luotetaan siihen, että Roponen parantaa tästä päivästä ja laitetaan Kerttu siihen toiselle osuudelle. Aikku ei sitten onnistunut puhumaan itseään joukkueeseen. Matintalon avaukseen 100% luotto, niin vakuuttava oli esitys yhdistelmäkilpailun perinteisellä. Jospa sittenkin mitali.
 

Lazy bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tällä kertaa kisat saatiin vietyä läpi hyvissä sääolosuhteissa. Hiihdossa suosikit pitivät jälleen pintansa. Hagalta odotin kovaa suoritusta, mutta en kuitenkaan noin kovaa. Yllättävää oli Digginsin kyykkäys viimeisellä kilometrillä. Östberg ja Weng näyttivät taas tavallisilta kuolevaisilta niin kuin muillakin matkoilla. Olisihan tässä nyt mahdollisuus jollain muullakin siihen viestikultaan.
Pärmäkoski venyi jälleen loistosuoritukseen. Onneksi sai tulla Björgenin jälkeen. Maritin venytyksestäkin näkee, että kymppi menee kyllä sinne. Roponen oli pettymys. Eroa kärkeen kaksi minuuttia ja sijoitus 20:s. Puolisen minuuttia nopeammin olisi pitänyt suoriutua. Mononen hiihti normaalin nykytason suorituksen.

Ampumahiihdossa yllätykset jatkuivat. Olympialaiset ja normaalimatka takasivat sen.
Naisissa jättipaukku tuli Ruotsista kun Öberg vei koko paketin. Vaikka Öberg olikin kympin joukossa jo molemmissa aiemmissa kisoissa, niin ei kukaan varmaan uskonut tänään voittoon. Kuzmina hiihti hirmuvauhtia ja oli ladulla yli minuutin nopeampi kuin toiseksi nopein Ekhoff. Dahlmeier otti varmalla suorituksella pronssin. Domracheva jatkoi alisuorittamistaan ampumalla neljä ohi ja jäämällä jälleen kauas kärjestä.
Alisuorittamistaan jatkoivat myös Suomalaiset, valitettavasti. Mäkäräiseltä kuitenkin toistaiseksi paras kisa. Suksella viidenneksi nopein. Tänään ei tosin olisi edes yksi sakko riittänyt mitaliin. Kertoo paljon Kaisan hiihdosta jos pitäisi ampua nollat mitalille. Nyt oli kuitenkin ehjin kisa ja ammuntakin paremman näköistä joten yhteislähtöön voi hyökätä ja ottaa viimeinkin sen mitalin. Laukkanen 43:s. Suksella 19:sta nopein. Suunta oikea, mutta kaukana ollaan. Toivanen 49:s. Hiihto totutun hidasta eikä oikein penkallakaan sujunut, vaikka itse kehui olosuhteita naurettavan hyviksi.

Miesten puolella edellistäkin yllättävämpää. J.Bö sai vihdoinkin himoitsemansa kullan, vaikka ei moni uskonut kahden pummin jälkeen. Fourcade meni munimaan kyllä oman kisansa viimeisellä ampumapaikalla, mutta niin kävi monella muullakin. Jakov Fak näytti jälleen olevansa normaalimatkan erikoismies (maailmanmestaruus on jo ennestään) ja oikeaan aikaan kauden paras kisa. Pronssimitalistin Landertinger puolestaan näytti olevansa rautainen ammattilainen tulemalla "lähes suoraan" leikkauspöydältä palkintopallille. Ruotsille oli jättipotti lähellä kun jo takaa-ajossa juhlinut Samuelsson ylsi neljänneksi. Myös Fredrik Lindström teki hienon kisan, vaikkakin ampui viimeiseltä paikalta itsensä ulos mitalitaistosta. Nuori oli vähällä tehdä jättipaukun, mutta hermoili viimeisellä ampumapaikalla itsensä ulos. Ruotsilta kuitenkin jälleen hieno kokonaispanos, kun naisissakin oli Öbergin lisäksi kaksi muutakin kärkikymmenikössä.
Jos ovat Suomalaiset miehet olleet pirteitä ensimmäisissä kisoissa niin tänään tuli sitten vähän takaisin. Hiidensalo ja Seppälä eivät osuneet mihinkään ja hiihtovauhtikin oli tahmeaa. Seppälä pääsee kuitenkin mukaan yhteislähtöön, mikä on luonnollisesti hieno asia.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei tule tapahtumaan, jos joku kisa olisi pitänyt passata niin se olisi ollut tuo sprintti.
Jos viestissä mahdollisuudet on menneet vikassa vaihdossa niin Krista menee vitosensa kevyenä lenkkinä. Sprintin kanssa on helppo olla jälkiviisas mutta Pärmäkoskelta kuitenkin löytyy podiumpaikat sprinteissäkin mc:sta tältä kaudelta. Eli potentiaalinen mitalimatka oli sekin. Yhdelläkään matkalla Krista ei kuitenkaan ole mitalisuosikkeja vaan haastajana.
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Roposen hiihto oli niin huono, että ainakin vakavasti harkitsisin järjestystä Saarinen-Matintalo-Niskanen-Pärmäkoski. Niskanen on kuitenkin normikunnossaan top-10 vapaan hiihtäjä maailmassa ollut jo pari kautta, Roponen ja Mononen aika kaukana tuosta tasosta. Toki Niskanen on pieni arvoitus, mutta niinhän nuo ovat Pärmistä lukuun ottamatta kaikki. Matintalo on sen verran hyvässä iskussa omaan tasoonsa nähden, että voisi olla kokeilemisen arvoinen.

Venäjä on aika kova vastus. Sedova (tasaisesti kymppisakkiin)-Belorukova (olympiasprintin 3.)-Netsaevskaja (eilen vapaan kympillä 10.)-Neprjajeva (tasaisesti kymppisakkiin) on aidosti kova nelikko. Ei saa Suomi paljoa kyykätä, jos meinaa lätkän ottaa. Ja onhan siinä jenkitkin kantona kaskessa. Norja ja Ruotsi ovat jo karussa.

Ruotsi muuten ilmoitti joukkueensa jo. Haag-Kalla-Andersson-Nilsson. Haag on pieni kysymysmerkki avaajana, mutta muu joukkue on todella kova.
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Ampumahiihdossa nyt kohkataan Ruotsin jättipaukuista, mikä on tietysti ihan luonnollista. Eiväthän he mitään mitalisuosikkeja olleet, kun Öberg ilmeisesti on maailmancupissa 58. ja Samuelsson 50. Siihen päälle vielä Nelin, Brorsson, Persson jne. Mutta tämä havainnollistaa hyvin sitä, mitä saadaan aikaan panostamalla pelkästään arvokisoihin. Ruotsalaiset ovat jo pitkään olleet erinomaisia ampumaan ja nyt yksittäisen kuntopiikin avulla myös hiihtovauhti on näiden kisojen ajan aivan maailman kärkitasoa. Voi vain pohtia, kuinka kovaa Kaisa menisi ladulla, jos ainoa keskittyminen olisi ollut olympialaisiin. Nyt hän jättää nevahööd-Öbergiä 15 km:lla 15-20 sekuntia. Yhdellä kuntopiikillä hiihtelisi mahdollisesti aika lähelle Kuzminan vauhteja. Eihän tuolla ammunnalla mitaleja olisi siltikään vielä tullut, mutta mahdollistaisi se enemmän. Eilenhän Kaisan olisi pitänyt ampua nollat (!) yltääkseen normimatkalla mitaleille (no, ehkä yhdellä sakolla olisi ollut aika lähellä pronssia, olisihan se antanut lisäbuustia hiihtoon). Ja Kaisan ampumataidon (tuulenlukuineen) ja hermokontrollin yhdistelmällä tuota ei tule ikinä tapahtumaan isoissa kisoissa. Toivotaan, että tämä toimisi kuuluisana jinxauksena positiiviseen suuntaan.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Norjalaisilla on paskat housussa jo nyt.

Heidi Weng ei "mahtunut" viestijoukkueeseen.

Väärät vai ottamatta jääneet huulirasvat?
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllä näkisin että ainut mahdollisuus yrittää viestimenestystä on lyödä heikoin menijä alkuun, sitten Iivo, Rise ja Matti. Kolmannen osuuden hyytyjä on taktiikkana nähty. Ekalla jos jää niin Iivo voi ottaa kiinni, kolmosella jos simahtaa niin peli on ohi. Hakola sitten roikkuu peesissä ja Matilta toivotaan että saa koneen käyntiin ajoissa. Jos siellä on Lehtonen kolmannella osuudella niin peli on menetetty jo valmiiksi.
 

joceri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Saarinen-Niskanen-Roponen-Pärmäkoski naisten viestiin. Jylhä luottaa kokemukseen.
 

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Valitettavan yllätyksetön joukkue. Jylhä tulee saamaan ihan ansaitusti paskaa niskaansa Matintalon poisjättämisen johdosta. Roposen ''näyttö'' eiliseltä oli sellainen, että sillä ei viestiin pitäisi olla asiaa. Ei Saarisellakaan kummoisia näyttöjä ole, mutta uskoisin että pystyy roikkumaan ensimmäisen osuuden kärjen tuntumassa. Roponen tulee ottamaan kärjeltä takkiin kolmannella osuudella parhaimmassa tapauksessa puoli minuuttia, huonoimmassa minuutin ja sen jälkeen onkin todennäköisesti peli pelattu mitalisijojen suhteen.

Olisin itse mennyt nelikolla Saarinen-Matintalo-Niskanen-Pärmäkoski. Ei tuokaan tosin ideaalitilanne ole Niskasen nykykunto huomioiden. On se vaan sääli kun ei kolmannelle osuudelle tunnu löytyvän hiihtäjää naisissa eikä miehissä. Tässä vaiheessa tietysti myöhäistä, mutta ehkä Mäkäräistä olisi kannattanut houkutella mukaan viimeistään vuoden vaihteen tienoilla kun naishiihtäjien Kristaa lukuunottamatta heikko kunto alkoi paljastua. Ei Mäkäräinen nyt ainakaan Roposta hitaampi olisi. Valitettavasti ei vaan ylpeys Jylhällä ja hiihtoporukoilla yleensä taida antaa myöten ja toisaalta taitaa Mäkäräinenkin arvonsa tuntea.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Olisin ottanut Matintalon mukaan jos olisi vapaalla vahva. Muuten ihan hyvä näin.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kyllä näkisin että ainut mahdollisuus yrittää viestimenestystä on lyödä heikoin menijä alkuun, sitten Iivo, Rise ja Matti. Kolmannen osuuden hyytyjä on taktiikkana nähty. Ekalla jos jää niin Iivo voi ottaa kiinni, kolmosella jos simahtaa niin peli on ohi. Hakola sitten roikkuu peesissä ja Matilta toivotaan että saa koneen käyntiin ajoissa. Jos siellä on Lehtonen kolmannella osuudella niin peli on menetetty jo valmiiksi.

Ottaisin Perttu Hyvärisen aloittamaan. Muuten järjestys tämä tai sitten Rise ankkuriksi. Riski toki, mutta ainoa jolla on kirikykyä.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Kyllä näkisin että ainut mahdollisuus yrittää viestimenestystä on lyödä heikoin menijä alkuun, sitten Iivo, Rise ja Matti. Kolmannen osuuden hyytyjä on taktiikkana nähty. Ekalla jos jää niin Iivo voi ottaa kiinni, kolmosella jos simahtaa niin peli on ohi. Hakola sitten roikkuu peesissä ja Matilta toivotaan että saa koneen käyntiin ajoissa. Jos siellä on Lehtonen kolmannella osuudella niin peli on menetetty jo valmiiksi.

Tuota pitikin jo aiemmin hiihtoa enemmän seuraavilta kysyä, että onko Hakola aivan onneton vapaalla vai miksi kaikki asiantuntijat laittavat hänet viestin avausosuudelle? Hakola-Niskanen-Lehtonen-Heikkinen -nelikkoa pidetään jo lähes varmana, vaikka alunperin itse ajattelin Suomen laittavan heikoimman lenkin (Lehtonen/Hyvärinen) avausosuudelle, jossa kuitenkin on eniten porukassa hiihtoa ja harvoin ratkaistaan lopullisesti mitään.

Naisten joukkue ei yllätyksiä tarjonnut. Kyllä tuolla pitäisi pystyä pronssista kamppailemaan.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tässä vaiheessa tietysti myöhäistä, mutta ehkä Mäkäräistä olisi kannattanut houkutella mukaan viimeistään vuoden vaihteen tienoilla kun naishiihtäjien Kristaa lukuunottamatta heikko kunto alkoi paljastua. Ei Mäkäräinen nyt ainakaan Roposta hitaampi olisi. Valitettavasti ei vaan ylpeys Jylhällä ja hiihtoporukoilla yleensä taida antaa myöten ja toisaalta taitaa Mäkäräinenkin arvonsa tuntea.

Tämä nyt on jo moneen kertaan käsitelty, että ampumahiihdossa hiihdetään Mäkäräisen "viimeinen mahdollisuus" (jälleen kerran) yhteislähtökisaa samana päivänä kun on naisten viesti. Joten alusta asti on ollut selvää, ettei Mäkäräinen voi naisten viestiin osallistua. Ei se riipu Jylhästä eikä mistään muusta kuin ohjelmasta.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Lievästi kysymysmerkkinen on naisten viesti. Ja onko nyt niin, ettei Kepalla luistelu onnistu ja miksi ei onnistu? Roponen on riskivalinta. Saarinen, vaikka on täysmulkku ja joukkuehengen hajottaja, kyllä roikkuu mukana, koska tietää että mitalin saadessaan tekee historiaa. Auta armias, jos Krista sössii mitalin... silloin Aikku repeää lopullisesti.
 

Rara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuota pitikin jo aiemmin hiihtoa enemmän seuraavilta kysyä, että onko Hakola aivan onneton vapaalla vai miksi kaikki asiantuntijat laittavat hänet viestin avausosuudelle? Hakola-Niskanen-Lehtonen-Heikkinen -nelikkoa pidetään jo lähes varmana, vaikka alunperin itse ajattelin Suomen laittavan heikoimman lenkin (Lehtonen/Hyvärinen) avausosuudelle, jossa kuitenkin on eniten porukassa hiihtoa ja harvoin ratkaistaan lopullisesti mitään.

Tätä olen itsekin miettinyt. Pahus kun Jauhojärvi meni lopettamaan. Musti avaamassa ja Hakola 3. tai 4. osuudella olisi realistinen mitalisauma. Toisaalta, jos Hakola ja Niskanen ovat perinteisen osuuksilla on mahdollista, että Suomi tulisi toiseen vaihtoon kärjen mukana. Vaikka Lahden MM-viesti muistetaan Lehtosen romahtamisena, niin täytyy muistaa, että Lari joutui melko pahaan paikkaan hiihtämään. Norja ja Venäjä oli kaukana edellä ja Saksa, Ranska ja Ruotsi ajoivat yhdessä takaa kiinni. Mikäli Jauhojärven suksi olisi toiminut avausosuudella, olisi Lehtonen päässyt Venäjän peesiin ja luultavasti olisi pronssia tullut. Tämä voisi olla taktiikkana myös nyt eli 3. osuuden hiihtäjän pitäisi päästä kärjen peesiin. Se on sitten valmennuksen arvioitava pysyttäisiinkö paremmin kärjen mukana heikoin lenkki avaajana (Hyvärinen?) vai kolmososuudella (Lehtonen?). Jälkimmäisen riski on juuri se, että ei tiedetä mikä on tilanne kolmososuuden alussa, mutta lähtötilanne tiedetään.
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hakola kyllä käsittääkseni on paljon parempi perinteisellä kuin vapaalla. Lisäksi jotenkin vaikea uskoa että Hyvärinen pysyisi avausosuudella kärjen mukana. Ihmettelen suuresti mikäli miesten viestijoukkue ei ole se oletettu: Hakola - Niskanen - Lehtonen - Heikkinen.
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
Viestin avausosuudella hiihdetään ryhmässä ja usein vauhti on pumppaava. Sprintterille tuon pitäisi sopia kuin nyrkki silmään, siksi kai Hakolaa avaajaksi uumoillaan. Viimeisellä pätkällä Suomi tuskin on enää taistelemassa kovin kummoisista sijoista, joten Hakolan vahvuus menisi siinä tavallaan hukkaan - sikäli kun häneltä hirveää kiriä kymmenen kilometrin hiihdon jälkeen löytyisikään.
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuli tuosta Kristan mitalista mieleen, että koska viimeksi suomalainen mitaleilla vapaalla väliaikalähdössä arvokisoissa ?
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Hakola kyllä käsittääkseni on paljon parempi perinteisellä kuin vapaalla. Lisäksi jotenkin vaikea uskoa että Hyvärinen pysyisi avausosuudella kärjen mukana. Ihmettelen suuresti mikäli miesten viestijoukkue ei ole se oletettu: Hakola - Niskanen - Lehtonen - Heikkinen.

On sieltä vapaaltakin ihan hyviä suorituksia kuten Seefeldin karsinnan kolmostila. Kai käytännössä kyse on siitä, että hiihtääkö Suomen joukkueessa Lehtonen vai Hyvärinen. Jos Hyvärinen on mukana, niin silloin saatetaan Hakola laittaa vapaalle.

Siinä vaiheessa, kun Musti ilmoitti (mielestäni yllättäen) lopettavansa, tiesin viestinelikon löytämisen olevan haastavaa. Jännä kuitenkin, että ennen olympiatalvea, verrattain hyvin menneiden Lahden MM-kisojen jälkeen lopettamispäätös tuli, vaikka toki Jauhojärven ainoa henkilökohtainen matka olisi ollutkin 50 km letkajenkka.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Reijo Jylhästä tehty arvio veteraanihiihtäjien edunvalvojana näyttää taas pitävän paikkaansa. Ei tarvinut Roposen kummoista näyttöä antaa viestipaikkaan.

Muiden maiden osalta on ehkä ripauksen yllättäviä kokoonpanoja. Norjalla Wengin jättäminen pihalle on omalla tavallaan ymmärrettävää, mutta vähän outona pidän sitä, että Jacobsen hiihtää pertsaa ja Björgen vapaata, kun toisin päin molemmat pääsisivät hiihtämään vahvempaa hiihtotapaansa. Venäjän nelikko on odotettu ja odotettua on myös se, kumpaa hiihtotapaa kukin hiihtää, mutta ajattelin Belorukovan enemmän sprinttityyppinä olevan avausouudella. Lisäksi ajattelin Venäjän laittavan Sedovan ankkuriksi. USA lähtee taas aika riskitaktiikalla, kun on vaara, että heti ekalla osuudella joukkue putoaa kärkikahinoista. Toisaalta Cladwellin pysyessä kärjen tuntumassa on mitalin todennäköisyys verrattain suuri.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
On sieltä vapaaltakin ihan hyviä suorituksia kuten Seefeldin karsinnan kolmostila. Kai käytännössä kyse on siitä, että hiihtääkö Suomen joukkueessa Lehtonen vai Hyvärinen. Jos Hyvärinen on mukana, niin silloin saatetaan Hakola laittaa vapaalle.

Nimenomaan normaalimatkoilla Hakola on perinteisellä parempi. Sprintissähän mies pärjää suht yhtä hyvin molemmilla hiihtotavoilla. Tuohan on aika yleistä, että sprintterit ovat kilpailukykyisempiä perinteisellä normimatkojen osalta, vaikka itse sprintissä vapaa jopa kulkisi paremmin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös